MITEN ANTAA (OLLA ANTAMATTA) NEUVOJA
Kirjoittanut Pepper Lewis (www.pepperkeenlewis.com)
28.3.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kysymys: Sinun neuvosi ovat elegantteja, koskettavia ja sydämellisiä. Omani eivät ole. Ja haluaisin oikeasti auttaa ystävääni. Voitko antaa opastusta siinä, miten on parasta antaa neuvoja?
Vastaus: Siihen on syy, että kutsumme sitä "järkeväksi"* neuvoksi. Se resonoi kanssamme. Se synnyttää soinnun (vastakaikua), jonka tunnistamme. Kuulostaa* siltä, kuin se tulisi omasta olemuksestamme, vaikka joku muu sanoi nuo sanat ääneen.
Ensimmäinen mielikuvamme neuvoista tuli vanhemmilta ja opettajilta – hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka ovat ainakin yhden sukupolven päässä meistä. Vanhempien neuvo sanoo: "Tee, mitä käsken tehdä – älä sitä, mitä teen." Se sanoo: "Ole huolellinen. Ole turvassa. Älä satuta itseäsi." Muita neuvojen lähteitä ovat mm. oman alansa asiantuntijat ja ammattilaiset. Asiantuntijaneuvo on hyvä, jos se sopii tiettyyn tilanteeseemme. Mutta silloin kun ei sovi, se voi tuntua lannistavalta. Saatamme ajatella: "Edes asiantuntijat eivät pysty auttamaan minua. Mitä nyt?" Ja silloin käännymme ystävien puoleen.
Niiden ihmisten joiden uskomme välittävän meistä ja ymmärtävän meitä ja jotka luultavasti tuntevat meidät parhaiten. Käännymme niiden puoleen, joihin voimme luottaa. Siis sanoisin, että ensimmäinen asia on varmistaa, että olet sellainen, johon voi luottaa herkissä, vaikeissa ja mahdollisesti tuskallisissa tilanteissa. Jos et voi olla, on ok sanoa: "En ehkä ole oikea ihminen, jonka puoleen kääntyä tässä tilanteessa." Tai "Olen hyvä kuuntelija, mutten usko, että minulla on mitään hyödyllistä annettavaa." Ole aina avoin, suora ja vilpitön.
Pyysikö ystäväsi informaatiota, neuvoa tai opastusta? Onko apu, jota haluaisit tarjota, pyydettyä vai pyytämätöntä? Ovatko sanasi tervetulleita? Jos yrität löytää oikeita sanoja ja lauseita, tai suunnittelet polkua mahdollisten maamiinojen ohi, sinulla on vastauksesi.
Onko sinulla informaatiota ystävällesi? Informaatio on asiallista ja kiertelemätöntä. Se ei perustu mielipiteeseen tai näkökulmaan. Jos informaatiosi on luotettavaa, hänen pitäisi saada se myös itse tutkimalla tai muusta lähteestä. Älä koskaan oleta, ettei ystävälläsi ole henkilökohtaisia resursseja vastausten löytämiseen itselleen tai itsestään. Emme ole koskaan ainoa, jolla on vastauksia. Meillä on täsmälliset avaimet vain omaan elämämme.
Saisiko ystäväsi eniten hyötyä neuvosta vai opastuksesta? Neuvo on melko täsmällinen ja suunnattu toimintaan tai päätöksentekoon. Perustamme neuvon siihen, minkä tiedämme ja uskomme olevan totta, mutta myös parhaaseen henkilökohtaiseen mielipiteeseemme. Jos olisit ystäväsi paikalla, mitä tekisit? Koska tunnet hänet hyvin, mitä hänen pitäisi tehdä? Haluamme ystäviemme olevan onnellisia ja menestyviä. Neuvon jonka annamme, pitäisi auttaa häntä vapautumaan ahdingostaan tai huolestaan. Opastus on enemmän mentorointia – se tapahtuu jonkin ajan kuluessa. Kuulin kerran jonkun sanovan, että opastukseen luottaminen muuttaa ihmiset viisauden passiivisiksi kuluttajiksi. En ole samaa mieltä, mutta ajattelen, että on kohtuullista sanoa, että liiallinen luottaminen melkein mihin tahansa ei ole tervettä. Jos tuo vaihto tehdään hyvin, sinä ja ystäväsi hyödytte molemmat.
Tässä on muutama lisäajatus. Ole viesti, älä viestintuoja. Unohda, kenen ajatus on oikein tai väärin, ensimmäinen tai viimeinen. Myöhemmin ystäväsi virheellinen muisto saattaa sanoa varmuudella, että joku muu keksi tuon täydellisen ratkaisun. Voitko hymyillä ja olla samaa mieltä tietäen, että hänen elämänsä laatu ja tila on parantunut valtavasti, vai tarvitsetko kunnian siitä, että olit ongelmanratkaisija? Olemme vain jonkin suuremman peilejä ja äänitorvia.
Aloitin puhumalla järkevästä/ääni* neuvosta. Tarkoitin sitä kirjaimellisesti. Kun työskentelen asiakkaiden kanssa, kuuntelen, mitä ääniä siitä puuttuu, mitä he kertovat minulle – mihin onnellisuuden ääni meni? Miksi heidän äänensä kuulostaa ontolta? Kuka tai mikä puhuu siitä, mitä tapahtuu? Kuuntelen, mikä on poissa vireestä, ajasta tai temposta. Asioilla on järjestys, myös näinä kummallisen keinotekoiselta tuntuvina aikoina. Sunnuntain jälkeen tulee maanantai. Päivällinen on päivän aikana myöhemmin kuin aamiainen. Parhaan polun löytäminen eteenpäin vaatii joskus, että synkronoidumme uuteen malliin tai järjestykseen. Sen vaatiminen, että asiat menevät tietyllä tavalla, ei ehkä enää toimi, ja hyvä ystävä saattaa olla henkilö, joka osoittaa sen.
Järkevä* neuvo ja opastus auttaa meitä tuntemaan olomme mukavammaksi ja luottavaisemmaksi päätöksissä ja valintatilanteissa, joita meillä on. Se lisää väriä, tuntua ja ääntä* elämään. Ilman sitä voi tuntua siltä, kuin kävelisimme elämämme vieressä, siihen syvälle uppoutumisen sijasta.
(*Suom. huom. joka kohdassa käytetty sama sana merkitsee mm. "järkevä", "kuulostaa" ja "ääni".)
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Herroille ja uffoille ei pidä näyttää keskeneräistä työtä
Uusimmat viestit
27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus26.11.2023 - Patriarkaatin jälkeen29.11.2023 - Tervetuloa moniulotteiseen itseenne28.11.2023 - Milloin näemme edistymistä?25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - Ylösnousemusoireet28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos28.3.2021 - Miten antaa (olla antamatta) neuvoja
