HomeViestejäShala Mata6.12.2010 - Tasapainon säilyttäminen

6.12.2010 - Tasapainon säilyttäminen

TASAPAINON SÄILYTTÄMINEN

Kirjoittanut Shala Mata (shala.lightworker.com)
6.12.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Tässä sitä ollaan taas kerran, yhden voimallisen muutosten ja valtavilla värähtelyaalloilla surffaamisen vuoden lopun kynnyksellä tässä ylösnousemusvalmistelussamme. Joulukuu on aina pohdiskelevaa tarkastelua, kun palaamme kuluneiden 12 kuukauden energiamuutoksiin ja kokemuksiin. Vuoden aikana jokaisen kuukauden energia kumuloituu edelliseen saaden aikaan energian sulatusastian, mikä muodostaa sillan tulevaan vuoteen. On hiljaisen ja tietoisen tarkastelun aikaa, aikaa tehdä rauha kaikkien toimien tai tekemättömien päätösten kanssa.

Vuonna 2010 Äiti Maassamme on tapahtunut dramaattisia muutoksia ja siihen on virrannut valtavasti energiaa eri tähtiporttien, portaalien, planeetta-asetelmien, pimennysten ja tietysti timanttilähetysten kautta - 10-10-10, 11-11 ja tuleva 12-12. On ollut kaaoksen, sisäisen kyseenalaistamisen, kuuntelemisen ja jatkuvan uudelleentasapainotuksen aikaa. Kaikki nämä energiatapahtumat antoivat ainutlaatuisia kokemuksia, jotka toisinaan pudottivat meidät polvilleen tai antoivat tuntea rajatonta laajentumista. Haarukoimme sekä fyysistä että ei-fyysistä todellisuutta tietoisemmin kuin koskaan ennen. "Intensiivinen" on sana, mitä monet käyttävät kuvaamaan menneiden ja tulevien kuukausien energiaa. Se sopii varmasti sekä sisäisen että kollektiivisen näkökulman tarkasteluun.

Tasapainon ylläpitäminen on hyvin henkilökohtainen energiatila ja ainutlaatuinen jokaiselle yksilölle. Se mikä tuntuu tasapainolta minulle, voi tuntua kaaokselta tai tylsyydeltä toiselle. Vuosi 2010 avasi merkittävän henkilökohtaisen hyväksynnän oven. Tällä tarkoitan, että on ok tuntea hiljaisuutta tai olla mietiskelevä. On ok sallia tasapainon muotoutua omalla persoonallisella tavalla - riippumatta siitä, miltä se saattaa näyttää muista. Pitkin vuotta kirjoitin hiljaisuuden tunteesta tai sisäisestä tarkastelusta, mitä tapahtui monille meistä ja miten se oli hyväksytty ja kovin kaivattu harjoitus. Hyvin monen energiatason siltoja on rakennettu valokehomme ja fyysisen kehomme välille.

Monia aktivointeja tai päivityksiä on tapahtunut johdotuksessamme hurjaa vauhtia. Valomäärämme on lisääntynyt ja fyysinen kehomme on vaatinut herkkää ja tietoista otetta, kun se on luovinut jokaisessa uudessa energia-aallossa. Havaitsimme ja opimme, että tasapainon ylläpitäminen keskittyi aina pyhään sydämeemme ja tästä paikasta kaikenlainen muutos ilmentyisi selkeästi ja varmasti.

Joulukuu avaa joukon planeetta-asetelmia ja yhden merkittävän valovalelun, mikä saattaa vuoden 2010 loppuun - ikään kuin meillä olisi raketit jalkojemme alla. Avaamme joulukuun voimakkaalla uudella kuulla 5.12., mikä saa aikaan tavallisen "uusi alku" -energian kera optimistisen tunteen, joka on samalla aaltopituudella persoonamme ja energiamallimme kanssa.

Joulukuun 12. päivä on 12-12-tähtiportti, joka yhdistää 2012-energian 11-11-tähtiporttiin, jonka koimme marraskuussa. 11-11-portin kaksoispiirre saa aikaan lisäsynergiaa siinä koodatussa laukaisijassa, joka kohottaa energiaamme lisäoktaavin tai lisätaajuuden omassa ainutlaatuisessa matriisissamme tai kosmisessa suunnitelmassamme. 12-12-kristallilähetys on toinen avain, joka avaa vielä syvemmän pääsyn koodeihin tai jumalaisen maskuliini- ja feminiinienergiamme yhdistymiseen. Kaikki avaimet ovat alkeminen liekki, joka transformoi ja puhdistaa kaiken vanhan ohjelmoinnin, joita pidetään syvällä solumuistissamme.

Meitä tönitään voimakkaasti tulevina viikkoina hyödyntämään tämä intensiivinen aika joka hetki ja sallimaan kristallilähetysten poistaa pelon, puutteen, rajoittavat uskomukset, fyysisen ja tunnetuskan, draaman, trauman ja egon sekä valitsemaan tietoisesti pyhän sydämemme tuntemisen. Viime kuukausien ajan olemme puhuneet astumisesta pyhään sydämeemme, neutraaliin paikkaan, missä kvanttipotentiaalin kaikki puhtaat tilat ovat. Tämä virtuaalitodellisuus on täynnä taianomaisia mahdollisuus-, potentiaali- ja mestaruustiloja tai mikä tahansa kuvaus salliikin teidän tuntea niiden toiveiden suunnattoman määrän, mihin ei ole yhdistytty.

Joulukuun 21. päivä loistaa vuoden 2010 viimeisenä täysikuuna eikä se yhdisty vain täydelliseen kuunpimennykseen, vaan osuu myös pyhään talvipäivänseisaukseen pohjoisella pallonpuoliskolla ja kesäpäivänseisaukseen eteläisellä. Tämä voimakkaasti valaiseva päivä tuo esiin syvimmät tunteet, joita täytyy tarkastella, liittyen suhteisiin, kommunikointiin, sisäiseen tasapainoon ja henkilökohtaiseen ympäristöön. Ajankohta on monin tavoin vuoden 2010 kulminaatiopiste tiivistetyssä aikarakenteessa ja se vaatii taitavaa tunteiden ja niihin liittyvän ylivoimaisuuden tarkkailua.

Joulukuu sulkeutuu selvästikin ns. pamaukseen ja tämä voimakas viimeistelyenergia on ponnahduslauta, joka avaa tammikuun kera uuden päättäväisyyden ja rohkeuden. Minulta on kysytty useita kertoja viime päivien aikana, miltä joulukuu tuntuu. Minulle henkilökohtaisesti se tuntuu laajemmalta kera tunteen, että asiat ovat avautumassa ja tilaisuudet alkavat siirtyä täyttä höyryä kokemuksiksi niistä valinnoista, joita olemme tehneet. Se on kuukausi, jolloin melkein kaikki on vähän vahvistuneempaa kuin menneinä kuukausina ja tämä sanoo paljon vuoden 2010 intensiivisyydestä. Tämä voimistuminen kuorii esiin kaiken kätketyn, oivaltamattoman potentiaalin.

Monilla ahdistavan levottomuuden tunne on edelleen aivan tietoisuuden pinnan alla, mikä aiheuttaa nukkumishäiriöitä, päänsärkyä jne. Viikolla joka on 12-12-portin ja päiväseisauksen välillä, tämän on mahdollista voimistua, joten tehkää se, mitä kehonne vaatii, saadaksenne riittävästi unta tai ainakin rentoutumista. Tasapainon ylläpitäminen on kuukauden teema ja todellisuudessa se vaatii huomion kiinnittämistä siihen, miten tai mitä tunnette ja mitä ilmestyy esiin. Osa jokaisen joulukuun energiaa on asioiden tarkastelu ja siitä kasvavat unelmat, halut, aikomukset ja mahdollisuudet. Jokainen kokemus on punottuna hologrammiheijastusten ja uskomusten matriisiin, mikä tekee asioista todellisia tai ainakin siltä näyttää.

Kun energia rakentuu ja laajenee pitkin kuukautta, tuntuu hyvin luultavasti pakahduttavalta elämänne joissain puolissa ja taas kerran se on lääkkeenä, miten säilytämme tasapainon. Muutoshuipentuma iskee syvälle ja meistä voi tuntua epävarmalta, ylivoimaiselta ja paljaalta, mutta samaan aikaan valon laajentuminen tarjoaa valtavan tilan todellisuutemme kaikkien osien muotoutumiselle puhtaan taian ja muutoksen tilaan. Tietenkin helpon lähestymistavan ottaminen asioihin ja vauvanaskeleiden salliminen on hyödyllistä, ei ylireagointi. Monet tuntevat jo energian rakentumisen odotuksena jostain tulevasta, tunteena uusien alkujen tai tilaisuuksien syntymisestä vuodelle 2011. Luottakaa intuitiivisiin tönäisyihin ja opastukseen, joita meille ilmestyy ajankohtaisina mahdollisuuksina.

Vuosi 2011 ohjaa meidät lisälaajentumiseen ja -muutokseen, kun suuremmat korkeamman taajuuden ja valon aallot huuhtovat rakkaan Äiti Maamme yli. Tasapainon ylläpitäminen on avain vuoden 2011 oveen, kun luovimme tuosta uudesta kynnyksestä. On paljon asioita, joista olla kiitollinen rakkaalle Äiti Maallemme, monia siunauksia ja lahjoja jaetavaksi rakkaidemme ja vielä tärkeämpää, niiden kanssa jotka tapaamme vieraina - vain tunnistaaksemme heissä sieluperheen säkenöivässä hetkessä.

Syvän kiitollisuuden ja arvostuksen tilasta kiitän jokaista teitä, jotka olette jakaneet rakkautenne ja luottamuksenne kanssani yksityissessioissa, työpajoissa, meditoinneissa ja lukiessanne ja jakaessanne tämän artikkelin.

Toivotan kaikille iloista joulunaikaa, millä tavalla päätättekin sitä kunnioittaa. Heittäköön vuosi 2011 enkelipölyä polullenne ja olkoon sydämenne täynnä iloa ja uuden upean vuoden odotusta evoluutiomatkallamme. Vietän joulun tänä vuonna perheeni kanssa Cayman-saarilla. Tammikuun 2011 artikkelini ilmestyy tavallista myöhemmin ja se lähetetään 15.1. mennessä.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille.

Jatkakaa upean valonne loistamista!

Rakkaudella ja siunauksin palveluksessa,
Shala

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

< PrevNext >