HomeViestejäLisa Renee5.2.2012 - Itsensä määritteleminen

5.2.2012 - Itsensä määritteleminen

ITSENSÄ MÄÄRITTELEMINEN
 
Kirjoittanut Lisa Renee ( www.energeticsynthesis.com)
Uutiskirjeestä 5.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Miten voin mennä eteenpäin, jos en tiedä, mihin päin kasvoni ovat? Miten voin mennä eteenpäin, jos en tiedä, mihin suuntaan kääntyä? Miten minulla voi olla tunteita, jos en tiedä, mitä tunnen? -John Lennon
 
Rakas perhe,
 
Viime kuukausina elämämme olosuhteet ovat työntäneet meitä kiinnittämään huomiota omaan itseemme ja lähimpiemme kanssa osallistumiseen, erityisesti niihin jotka jakavat asumis- tai työskentelemistilamme. Keskeneräisiä tai ratkaisemattomia perhedynamiikkoja ja niiden esi-isämalleja on ilmaantunut tyhjästä - vasemmalta, oikealta ja keskeltä! Jokaisesta suunnata sinut ohjataan takaisin tuota kätkettyä paikkaa vasten, missä alat kiemurrella. On ok alkaa kiemurrella tai olla tietämättä, minne on menossa - huolimatta siitä, että jotkut ympärilläsi olevat julistavat sinut hulluksi. Henkilökohtainen värähtely ja sisäinen harmonia on paikka, missä on oltava täällä hetkellä riippumatta siitä, miten omalaatuiselta, kummalliselta tai ulottumattomissa olevalta ehkä näytätkin toisista.
 
Tämä on uskomattoman voimakasta aikaa, mikä määrittelee pidemmän aikavälin perustan tuleville vuosille. Ota takaisin henkilökohtainen voima ja vähän järkevyyttä myöntämällä, että kiemurtelutekijä on hyvin suuri tällä hetkellä ja että kaikki päätyy ok. Oikeasti. Kaikki tuo paine on ollut työntämään pintaan joitain melko epämiellyttäviä kysymyksiä, jotka toivat meidät tähän itsensä määrittelemisen seuraavaan vaiheeseen. Olemme nyt siirtymässä täysin uuteen lukuun elämässä, ilman fyysisen kehon varsinaista kuolemaa.
 
Aiemmissa sykleissä jätimme kehon ja reinkarnoiduimme jatkamaan (geneettisiä) esi-isämalleja, kunnes opimme laajentumaan niiden ohi. Näin sielu voisi muodostaa täysin uuden elämänidentiteetin. Elämäkierrossa on totta ajatelma "isien synnit periytyvät pojille". "Syntiä" ei ole tarkoitettu vihaisen jumalan rangaistukseksi, vaan se on tietämättömyyttä niiden tuhoavien toimien toistamisesta, jotka jatkuvasti aiheuttavat omaa kärsimystä ja välittävät tuon tuskan jälkeläisille. Olemme täällä tämän ylösnousemusjakson aikana lopettaaksemme tämän tuskallisen esi-isäperiytymisen. Kuolemanpelko on vaikuttanut valtavasti ihmiskunnan sosiaaliseen käyttäytymiseen ja kulttuurillisiin uskomuksiin aionien ajan. On aika tarttua tähän kysymykseen sisällämme. Tässä jaksossa meistä ehkä tuntuu siltä, että kuolemme (haamukuolema). Kuitenkin kirkastamme itsemme täysin uuteen identiteettiin vapautuaksemme menneisyydestä. Tässä kasvuvaiheessa alamme oppia uutta lukua "sinusta". Uusi kurssi "Ikuisen itsensä määrittelemisen aakkoset" alkaa - nyt! 
 
Kuka olet, jos et oikeasti koskaan kuole? Miten eläisit tällä hetkellä?
 
Näytteleminen on ohi
 
Olemme olleet hyvin monia asioita monien elämien aikana. Kuin parhaat näyttelijät olemme eläneet hyvin monina identiteettiarkkityyppeinä, hyvin monissa kulttuureissa ja monien eri kielten kera. Olemme käyttäneet rooliasuja, jotka tehtiin monien muiden ihmisten määritelmistä ja odotuksista meille, kuten äidin, isä, sisaren, veljen jne. rooli. Kun esitämme näitä identiteettirooleja vakuuttavan realistisesti, elämällä uskotaan olevan alku ja loppu, syntymä ja kuolema. Niinpä näyttelijän esityksen loppuessa, kuten tapahtuu nyt, ihmiset pelästyvät kuoliaaksi omasta tuhoutumisestaan. Näyttelijät jotka eivät tienneet näyttelevänsä näissä valituissa rooleissa, "saavat sähköpaimenesta" herätäkseen itsensä määrittelemisen uuteen versioon. Tämä uusi itse voi tietoisesti päättää olla vapaasti vuorovaikutuksessa luovien ilmaisumuotojensa kanssa ilman, että toisten mielenorjuutusagendat tukahduttavat tai "pyörittävät" häntä automaattisesti.
 
Sisäisen tasapainottomuuden aste joka on hyväksytty normaaliksi elämänmalliksi, heijastaa sitä energiapainetta (tai purkamista), mitä nyt koetaan. Mitä kauempana ollaan todellisesta sisäisestä itsestä, sitä vaikeammaksi tulee ylläpitää tuo "normaali elämä". Näytteleminen on ohi ja on päästävä todelliseen sisältöön - ei naamaria tai psyykkistä puolustusmekanismia, mitä on käytetty. Tuon naamion ottaminen pois monine kerroksineen on prosessi, missä voi tuntua aralta, haavoittuvalta ja no, kiemurtelevalta. Kuitenkin nuo naamiokerrokset kuoriutuvat pois uuden vapaustunteen kera. Tämä antaa uutta selkeyttä itsensä määrittelemisestä niin, että pystymme vapaasti ilmaisemaan uuden luvun elämässämme. Tämä on todellinen kätketty lahja sisällämme!
 
Universumin "hyväntahtoinen maila"
 
Jos kuitenkin pysähdymme liian pitkäksi aikaa viimeistelemään tehtäväämme, universumi voi tuoda näppärän työkalunsa, energeettisen "kakkosnelosen". Sen ymmärtäminen, että tämä on hyväntahtoinen prosessi (jottemme nukahda rattiin), on hyödyllistä, jottei sisäisen ja ulkoisen varjon kohtaaminen tunnu kuluttavalta tai pysyvältä. Se on väliaikaista. Hyvin usein emme ymmärrä, miksi asioita tapahtuu, ja se loukkaa tunteitamme. Voimme turhautua ja se voi traumatisoida meidät, jos sallimme sen. Tätä ei tarvitse tapahtua, silloin kun uskomme henkilökohtaisen voimamme pitämiseen ja meillä on tausta arvioida ja valita näissä tilanteessa.
 
Vaikket ajattelisikaan, että sinulla on vaihtoehto jossain elämäsi painetilanteessa, pyydä sisäistä itseäsi osoittamaan, missä sinulla itse asiassa on vaihtoehto. Havaintotavassa on aina vaihtoehto. Tämä prosessi johtaa meidät "hyviin juttuihin" ja aikaan tällä planeetalla, missä ulkoista tukea voi tulla luonnostaan, jotta ihmiset voivat olla se aito itse, mikä he ovat aina halunneet olla. Riippumatta siitä, miten outo ajattelet ehkä olevasi, universumi tukee aitoutta suhteessa siihen tapaan, millä ihminen on johdonmukainen ja hyväksyy todellisen itsensä. Tämä itsensä hyväksyminen heijastuu aina siinä, miten rakastamme ja kohtelemme toisia. Tämän vuoksi mielen on pysyttävä poissa näiden kokemusten analysoinnista, kun se täytyy tuntea sisäisesti. Jos tunnet tuskaa tai alat kiemurrella, tunnet jotain. Ja jonkin tunteminen syvästi ja meneminen syvemmälle tunnistamaan varsinaisen sisällön on erittäin positiivista. Tämä syvä tuntemisprosessi on ainoa tapa tutustua taas todelliseen itseen ja muistaa oikeat kysymykset esitettäväksi.
 
Miten paljon vaikutusta muilla ihmisillä on itsesi määrittelemiseen? Tämä kysymys vaaditaan itsensä määrittelemisprosessissa. Voimme olla toisten mielipiteiden yläpuolella. Entä sitten kulttuurillisen, esi-isien, kielen ja uskonnollisen havaintotavan vaikutukset? Mitä jos ei ole enää näitä vaikutuksia tai rajoja määrittelemässä sinua ihmisenä - kuka olet nyt? Voitko olla rento sen suhteen?
 
Kontrollointi vs. riippuvuus
 
Useimmilla ihmisillä on suuria vaikeuksia kaksinapaisuuden kanssa ja he heilahtelevat aggressiivisuuden ja passiivisuuden välillä. Jos olet liian aggressiivinen ja kontrolloiva, saat "kakkosnelosesta" odottaaksesi ja oppiaksesi olemaan passiivinen. Jos olet liian passiivinen ja riippuvainen, saat olosuhteita sytyttämään tulen takapuolesi alle, jotta sinut saadaan liikkeelle. Näin opimme, miten tullaan energiatasapainoon soveltaen oikeaa toimintaa ja oikeaa tahtoa ja päästään yli persoonamieltymyksistä. Persoonallinen heikkoutemme voi mennä tielle ja estää korkeampaa henki-identiteettiämme ruumiillistumasta. Kuten jokainen ylösnousemuspolulla tietää, mikään tässä prosessissa ei koske persoonamme mieltymyksiä. Elämästämme tulee helpompaa, jos voimme saada persoonallisen itsen pois tieltä.
 
Kun universumin "hyväntahtoinen maila" on saanut kiinnostuksemme läimäyttämällä meitä riittävästi, voimme alkaa kiinnittää koko (sielu)huomiomme todelliseen itseen. Yritä olla sekoittamatta näitä vaikeuksia tulemiseen universumin "ei-toivotuksi punapäiseksi lapsipuoleksi". Kaiken tuon epämukavuuden tarkoituksena on nostaa sinut mukavuusalueesi ulkopuolelle, koska se on ainoa tapa kurkottaa tähtiin. Jätämme sen rajat, minkä olemme tunteneet kriteereinä siitä, kuka ajattelemme olevamme, venyäksemme yli itsemme tunnistamisen kaikista nykyrajoista. Silloin kun meitä venytetään yli rajojen, voimme löytää sisäisen neroutemme.
 
Monet meistä jotka olemme toipuvia egoja maailmassa, mitä kuljettavat automaattiset mielenhallintaohjelmat, yrittävät löytää sijaintinsa tällä uudella energia-alueella. Voimme vapauttaa mielemme kokemaan sen energiavapauden, mikä on egokoneiston automaattiohjauksen sidosten ulkopuolella. Valinta kokea muita identiteettejä ja taajuuksia on mahdollinen aina, kun mielen keskittymisessä tapahtuu muutos tunnetietoisuuden kokemiseksi. Kun voimme hahmottaa, mikä pyörittää ohjelmia sisällämme, voimme vapautua niiden rakenteista (ja vampyyreistä). Kun ykseydenlain puolustajat ovat palanneet palauttamaan vapauden tälle planeetalle, nämä tilaisuudet on tuotu jokaisen ihmisen ulottuville.
 
Tämä tuo meille uusia suuria kysymyksiä etualalle. Kuka sinua "pyörittää" ja mitä juokset karkuun?
 
Maan ydinhengen* vakauttaminen
 
Äskettäin planeetta astui kohtaan tulevassa aikakentässä, mikä oli osa 3D-planeettakehon alkuperäistä, luonnonmukaista 5D-ylösnousemusaikajanaa. Alkuperäinen ylösnousemussuunnitelma tässä syklin lopussa perustui maakehon luonnolliseen luomismekanismiin ja sen kehittyvään tietoisuuskenttään. Tähän prosessiin sisältyi, että vuonna 2012 5D-rinnakkaismaapallon sinisen liekin 5D-aine* lukkiutuisi oranssiin 2D-henkeen* 3D-maan ytimessä ja sulautuisi luomaan liiton kahden maakehon välille.
 
(Tämä on yksi ymmärrystaso siitä, miksi 2D-oranssi liittyy suoraan siniseen 5D-kurkkuchakraan ja että nämä alueet voivat ilmaista taajuus- ja chakravärimuutoksia. Myös 8D-monadikehon kultataajuuden korkeampia sävyjä ohjataan muuttamaan geometrioita alemmissa chakrakerroksissa, kuten oranssin kerroksen muuttuminen kullaksi, sekä käynnistämään muita valokehoaktivointeja. Tämä uudistaa ja vapauttaa kehon niistä istutetuista rakenteista, joita on oranssissa 2D-taajuudessa, sekä tukee planeettakehoa.)
 
Alkuperäisen ylösnousemussuunnitelman myötä planeettakehon sisäiset tähtiportit, jotka tunnetaan Amenti-saleina, yhdistyisivät 5D-maan 5D-ytimeen, ja sulautuisi yhteen suoraan tämän nykyaikajanan 3D-ytimen kanssa. Ylösnouseminen korkeammille taajuustasoille evoluutiosyklin lopussa on normaalia ja luonnollinen tietoisuuskehitysprosessi jokaiselle lajille, joka on sopimuksen mukaan ylösnousevalla planeetalla. Kun tämä 5D-sulautuminen tapahtuisi asteittain ylösnousemussyklissä, tämä aktivoisi massiivisen taajuusmuutoksen 3D-maakehoon ja transformoisi sen "hyppäämään" tuleviin aikakenttiin ja näin transformoisi myös planeetan rotutietoisuuden. Monia muunnelmia tästä 5D-aikajanasta on vääristetty osittaisiksi totuuksiksi uskonnoissa tai muissa ulkoisissa kontrollointimekanismeissa, joita on käytetty manipuloimaan ihmisiä Matelija-agendan hyväksi. Kaikentyyppisiä jakamis- ja elitismitaktiikoita käytetään edistämään tätä valheellista ylösnousemussuunnitelmaa. Tämä alkuperäinen 5D-suunnitelma on nyt vanhentunut eikä se ole mahdollinen nykyisellä energia-alueella 3D-maapallolla ja sitä päivitettiin suunnitelmaksi, mihin Suojelijaryhmät viittasivat "ylösnousemussuunnitelma B:nä" (melko monta vuotta sitten).
 
"Regressiivit" ovat pitäneet tätä vanhentunutta aikakenttää avoimena päästäkseen manipuloimaan lopputuloksia - sekä myös kaapattu Henkijohto, joka uskoi tämän 5D-aikajanan olevan korkein ilmaisumuoto, mihin voimme päästä tällä planeetalla. Näin ei ole. On erittäin helppoa nähdä valheellinen ylösnousemus ja kuolleet valorakenteet, silloin kun on ymmärrystä näistä itseä palvelevista agendoista. (Negatiivisen egon erillisyyskäyttäytymismallit ja niiden ideologiat ovat hyvin selviä ja vahvoja näissä skenaarioissa.) Monet meistä jotka olemme galaktisia lähettiläitä, on tehty tietoiseksi, että "maajoukkomme" ovat saaneet tehtäväpäivityksen niiden tuhoavien aikajanojen mitätöimiseksi, jotka tämä yhdistyminen 5D-ytimeen ilmentäisi 3D-maan pinnalle.
 
Sen seurauksena monet muut meistä on aktivoitu olemaan tarkkana. Meitä pyydetään, missä tahansa olemmekin, olemaan läsnä ja osallistumaan sisäisen ja ulkoisen itsen (mikro-makrotason tietoisuus) vakauttamiseen magneettiepävakauden tasapainottamiseksi. Saatat saada viestejä, jotka tuntuvat kiireisiltä tai painostavilta, kuten painetta henkilöäsi kohtaan - mene tänne, keskity siihen, pysy eristyksissä jne. Tämä saa aikaan enemmän tietoisuutta tietyistä asioista, jotka eivät ole olleet aiemmin niin akuutteja tietoisuudessasi, kuten 55-käänteisverkko, NRG Iso-Britanniassa, geometristen koodien korjaaminen, oranssitaajuuden mitätöiminen korkeammiksi sävyiksi (kultataajuus) ja toisten demograafisten alueiden tukeminen, jotka voivat hyötyä vakaudesta tai tietoisuusfokuksesta riitasointuisten kenttien harmonisoimiseksi. Tai odotat ehkä seuraavaa toimintaa, mihin sinun täytyy tarttua ja mikä tulee pian.
 
Magneettinen epävakaus
 
Äskettäinen suuri määrä auringonpurkauksia (koronan massapurkaus) työnsi massiivisen määrän aurinkotuulta ilmakehäämme (magnetosfääri) ja lisäsi magneettista epävakautta. On myös uskomaton määrä informaatiota, mitä olemme integroineet aurinkotietoisuudesta DNA-koodeihin. Nämä vaikutukset sekä monet olennot, jotka yrittävät pitää tämän potentiaalisen vanhentuneen 5D-aikajanan ilmentyneenä maakehossa, ovat luoneet haasteita maan ytimeen ja energiakentän vakauteen. Tämä magneettinen epävakaus ilmentää ongelmia päiväntasaajalinjan supistumisena, mikä käyttää painetta päämannerlaattojen harjanteisiin. Suojelijatiimit tekevät työtä ja estävät tuhoisia tapahtumia näissä harjanteissa puskurikentillä (kuten Salomon kilpi henkivakautukseen*) siellä, missä tarvitaan. Tämä johtaa epätavallisiin ja kaoottisiin energioihin ympäristössä, mikä saa ihmiset hämmentymään mieleltään lisää ja eläinten kulkureitit muuttumaan. Osa globaaliaivojen magneettiviestinnästä menee sekaisin.
 
Sen ilmastokatastrofin vuoksi mitä ei olisi voinut estää, jos 3D-maa olisi jatkanut 5D-aikajanalla, Suojelijaryhmät keskeyttivät tuon aikajanan. Sisäinen portti tai Amentin salit jotka yhdistävät tämän 3D-todellisuuden tulevan maan 5D-todellisuuteen, eristettiin. Sitten ylösnousemustehtäväohjeemme päivitettiin heijastamaan sisäistä ylösnousemusprosessia, mihin sisältyy 3D-planeettakenttien peräkkäissuojaus hyväksymään massiivinen hyppäys eteenpäin aikajanojen läpi, pääsemiseksi ulottuvuuksienvälisiin muinaisiin "kaarinapaportteihin" ja niiden ankkuroimiseksi. Nämä ovat Äitikaaren portteja, harmonisia supervaltateitä joilla on risteyksiä monissa aikajanaristeyksissä. Tämä antaa monia läpikulkutasoja DNA-taajuustasojen useampiin muunnelmiin. Tavoitteena on tukea mahdollisimman monia ihmisiä saavuttamaan korkein mahdollinen DNA-taajuutensa ja saamaan paremmat vaihtoehdot seuraavalla evoluutiomatkallaan. Tämä on aktiivinen tehtävä, jolla on määräaikoja, tilaisuusikkunoiden kohtaamiseksi kentässä, mitä kohti monet meistä työskentelevät ryhmänä, mitä tahansa jumalaisen tehtävän osaa toteutammekin.
 
Portaalihyppijät
 
Tämä sisäinen ylösnousemusprosessi on sisäinen tähtiportti ja orbin rakennusprosessi (ruumiillistuneet henki-aineprototyypit*), mitä jotkut meistä ovat oppineet navigoimaan eräänlaisena portaalihyppijänä. Suojelijaportaalihyppijät on "määrätty" vartiosotilaana (puolustajana) varmistamaan, että monet ihmiset/sielukehot voivat mennä taajuusaitarakenteiden läpi ja olla tuettuja seuraaviin vaihtoehtoihin, jotka ovat ulottuvilla tietoisuusevoluutiomatkalla. Ja joillakin meistä hyppiminen aikajanojen läpi ja työskenteleminen aikakentän kahdessa tietoisuuspaikassa jättää fyysisen kehon kokemaan raskasta ja tiheää huonovointisuutta/heikkoutta, mikä vastaa pahaa "jetlagia".
 
Yöaika ja unijaksot ovat hyvin epätavallisia nyt monille meistä. Liikumme nyt äärimmäisen nopeasti aikakenttien läpi eri tarkoituksista, saattaaksemme loppuun vanhentuneiden rinnakkaiselämien ja niiden potentiaalien romahtamisen sekä oppiaksemme tien ulos aikajanasokkelon läpi. Riippuen roolistasi johon suostuit maan päällä auttaaksesi maapallon ja ihmiskunnan läpi tästä ylösnousemuskääntöportista, olet tietoinen tästä tilanteesta tietyllä tasolla ja joillakin meistä on kriisitaso toimiaksemme vakauttajina tai verkkokorjaustiimeinä.
 
Maskuliininen henkitoiminta*
 
Monadiin yhdistyneitä miehiä jotka työskentelevät tämän prototyypin ruumiillistamisen kanssa, aktivoidaan kovasti tänä aikana, kun monet heistä olivat aiemmin oranssin liekin ylläpitäjiä ja auttoivat 5D-aineen ankkuroimisessa maan ytimeen. Kun tuo muisto on 2012-kentässä voimakkaana kehoresonanssissa, jotkut oireet ja kehomuutokset vaikuttavat kovasti miehiin ja maskuliinienergiaan tänä aikana. Kuten voimme kuvitella, jos planeetan miehet suunniteltiin alun perin ankkuroimaan fyysisesti oranssi 2D-henki maan ytimeen (luonnonmukaisen ylösnousemuksen edistämiseksi), NRG- ja vastaavat seksuaalivääristymät suunniteltiin vahingoittamaan tuon 2D-chakran toimintaa. Selvästi Matelijat olivat hyvin aggressiivisia tuhotakseen ja vahingoittaakseen terveitä (luovia) seksuaalienergioita ja hallitakseen maan miesväestöä erityisillä naisviha-asenteilla tai seksiorjauskomuksilla.  Näin ei ole mitään mahdollisuutta todellisen liiton tai seksuaalisen yhdistymisen tapahtumiseen sukupuolien välillä.
 
Kun maan ytimen oranssin liekin 2D-henkitaajuus täytyy vakauttaa, jotkut meistä ovat väsymättä työskennelleet korkeampien kultataajuussävyjen tuomiseksi tuohon 2D-kenttään. "Juoksevat sateenkaarikierrokset" ovat tapa, millä pystymme mitätöimään vääristymiä, joita on juurrutettu haitallisella geometrialla ja muukalaiskoneistolla. Sateenkaarikierrokset ovat Suojelijoiden perustajataajuuksia, joihin on ankkuroituna Aurora-pilarit, mitkä juoksuttavat näitä sateenkaaritaajuussävyjä planeettaverkkoon.
 
Maskuliinisuuden turvallisuusrikkomukset
 
Energeettisesti tasapainottomalle (3D) mieskeholle tämä jakso ei ole miellyttävä. Irtipäästäminen 3D-egokontrollista on pakollista henkilökohtaisen mielenterveyden ja selviytymisen vuoksi, silloin kun ylösnousemus on aktivoitu. 3D-egomieli on riippuvainen planeetan magneettirakenteesta ja sen pääarkkitehtuurin romahtamisen myötä tuntuu, että mieli jakautuu tai menettää identiteettinsä ajassa, ja henkisesti valmistautumattomalle se on kammottavaa. Sähkökenttätoiminnassa tapahtuu elektronimuutoksia, mikä estää taajuusaitojen käyttämisen 10:10-käänteistaajuudella. Näiden käänteisten 10D-taajuuksien lähettäminen tapahtuu pääasiassa Kultaisen kotkan verkosta Lähi-idässä. Tämä verkon sydän on Iranissa (10. portti), mikä syöttää aktiivisesti tätä "käänteisinfoa" pitämään sotakoneiston ja veriuhraukset toiminnassa. Tällä alueella kehitetään konfliktia pimeyden armeijan keräämiseksi ylläpitämään sen kontrollia tuosta alueesta ja tuhoamaan verkkokorjaustyötä, mikä on viime aikoina onnistunut.
 
12:12-kenttä on maskuliininen elektronikenttä, mikä merkitsee, että korostuneet vaikutukset tuntuvat miehissä. Koska suureen osaan tätä käänteisteknologiaa liittyy horisontaalisten aikajanojen manipulointi, maskuliininen henkitoiminta* mikä korostuu tietyissä yksilöissä, lisää tätä ongelmaa kovasti. Kun meitä aktivoidaan toiselle tietoisuustoiminnan tasolle, tunnemme tämän "sotaharjoituksen" jo - pimeys hyökkää henkilön syvimpiin pelkoihin tai löytää haavoittuvan kohdan luodakseen häiriöitä. Hyvä uutinen on, että maskuliinipolariteetti pakotetaan menemään nopeasti uusille taajuustasoille ja kultatietoisuuteen.
 
On joitain miehiä, jotka ovat onnistuneesti kohottaneet oranssin 2D-henkensä* kultaiseen henkeen*. Olen nyt tietoinen vain siitä, että henki-aineprototyypit tekevät tästä mahdollista tällä erää. Nämä ensimmäiset miehet ovat Mikaelin perheiden sukulinjaa ja Suojelijakontakti sanoi minulle, että joillekin näistä Mikaelin porukoista palautetaan viimeinkin siivet. Nämä valokehosiivet ovat sitä Serafim-perustajien genetiikkaa, joka lävistettiin ja se vääristyi langenneiksi enkeleiksi, joita käytetään Kultaisen kotkan verkon syöttämiseen.
 
On paljastettu, että jotkut Suojelijoiden "kannattamat" mieskehot ovat ottaneet geneettisesti nämä "katkenneet siivet" ja generoineet niiden langenneen enkelin genetiikkaa miespuolisiin ihmisiin. (Heille palautettiin ensin monadiosansa ja nyt kuulemme siipien palaamisesta - kun Mikaelin miekka ei enää jaa niitä.) Tämä tehtiin "nukkujana" - henkilö ei tunne itseään Suojelijaksi ja se on kätkettynä geeneihin ilmestymään esiin yllätyksenä, sitten kun häntä ei voi suistaa tarkoituksestaan. (Yllätys! Se tapahtuu nyt.)
 
Tämän tekemiseksi hänen on kuitenkin murtauduttava sen aidan läpi 2D:ssä, mikä kerää hänen seksuaalienergiaansa, käyttäen hänen sukupuolielimiään tai vaikuttaen häneen, että hän on seksisaalistaja. Monet Mikaelin sukulinjasta jäivät syvälle jumiin soluttaudutun Kultaisen kotkan ja sen kumppanin (NRG Iso-Britanniassa) käänteisverkon seksuaaliansaan. Siivet yhdistävät 6D- ja 7D-energiat, joita Mikaelin liekehtivä miekka-aita käyttää pirstomaan ja hajottamaan. (Siksi katkenneet siivet) Tämä siipien palauttaminen Serafimin miessukulinjaan sallii maskuliini- ja feminiinienergioiden liiton heissä ja pyhästä avioliitosta tulee mahdollinen.
 
Tämä merkitsee, että tämä uudistamismalli on nyt planeettakentässä ja mahdollinen kaikille miehille. Se merkitsee myös, että monadienergiat vapautettiin syöttämästä Kultaista kotkaa, ja nuo Kontrolloijat haluavat verenvuodatusta vangitsemaan lisää miehiä syöttämään sitä. Tämän uuden kehityksen myötä, aggressiivisia turvallisuusrikkomuksia tätä projektia tukevia kohtaan ovat havainnollistaneet tavanomaiset pimeyden ahdistelumenetelmät.
 
Energiataajuuskenttämme turvallisuusrikkomukset tuodaan tietoisuuteemme paljon nopeammin nyt (erityisesti niille, jotka tekevät suojakilven), joten kiinnitä huomiota ja käsitä, että nämä tilanteet tarjoavat tilaisuuden leikata ja lopettaa voimatasapainottomuuksia. Koska tätä draaman makrokosmostasoa esitetään hyvin aggressiivisesti, näet näitä malleja ilmestyvän henkilökohtaiseen elämääsi. Joissain tapauksissa sinun on ehkä lopetettava liiketoiminta tai suhde ihmisten kanssa, jotka ovat roikkuneet äärialueilla ja joita on käytetty sinun manipuloimiseksi tai harhauttamiseksi aidosta itsestäsi tai "todellisesta työstäsi".
 
Tavallisesti se näyttää seuraavalta. Joku ilmestyy tyhjästä vaatimuksineen, velvoitteineen tai syytöksineen jostain, mitä teit tai et tehnyt. Mitä enemmän yrität sanallista ratkaisua, sitä vihaisemmaksi ja vihamielisemmäksi hän tulee. Älä jää tähän ansaan kiinni, vaan näe se siksi, mitä se on: energeettistä manipulointia tai riivaamista. Vastuunasi on olla selkeä ja ryhtyä toimeen sen perusteella, minkä tiedät tuolla hetkellä tehtäväksesi ja minkä fokusprioriteettisi täytyy olla. Älä anna kenenkään määritellä sitä puolestasi. Sinun on määriteltävä se itse ja säädettävä se laiksi omaan vaikutuspiiriisi. Kun näet sen oikein ja pidät neutraalisuuden, tilanne häviää energeettisesti, koska ei ole mitään, mitä tuo energiavampyyri voi käyttää manipuloidakseen tai harhauttaakseen sinut tarkoituksesta.
 
Riivaaminen on yleistä
 
Kun kohtaat näitä yksilöitä työssä tai perheessä, älä pelkää heitä. Monia heistä käytetään tavoilla, joita he eivät tiedosta. Silloin kun kohtaat kohtuuttoman häiritseviä ja/tai vihamielisiä henkilöitä, ymmärrä suurempi kuva, jottet loukkaannu tai suutu heidän käyttäytymisestään. On tosiasia, että tällä 3D-planeetalla meillä on riivausongelma ja siitä syystä monet meistä suostuivat tulemaan tänne toisilta planeetoilta. Olemme täällä auttamassa tämän planeetan vapauttamisessa riivauksesta ja orjuudesta. Kun sinulla on tämä tausta, se palvelee sinua hyvin näissä tilanteissa, käyttääksesi enemmän myötätuntoa ja anteeksiantoa.
 
Useimmat ihmiset eivät käsitä, että meidän on otettava askelia osallistuaksemme omalla tietoisuudellamme ja energiaälykkyydellämme, jotta voimme kokea opastuksemme, mentoreidemme ja universaalin älykkyyden konkreettista tukea. Monet ihmiset ovat hämmennysverhossaan unohtaneet, keitä he ovat ja miten kommunikoidaan sisäisen henkensä kanssa. Tämä yhteydettömyys on tehnyt heistä haavoittuvia niille manipuloivien olentojen joukolle, jotka haluavat luoda ahdistusta, tuskaa ja pelkoa tuossa yksilössä korjatakseen hänestä energiasatoa.
 
Silloin kun teemme päätöksiä ja ohjaamme omaa elämäämme pelkopohjalta, meistä tulee piinattuja ja vedämme puolemme lisää näitä pimeitä voimia. Olemme ehkä myös tietämätön elottomasta tai kuolleesta energiavirrasta fyysisessä kehossamme ja kehitämme sairautta tai kroonista kipua tuloksena tuosta tukkiutuneesta energiavirrasta. Tästä perspektiivistä olen itse tarkastellut monia tiedostamattomia ihmisiä, jotka ovat täysin tietämättömiä siitä, että he kantavat kuollutta energiaa, "pakolaisolentoja", negatiivisia muukalaisimplantteja, ovat irti sielusta ja mieleltään kontrolloituja tietoisuuden lisälaajentumisen estämiseksi. Toisin sanoen, tämä on heidän persoonansa orjuuttamista ilman suostumusta.
 
Jos tämä yhdistyy jatkuvaan tuhoisaan käyttäytymiseen itseä ja toisia kohtaan toistuvina elämänmalleina, ihminen imetään tuskallisen matalan itsetunnon, fobioiden, pelkojen ja riippuvuuksien tiheyteen. Useimmiten tähän liittyy kerroksia astraalijätettä, pakolaisolentoja, persoonattomia elementaalivoimia ja jopa täydellistä "demonista" riivaamista. Riivattuna oleminen ei tavallisesti merkitse, että levitoit sängyn päällä tai käyttäydyt demonisesti. Tähän tilaan ei ehdottomasti sovelleta mitään häpeää tai syyllisyyttä, ellei kärsivä ihminen käytä sitä omasta pirstoutuneen hämmennyksensä tilasta. Kärsimys ja tuska lisääntyvät kovasti kehon riivaamisesta, kunnes tämä riivaaminen poistetaan ja selvitetään henkilöstä. On miljoona erilaista muunnelmaa riivausmahdollisuudesta, kuitenkin ainoa mahdollisuus häätää ne on selkeytyä itsessään ja oppia, että sinulla on voima parantaa itsesi ja vaatia energeettinen täysivaltaisuutesi ja vapautesi.
 
Tämän selkeyden saavuttamiseksi on lakattava sallimasta ulkoisten ohjelmien ja toisten ihmisten odotusten pyörittää omaa elämäänsä. Kun oppii luomaan tilaa sisälle kommunikoidakseen selkeästi ja ruumiillistaakseen henkisen lähteensä, voi aloittaa tien henkilökohtaiseen vapauteen ja pysyvään vapautumiseen kärsimyksestä.
 
Seuraavaan kertaan saakka, pysykää avatarasydänpolkunne loistossa! Olkaa lempeitä sydämestänne ja toisillenne.
 
Rakkautta aina, Lisa
 
 
*Suom. huom.: rod ja staff viittaavat kristinuskon peruskäsitteisiin, missä rod on mm. ristin pystypuu, henki, maskuliinisuus ja staff mm. ristin poikkipuu, aine, feminiinisyys. Tämän tekstin viittauksissa on käytetty sanoja "henki" ja "aine".
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

< PrevNext >