YMPÄRIPYÖRÄHTÄMINEN
Ote Solaran tyrskyraportista (www.nvisible.com)
Elokuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kun yritämme poistaa paksua pylvästä, mikä on tukevasti maassa, irrotamme maata sen ympäriltä ja sitten heilutamme sitä edestakaisin. Näin irrotamme niitä ankkurintankoja, jotka ovat pitäneet meidät kiinni kaksinaisuudessa. Koko elämäämme heilutetaan puolelta toiselle. Toisinaan se voi aiheuttaa pahoinvointiaaltoja, erityisesti silloin kun lähestymme kiepsahtamista ympäri.
Meitä tuupitaan jatkuvasti puolelta toiselle emmekä koskaan tiedä, milloin seuraava mullistus tapahtuu. Tämä saa aikaan kaksinaisuuden irtoamisen. Se on hämmästyttävää, ettemme yritä pitää kiinni mistään. Emme tartu tankoon tai yritä varmistaa naruilla vanhaa paikkaamme. Emme vastusta odottamatonta heittoa laivan toiselle puolelle. Emme tuomitse tapahtuvaa hyväksi tai huonoksi. Annamme sen vain tapahtua. Kun teemme näin, havaitsemme, ettemme edes kastu.
Joskus paiskaudumme niitä todella vanhentuneita ja vanhoja käyttäytymistapoja vasten, jotka suurentuvat ja vääristyvät kovasti nyt. Tätä tapahtuu suurella voimalla, niin että meidät singotaan lopultakin niistä uusiin ja aidoimpiin olemuksemme osiin. Tämä keikuttaminen edestakaisin voi olla äärimmäisen uuvuttavaa, jännittävää, häiritsevää ja riemastuttavaa, muttei koskaan tylsää. Se ei ole koskaan sitä, mitä odotamme. Siihen ei voi valmistautua, mutta se on erittäin tehokasta pyöräyttämään meidät täysin uuteen todellisuuteen.
Kun sisäinen ja ulkoinen maailmamme on ultratäydellisen myrskyn keskellä ja elämänlaivamme keikkuu hurjasti edestakaisin, emme voi ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Teemme vain parhaamme pysyäksemme aitona ja todellisena ilmentäen puhdasta ja aitoa rakkautta - riippumatta siitä, mitä tapahtuu. Silloin kun ulkoinen tasapainomme pyörii villisti, on oleellista löytää sisäinen napamme ja harmonisoitua tuohon paikkaan. Sisäinen napa on tasapainomme keskipiste. Laivassa se on paikka, mikä on heilumisen keskipiste. Kun harmonisoidumme sisäiseen napaamme, kaikki pyörii sisäisen vakautemme ja aitoutemme ympärillä ja pysymme myrskynsilmässä, laajentuneen "tässä ja nyt" keskipisteessä.
Sisäinen napa on paikka, mistä kokemamme ympäripyöräyttäminen vaikuttaa meihin vähiten. Se pitää tasapainomme. Ja tämä ympäripyöräyttäminen ja heiluttaminen edestakaisin paljastavat meille sisäisen napamme sijainnin. Napa on aina siellä, mutta tulemme siitä tietoiseksi vain, silloin kun on odottamatonta keikutusta. Tämä on myös ainoa paikka, mikä pysyy samana pyörähdettyämme ympäri.
Kun asiat pyörähtävät ympäri, todellisuusjärjestelmät kääntyvät ylösalaisin. Vanhat käyttäytymistapamme ja uskomusjärjestelmämme romahtavat. Näkymättömästä tulee näkyvää ja osasta näkyvää tulee näkymätöntä. Kokonaan uusi maailma avautuu eteemme. Sen koko rakenne mitä ympärillämme on, muuttuu dramaattisesti. Emme kadota tuttua aluettanne - meillä on edelleen se, mutta se vaihtaa paikkaan, missä se ei ole koskaan ennen ollut. Jos yritämme etsiä sitä vanhasta paikasta, saatamme luulla sen kadonneen, mutta se on vain siirtynyt uuteen paikkaan.
Ympäripyörähtämisen aikana emme näe vain sen vastapuolta, mitä oli ennen. Se ei ole kuin kolikon pyörähtämistä kruunusta klaavaksi. Näemme nyt sen sijaan kummankin puolen samaan aikaan. Kun tämä tapahtuu, paljastuu täysin uusi todellisuus, mikä on äärettömästi laajempi kuin vanha maailmamme. Se sisältää tunnetun kartat ja tuntemattoman kartat. Astumme näkymättömän timanttialueelle.
Kun ympäripyörähtäminen irrottaa meidät vanhasta todellisuudestamme, meidän on aloitettava uudesta ja raikkaasta. Äärettömästi laajemman todellisuuden ilmestyminen antaa maisemaamme ja elämäämme täydellisyyden, mitä ei ollut aiemmin. Kun siirrymme näkymättömän timanttiulottuvuuteen, uusi luonnollinen eleganssi tulee esiin. Rauhoitumme huomattavasti, kun olemme täysin sopusoinnussa sen sydämemme tietämyksen kanssa, että kaikki on hyvin.
Monia tilanteita pyörähtää ympäri ennen vuoden loppumista. Kun näin tapahtuu, lisääntyvä määrä tekijöitä loksahtelee paikoilleen. Tämä voimistuu jatkuvasti yhdennentoista porttiaktivoinnin valmistumiseen saakka 22.11.12, jolloin näkymättömän timantti tulee täysin näkyväksi.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.