HomeViestejäEmmanuel DagherKesäkuu 2013 - Energiaennuste: Käännät minut ylösalaisin

Kesäkuu 2013 - Energiaennuste: Käännät minut ylösalaisin

Energiaennuste
KÄÄNNÄT MINUT YLÖSALAISIN!
Kirjoittanut Emmanuel Dagher ( www.magnifiedmanifesting.com)
Kesäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rauhaa ja siunausta, kaunis ystävä. On suuri lahja ja kunnia olla taas yhteydessä kanssasi.
 
No, me teimme sen! Siirrymme läpi yhdestä voimakkaimmista energiajaksoista, joita meillä on ollut pitkään aikaan. Sanon "teimme sen", koska se aivan ehdottomasti ansaitsee iloisen tunnustuksen, että pääsimme läpi tästä intensiivisestä energiajaksosta ehjin nahoin.
 
Kolmen peräkkäisen pimennyksen, kourallisen X-luokan auringonpurkausten, voimallisten astrologisten asetelmien ja muiden taivaallisten tapahtumien myötä astuimme jumalaisesta ovesta, mikä on kohottanut meidät täysin ja muuttanut todellisuutemme korkeammalle olemassaolotasolle. Silloin kun astumme tällaisesta jumalaisesta ovesta, on täysin normaalia tuntea pirstoutuneensa, olla hämmentynyt, väsynyt tai tavallista tunteellisempi. Mielemme ja kehomme vain sopeutuvat siihen korkeampaan taajuuteen, mihin olemme astuneet. On myös hyvin tavallista saada euforisten kokemusten puuskia tällaisina intensiivisinä aikoina, mikä palvelee ennakkoesityksenä meitä odottavasta taiasta.
 
Sateenkaarivaikutus
 
Kuten tiedämme, jokaisen myrskyn jälkeen tulee sateenkaari. Ja kun huomaamme nyt sopeutuvamme, suuri kaunis sateenkaari on ulottuvillamme. Tämän sateenkaaren tarkoitus on johtaa meidät takaisin aidoimpaan itseemme, missä rakkaus, ilo, rauha ja yltäkylläisyys asuvat. Tähän sateenkaareen yhdistyminen on paljon helpompaa, kuin ehkä ajattelemme. Tähän sateenkaareen yhdistymisen salaisuus on kiitollisuus.
 
Kuten monet tietoisella polulla tietävät, kiitollisuuden lahjana on siirtää meidät elämässämme toimimattomasta todellisuudesta toimivaan. Tämä johtaa tavallisesti suuremman vaivattomuuden ja virtaavuuden kokemukseen. Kiitollisuus on ihmemagneetti. Se muistuttaa meille, että olemme elämämme luoja, emme uhri. Kiitollisuudella avaudumme niille äärettömille mahdollisuuksille, joita universumilla on varastossa meille. Ei yksinkertaisesti voi olla puutetta, silloin kun olemme kiitollisia.
 
Käänsit minut ylösalaisin
 
Kun katsotaan kaikkea viimeaikaista toimintaa, minkä läpi siirryimme, monet meistä tuntevat elämänsä kääntyneen täysin ylösalaisin. Tämä voi ehdottomasti saada jonkun tuntemaan, että on poikki tai valunut tyhjiin. Jos tunnet tällä tavalla, tiedä, ettet ole yksin.
 
Joskus käymme läpi asioita, jotka opastavat meitä tyhjentymään ytimeen saakka, jotta meillä on riittävästi tilaa uusille kokemuksille elämässämme. Niinpä oikeasti tuo tunne epämiellyttävästä kääntymisestä ylösalaisin voi olla suuri siunaus. Se voi antaa meille aikaa pohtia matkaansa ja tehdä itsensä uudestaan tavalla, mikä on enemmän linjassa sen kanssa, kuka oikeasti haluamme olla.
 
Jos meillä on halu
* kehittää jotain taitoa
* opiskella/oppia jotain uutta
* muuttaa rutiinejamme
* käynnistää uusi liiketoiminta tai muuttaa bisnesrakennetta
* tehdä asennemuutoksia
* huolehtia hyvinvoinnistamme uusin tavoin tai
* matkustaa ja muuttaa paikkaa,
niin meitä opastetaan tekemään uudestaan se, kuka olemme, että se on vielä enemmän harmoniassa sen korkeimman version kanssa, kuka päätämme olla.
 
Voimme antaa itsellemme nyt sen jumalaisen lahjan, että selkeytämme, kuka olemme ja mitä haluaisimme luoda enemmän elämäämme, kun siirrymme eteenpäin. Selkeyttämisessä on vähemmän kyse tarpeesta tietää, miten, miksi, missä, milloin tai kuka ja enemmän olemisesta riittävästi läsnä olevan hetken käytössä, sallien sen opastaa meitä matkamme seuraavilla askeilla. Mitä selkeämpi olemme, sitä nopeammin harmonisoidumme korkeimman elämänpolkumme kanssa.
 
Kun me käymme läpi ylösalaisin kääntämistä, kaunis planeettamme käy myös läpi jotain vastaavaa. Mutta sillä tämä voi näyttää vähän suuremmalta ja voimakkaammalta. Aivan kuten me käymme läpi niistä ratkaisemattomista tunteista ja olemistavoista irtipäästämistä, jotka eivät enää palvele meitä, maapallokin kokee samaa. Niin paljon kuin se tukeekin meitä monin tavoin, myös se tarvitsee meidän tukeamme, jotta se voi tehdä siirtymästään korkeampiin olemistapoihin sujuvamman kokemuksen kaikille.
 
Olemme voimakkaita kanssaluojia ja olemme täällä luomassa maan kanssa. Yksi suurimmista lahjoista jonka voimme antaa itsellemme ja ympäröivälle maailmalle nyt, on pitää ehdottoman rakkauden tilaa rakkaalle maapallollemme ja kaikille sen asukkaille. Tämä myötävaikuttaa paljon yli sen, mitä voimme tietoisesti nähdä.
 
Juhlitaanpa
 
Kun pääsimme läpi tästä jumalaisesta ovesta ja sopeudumme korkeampiin olemassaolotasoihin, juhla on ehdottomasti paikallaan. Vaikka jotkut meistä eivät ehkä tunne aivan vielä aihetta juhlaan, niin sitten kun alamme tuntea olomme paremmaksi, on hyvin tärkeää tehdä se.
 
Juhlimalla tunnustamme universumille, miten siunattuja olemme. Emme ainoastaan ilmaise kiitollisuutta juhliessamme, vaan sanomme myös universumille: "Näen sinut. Tunnistan ihmeen ja taian elämässäni siinä määrin, että otan aikaa olla täysin läsnä sen kanssa."
 
Jokaisen matkamme askeleen ja virstanpylvään juhliminen on yksi suurimmista lahjoista, minkä voimme antaa universumille ja itsellemme. Juhlikaamme siis yhdessä sitä, että olemme kohottaneet värähtelymme korkeampaan olemistilaan, mikä on vain toinen sana rakkaudelle.
 
Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun
 
Emmanuel
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >