ELÄMÄNOPPEJA VARPUSELTA
Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)
3.3.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Joka ilta, juuri ennen auringon laskemista horisontin taa, pikkuruinen varpunen syöksyy verannallemme, hyppii kattolistaa pitkin ja laittautuu kasvot edellä V:n muotoiseen koloon porttiholvissa. Se ilmestyi juuri, ennen kuin ystävämme Ileen kuoli, ja se ollut siinä melkein joka yö siitä lähtien.
Tämä pieni vieras on lohduttanut minua, ja olen ollut kiitollinen siitä, miten luonto antaa vakaudentunnetta myrskyisinä aikoina. Joka ilta, kun kävin keittiössä, kurkistin ulos varmistaakseni, että varpunen oli edelleen siellä. Ajan kuluessa arka osani alkoi luottaa sen läsnäoloon, ja olin huolissani, että se saattaisi lähteä. Jollain tavalla tuolla lepäävällä linnulla oli se lupaus, että elämä asettuisi ja palaisi pian normaaliksi.
Yhtenä iltana kun aurinko sanoi näkemiin, hiivin verannan ikkunan luo, kurkistin verhonraosta, ja V:n pohja oli tyhjä. Tunsin paniikkia, mutta kerroin nopeasti itselleni, että lintu oli luultavasti vielä syömässä, lenteli naapurustossa, tai teki, mitä linnut nyt tekevätkin päivän lopussa. Mutta sitten kun tarkistin tilanteen vähän myöhemmin, en löytänyt pientä vierastamme huoneestaan.
Minusta on tullut hyvin myötätuntoinen sitä kohtaan, miten kiinnitymme asioihin ulkoisessa maailmassa, etsiessämme lohtua ja rauhaa. Erityisesti vaikeina aikoina. Haluamme, että tuo ihminen soittaa, tuo työpaikka tulee, tai tuo tilaisuus, josta olemme varma, että sitten kaikki on taas hyvin. Mutta elämässä tulee kohta – jos olemme onnekas – jolloin oivallamme tämän tavan turhuuden. On ympärivuorokautista työtä saada ihmiset ja olosuhteet sopimaan tarpeisiimme. Eikä se ole varmaa. Useimmiten elämä ei mene suunnitelmiemme mukaisesti, ja silloin kun menee, tuo tyytyväisyys ei kestä.
Tuona iltana kun varpunen ei palannut, tunsin horjuvani, eikä vienyt kauan nähdä, että olin kiinnittänyt rauhani lintuun. Kun oivalsin, mitä olin tehnyt, laitoin käden sydämeni päälle ja kerroin itselleni, että selviäisin, eikä linnun tarvinnut jäädä, tai auringon paistaa, tai ystävämme palata kuoleman jälkeisestä elämästä. Tarvitsin lepoa, kunnon itkut, vähän itseni tyynnyttelyä, ja ennen kaikkea läsnäoloa. Minun täytyi olla siinä, missä olin, niin paljon myötätunnon ja rakkauden kera, kuin pystyisin keräämään. Niinpä istuin alas, suljin silmäni, ja annoin hetken ottaa minut valtaansa. Kun tunsin sydämeni särkyvän, tunsin myös suunnatonta rakkautta virtaavan sisään – sellaista rakkautta joka on meidän kaikkien ulottuvilla, kun saavumme kotiin itseemme.
Suru voi olla ihastuttavan kaunista siinä tavassa, jolla se palauttaa meidät rakkauteen, siihen mikä on todellista, ja kiitollisuuteen niitä kohtaan, joita olemme rakastaneet, ja elämän yksinkertaisia siunauksia kohtaan. Kun hyväksymme menetyksen ja lähdemme tuolle matkalle tarkoituksenamme mestaruus, saamme jotain erittäin tärkeää: henkistä itseluottamusta, että pystymme käsittelemään mitä tahansa.
Rakkautta,
Cheryl
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.