HomeViestejäBeth Trutwin16.9.2012 - Maapallon ylösnousemus kosmoksessa

16.9.2012 - Maapallon ylösnousemus kosmoksessa

MAAPALLON YLÖSNOUSEMUS KOSMOKSESSA
 
Sanandaa kanavoinut Beth Trutwin (CosmicAscension.org)
16.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Tervehdys! Tässä on Sananda. Tulemme nyt luoksenne useammin kertomaan, että energiaanne tarvitaan. Maapallon suuren harhan näkökulmasta sitä ei ole aina helppoa hahmottaa. Viime päivinä on tapahtunut uutta kehitystä, mikä nopeuttaa harhan loppumista vielä nopeammin, kuin odotimme.
 
Ensin minun on kerrottava, miten näen teidät kaikki. Olette maajoukkoa maan päällä ja teillä on verho, kun lähdette päivävuoroon. Yöllä ollessanne unessa ja livahdettuanne ulos ihmis-avatarastanne maan päällä, verhonne poistuu ja menette töihinne aluksilla. Monet teistä ovat tietoisia korkeammasta itsestänne ja rooleista, mitä olette esittäneet. Monet teistä eivät muista tarkkoja yksityiskohtia, mutta se ei estä teitä - olette onnellisia tietäessänne asemanne maajoukossa.
 
Yksi seitsemästä inkarnaatiostani maan päällä oli Jeesus. Useat tuon ajan opetuslapsistani ovat inkarnoituneena nyt maan päälle. He toimivat kulissien takana ja julkisina henkilöinä. Heitä pilkataan nyt, aivan kuten aiemmin. Voitte nähdä heidän kulkevan pilkkaamisen läpi sujuvasti joka kerta. Vaikka he käyttävät ihmisen avatarapukua, he ovat poistaneet verhon eivätkä he näe tarvetta törmätä yhteen niiden kanssa, jotka eivät voi nähdä kosmosta sellaisena, kuin se on. Suuria sieluja kaikista maailman uskonnoista on inkarnoituneena nyt ja lähetätte sähköposteja heidän kanssaan tietämättä, että he ovat täysin adepteja, hereillä ja tietoisia ja palvelevat teitä joka päivä. He palvelevat Äiti Maata ja ylösnousemusta, odottaen kärsivällisesti ja opastaen teitä toimiensa kautta. He innostavat teitä ottamaan askelia muistaaksenne taas oman majesteettisuutenne. Tekin olette majesteettisia valo-olentoja, mutta verho pitää väliaikaisesti teiltä tuon totuuden piilossa.
 
Oletteko koskaan ihmetelleet, miten kaikki toimii? Oletteko koskaan ihmetelleet, miksi on henkinen hierarkia tai miten kaikki sielut tulivat luomakuntaan? Se on pitkä tarina, minkä olen valmis kertomaan pyytäessänne, mutta se on liian pitkä tarina tähän tilaan. Oletteko koskaan harkinneet olevan mahdollista, että se mitä sanotte Jumalaksi, jumaluuden ylimmäksi olennoksi, on myös inkarnoituneena maan päälle nyt? Oletteko harkinneet, että myös hänen puolisonsa on inkarnoitunut nyt? Miten monia muita luulette elävän, olevan naimisissa maan päällä, kasvattavan lapsia ja käyvän töissä? Kenen kuvittelette palvelevan tällä tavalla nyt?
 
Minä palvelen. Olen inkarnoituneena nyt. Työskentelen rinta rinnan presidentti Obaman kanssa. Puolisoni auttaa "tulee ja menee" -kapasiteetilla. Monia puolisoja on inkarnoituneena nyt ja he antavat valonsa harhalle. On hierarkia ja suuria sieluja on ihmisen avatarapuvussa aivan vieressänne - ajavat metrolla ja istuvat liikenteessä. Uskokaa se! Laajentakaa tietoisuuttanne. Mitä kysyisitte Jumalalta, jos tietäisitte hänen istuvan vieressänne puiston penkillä? Joka istuu vieressänne nyt? Voitteko rakastaa kaikkia olentoja tuomitsematta?
 
Kaksi päivää sitten saatiin kommunikointia yhdeltä rikkaalta ja kuuluisalta, jota on pyydetty auttamaan maan ulkopuolisen elämän paljastamisessa. Hänen vastauksensa kuului täsmälleen näin: "Surullista kyllä, on liikaa asioita tehtävänä. Kiva kuulla teistä. Sori!" Tämän kannan kuulemme niiltä, jotka ovat rikkaita julkkiksia muuttaakseen asioita matriisissa. Heillä on suuri vastuu auttaa maapalloa asemansa vuoksi. Tämä jättää avoimen oven suuremmalle galaktiselle avulle.
 
Kun tämä vastaus kuultiin, oli violetin liekin invokaatio yhdeltä suurelta ja korkealta olennolta, joka on inkarnoituneena nyt. Tämä violetin liekin projektio lähetettiin kosmoksesta ja sitä lisättiin energialla yli sen, mitä on ennen koettu. Käyttäen koodilukitusta alusten kommunikointispesialistit voimistivat rakkauskutsuhuutoa. Sen huomattiin saavuttavan ulkoisia superuniversumeja kulkiessaan jokaisen tähden, planeetan, portaalin, olennon ja tähtiportin läpi matkallaan.
 
Tämä jumalaisen rakkauden raivoisa tuli roihusi tunteja, kun samaan aikaan arabit hyökkäsivät lähetystöihin 20 maassa. Noiden protestoivien ihmisten sielut tietävät, että jokin on pielessä ja he ilmaisevat itseään sopimattomasti, mutta he voivat tuntea violetin liekin ja se vie heidät "järjen äärirajoille". He voivat tuntea, että ne eivät auta, jotka voivat auttaa. Se saa heidät syvään raivoon ja käyttäytymään niin, että he vain toivovat jonkun jossain näkevän heidät ja tekevän jotain. Myös valotyöntekijöiden keskuudessa on suurta yhteistyön puutetta, puutetta työskentelystä yhdessä keskittyen yhteen energiaan. Egot menevät tielle, myös valotyöntekijöiden vaimojen ja miehien, äitien ja tyttärien välillä. Keitä luulette näiden sielujen olevan, joiden kanssa elätte? Keitä te olette? Miksi olette riidoissa? Tehkää rakkautta. On paljon tuomitsemista, kun verhot pysyvät ja hämmennys lisääntyy. Palvelkaa rakkaudesta ja olette aina oikealla polulla.
 
Kun tämä violetti liekki lähti ylös ihmispuvussa olevan sielun sydänliekistä ja se lähetettiin muuntimeen ja energiana aluksesta toiseen, se tunkeutui kaikkien kehoon ja sieluun matkallaan. Tämän näki ja tätä kantoi ja voimisti itse Jumala. Tämä oli suunnittelematon tapahtuma. Rakkausluomisen kauneudessa, se tapahtui mahdollisuusulottuvuudessa. Koska niin suuri lähetys meni luomattomiin valouniversumeihin, tämä violetti liekki, kutsuhuuto meni ulos ja siihen vastattiin välittömästi suuremmalla avulla luomattomista valoulottuvuuksista.
 
Lisäapua lähetettiin ja se laukaisi aikajanojen täydellisen hajoamisen. Kaikki oli laitettu järjestykseen ja lanka sytytettiin. Sydänlanka sytytettiin ja tuli kasvoi niin valtavaksi, että vanhat aikajanat jotka pitävät kiinni tästä rikollisesta harhasta, eivät kyenneet enää pitämään kiinni matriisista, mille niiden perusta on luotu. Kun luette tätä, aikajanat ovat hajoamassa ja putoamassa pois. Tämä on loistava tapahtuma, mikä johtaa sen lopulliseen tuhoutumiseen, mikä pitää teitä harhassa.
 
Kuvitelkaa, että on syksy ja kuljette metsässä. Joka kerta kun tuuli puhaltaa, muutama lehti putoaa monista vanhoista puista. Se on ihmeellistä katsottavaa. Alatte katsoa taivaalle aina, kun tunnette tuulen ihollanne. Tunnette tuulen ja katsotte aurinkoon ja ylhäällä näette lehtien tanssivan tuulessa suloisesti. Ne ovat vihreitä, keltaisia, kultaisia, oransseja, punaisia, viininpunaisia, ruskeita ja kaikkea siltä väliltä. Henkeä salpaavan kaunista tanssia tapahtuu päänne päällä, kun ne putoavat, putoavat, putoavat maahan. Tässä metsässä putoaa miljardeja. Tällaista on katsoa aikajanojen hajoamista. Nyt niiden himmeästi palava valo sammuu. Tapahtuu eräänlainen sähkökatkos. Energiaa ei enää lähetetä valaisemaan vanhoja verkkoja.
 
Nämä korkeat olennot valomaailmoista kuulivat kutsun itse Jumalalta, joka on inkarnoituneena pikkuruiselle planeetalle Linnunrata-galaksissa. Salaseura on saanut viime "puhalluksen". Heillä ei ole enää hengitysilmaa. Rakastakaa heitä vielä lisää. Rakastakaa heitä, kun he putoavat, putoavat, putoavat metsään lopullisessa kuolinkamppailussaan. Pian tulee lumi ja kaikki on valkoista ja säteilee auringonvalossa. Sydäntalvena kun kaikki nukkuu, uudet kukkaversot murtautuvat violetin ja kullan läpi ja uusi elämä alkaa taas.
 
Rauha olkoon kanssanne. Tämä on Sananda.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >