HomeViestejäMuita kirjoittajiaMaaliskuu 2020 - Nina JF Gauss - Nähdään huipulla

Maaliskuu 2020 - Nina JF Gauss - Nähdään huipulla

NÄHDÄÄN HUIPULLA

Kirjoittanut Nina JF Gauss (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Lähelläni on muutama ihminen, jotka ovat nyt löytämässä "henkisyyden", jotkut hyvin fanaattisesti. Aikomukseni ei ole tuomita heitä millään tavalla, koska olen varma, että myös hyvin monet meistä kävivät tuon vaiheen läpi. Minä ainakin kävin, sillä samalla varmuudella, että olin löytänyt jotain, mitä ihmiset eivät olleet vielä löytäneet. Niinpä olen myötätuntoinen useimmiten ja vähän ärsyyntynyt toisilla kerroilla. Epäilemättä minulla oli oma osuuteni niitä hetkiä, jolloin ärsytin muita vastikään löytämilläni "totuuksilla", ikään kuin olisin löytänyt ensimmäisenä pähkinävoin.
 
Osallistuin lukemattomiin retriitteihin, työpajoihin, seminaareihin ja ostin kaikki kirjat, dvd:t ja t-paidat. Etsin kaikkien kulttuurien shamaaneja, kuuntelin opettajia ja guruja ja uppouduin kaikenlaisiin visualisointeihin ja rituaaleihin. Ja sain joitain todella uskomattomia kokemuksia.
 
Mutta kun nyt istun päivällispöydässä kuin vanha ja uurteinen merimies, joka on nähnyt kaiken, ja kuuntelen ystävieni tarinoita henkisistä retriiteistä, miten he yrittävät korjata todellisuuden affirmaatioilla ja "mindfulnessilla" tai mitä "ylimaallisia" kokemuksia heillä on viime aikoina ollut, voin olla vain hiljaa.
 
Tunnistan kyllä itseni monista heidän tarinoistaan ja muistan, että minulla on ollut samanlaista innostusta. Silloin rakastin pallotella tarinoita, mutta nyt huomaan, ettei minua hätkäytä enää yhtään, minuun ei tee mitään vaikutusta nuo tarinat. Itse asiassa ne ikävystyttävät minua, koska tiedän nyt, että se kaikki on oikeasti irrelevanttia siinä, mitä tulimme tänne tekemään. Se on vain värikästä höttöä heitettynä ilmaan muutaman hetken kestäväksi ajanvietteeksi.
 
Valitettavasti tylsyyteni ei uppoa kovin hyvin sosiaalisesti. Yritän kyllä olla kohtelias, hymyillä aina silloin tällöin ja nyökätä päätäni ajoittain. Toisinaan näen pettymystä heidän silmissään, kun en ole yhtä kiehtoutunut tai vaikuttunut kuin he jakamistaan tarinoista.
 
Oli aika, jolloin yritin vielä antaa jotain palautetta, mutta huomasin pian, ettei siinä ollut kerrassaan mitään itua. Hienovaraisinkin palautteeni kohtasi tavallisesti voimakasta vastustusta tai loputtomia selityksiä siitä, miksi en voinut mitenkään ymmärtää. "Sinun pitäisi ainakin kokeilla sitä. Se voisi auttaa sinua", he sanoivat, minun ajatellessani Adamuksen tajunnan räjäyttäviä metafyysisiä kursseja. Toisilla kerroilla kohtasin toimintahäiriöisen "Westworld-robotin" tyhjän "en pysty käsittelemään" -tuijotuksen.
 
Kyse ei ole siitä, että he torjuvat tarkoituksella sen tai eivät halua ymmärtää sitä, mitä sanon – he eivät näytä vain kykenevän kuulemaan sitä. He eivät pysty kirjaimellisesti vastaanottamaan sitä. Ei ole vielä ohjelmistoa, joka pystyy tulkitsemaan sen, ei keinoa tai viitekohtaa hahmottaa sitä. Sen vuoksi sitä ei ole heidän tietoisuudessaan, ainakaan vielä.
Silloin oivalsin, että jotain mitä ei ole yksilön tietoisuudessa, on mahdotonta hahmottaa. Ja lisäksi mitä tietoisemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on selittää sitä, minkä tietää, kielellä jota voivat ymmärtää eri tietoisuustasolla olevat.
 
Ei ole todellakaan minun tehtäväni valaista ketään, eikä ole minun asiani sanoa mitään muuttamaan heidän havaintojaan. Itse asiassa kunnioitus pitää minut hiljaa, ikään kuin he sanoisivat: "Ole kiltti, ja anna minun saada omat kokemukseni." Tällä matkalla tulee yksinkertaisesti kohta, jossa voi vain olla myötätuntoisesti läsnä ja sallia kaikki, mitä on. Ei ole mitään tehtävää, ei mitään sanottavaa, ei mitään korjattavaa, ei mitään opetettavaa, ei mitään selitettävää. "Olkaa standardi", Adamus muistuttaa meille jatkuvasti. Se on kaikki, mitä meidän täytyy tehdä nyt.
 
Tietysti tämä on erittäin vaikeaa ihmisegolle, kun se tuntee olevansa näkymätön. Se haluaa huutaa, että se on käynyt tuon jo läpi: "Minä tiedän! Minä ymmärrän! Minä olen ollut siinä!" Mutta se on kuin huutaisi juustokuvun alla tyhjiössä. Ja ympyrän sulkeutuessa, uusesoteeriset ystäväsi ajattelevat nyt, että ole ahdasmielinen ja tiedostamaton typerys, joka jumittaa ei-uskovien maassa ja joka tarvitsee epätoivoisesti herätystä ja joogahousuja. Miten täydellistä ja äärimmäisen ironista tämä onkaan.
 
Eräs opettaja kertoi minulle kerran, että vuorenhuipulla tulee hyvin yksinäistä. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti sillä, mutta olen taipuvainen olemaan eri mieltä. Asiat ovat muuttuneet. Kun törmäisin ensimmäistä kertaa Crimson Circleen monta vuotta sitten, tiesin välittömästi, että se oli paikka, jossa olisimme tosissaan ja nopeasti! Tunsin välitöntä yhteyttä. Tunsin suurta vapautta kaikista vanhoista opetuksista ja uskomusjärjestelmistä, joihin olin aiemmin törmännyt – ja voisimme lopultakin kiroilla sydämemme kyllyydestä ilman, että kenenkään halo lentää pois!
 
Mutta kaikkina näinä vuosina en ollut koskaan tuntenut kuuluvani shaumbroihin. Olin kokenut paljon toksisuutta ja valtapelejä muissa ryhmissä, enkä yksinkertaisesti voinut nähdä itseäni taas uudessa ryhmädynamiikassa. Kuitenkin muutama kuukausi Bledin "Mestareiden taika" -tapahtuman jälkeen, jokin yhtäkkiä laajeni sisälläni. Aloin tuntea suuremman kuvan ja vähitellen oivalsin, miten uskomattomia shaumbrat oikeasti ovat.
 
Pian tuon oivalluksen jälkeen näin hyvin elävää unta osallistumisesta iloiseen Crimson Circlen tapahtumaan. Unessa toinen shaumbra kutsui minua istuutumaan ja osoitti paikkaa eturivissä. Alkuun vähän haluttomana tarkkailin, kun shaumbra-aspektini istuutui. Kaikki viipyilevät sosiaalisen ahdistuksen tunteet korvattiin nyt avoimuuden, hyväksynnän ja perimmiltään integroinnin tunteella. Oivalsin, miten tärkeää on, että meillä on toisemme, joiden kanssa pallotella asioita, ymmärtääksemme todella, mitä jokainen meistä käy läpi, kun kukaan muu ei voisi tehdä sitä. Ja vaikka kuljemme jokainen omaa henkilökohtaista polkuamme vuorelle, kuin yksin toimivat pioneerit, tiedostamme nyt ne kaikki muut, jotka kiipeävät myös.
 
Se ei ole kilpailua, kuka pääsee sinne ensimmäisenä. Paremminkin se on henkilökohtainen, kuitenkin yhteinen tehtävä, huutaen toisinaan vaikeakulkuisten vuorenseinämien yli: "Hei, onko teillä kaikki ok!!?" – odottaen samalla valtavasti tapaamista huipulla katsellen maisemaa.
 
Minulle itselleni toisiin shaumbroihin yhdistyminen on osoittautunut jatkuvasti laajentavaksi ja valtavan rikastavaksi kokemukseksi. Perimmiltään kyse on hyvin henkilökohtaisesta valinnasta. Mutta ihmettelen kuitenkin, miksi yrittäisi päästä sinne yksin. Miksi ei kävelisi omaa polkuaan omaan tahtiaan omana aikanaan, mutta sitten kenties liittyisi toisten seuraan jollain penkillä lepäämään, kertomaan tarinoita ja nauramaan? Tai kenties kulkemaan osan polusta yhdessä? Tai kenties vain pyytämään toisinaan potkua persuuksille?
 
Se voi olla haastavaa toisinaan, kun meillä on taipumusta korostaa toistemme sokeita pisteitä, mutta on myös uskomattoman palkitsevaa saada tuo yhteys muihin, jotka käyvät läpi samanlaisia haasteita ja kokemuksia, koska, no, he ymmärtävät. Ja niin, rakkaat piilottelevat tyypit, rakkaat vaanijat, oletteko valmiita huutamaan vuorijonon yli: "Hei, minä olen täällä!"
 
*******
Nina kasvoi Wienissä, Itävallassa ja muutti myöhemmin Lontooseen opiskelemaan psykologiaa, mediaa ja viestintää, ja filmituotantoa. Hän asuu nyt Wienissä ja työstää parhaillaan omia filmiprojektejaan, luoden siinä sivussa myös pientä tekstiilisuunnittelubisnestä. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla, hänen nettisivujensa ninajfgauss.com kautta ja Instragramissa @thegaussian.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >