2010 - Mitä maailmalle tapahtuu?

MITÄ MAAILMALLE TAPAHTUU?

John F. Kennedyä kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
Vuodelta 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Silloin kun olin planeetalla, monet poliitikot joiden kanssa olin tekemisissä, pitivät minua "syöjättärenä" - vaikkakin suoraan puhuvana. Asettaisimme tavoitesuunnitelman ja sitten valvoisin, että se toteutetaan esteistä huolimatta. Puoluekytkös antoi turvallisuuden tunteen. Me kaikki tiesimme, mitä puolustimme ja mitä halusimme saada aikaan. Nykyään on vapaus kaikkeen - ei ainoastaan USA:ssa, vaan ympäri maailman. Ei ole sellaisia kuin riippuvaisia tai ennustettavissa olevia liittolaisia tai vihollisia.

Kaikki toimivat omaksi hyväkseen ja hitot seuraamuksista. Silloin kun pidin virkaanastujaispuheeni, julistin kansalle: "Älkää kysykö, mitä maanne voi tehdä teidän hyväksenne. Kysykää, mitä te voitte tehdä maanne hyväksi." Pyysin maailman kaikkia kansoja liittymään yhteen yhteisiä vihollisiamme vastaan - tyranniaa, köyhyyttä, sairautta ja sotaa. Sanojani lainattiin paljon, mutta ilmiselvästi niitä ei koskaan otettu sydämeen. Keskivertoihminen sanoo: "Haluan, mitä haluan, enkä välitä, mitä vaikutuksia sillä on sinuun."

Vain muutamia kuukausia ennen siirtymääni (1963) yritin uudestaan kurkottaa kohti maailmaa Amerikan yliopiston valmistujaispuheessa Washingtonissa. Halusin maailman "keskustelevan aiheesta, mistä usein piittaamattomuus lisääntyy ja mistä totuus harvoin nähdään - kuitenkin se on tärkein aihe maan päällä: maailmanrauha … Puhun rauhasta sodan uusien kasvojen vuoksi … aikana, jolloin yksi ydinase sisältää kymmenkertaisesti sen räjähdysvoiman, mitä liittoutuneet toimittivat Toisessa maailmansodassa … aikana, jolloin ydinaseiden kuolettavat myrkyt kantautuisivat tuulen, ilman, maaperän ja siementen mukana maapallon kaukaisiin kolkkiin ja syntymättömille sukupolville … Puhun siksi rauhasta rationaalisten ihmisten välttämättömänä ja rationaalisena osana … Maailmanrauha, yhteisörauha, ei vaadi, että jokainen rakastaan naapuriaan - se vaatii vain, että he elävät yhdessä toisensa suvaiten … Ongelmamme ovat ihmisen aikaansaamia - siksi ihminen voi ratkaista ne. Ja ihminen voi olla niin suuri, kun hän haluaa."

Mietitte ehkä, miksi sielu puhuisi tuomitsemisongelmista, mitkä ovat egon soveltamisalaa, eivät sielun. Monet ovat valinneet kokevansa juuri sen, mitä tapahtuu tänä aikana. Monet muut eivät opi oppituntejaan ja heidän on toistettava ne, koska heidät vedetään fanatismiin eivätkä he pystyn näkemään, että heillä on vapaus ajatella omasta puolestaan ja kulkea omaa tietään. Tarkoitukseni on tässä vahvistaa, että jokainen sielu elää itse valitsemaansa elämää - mutta se vaikuttaa kaikkiin muihin sieluihin, joiden kanssa se on kontaktissa.

Fanaattisen johtajan sääntöjen hyväksyminen antaa voimanne hänelle ja kehottaa häntä ohjaamaan teitä kuin sätkynukkea. Fyysisen itsenne ja ympärillänne olevien tuhoaminen varmistaa vain sen, että te ette ole oppineet oppituntejanne ja teidän on tultava takaisin ja aloitettava taas alusta. Miksi haluatte tulla tekemään samat asiat taas uudestaan? Ottakaa kaikki valtuudet jotka poliitikot, johtajat, virkamiehet ja ystävät ovat antaneet teille, vetäkää ne itseenne ja katsokaa, mikä todella tuntuu hyvältä teistä. Kun olette tehneet tämän arvioinnin, niin silloin - ja vasta silloin - määritelkää, mitä teette loppuelämällänne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

< PrevNext >