HomeViestejäRuth Ryden31.7.2013 - Maailman säätila elokuussa 2013

31.7.2013 - Maailman säätila elokuussa 2013

MAAILMAN SÄÄTILA ELOKUUSSA 2013
 
Valonmestareita kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 31.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Mestarit, mitä näette tapahtuvan pirstoutuneelle planeetallemme tulevassa kuussa?
 
"Käsittäkää ennen kaikkea, että maaplaneetta rakentaa itseään uudelleen tukevammaksi ja paremmaksi ainekimpaleeksi tässä aurinkokunnassa, kun jatkuvat liikkeet galakseissa lähettävät Luojan komentamia energiataajuuksia. Myrskyt, maanjäristykset, tornadot ja lämpötilaomituisuudet ovat osa tätä. Niin vaikeaa kuin on ollutkin ja on, lähivuodet ovat ihme tiedemiehillenne ja astronomeillenne, kun he tarkkailevat uusia asemia aurinkokunnassanne ja hyvin asettuneita vuodenaikoja ympäri planeettaa. Nytkin uusia kasveja ja viljoja löydetään. Merivirtaukset muuttuvat ja tämä järjestää uudelleen sääolosuhteita ympäri maailmaa.
 
Miljoonien ihmisten peittelemätön viha ja turhautuminen on näkyvä tila niistä fyysisistä ja mentaalisista muutoksista, jotka vaikuttavat ihmiskuntaan. Lukemattomat ihmiset joita on kuollut protestien aikana tai vallanahneiden hallitsijoiden vuoksi, odottavat ns. siivillään palatakseen hyvin erilaiseen ja kauniiseen maailmaan.
 
Elokuussa äkilliset myrskyrintamat mutkittelevat ympäri Pohjois-Amerikan mannerta sekä Etelä-Amerikan poikki. Näemme muutamia tornadoja alueilla, missä ne ovat olleet tuntemattomia, ja tulvimista suurissa kaupungeissa. Äkilliset hyvin kylmät lämpötilat yllättävät ja huolestuttavat paikoittain näillä mantereilla, kun planeettaenergiat jatkavat aaltoilemistaan seuraavat kaksi kuukautta.
 
Myös Euroopassa ja Aasiassa on dramaattisia sääpoikkeamia, kun normaali ilmasto näyttää kääntyvän ylösalaisin. Valtavat erämaa-alueet peittyvät epätavallisiin hiekkamyrskyihin ja järistykset ovat yleisempiä. Australia on hiljaisempi manner, kun sen asema on jo muuttunut tällä erää. Tyynenmeren ja Atlantin saarisryhmillä on todellisia ongelmia, kun niiden perustana olevat merivuoret ovat liikkeessä. On tarvetta hätätilajärjestelyihin hyvin lähitulevaisuudessa. Odotamme näkevämme hurrikaanien yleistyvän valtamerillä, kun ilmakehäolosuhteet näiden valtavien vesialueiden yläpuolella muuttavat jatkuvasti suuntaa.
 
Riippumatta asuinpaikastanne on viisasta olla valmiina kaikkeen, erityisesti epätavallisiin ja äkillisiin säämuutoksiin. Maalaisjärki ja sisäisten neuvojen kuunteleminen vie teidät läpi mistä tahansa vaikeuksista. Olemme aina paikalla teitä varten."
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >