HomeViestejäCheryl Richardson27.3.2022 - Oletko valmis kouluttamaan aivosi uudelleen?

27.3.2022 - Oletko valmis kouluttamaan aivosi uudelleen?

OLETKO VALMIS KOULUTTAMAAN AIVOSI UUDELLEEN?

Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)
27.3.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olimme pukeutuneet ja valmiina ajamaan kaupunkiin ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Päivällispöytävarauksemme oli vajaan kahden tunnin päästä, ja odotin innolla, että saan katsella ihmisiä, nähdä Bostonin kaupunginpuiston heräävän henkiin keväällä ja nauttia vanhojen ystävien seurasta, joita emme olleet nähneet pitkään aikaan.

Kun laitoin korkkarit jalkaani ja sipaisin kirkasta punaa huuliini – mitä en ollut myöskään tehnyt vähään aikaan – aloin tuntea levottomuutta ja jännitystä, tavallaan sellaista hermostuneisuutta, jota voisi tuntea ensitreffeillä. Ihmettelin, mitä oli tekeillä, kun kävelin alakertaan, mutta ohitin nopeasti tuon tunteen, kun varmistin, että kissojen hiekkalaatikot oli siivottu, ennen kuin lähdimme.

Kun olin kauhaissut niiden kakat (sori, en pystynyt vastustamaan), ahdistus palasi – tällä kertaa pykälää tai paria voimakkaampana, ilman mitään innostusta. Jokin ei ollut kohdallaan.

Lopetin sen, mitä olin tekemässä, ja istuin sohvalle antaen itselleni tilaisuuden päästä tunteideni tasalle. Silmät suljettuna, käsivarret kiedottuna hartioideni ympärille ja hengitykseeni keskittyneenä, huomasin välittömästi pari asiaa. Olin hermostunut kotoa lähtemisen vuoksi. Olin huolissani liikenteestä ja siitä, löytäisimmekö parkkipaikan läheltä ravintolaa. Mietin, pärjäisivätkö kissat yksin ja palaisimmeko ajoissa antamaan niille päivän viimeisen ruuan.

Kun kirjoitan tätä, tiedän, että tämä saattaa kuulostaa typerältä joillekin teistä (se kuulostaa myös osalle minua), mutta ahdistus oli totta. Kävi ilmi, etten ollut yksin. Kerrottuani suoritusjännityksestäni päivällisvieraillemme, kuulin, että useat heistä olivat tunteneet samoin.

Pandemian aikana useimmat meistä oppivat olemaan valppaana – pitämään silmällä vaaraa joka käänteessä. Joillakin tämä valppaus muuttui hypervalppaudeksi luoden tapoja, jotka muodostivat hermoverkkoja. Koska elämän ovet ovat nyt avautumassa, se ei välttämättä merkitse, että voimme sulkea pois nämä käyttäytymismallit ja päästä liikkeelle elämässä. Se on paljon mutkikkaampaa.

Kun astuimme etuovestamme ulos lähtiessämme tapaamaan ystäviämme päivälliselle, tiesin, että oli aika kouluttaa uudelleen aivoni. Kun nousin autoon, otin ahdistuksen mukaani. Sen sivuuttamisen sijasta, laitoin käsivarteni sen ympärille, kerroin sille, että meillä on kaikki ok, ja laitoin sen takapenkille. Joka kerta kun se taputti minua olkapäälle ja yritti muistuttaa jostain mahdollisesta ongelmasta, hymyilin, kuuntelin tarkkaan ja käänsin huomioni sen hauskanpidon ihasteluun, jota meillä olisi ystäviemme kanssa. Muutaman kohtalokkaan yrityksen jälkeen, ahdistus asettui takaisin penkilleen ja olin vapaa nauttimaan uudesta seikkailustamme.

Päätös laittaa pelko takapenkille ja siirtyä huolesta ihasteluun oli valinta heikentää niitä vanhoja ja pelokkaita hermoverkkoja, joita oli kehittynyt pandemian aikana, ja rakentaa uusia verkkoja, jotka on omistettu elämiseen ilon ja uteliaisuuden kera. Tiesin, että tämä prosessi vaatisi aikaa ja retkemme kaupunkiin oli ensimmäinen taival tällä matkalla takaisin rentoutuneempaan tapaan elää.

Meillä oli mahtava ilta ja upea vierailu kaupungissa ystävien kanssa. Mitä opin? Salli tunteesi. Ole utelias ja kärsivällinen. Työskentele itsesi kanssa, älä itseäsi vastaan. Ja pysy fokusoituneena siihen hyvään, jota tulee eteesi.

Rakkautta, Cheryl

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >