HomeViestejäMark Kimmel14.2.2013 - Neljä perspektiiviä

14.2.2013 - Neljä perspektiiviä

NELJÄ PERSPEKTIIVIÄ
 
Athabantian-aluslaisia kanavoinut Mark Kimmel (www.cosmicparadigm.com)
14.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Hyvää iltaa, Mark, olen Justine.
 
Hyvää iltaa, Justine. Siitä on vähän aikaa, kun olemme kommunikoineet. Olen hyvin tyytyväinen kuullessani teistä taas.
 
Olemme tarkkailleet teitä joulukuun tapahtumista saakka ja huomanneet vaikutukset, mitä niillä on ollut teihin. Teitä on onniteltava siitä kiihkeydestä, millä olette sisäistäneet nämä tapahtumat. Oivallatte ehkä joitain näiden tapahtumien vaikutuksia, mitä tapahtui pikku planeetallanne, mutta epäilemme, että pystytte täysin arvostamaan kaikkea, mitä tapahtuu nyt joulukuun tapahtumien tuloksena.
 
Andromedalaisten perspektiivistä voin sanoa, että te maan asukkaat olette vapauttaneet meidät laajentamaan tietoisuuttamme yli sen, mitä olimme kuvitelleet. Vaikka joillakin Andromedalla oli kyky ylösnousta korkeampaan ulottuvuuteen, useimpia meitä pidettiin viidennen ulottuvuuden rajoissa. En tarkoita, että tämä oli mitään teidän planeettanne 3D:tä vastaavaa. Toimimme hyvin virtaavalla tasolla, tiedostimme, keitä olimme, olimme ykseydessä kaiken kanssa ja tiesimme, että on enemmän. Nyt toimenne ovat vapauttaneet meidät tutkimaan korkeampia ulottuvuuksia, tulemaan lähemmäs Kaikkea olevaista.
 
Kiitos sinulle ja kanssaihmisillesi maapallolla tämän saamisesta tapahtumaan. Hyvin tehty, kolmannen ulottuvuuden vangit. Tarkkailimme valotyöntekijöitänne, kun he kiipesivät tarpeeksi kauas 3D:n tiheydestä ja jäykkyydestä vetääkseen puoleensa suurten taivaallisten olentojen huomion. Silloin kun nämä suuret olennot totesivat mahdolliseksi saattaa loppuun maapallon ja sen ihmisten transformaation, he keskittivät energiansa sen saamiseksi tapahtumaan.
 
Ja nyt meillä on tuloksia. Se on niin ihmeellistä, ettei meillä ole sanoja riemumme välittämiseen. Moniulotteinen kosmos on niin paljon enemmän, mitä olemme voineet kokea aiemmin.
 
Justine, viestisi tekee minut nöyräksi. Kiitän tästä viestistä kaikkien maapallon valotyöntekijöiden puolesta, jotka liittyivät yhteen saadakseen nämä asiat tapahtumaan.
 
Siunausta, Mark.
 
Siunausta sinulle, Justine.
 
-----------
 
Hyvää huomenta, Mark, tässä on Adrial.
 
Hyvää huomenta, Adrial.
 
Haluaisimme kertoa tänään vähän lisää siitä, mitä näemme niiden joulukuun tapahtumien tuloksena, joihin ryhdyttiin maan päällä. Sanotaanpa ensin, että kaikki ovat hyvin kiitollisia kaikkien niiden maapallon valotyöntekijöiden ponnisteluista, jotka tekivät näistä tapahtumista mahdollisia. Tiedämme myös, etteivät useimmat arvostaneet sitä laajuutta, mitä heidän toimensa synnyttivät.
 
Ennen kuin menemme pidemmälle, minäpä kerron vähän siitä, kuka olen ja miksi perspektiivini on jokseenkin ainutkertainen. Ensinnäkin osallistun taivaalliseen kollektiiviin, mikä toimii kaikkialla kosmoksessa. Kollektiivina ilmennymme olentoyksilöiksi, jotka toimivat tietyissä rooleissa. Olemme Kaiken olevaisen alkuperäinen luomus, joten olemme olleet maisemissa alusta saakka. Sellaisena minulla on hyvin pitkä perspektiivi koko luomakuntaan. Nykykomennukseni on Athabantian-aluksella ja työskentelen sinun ja muiden valotyöntekijöiden kanssa tehdäksemme tästä suuresta transformaatiosta mahdollista. Olen yksi tämän suuren aluksen taivaallisista olennoista. Olenko rajoittunut tähän tähtialukseen? En oikeastaan, mutta se on mukava asuinpaikka, missä voin olla vuorovaikutuksessa monien olentojen kanssa Andromedalta ja muilta universumin alueilta sekä toisten taivasolentojen kanssa.
 
Kun tämä on sanottu, niin kerron seuraavaa. Joulukuun tapahtumat maaplaneetalla laukaisivat ensin kolmannen ulottuvuuden tukirakenteiden romahtamisen. Tämä merkitsee, että sitä magneettirakennetta mikä oli luonut 3D:n, ei enää ole. Tuota taustalla olevaa jäykkyyttä ja noita rajoituksia ja vaikutuksia fyysisen muodon olentoihin ei enää ole.
 
Tämä ei merkitse, että koko 3D häviää välittömästi. Kuitenkin kaikki fyysisessä muodossa - olennot ja fyysinen muoto - muuttuvat iäksi. Aikanaan kaikki muuntuu kevyempiin tiheyksiin ja yhdistyy taas Lähteen kanssa.
 
Toiseksi joulukuun tapahtumat avasivat väylän korkeampiin moniulotteisiin maailmoihin. Mitä tulee näihin kevyempiin tiheyksiin, niin katsokaa ns. viidettä ulottuvuutta uutena käyttöjärjestelmänä tietokoneeseenne. Muut ulottuvuudet joihin voitte päästä aina 12. ulottuvuuteen saakka, ovat eteenpäin mennessä monimutkaisempia ja upeita sovelluksia. Jokainen uusi sovellus kuudennesta 12:een antaa teille lisäkykyjä, lisäoivalluksia ja lisätilaisuuksia laajentaa sitä, kuka olette, ja ottaa yhteyttä korkeampiin olentoihin.
 
Tämä ajattelutapa ei päde ainoastaan teihin maaplaneetalla, vaan kaikkiin fyysisessä muodossa. "Kaikki fyysisessä muodossa" pitää sisällään kaiken ympäri kosmosta, mikä on jonkinlaisessa fyysisessä muodossa - vastakohtana meille, joilla ei ole mitään fyysistä muotoa. Taivasolentona minulla on muoto, muttei se ole fyysinen.
 
Tämän muutoksen valtavuutta ei voi pätevästi selittää teille, jotka asutte maan päällä, koska ei ole riittäviä sanoja. Se vaikuttaa valtavaan joukkoon tähtijärjestelmiä, joissa on triljoonia asuttuja planeettoja. Maan valotyöntekijöiden toimet ovat käynnistäneet transformaation kaikilla näillä alueilla. Nyt kaikki voivat olla moniulotteisuudessa. Nyt ne alueet jotka olivat 3D:n vankeja, eivät enää ole. Nekin planeetat jotka eivät osallistuneet kolmanteen ulottuvuuteen, vapautetaan syleilemään kaikkia moniulotteisia energioita.
 
Luotan, että tämä melko lyhyt selitys joulukuun tapahtumista auttaa sinua ja muita maan päällä arvostamaan sitä, mitä olette saaneet aikaan. Me taivaallisessa ulottuvuudessa olemme hyvin kiitollisia teoistanne.
 
Kiitos, Adrial.
 
Kiitos, Mark, siunausta.
 
Siunausta.
 
-----------
 
Hyvää huomenta, Mark, tässä on Moraine.
 
Hyvää huomenta, Moraine. Siitä on melko kauan, kun viimeksi olen kuullut teistä.
 
Kyllä, olemme tarkkailleet osallistumistasi joulukuun suuriin tapahtumiin. Nyt ymmärrän, miksi välttämättä halusit tulla maan päälle - osallistuaksesi näihin ihmeellisiin tapahtumiin.
 
Kyllä, silloin kun olimme yhdessä Aksimalla, minulla oli vain hämärä heijastus siitä, mitä tapahtuisi, eikä kukaan ollut lainkaan varma, että nämä asiat tapahtuisivat. Oli niin monia tekijöitä, joiden oli yhdistyttävä. Otin siis todellisen riskin, kun inkarnoiduin tänne vapaaehtoisena. Tuolloin taivasulottuvuudessa maapallon palauttaminen täysin Kristus-planeetaksi oli vain ajatus.
 
Olen kaivannut inkarnoitumista kanssasi, Mark.
 
Meillä todella oli paljon upeita kokemuksia yhdessä - ei aina onnellisia, mutta arvokkaita silti.
 
Olin kovasti rakastunut sinuun fyysisessä mielessä useissa inkarnaatioissamme.
 
Sori, minulla on vain hämäriä muistikuvia.
 
On hyvin upeaa tarkkailla sinua nyt. Olet muuttunut dramaattisesti, kun vuodet maan päällä ovat kuluneet. Et ollut lainkaan rakastava ja henkinen mies, kun olit mukana riskipääomamaailmassa.
 
Kyllä, tiedän. Ne olivat synkkiä aikojani, jolloin olin sitoutunut tekemään rahaa ja nauttimaan aineellisen olemassaolon hienoimmista asioista. Nyt katson taaksepäin noita päiviä ja ihmettelen, miten onnekas olenkaan tässä, missä olen nyt. Tunnistan apusi minun vetämisessäni pois pimeydessä ja olen mitä kiitollisin.
 
Kyllä, teimme tosiaan muutamia vierailuja herättämään sinut todelliseen tehtävääsi tässä elämässä. Olit hyvin peloissasi, kun ilmestyimme. Se oli hyvin huvittavaa.
 
Minusta se ei ollut silloin hauskaa.
 
Tiedän, mutta sinut oli välttämätöntä herättää ja se oli ainoa tapa, millä pystyimme tekemään sen. Sinun on myönnettävä, että se toimi.
 
Niin toimi ja sanoessani tämän olen hyvin kiitollinen.
 
Katso nyt itseäsi. Kun puhumme tänään, pystyt olemaan viidennen ulottuvuuden energiassa ja vastaanottamaan sanojani. Näen sinut rennompana kuin koskaan aiemmin, on vain vähän levottomuutta. Onneksi olkoon. Oletko huolissasi siitä, mitä seuraavaksi tulee?
 
En oikeastaan. Minulla ei ole selkeää kuvaa. Pystyn näkemään mahdollisuuden joihinkin vastoinkäymisiin minulla ja Heidillä, kun siirrymme eteenpäin, mutta yleisesti ottaen olen optimistinen siinä, että kaikki loksahtaa paikoilleen, minulla ja muilla. Olen kovasti mukana energioiden ankkuroimisessa fyysiseen kehooni, mikä mahdollistaa minulle kristallikehon hankkimisen. Se olisi todella jotain ja olen valmis panostamaan saadakseni sen tapahtumaan. Se ei ole aina helppoa, mutta se on hyvin kannattavaa ja nautin noista harjoituksista useimmiten.
 
Millaista on kommunikoida kanssani?
 
Hyvä kysymys. Kun kirjoitan näitä sanoja, tunnen sinut päässäni. Pystyn saamaan vain hämärän kuvan henkilöstä, jonka kanssa kommunikoin - kaukaisen muiston vai projisoinko jotain? Kuulen kuitenkin sanoja, kun sormeni kirjoittavat, ja seuraan niitä, ikään kuin ne tuotaisiin esiin sana sanalta lauseeksi. Jos keskityn liikaa yksittäiseen sanaan, minulta katoaa koko lause, joten kirjoitan niin nopeasti, kuin pystyn.
 
Nautin todella tästä, Mark.
 
Niin minäkin. On hauskaa kommunikoida taas. Tehdään sitä useammin. Muutaman viime kuukauden oli jakso, jolloin keskityin niin ahkerasti alkemiamestaruustyöhön, että siirsin sivuun kaikki kommunikointiyritykset. Olen pahoillani, että tein niin, mutta on todella kiva olla taas kosketuksessa sinun ja muiden kanssa Athabantian-aluksella.
 
Meille tulee lisää keskusteluja.
 
Kyllä ja raportoin ne sellaisenaan, vähemmän virallisina kuin aiemmat "postaukseni".
 
Uskon, että tämä riittää tälle päivälle, Mark. Joku muu haluaisi puhua kanssasi.
 
Okei, näkemiin. Siunausta kaikille.
 
Näkemiin, Mark. Siunausta ja rakkautta.
 
-----------
 
Hyvää huomenta, Mark, tässä on Taught.
 
Hyvää huomenta, Taught.
 
Haluan puhua Abiquiorista kanssasi.
 
Se olisi hyvin tervetullutta. Olen näyttänyt kadottavan tuon projektin punaisen langan keskittyessäni alkemiamestaruuteen.
 
Niin olet, ja se on hyvin hyväksyttävää, kun projekti on muuttunut joulukuun 2012 tapahtumien myötä.
 
Aiempi visiosi Abiquorista oppimisinstituuttina oli melko tarkka kuvaksesi 3D-ulottuvuudessa. Joulukuun transformaatioihin saakka olisi ollut kannattava hanke, että Abiquorista olisi tullut opetus-, harjoittelu- ja kommunikointikeskus. Se ei ole enää käyttökelpoinen toimintasuunta, koska monet ylösnousevat nopeasti korkeampiin ulottuvuuksiin ja on myös mahdollisuus, että monet muut seuraavat heitä.
 
Selitä, ole kiltti.
 
3D:n romahtaessa ja polun avautuessa moniulotteisuuteen, on vähemmän tarvetta ryhtyä erityiskoulutukseen. Pelkkä ylösnouseminen korkeampiin ja kevyempiin ulottuvuuksiin mahdollistaa kenelle tahansa vuorovaikutuksen oman ympäristönsä kanssa rakkauden ja ykseyden perusteella, mutten he eivät osallistuisi korkeampiin ulottuvuuksiin. Silloin kun toimintaan rakkaus- ja ykseyspohjalta, ollaan automaattisesti vuorovaikutuksessa toisten kanssa täysin eri tavalla kuin vanhat 3D-tavat. Ei vaadita mitään koulutusta, se on luontaista viidennessä ja korkeammissa ulottuvuuksissa. Silloin kaikki ovat telepaattisia, pystyvät ilmentämään ja matkustamaan ilman tiheän fyysisen muodon työkaluja.
 
Mutta miten kauan siihen menee?
 
Mark, olette astumassa paikkaan, missä ei ole lineaarista aikaa. Älä huolehdi siitä, miten kauan. Kaikki tapahtuu ajattomassa tilassa, samanaikaisuuden tilassa.
 
Mikä siis on Abiquorin funktio vai onko sellaista?
 
Abiquor on tänä päivänä ankkuri energioille, joita tulee tälle planeetalle ja tähän aikakehykseen. Ei ole sattumaa, että monet ihmiset tuntevat vetoa Pagosa Springsiin. Se on yksi Abiquorin funktio.
 
Okei.
 
Toinen Abiquorin funktio on parantaa kommunikointia sinun kaltaistesi ihmisten ja Athabantian-aluslaisten kanssa.
 
Okei.
 
Kolmas funktio, ei vielä käyttöönotettu, on käyttää Abiquoria terminaalina matkustamiseen maapallon ja muiden korkeampien ulottuvuuden planeettojen välillä ja lepopaikkana näille vierailijoille. Maapallo on palaamassa Kristus-planeetan tasolle, sellaisena se on hyvin haluttu vierailupaikka. Sitten kun se on palautunut aiempaan loistoonsa maatähtenä, siitä tulee upea matkakohde.
 
Mikä on sen Abiquoriin liittyvän veden merkitys, mitä jotkut ovat saaneet?
 
Pagosa Springs on valtavan, puhtaan vesivaraston päällä. Silloin kun planeetta on puhdistunut monista ympäristöloukkauksistaan, Pagosa palvelee terminaalina toisilta planeetoilta tuleville. Puhdas vesi on oleellista siivoustiimin työlle.
 
Vesi on myös symboli korkeampien ulottuvuuksien virtaavuudesta. Abiquor sijaitsee virtaavan veden päällä, ei kiinteällä 3D-kalliolla. Ajattele huojumista tuulessa ja saat jonkinlaisen kuvan siitä, miten asiat ovat korkeammissa ulottuvuuksissa. Kaikki on energiaa. Energia ei ole kiinteää, ellei se ole hidastunut fyysisen muodon tasolle. Tämä ei ole enää maaplaneetan tilanne. Uuden energiansa myötä se virtaa kuin vesi. Tähdet näyttävät astronomeistanne kaasumaisilta ja nestemäisiltä. Tämä on korkeampien tiheyksien normi.
 
Kiitos tästä viestistä, Taught.
 
Ole hyvä, Mark, minulle on ilo kommunikoida kanssasi. Siunausta ja näkemiin.
 
Siunausta sinulle, Taught, ja kaikille.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >