HomeViestejäValerie Donner8.5.2015 - Suoraan sydämestä

8.5.2015 - Suoraan sydämestä

SUORAAN SYDÄMESTÄ
 
Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 8.5.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakas maajoukko,
 
Okei, valotyöntekijät, ajatellaanpa järkevästi! Olemme kaikkien aikojen siirtymässä. Käymme läpi intensiivisiä muutoksia. Maailma on uusi maailma, mitä luomme. Meitä pakotetaan pääsemään irti. Järjestämme elämämme uudestaan. Emme voi pitää kiinni menneisyydestä, sillä sitä ei enää ole. Elämme mitä jännittävintä aikaa. Saamme apua kaikkialta. Meidän täytyy tiedostaa ajatuksemme. Muutamme tapojamme. Meidän täytyy päästää irti siitä, mikä ei enää palvele meitä. Olemme vahvempia kuin luulemme. Olemme voimakkaampia, kuin olisimme voineet koskaan tietää. Ilmennämme silmänräpäyksessä. Tämä on kaunis planeetta ja autat tekemään siitä sellaisen. On yhtenäisyyden aika. Pelko ei ole totta. Emme voi kiinnittää huomiota siihen, mitä media syöttää meille. On valovoima, mikä pujottelee positiivisen muutoksen tietä. Planeetasta tulee kaoottisempi joka päivä. Maajoukossa ei ole mitään nynnyä!
 
Nämä ovat vain muutamia ajatuksiani. Monin tavoin tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. Monien teidän tapaan minulla on haasteita, mutta otan ne avosylin vastaan. San Franciscon lahden alueella meillä on asuntokriisi. Kiinteistöjen hinnat ja vuokrat ovat pöyristyttäviä niiden rikkaiden huipputeknologiaihmisten vuoksi, joilla on varaa maksaa korkeita hintoja. (25% tämän alueen ihmisistä ansaitsee keskimäärin 350000 dollaria vuodessa ja keskiluokkana pidetään 250000 dollaria vuodessa. 25% ihmisistä on köyhyystasolla.) Vuokranantajat nostavat vuokria. Olen asunut omassa paikassani melkein 12 vuotta ja hyvä vuokranantajani joka on nostanut vuokraani vain kerran, nostaa sitä 200 dollaria/kk heinäkuussa ja 150 dollaria helmikuussa 2016. Tämä laittaa minut taloudellisesti haastavaan tilanteeseen. Mitä tehdä?
 
Olen kiitollinen siitä, että siivoan pois kirjoja, vaatteita, kenkiä, mappeja ja kaikkea, jotta teen tilaa uudelle. Tuntuu hyvältä päästä irti. Keventyminen ja irtipäästäminen vanhoista kirjoista, joita rakastan, tunnustaa, että olen saanut parhaan irti niistä. Vaatteet voi korvata. Kuulin äskettäin, että ihmiset käyttävät keskimäärin 11 asua päivästä toiseen. Miksi olen luullut tarvitsevani enemmän?
 
Kolmannen ulottuvuuden materialistisessa maailmassa enemmän oli parempi. Nyt tämä ajattelu näyttää vanhanaikaiselta. Luin juuri, että hallitukset uskoivat ennen kansainvälisesti ja paikallisesti kasvuun ja nyt ne siirtyvät veroihin. Ne haluavat verottaa meitä kaikesta. No, liian paljon sotkua on vanhaa energiaa – se voi vetää meidät alas ja olla verottavaa omalla tavallaan.
 
Tämä on siirtymäaikaa. Meitä pakotetaan katsomaan omaa elämäämme, siivoamaan vanha ja tekemään tämä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Jim Selfin mukaan (16 minuutin video Planetary Update May 2015) magneettimuutosten vuoksi vanhat värähtelytaajuudet on poistettu maapallolta ja on vähemmän vakautta sekä sisäisesti että ulkoisesti, kun maailman herääminen jatkuu. Se tuo erilaisia seuraamuksia liiketoimintaamme, suhteisiimme ja elämäämme.
 
Maailman järjestelmien epätasapaino tuodaan etualalle. Magneettikentät poistavat vanhat sopimukset, joiden mukaan olemme eläneet. Tämä tapahtuu meidän hyväksemme. Siihen sisältyy rahoitusmarkkinamme, missä odotetaan suuria muutoksia, joten tämä kaikki aiheuttaa muutosta, mikä on tulossa katkeamispisteeseen. Se tuo kasvua ja hyvinvointia massoille. Meillä jokaisella on tietoisuusmuutos siinä, miten päätämme olla sopimuksessa. Emme voi pitää kiinni vanhan taakan kaltaisista asioista, koska uskomuksemme eivät ole enää totta. Meidän täytyy keventyä ja hankkiutua eroon (uskomus)laatikoista.
 
Auringonpurkaukset vaikuttavat sähkömagneetti- ja geomagneettikenttäämme. Mestari Hilarion kertoi meille aiemmin tänä vuonna saamassani kanavoinnissa, että auringonpurkaukset vaikuttavat tietoisuuteemme. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, kuultuani Jim Selfin selittävän magnetismia ja sitä, miten vanhat sopimukset eivät enää päde. Puhdistamme ikään kuin pöytää.
 
Kaikki tekevät uusia valintoja – tiedämme sitä tai emme. Parilla ystävälläni on syöpä. Toisella on paksusuolen syöpä ja toisella rintasyöpä. Terveysongelmat auttavat joitakin pääsemään irti ja oivaltamaan kehosta huolehtimisen merkityksen. Ihmisiä "poksahtelee" ulos kehostaan nuorena ja kaikissa ikäryhmissä. Äiti Maa auttaa joitain lapsiaan lähtemään luonnonkatastrofien kautta. Kaikkia valintoja kunnioitetaan. Maapallon tarvitsee päästää irti negatiivisuudesta, myrkyistä, sotaenergioista ja vanhoista energioista, jotka eivät resonoi korkeampien taajuuksien kanssa.
 
Sopeutuvuus on pelin henki. Sää pakottaa meidät sopeutumaan. Se on intensiivistä ja ennustamatonta koko planeetalla. Maanmuutosten osana ilmastomuutokset voivat olla kaoottisia ja hermostuttavia. Saamme mennä virran mukana. Opimme, miten voimakas maapallo voi olla, kun rukoilemme Nepalin ihmisten puolesta suuren maanjäristyksen jälkeen pari viikkoa sitten. Planeetalla on muita paikkoja, joissa tulivuorista on tulossa aktiivisempia maanjäristysten rinnalla. Meillä on ollut viime päivinä muutama järistysparvi asuinpaikkani lähellä.
 
Minusta tuntuu, että jos olemme yhdistynyt maahan ja rakastamme sitä, olemme suojassa. On tärkeää, että nautimme joka päivästä, pysymme positiivisena ja kekseliäänä, elämme rakkaudessa, tarkkailemme ajatuksiamme, yhdistymme suosikki-ihmistemme kanssa, teemme iloa tuovia asioita, tulemme osaksi ykseyttä, pysymme erossa kaaoksesta, uudistamme elämämme, nauramme, parannamme, elämme rauhassa ja harmoniassa, menemme luontoon, huolehdimme itsestämme, syömme hyvin sekä hoivaamme ja tuemme itseämme ja toisiamme parhaan kykymme mukaan.
 
Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta
 
Tervehdys, olen Mira. Kuten ehkä tiedätte, työskentelen kokoaikaisesti Maanneuvostossa ja autan maapallon ylösnousemuksessa.
 
Omasta asemastamme katsottuna kaikki näyttää hyvältä. Maan päällä edistytään. Me näemme suuren kuvan ja te saatte nähdä vain pienen osan. Jumalainen suunnitelma on järjestyksessä. Kaaos on osa muutosta. Ymmärrämme, että tämä voi olla epämukavaa teille, mutta välttämätöntä. Miksi ette hyväksy sitä ja siirry eteenpäin? Jos teillä olisi mitään aavistusta siitä, miten paljon planeettanne itse asiassa muuttuu, se herättäisi kunnioitusta. Voimme sanoa teille tämän, koska meissä herää kunnioitus. Näemme avautumisia ja korjauspisteitä. Autamme maapalloa pysymään tasapainossa, joten tähän liittyy korjausta.
 
Maapallo on mitä rakastavin ja kaunein olento. Sillä on kohtalonsa, mihin se on liikkumassa, ja niin liikkuu myös jokainen teistä. Avaruusperheenä rakastamme ja tuemme maapalloa ja teitä ylösnousemusprosessinne seuraavissa askelissa. Miten voitte mennä korkeampaan tietoisuuteen, jos jatkatte roikkumista menneisyydessä? Teidän täytyy päättää, mitä haluatte, ja ottaa sitten askelia siihen suuntaan.
 
Voimme kertoa, että planeettanne kontrolloijat ovat oppineet kovia läksyjä. Mitä enemmän he yrittävät kontrolloida teitä ja tulevaisuuttanne, sitä tehottomammaksi he huomaavat tulevansa. Heihin fokusoidutaan, koska heidän ei voi antaa säilyttää tukikohtaansa, vaikka kuinka yrittäisivät. Heidän monet väärät tekonsa paljastetaan. Tämä tuodaan etualalle ja monia muutoksia on jo tapahtunut. Vähitellen ihmiskunta tulee taas vapaaksi. Vakuutamme teille, että tämä on totuus.
 
Kaikilla palvelualueilla on monia teidän kaltaisianne urheita valotyöntekijöitä, jotka ovat omistautuneet maapallon onnistuneelle ylösnousemukselle. Olemme harmoniassa kanssanne siinä. Valvomme, mitä tapahtuu, ja teemme tarvittavia säätöjä. Emme voi tehdä asioita puolestamme, mutta voimme suojella ja auttaa. Pidämme jatkuvasti tätä energiaa teille ja maapallolle.
 
Näemme myös kauniit korkeammat ajatusmuodot ja tietoisuuden, joka nousee. Monet ihmiset avaavat sydämensä. He oivaltavat, että jotain tapahtuu. He tuntevat enemmän rakkautta ja alkavat käyttäytyä rakastavasti. Luojamme pitää vain tätä korkeinta hyvää luomuksilleen. Myös ne joiden tarvitsee olla muualla, päätyvät rakastavasti perille, jotta he voivat oppia oppituntinsa.
 
Monia plejadilaisesta perheestänne on galaktisissa laivueissa maapallon ympärillä. He taputtavat teille joka kerta, kun ajatuksenne tulevat korkeammiksi ja aina vain kauniimpi maapallonne nousee pimeydestä. Värit, äänet, ajatukset ja energiat leviävät eetteriin maapallon ympärille, joten tiedämme tehdyt parannukset. Olemme tyytyväisiä, että niin monet teistä pitävät valoa.
 
Ymmärtäkää, että valtava määrä meitä avaruudesta, valoulottuvuuksista ja koko luomakunnasta auttaa teitä, kun siirrytte korkeampaan tietoisuuteen. Huomaatte, että tarvitaan fokusoitumistanne uuden todellisuuden luomiseen. Ajatuksenne ovat eksponentiaalisen voimakkaita. Kohottavat ajatukset auttavat elämän kohottamisessa planeetalla.
 
Rakastamme teitä ja olemme kanssanne matkan joka askeleella.
 
Olen Mira.
 
Lopuksi
 
On sanonta: "Jos haluat saada Jumalan nauramaan, kerro hänelle suunnitelmasi." Tämä on nykyinen toimintatapamuutos, koska näyttää siltä, että meidän täytyy antautua ja antaa Luojamme kertoa oma suunnitelmansa meidän varallemme.
 
Juuri nyt voi tuntua siltä, että olemme keskellä merta ilman karttaa tai airoja. Useiden seuraavien kuukausien kuluessa saamme selkeyttä ja suuntaa.
 
Meitä rakastetaan mittaamattomasti ja meitä autetaan enemmän, kuin voimme tietää. Jokainen meistä on kallisarvoinen ja osa jumalaista suunnitelmaa. Pysykää avoimena ja kuulolla, maajoukko – on tulossa jännittävää!
 
Siunausta, rakkautta ja iloa,
 
Valerie Donner
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.  

< PrevNext >