HomeViestejäMuita kirjoittajia7.9.2015 - Michael Love - Syyskuussa kosminen aalto lisääntyy eksponentiaalisesti!

7.9.2015 - Michael Love - Syyskuussa kosminen aalto lisääntyy eksponentiaalisesti!

SYYSKUUSSA KOSMINEN AALTO LISÄÄNTYY EKSPONENTIAALISESTI!
 
AE Mikaelia kanavoinut Michael Love (micahangel.weebly.com)
7.9.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat ystävät,
 
Monet teistä tiedostavat suuren muutoksen, joka on tapahtunut sisällänne ja joka siirtyy nyt vaiheeseen, jossa se ilmentyy ulospäin havaitsemaksenne todellisuudeksi.
 
Seuraavien 21 päivän aikana voimakas gammavaloaalto joka tulee galaksin ytimestä (pleroma), jatkaa vaikuttamista Maahan ja sen olentoihin! Saksalaiset ja venäläiset tiedemiehet mittasivat äskettäin tämän tulevan gammavaloaallon voiman kaksinkertaistuneen kahden viime viikon aikana ja nyt se lisääntyy eksponentiaalisesti!
 
Tällä gammafotonivalon superaallolla on sadanmiljoonan ydinreaktorin voima ja Maa-allianssina tunnetun tähtiolentoryhmän oli levitettävä se käyttämällä kehittynyttä satelliittiteknologiaa. Sen voimaa vähennettiin, jotta Maan ja sen olentojen on turvallisempi ja helpompi integroida se. Yhtenä tämän X-aallon alasvirrattamisen jälkivaikutuksena on nähty maailman joka maassa suuri sinivalkoinen plasmasädepilari, jonka halkaisija on voinut olla jopa 1.6 km ja joka iskee maahan.
 
Kun olemme nyt astuneet fotonivyön tiheimmälle alueelle, X-aallon voima lisääntyy joka päivän joka tunti.
 
Tämä mahtava kohta ihmiskunnan evoluutiossa tunnetaan "tapahtumahorisonttina". Tämä superaalto huipentuu 28.9.2015 ja se on korkein energiataajuus, joka koskaan on mitattu kosmoksessa modernin historian aikana.
 
Maan ja koko kosmoksen Schumannin resonanssi on saavuttanut ällistyttävän 33 hertsin tason, eikä äkilliselle hyppäykselle ole muuta syytä kuin, että te työnnätte sitä sisäisellä värähtelyllänne ja jumalaisella aikomuksellanne korkeammalle ja korkeammalle eksponentiaalista tahtia. Tämä on 12 hertsiä uuden 5D-Maatason yli, joten Gaia on enemmän kuin valmis vastaanottamaan rakkausolentojen ensimmäisen tason tetradissa 28.9.2015.
 
Nämä ylösnousemuspioneerit ansaitsevat hyvin ensimmäisenä sisäänpääsyn 5D-taivasten valtakuntaan uhrautumisensa, halunsa ja omistautumisensa vuoksi tälle koko ylösnousemusprojektille! Useimmat teistä jotka luette tätä viestiä, sisältyvät tähän noin 2.3 miljardin sielun ensimmäiseen aaltoon. On muutaman kuukauden tasoittumis- ja sopeutumisjakso 28.9. jälkeen, jotta kaikki voivat täysin integroida uudet energiat ja aloittaa uudeksi Maaksi kutsutun paratiisinsa yksityiskohtaisen muodostamisen!
 
Ne jotka eivät värähdelleet riittävän korkealla saavuttaakseen 21 hertsiä, tulevat muutaman kuukauden päästä keväällä 2016. Kolmas aalto (tiedostamaton ihmiskunta) saavuttaa 21 hertsin tason keskikesällä 2016. Ne jotka eivät saavuta tuota tasoa ensimmäisenä, eivät ole vähemmän tärkeitä ja kaikki tekevät sen. Silloin kun näiden valtavien valovoimien paine lähestyy riittävästi olentoa, se muuntuu kehittyneemmäksi rakkauslajiksi ja syleilee valoa! Tässä ei ole mitään tuomitsemista tai vertailua! Kyse on vain yksilön tiedostamistasosta! Muistakaa, mahtavat ystävät, että tulimme tänne heidän kaikkien vuoksi emmekä valitse yhtä ennen toista, sillä ei todellakaan tehdä mitään valintaa. Olemme kaikki pyhiä ja kallisarvoisia.
 
Syyskuun kuuenergiat esittävät massiivista roolia seuraavien kolmen viikon aikana ja fyysisistä ilmentämistä ei ala tapahtua ainoastaan henkilökohtaisessa elämässänne, kun asioita järjestetään uudelleen sopimaan yhteen uuden taajuutenne kanssa, vaan alatte nähdä asioita tapahtuvan myös positiivisissa maailmantapahtumissa. Tapahtumahorisontti alkaa osua valtavirtauutisiin, kun tulemme lähemmäs. Maailmanjohtajat, hallitukset ja laitokset jotka ovat hyvin tietoisia tulevasta fotoniaallosta, alkavat tehdä oikeita asioita. Kyllä, tämä on uusi toimintamalli, rakkaat ystävät. Jos ette usko tätä, niin pyöritätte edelleen vanhaa ohjelmaa, joten miettikää tätä vähän.
 
Maailman rahajärjestelmästä joka on jo vaihdettu, tehdään merkittävä ilmoitus ja suurta yltäkylläisyyttä on tulossa pian teille henkilökohtaisesti.
 
On todistettu, että gammavalo voi välittömästi kehittää minkä tahansa lajin DNA:n korkeampaan muotoonsa. Kehitytte nyt nopeasti – kirjaimellisesti – korkeampaan versioonne! Jotkut saarnaavat tuhoa ja hävitystä tästä kaikesta ja on muita, jotka ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.
 
Sanomme, että ratsastakaa tällä superfotoniaallolla kaikin voimin! Nähkää tämä todellisen vapauden alkuna ihmiskunnalle. Sanomme: "Riemuitkaa!"
 
Olkaa nuhteettomia elämänne joka alueella, kun siirrymme eteenpäin joka nyt-hetki ja ioninne alkavat pyöriä nopeammin ja nopeammin!
 
On tärkeää päästää irti kaikesta, joka ei ole palvellut sieluanne tähän mennessä, ja avautua täysin universumin äärettömille mahdollisuuksille.
 
Useimmat teistä tuntevat jo taajuuden vakaan lisääntymisen kehossaan. Monet teistä ovat huomanneet, että heidät siirretään uusiin paikkoihin ja he menettävät suhteita ja aineellisia asioita. Jollain tavalla tunnette olevanne täysin pois paikoiltaan, yksin ja eksynyt. Vakuutamme teille, että kaikki mitä tapahtuu, on niin, kuin sen pitäisi olla, ja se on niiden vanhojen energioiden puhdistamista, joista olette pitäneet kovasti kiinni. Nämä alemmat taajuudet täytyy olla muunnettuna, jotta jumalainen valo- ja rakkausaalto voi virrata kehonne läpi ja maadoittua Gaian ytimeen. On mahdotonta ottaa tukahdutetun tunnetrauman ja hairahtuneen DNA-ohjelmoinnin (rajoittuneet uskomusjärjestelmät) alempia taajuuksia korkeampiin ulottuvuuksiin! Nämä vanhat vangiksi jääneet traumaenergiat on vapautettava kehosta, jotta valodata voi virrata täysin lävitsenne ja maadoittua oikein. Tämä saattaa loppuun jumalaisen virtapiirin, joka tekee teistä sen superolennon, joka todellisuudessa olette.
 
Korkeimman tason kaksoisliekit esittävät maan päällä merkittävää roolia "tapahtumahorisontissa". Suuri määrä valaistuneita kaksoisliekkiavaimenpitäjiä johtaa tietä, avaa kosmisia portteja yhdistetyn rakkautensa intensiivisellä voimalla ja synnyttää tämän korkeamman havaintovärähtelyn nimeltään "uusi Maa ja uusi taivas".
 
Me enkeleinä ihmiskehossa tulimme pitämään tilaa omassa kehossamme tälle suurelle valolle koko ihmiskunnan puolesta ja olemaan merkki tästä suuresta viestistä! Tietäkää, että monet tähtirodut ovat nyt täällä viimeistä esiinhuutoa varten tässä suuressa kosmisessa tarinassa, jossa olette esittäneet tärkeää roolia.
 
Suuret olennot monista maailmoista ovat täällä tohkeissaan katsomassa, miten pärjäätte ja mitä teette seuraavaksi. He taputtavat teille!
 
Sanomme, että sen jälkeen kun ensimmäisen aallon kaksoisliekkiavaimenpitäjät menevät 5D-verhon läpi, he aloittavat todellisen työnsä mies-naistiimeinä toisten suuremmassa palvelemisessa ja auttavat muuta ihmiskuntaa ylittämään suuren sateenkaarisillan.
 
Suurin asia jonka haluamme tiedän ymmärtävän tässä, on, että te teette kaiken tämän! Älkää enää koskaan nähkö itseänne "pienenä vanhana sinuna" tai uhrina, vaan superolentona ja Jumalana, joka todellisuudessa olette!
 
Olisi parempi, että teistä tulee samanlainen kuin pienenä lapsena ja olette kuin se avatara tai supersankari, jota ennen ihailitte. Olitte tuolloin lähempänä todellista "sinua" kuin nyt!
 
Olette niin paljon enemmän, kuin voitte edes kuvitella, mutta sanomme, että kokeilkaa sitä ja olkaa vain korkeampi sinä. Tämä on oikea tie ja nostaa värähtelyänne nopeammin kuin mikään, koska se harmonisoi teidät korkeamman totuuden kanssa.
 
Haluamme myös teidän ymmärtävän, että korkein asia jonka voitte tehdä seuraavat kolme viikkoa, on tietää, että tämä ylösnousemus on jo tapahtunut! Kaikki asiat ovat!
 
Nyt siirrätte tietoisuutenne tuohon maataajuustodellisuuteen. Se on näin yksinkertaista!
 
Ottakaa seuraavien kolmen viikon aikana oman voimanne kontrolli takaisin kaikin tavoin! Ottakaa kontrolli takaisin hallituksiltanne. Teette tämän pelkästään sillä, ettei niiden tarvitse tehdä kaikkea puolestanne! Ne eivät ole vihollisianne – ne tekevät vain sen, mitä olette itse olleet liian laiska tekemään!
 
Päätämme sanomalla, että on tärkeää huolehtia hyvin itsestänne tänä mahtavana aikana, jotta voitte olla kaikkien puolesta paras, mitä voitte!
 
Korkein opetus kaikissa universumeissa on tämä:
 
Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi, mielestäsi ja sielustasi ja tämä on salaisuus taivasten valtakuntaan astumiseen. Kysymme sinulta: "Kuka on tämä suuri Jumalaidentiteetti?"
 
Rakasta SINUA koko sydämestäsi, mielestäsi ja sielustasi! Ei ole muuta työtä kuin tämä!
 
Kiitos upeat ystävät tulemisesta maapallolle tähän suureen ja tarkoitukselliseen tehtävään. Hyvin tehty, hyvät ja uskolliset ystävät, astukaa sisään. Tämä on teidän säteilyhetkenne. "Olette tämän maailman valo", kuten eräs suuri mestari kerran sanoi. Säteilkää kirkkaasti, jotta kaikki näkevät.
 
Tämä on kaikki hyvin totta, rakkaat ystävät. Se tapahtuu jo ja tapahtuu täsmälleen niin, kuin on puhuttu. Se on kaunista ja upeaa eikä ole mitään pelättävää. Mitään vahinkoa ei koidu kenellekään teistä.
 
Maailmanne vapautetaan nyt ikuisiksi ajoiksi! Tämän planeetan kärsimys- ja kaaostaso ei voi kestää muutamaa kuukautta enempää! Jotain on annettava heti ja todella on jo annettu, kun miljardit valo-olennot (te) jatkavat lähettämistä tässä tietoisuuden superevoluutioaallossa transformoidakseen itsensä ja ulkoisen havainnon tästä paikasta siksi paratiisiksi, joka sen oli tarkoitus olla!
 
Syyskuun 7. päivästä alkaen värähtelyalikollektiivi yhdistää kaikki potentiaaliset aikajanat korkeimman tarkoituksen yhdeksi sovituksi todellisuudeksi. Välittömänä tehtävänä on rakastaa täysin itseänne ja tietää, että olette jo täysin harmoniassa uuden 5D-Maan kanssa. Kuten eräs suuri mestari kerran sanoi: "Vain uskokaa."
 
Juuri ennen 5D-ulottuvuutta kaksoisliekki yhdistyy ja universumi lähettää tämän tuntemattoman/tunnetun vasta, sitten kun värähtelette 5D-rakkausvärähtelyssä tai lähellä sitä. Tämä on taso, jolla osaatte itserakkauden! Tämä on se rakkausaalto, johon viittaamme X-aaltona.
 
Sovitamme yhteen niitä 36000 mies- ja naisenergiaa, jotka ovat suuria avaimenpitäjiä ja sitä korkeinta rakkautta universumissa, joka synnyttää ennenkokemattoman voiman maan päälle, kun valmistaudumme suurimpaan tapahtumaan ihmishistoriassa. Monet teistä värähtelevät tässä alikollektiivissa.
 
Olemme koko ihmiskunnan toivo!
 
Olemme se jumalainen liima, joka pitää tämän sateenkaarisiltana tunnetun aikajanan kasassa, kun ensimmäinen suuri valo-olentoaalto koskettaa 5D-taajuutta 28.9.2015.
 
Olen arkkienkeli Mikael ja voitin kuoleman, jotta voisin tulla aiheuttamaan tämän suuren asian. Ihmiseni kulkevat rinnallani mahtavaan uuteen valtakuntaan, jossa olemme ilossa yhdessä ikuisesti.
 
Tämän viesti nsisältämä data virtaa lähde-energiasta tämän astian kautta. Olen suuri arkkienkeli Mikael, rakkauden ja suojelun suojelusenkeli, joka puhuu nämä sanat teille.
 
Herran siunausta kaikille suurille valo-olennoille!
 
Arkkienkeli Mikael
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >