TAMMIKUUN 2022 ENERGIAENNUSTE – LOOTUSSYDÄMEN VUOSI
Kirjoittanut Emmanuel Dagher (www.magnifiedmanifesting.com)
31.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Onnellista uutta vuotta, ystäväni!
Minulle on siunaus yhdistyä kanssasi tällä tavalla. Meillä on paljon päivitettävää, joten mennäänpä suoraan asiaan …
Vuoden 2022 teema on lootussydämen herääminen.
Lootussydämen omaksuminen voimaannuttaa meidät rakastamaan ehdottomasti ja tukemaan, hoivaamaan ja olemaan parantava olemus itsellemme ja ympäröivälle maailmalle.
Energiat joita tulee tänä vuonna, tukevat meitä omaksumaan lootussydämen helpommin, myös kaiken sen kaaoksen ja niiden kamppailujen myötä joita ihmiskunta käy läpi tällä hetkellä. Tällä on valtavan laajentava vaikutus kollektiivisen evoluutiomme seuraaviin askeliin.
Tämän seuraavan vuoden perusta on ehdoton rakkaus ja kykyä tukea, hoivata ja parantaa itsemme ja ympäristömme. Myötätunto ja empatia löytävät tiensä myös kyynisimpiin sydämiin ja mieliin, mikä auttaa meitä menemään ohi siitä runsaasta kollektiivisesta pelosta, jota monet ihmiset edelleen käsittelevät.
Lootuskukka on ollut melko merkittävä osa monia kulttuureja, muinaisajoista nykyaikaan. Lootuskukka edustaa jumalaista puhtautta, herännyttä rakkautta, valaistumista, yltäkylläisyyttä ja uudestisyntymää.
Katso, missä lootus menestyy parhaiten – se nousee täyteen loistoonsa mutaisimmissa vesissä. Tämä on voimallinen vertauskuva, joka muistuttaa meitä sisäisestä lootuksestamme. Se muistuttaa meille, että sielutasolla tiesimme ennen tulemistamme tähän Maa-matriisiin (matrix), että vaikka menisimme elämän mutaisten vesien läpi, mekin käyttäisimme nuo vaikeat kokemukset puhjetaksemme täyteen loistoomme. Tiesimme, että jokainen kokemus jonka läpi menimme, veisi meitä lähemmäs yhdistymistä aidoimpaan ja jumalaisimpaan osaamme ja sen ruumiillistamista.
Siis mikä lootussydän on? Lootussydän on se osa sydäntä, jossa ehdoton rakkaus, jumalainen rauha ja universaali vapaus asuvat. Nämä taajuudet tekevät sen, kuka olemme ytimessämme.
Kun lootus sydämessämme tunnistetaan usein, se puhkeaa kukkaan. Lopulta tämä auttaa meitä nousemaan niiden tapojen ja kaavojen yläpuolelle, jotka luovat uudestaan mutaisen, henkilökohtaisen ja kollektiivisen todellisuutemme.
Voimme sitten ymmärtää, miten kaikki entiset kokemuksemme ovat auttaneet meitä saavuttamaan tietoisuustilan, joka sallii meidän muistaa ja omaksua, kuka aidosti olemme ytimessämme: rakkautta, rauhaa ja vapautta.
Olemme nyt astuneet aikajanalle, joka voi auttaa meitä pehmittämään ja lopulta hajottamaan sen panssarin, jota olemme pitäneet sydämemme ympärillä elämien ajan. Voitko kuvitella, miltä elämä näyttää, kun vapaudumme tällä tavalla?
Se alkaa itserakkaudesta
Tärkein asia jonka voimme tehdä herättämään lootussydämen, on rakastaa jokaista aspektiamme (erityisesti niitä aspekteja jotka olemme tuominneet ei-rakastettaviksi).
Todella, todella pitkään useimmat yhteiskunnat ovat ehdollistaneet kansalaisensa uskomaan, että näiden täytyy laittaa kaikki ihmiset ja asiat itsensä edelle. Kun teimme tämän, meitä pidettiin hyvänä ja jalona ihmisenä. Ja jos emme noudattaneet tätä näkymätöntä peukalosääntöä, meitä pidettiin itsekkäänä.
Koska itsekkyyttä on halveksittu, on luonnollista, että teimme (erityisesti empaatit ja sensitiivit) kaiken voitavan välttääksemme sitä, että meidät nähtiin itsekkäänä. Tämä ajattelutapa sai meidät kuitenkin etsimään itsemme ulkopuolelta rakkautta ja hyväksyntää, avainsanan ollessa "etsiä".
Mitä tapahtuu, kun etsimme jatkuvasti jotain? Emme ole koskaan tyytyväinen.
Vastalääke tähän loputtomaan rakkauden ja onnellisuuden etsintään on aina ollut, että lakkaamme etsimästä ja alamme tulla ihmiseksi, joka rakastaa ja kunnioittaa itseään ja antaa itselleen kaiken, minkä antamiseen hän luuli tarvittavan muita.
Tulimme tähän olemassaoloon rakastaaksemme ennen kaikkea itseämme ehdottomasti.
Emme puhu egoistisesta kiintymyksestä, vaan sellaisesta rakkaudesta joka harmonisoi meidät sen tietämiseen, että rakastamalla itseämme avaudumme tulemaan yhdeksi kaiken kanssa. Tällainen rakkaus muistuttaa meille, että olemme itse asiassa universumin laajentumia, ja se laajenee koko ajan.
Koska mielemme ei ehkä helposti pääse tällaiseen ajattelutapaan, voi olla vähän pakahduttavaa hyväksyä, että olemme universumin laajentumia, ja universumin keskus on puhdasta valoa ja rakkautta. Ja olemme täällä rakastaaksemme itseämme ehdottomasti, jotta voimme olla valomajakoita ympäröivälle maailmalle.
Jos tunnet vähän vastustavasi tätä ajatusta, ole lempeä itsellesi, kun mieli ankkuroi tämän viisauden omalla tahdillaan.
Ylimaallinen rakkaus
Ilmaisemalla aikomuksen harjoittaa päivittäin itserakkautta, alamme täyttää fyysistä, tunne-, mentaali- ja henkikehoamme siinä määrin, ettemme enää etsi itsemme ulkopuolelta tunteaksemme itsemme onnelliseksi ja kokonaiseksi.
Tästä ylitsevuotavan rakkauden paikasta voimme sitten palvella, tukea ja kohottaa ympäristöämme. Silloin itserakkaus ei enää vaikuta itsekkyydeltä, vaan epäitsekkyydeltä joka kunnioittaa universumia itsessämme, muissa ja aika-avaruuden kaikessa elämässä.
Itserakkaus johtaa sitten meidät galaktiseen rakkauteen, jossa nousemme kaikkien erillisyysilluusioiden yläpuolelle.
Vanhoista tarinoista irtipäästäminen
Kun maailma muuttuu niin nopeasti, kuin se nyt muuttuu, se voi tuoda pintaan syvälle haudattuja tunteita, jotka voivat tuntua epämukavilta. Tätä jatkuu, kunnes kohtaamme nämä tunteet suoraan.
Joitain esimerkkejä asioista, joita meidän ehkä kannattaa nyt alkaa tarkastella lähemmin ja päästää irti, ovat sydänsurut, traumat, syyllisyys, tuomitseminen, velat ja mikä tahansa muu valheellinen tarina, jolle sanoimme "kyllä" menneisyydessä ja joka estää meitä olemasta suurin itsemme.
Yksi tapa päästää irti kaikesta, mikä ei enää palvele korkeinta hyväämme, on anteeksianto. Emme puhu kaksinaisuuspohjaisesta anteeksiannosta, johon liittyy tuomitseminen hyväksi tai pahaksi. Puhumme universumin tukemasta anteeksiannosta, jossa annamme universumille ne tarinat, joita olemme kantaneet taakkanamme.
Tällainen anteeksianto sallii meidän nousta sen illuusion yli, että menneisyys olisi voinut olla erilainen. Se osoittaa meille, etteivät tarinat, joita loimme itsellemme, määrittele sitä ihmettä, kuka oikeasti olemme.
Anteeksiantaminen merkitsee pelkästään, että annamme pois kaiken, mikä on painanut meitä. Useimmat ihmiset ajattelevat, että he ovat kyvyttömiä antamaan anteeksi, mutta todellisuudessa he päättävät pysyä energeettisesti yhdistyneenä siihen ihmiseen, paikkaan tai kokemukseen, joka oli vaikea.
Todellinen anteeksianto liittyy harvoin kehenkään tai mihinkään itsemme ulkopuolella. On tärkeää myös oivaltaa, että anteeksiannossa ei ole kyse jonkin menneisyydessä tehdyn suvaitsemisesta.
Anteeksiannossa on kyse siitä, että vapautamme itsemme noiden menneiden kokemusten tuomitsemisesta.
Ehkä mietit, miten voimme päästä siihen kohtaan.
Lootussydämen herääminen
Tässä kohtaa lootussydämen heräämisestä tulee korvaamaton.
Silloin kun teemme itsemme rakastamisesta prioriteetin ja vapautamme itsemme anteeksiannolla, päästämällä irti hyvään ja huonoon tuomitsemisesta, lootussydämen heräämiseksi täysin meidän tarvitsee enää valita myötätunto.
Myötätunto on kyky rakastaa ja välittää maailmasta ympärillämme, ruokkimatta sitä illuusiota, että se on rikki tai se tarvitsee jotenkin korjata.
Myötätuntoa ei pidä sekoittaa sympatiaan. Silloin kun sympatisoimme, viemme värähtelymme unohdukseen, joka tukee sitä illuusiota, että me ja muut olemme vähemmän kokonaisia ja täydellisiä. Tämä saa olomme tavallisesti tuntumaan raskaalta ja nääntyneeltä.
Myötätunto tekee täysin päinvastoin. Se sallii meidän nousta niiden rajoittavien tarinoiden yläpuolelle, joita me ja yhteiskunta olemme luoneet itsellemme. Kun ilmaisemme todellista myötätuntoa, luomme voimakkaan rakkauspyörteen itsellemme ja muille. Tämä kohottaa meidät pois uhritietoisuudesta, universumin voimaantuneen kanssaluojan tietoisuuteen.
Kun lootussydämen herääminen jatkuu henkilökohtaisessa elämässämme ja kollektiivitietoisuudessa, maailma joka ennen näytti rikkinäiseltä, alkaa yhtäkkiä näyttää ja tuntua jälleen kirkkaalta, kauniilta ja ehjältä.
Hyödyllisiä navigointityökaluja vuodelle 2022
Tässä on joitain yksinkertaisia työkaluja, jotka auttavat meitä navigoimaan tämän tulevan vuoden läpi vaivattomammin.
* Tee hyvinvoinnistasi prioriteetti päivittäisen itsehoidon ja itserakkauden avulla.
* Sammuta uutiset ja kaikki muu, mikä lisää pelkoasi.
* Vietä enemmän aikaa luonnossa.
* Juo 10 lasillista puhdasta vettä päivässä.
* Ravitse kehoasi matalahiilihydraattisella ja geenimanipuloimattomalla luomuruualla.
* Hyväksy tunteesi tuntemalla ne, tukahduttamisen sijasta.
* Osallistu paikalliseen yhteisöön/aatteeseen, joka tuntuu olevan harmoniassa todellisen itsesi kanssa.
* Meditoi tai naura kunnolla vatsan pohjasta vähintään 5–10 minuuttia päivässä.
* Anna itsellesi terve kanavaa ilmaista itseäsi luomalla – musiikki, taide, tanssi, käsityöt tai muut luomiskanavat.
* Muista, että olemme kaikki yhtä perhettä, vaikka mieli yrittää vakuuttaa muuta.
Tasapaino
Kun menemme heränneen lootuksen vuoden läpi, tasapaino on myös tärkeä teema. Kun omaksumme tasapainoisen elämän, saatamme huomata, ettei meidän enää tarvitse tarttua äärimmäisiin keinoihin kehittyäksemme ja kasvaaksemme matkallamme. Pystymme ottamaan lempeämmän ja rentoutuneemman lähestymistavan elämään.
Sisäisen tasapainon luominen voi joskus olla vieras ajatus mielelle. Syynä siihen on, että ihmiset ovat keränneet tuhansia vuosia kapea-alaisia mentaalisia tiloja/ehtoja kulttuuriperinteistä, yhteiskuntarakenteista ja uskomusjärjestelmistä.
Nämä mentaaliset tilat vaikuttavat sekä tietoiseen että alitajuiseen mieleen. Monet niistä pitävät meidät sisäisen tasapainottomuuden tilassa, jonka olemme alkaneet hyväksyä normaaliksi. Emme ehkä edes tiedosta, että nämä tilat ovat pelkästään opittu käyttäytymistapa.
Esimerkiksi, kokemisen alusta saakka tällä planeetalla, ihmiset ovat kollektiivisesti sisäistäneet uskomuksia, joiden juuret ovat siinä ajatuksessa, että voidaksemme laajentua, kasvaa, kehittyä ja kokea toiveemme, elämämme täytyy olla haastavaa ja kovaa.
Tämä uskomus on itse asiassa selviytymismekanismi, jota mieli käyttää suojellakseen itseään.
Uskomus, että meidän täytyy kamppailla tai tehdä kovasti työtä sen puolesta, mitä haluamme, on palvellut myös eräänlaisena mielen vihkimyksenä ja auttanut sitä tuntemaan olevansa taitavampi ja tyydyttyneempi voitettuaan ulkoiset esteet.
Mutta näillä uskomuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka todellisuudessa olemme. Ne ovat vain tapoja ja kaavoja, joihin mieli on samaistunut, jotta se voisi oppia läksyjä, kasvaa ja kehittyä.
Voimme olla kiitollinen esi-isillemme ja kaikille aspekteillemme menneisyydestä ja nykyisyydestä siitä uskosta, että asioiden täytyi olla rajoittuneita tai vaikeita, jotta voisimme kasvaa ja oppia niistä. Koska kaikki tuo toi meidät siihen, missä olemme nyt – paljon valaistuneempaan tietoisuuteen itsestämme, muista ja maailmasta ympärillämme.
Vastuu voidaan nyt siirtää tiedostamattomalta itseltämme heränneelle itsellemme. Voimme nyt alkaa nähdä, että kulkeminen elämän ja sen haasteiden läpi voi olla helppoa, iloista ja myös hauskaa!
Kun siirrymme korkeampiin tietoisuustiloihin, henkemme antaa meille tilaisuuden päästää irti tarpeesta uskoa, että elämän täytyy olla kovaa voidaksemme kasvaa. Sen jälkeen voimme alkaa kokea tasapainoisen olemistilan.
Voimme luoda enemmän tasapainoa pelkästään omaksumalla kolme seuraavaa elämänaluetta:
* leikkisä hauskuus, fyysinen aktiivisuus ja spontaanius
* luovuus, työ (tehden sitä, mitä rakastat/mikä stimuloi henkisesti) ja organisointi
* henkinen työ, lepo ja henkilökohtainen kehitys.
Näiden kaikkien sisällyttäminen päivään auttaa luomaan sen tasapainon, jota kehomme, mielemme ja henkemme haluaa toimiaksemme korkeimmassa ja energisimmässä tilassamme.
Olkoon 2022 yksi maagisimmista vuosista sinulle, ja odotan innolla, että vaihdetaan pian taas kuulumisia kanssasi!
Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun,
Emmanuel
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.