HYVÄKSY JA SALLI

Kirjoittanut Antonia Lyons (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Henkinen opetus jota olen aina kammonnut eniten, on kehotus rakastaa itseämme. "Rakastan itseäni! Rakastan itseäni! Rakastan itseäni!" on mantra, joka melkein pakotetaan niille, jotka haluavat kasvaa ja elää onnellisempaa elämää. En tiedä sinusta, mutta minusta ei ole koskaan tuntunut mukavalta katsoa itseäni peilistä ja julistaa ehdotonta rakkautta, toistaen samalla suloisia sanoja. Ja kuitenkin olen hiljattain alkanut oivaltaa, miten tärkeää on antaa itsellemme jotain, mikä todella tukee meitä ja mikä turvaa selustamme, kun menosta tulee rankkaa.

Hyväksyminen ei kuulosta yhtä kivalta kuin rakkaus. Se ei luultavasti koskaan myisi miljoonia levyjä ja saisi ihmisiä ihastumaan toisiinsa. Itse asiassa on kohtuullista sanoa, että hyväksyminen kuulostaa melko kliiniseltä. Melkein kuivalta. Mutta vastikään muodostunut kykyni hyväksyä kaikki, mitä tulee esiin sisälläni ja ympärilläni, on johtanut minut hiljattain hyvin tärkeään läpimurtoon. Ei ilman paria pelkoa, mutta asioiden hyväksyminen sellaisena, kuin ne ovat, vapauttaa minut siitä, mikä on aina pidätellyt minua.

Olen kärsinyt paljon koko elämäni ajan: siinä missä olin muille tuo puhelias ja eläväinen tyttö, sisällä tuntui ahdistavalta. Jo hyvin nuorena olin aina tietoinen, että jokin hyvin mahtava ja ankara oli läsnä lähelläni. Kuin jokin olio joka vaani pimeässä, tämä "asia" oli aina rinnallani, kuiski korvaani ja veti minut takaisin, aina kun yritin lentää uusia unelmia kohti.

Hän vaati minulta ja jokaiselta, jonka kohtasin matkan varrella, kuuliaisuutta auktoriteetilleen. Hän vaati tunnustamaan suuren viisautensa ja voimansa. Yhtään vuorovaikutustilannetta ei koskaan tapahtunut ilman, että yritin saada tunnustusta tietämisestäni ja kyvystäni nähdä sellaista, mitä monet muut eivät voineet nähdä.

Lapsena kiertelin ja kiertelin, haluten tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se ei ollut tarve tai toive. Se oli vain jotain, mitä odotettiin. Minusta tuntui isolta sisällä. Minusta tuntui, että olin pidemmällä kuin ympärilläni olevat, myös aikuiset, ja heidän täytyisi antaa minulle täydellinen luottamus ja kunnioitus. Tuosta lapsesta tuli nuori tyttö ja sitten nainen, mutta päivääkään ei kulunut, ettei hän kävellyt omaan rytmiinsä. Tämä aspekti ei lähtenyt koskaan rinnaltani. Jokainen ihminen jonka tapasin, oli tilaisuus saada tunnustusta ja ihailua. Hän vaati nyt kaiken sen takaisin, mikä häneltä oli varmaan otettu pois monta elämää sitten.

Vaikka tämä saattaa kuulostaa jonkin film noir -elokuvan juonelta, minulle se oli helvettiä. Pelkäsin usein uusien ihmisten tapaamista, koska en kestänyt sen sietämätöntä painoa, että näin itseni ruokkivan itseäni heillä. Kuin pieni vampyyri joka oli naamioitunut vilkkaaksi ja hurmaavaksi tytöksi, välitin vain heidän kuuliaisuudestaan ja suuren viisauteni tunnustamisesta.

Ajattelin aina olevan hyvin traagista, että minun täytyi syntyä perheeseen, jossa ei kukaan näyttänyt välittävän siitä, miten mestarillinen ja täysivaltainen olen ehkä ollut. Itse asiassa he veivät minut jopa papin luo, koska he pitivät minua vain outona. Lopulta olin niin kyllästynyt yrittämään tehdä vaikutuksen heihin, että minusta "tuli pieni". Hylkäsin kaikki omituiset tapani, kaiken mikä sai minut näyttämään liian erilaiselta kuin muut, ja siitä lähtien yritin vain sopia joukkoon. Ymmärrän nyt, että yritin vain pitää tämän hirviön loitolla, koska en voinut kontrolloida sitä. Toisinaan oli vaikea tietää, kuka oli kuka – olinko se minä, joka oli oikeutetusti ylpeä itsestäni, vai oliko se aspektini, joka vain ruokki itseään kaikilla, jotka olivat valmiita saaliiksi?

Oletin, että perheeni ei vain ollut tarpeeksi kehittynyt todella näkemään ja hyväksymään minua, ja tunsin usein sääliä heitä kohtaan.

Mutta olen vasta äskettäin kyennyt näkemään, että minkä tahansa häijyn lumouksen alla olen ehkä ollut, niin oli myös suurin osa perheestäni. Tulimme kaikki takaisin yhdessä tähän elämään, jotta voisimme pitää tämän ikivanhan haamun elossa taipumuksellamme hyväksikäyttää ja väheksyä toisiamme. Tämä piirre on erityisen merkillepantava sukuni naisissa. Kuitenkin näen nyt, että rakas isäni meni hyvin pitkälle ympäröidäkseen itsensä ihmisillä, joihin hän voisi tehdä helposti vaikutuksen, ja paheksui niitä, jotka haastaisivat hänet. Näen nyt, että minäkin olen syyllistynyt samaan. Siirryimme kumpikin henkilöstä toiseen etsien tuota auktoriteettia ja kunnioitusta, jonka olemme varmaan menettäneet kauan sitten. Kumpikin tunsimme, että se oli oikeutetusti meidän. Kuitenkaan se tapa jolla yritimme saada sitä, ei ollut usein hyväntahtoinen tai hienotunteinen.

Itse asiassa muutama päivä sitten näin selvästi tämän kaiken. Menin erään viehättävän naisen kanssa kahville ja tunsin välittömästi, miten suuri hänen persoonansa oli. Koska tapasimme ensimmäistä kertaa, yritin tietysti päästä perille hänestä, mutta puolustauduin tarpeella "tulla pieneksi" jälleen. Aivan kuten ollessani nuorempi, vetäydyin vain pieneen nurkkaani, koska en pystynyt käsittelemään hänen mahtipontisuuttaan.

Totuus on, etten pystynyt käsittelemään sitä, etten pystyisi ihan vähään aikaan tekemään vaikutusta tähän fiksuun ja itsevarmaan uuteen ystävään.

Seuravan päivän aspektini murisi ja hengitti kasvoihini – se liikkui, kun minä liikuin, antamatta minulle yhtään tilaa. Hän oli jäljilläni eikä aikonut päästää minua pälkähästä tällä kertaa: miten voin olla niin typerä ja säyseä? Miten saatoin antaa tuon naisen uskoa – edes pientä hetkeä – että hän voi olla mestarillisempi kuin minä? Minun olisi pitänyt todistaa hänelle, miten suuri olen ja miten viisas ja tietoinen yritin kovasti olla.

Tunsin yhtäkkiä viha- ja inhoaallon itseäni kohtaan, kumpikin uutta ja voimakasta, mikä salpasi hengitykseni. Tiesin heti, että oli tullut aika puolustautua ja vapauttaa itseni sisäisen demonini kynsistä. Adamus kertoo meille Aspektologia-kurssilla, etteivät aspektit välitä meistä. He haluavat vain sielumme. En koskaan oikein uskonut tätä, ja ajattelin itse asiassa, että vanha kunnon ystävämme oli hiukan dramaattinen. Kenties se oli jokin markkinointitaktiikka tekemään tuosta ohjelmasta houkuttelevamman niille, jotka yrittävät epätoivoisesti päästä eroon hankalista aspekteistaan.

Näen nyt, että Adamus kertoi totuuden.

Hiljattain tuli äärimmäisen selväksi, että mikä tahansa tämä "asia" oli, hän ei ole ystäväni. Halusin aina uskoa, että olin tuo kultainen lapsi, valittu suuren mestaruuteni vuoksi vapauttamaan hänet pimeästä tyrmästä, johon hänet oli vangittu monta vuosisataa sitten. Eikö kuulostakin melko romanttiselta? Uskoin naiivisti, että voisin palauttaa hänelle sen, mikä häneltä oli ryöstetty, jos olisin vain yrittänyt vähän kovemmin, työstänyt itseäni vähän lisää, saanut useampia ihmisiä näkemään minut ja ylistämään minua. Mutta se ei koskaan tuntunut aivan riittävän, ja elämästä alkoi tulla hyvin rajoittavaa ja uuvuttavaa. Rehellisesti sanottuna en muista aikaa, jolloin olisin yrittänyt tutustua johonkuhun vain sen pelkästä ilosta, tai ollut tekemisissä rakkaiden ihmisten tai kollegojen kanssa ilman tarvetta saada jollain tavalla tunnustusta. Jokainen suhde on aina ollut ilmainen ateria hyvin nälkäiselle aspektilleni.

Olen tavannut uskomattomia ihmisiä viime aikoina. Osan heistä Crimson Circlessä ja muut töissä. He ovat hyvin suuria ja kirkkaita sieluja, viisaita ja oivaltavia, eivätkä tarvitse minua tai sitä, mitä haluan tarjota olemukseni kautta. Ensin pidin tätä sekä nöyryyttävänä että vastenmielisenä. Huusin vain jatkuvasti: "He eivät tarvitse minua, he eivät tarvitse minua. Kukaan ei tarvitse minua!" Uudestaan ja uudestaan, kuin tuskallista vaikerointia, fokusoiduin päivätolkulla siihen, ettei kukaan odottanut minun muuttavan elämäänsä ja peittänyt minua ylistyksiin.

Mutta nyt näen, miten uskomatonta se kaikki oikeasti on. En tullut takaisin tähän elämään ollakseni kaikkien niiden pikkusieluisten ihmisten kunnioittama ja pelkäämä, jotka ovat liian unessa erottaakseen päivän ja yön. Tulin takaisin, koska voin seistä omin jaloin – ja yksin kävelen viimeiseen auringonlaskuuni tietäen, että kuka valitseekin kulkea rinnallani, hän on yhtä täysivaltainen kuin minä. Olemme kaikki täällä kyetäksemme todella nauttimaan siitä suuresta määrästä lahjoja, joita tällä elämällä on annettavana meille – eikä meitä enää orjuuta syyllisyys, häpeä ja tarve nujertaa muut. Voimme olla viimeinkin vapaa seksuaalienergiaviruksesta, joka on kiusannut meitä entisissä elämissä – tässä elämässä saamme viimeinkin arvostaa todellista olemustamme, laulaen samalla yhteen ääneen sielumme kanssa.

Kun kirjoitan tätä, tunnen innostusta mahdollisuudesta alkaa nauttia muista ihmisistä eri tavalla, mihin olen koskaan ennen pystynyt. Mutta hyväksyn myös, että tuo sisäinen vampyyri jota olen emännöinyt sisälläni niin kauan, kuin voin muistaa, yrittää kaikkea mahdollista pitääkseen oman tilansa. Haluaisin kertoa, että olen lopultakin päässyt eroon tästä pahasta olennosta, mutta tiedän, ettei niin ole. Vielä.

Tämän hyväksyminen sallii minun kuitenkin olla tietoisempi, kun hän iskee seuraavan kerran, ja sitten valita, mikä palvelee minua parhaiten. Tiedän nyt, että kun tapaan jonkun, joka on itsevarma ja varmakäytöksinen, pimeä aspektini voi yhtäkkiä nostaa päätään ja tulla pois piilosta. Se on aikaa tehdä itselleni yksi hyvin yksinkertainen kysymys: "Mitä tarvitsen juuri nyt?"

Kun hyväksyn epämukavuuteni, sallin myös nopeamman tien palata helppouteen ja huolettomuuteen. Voin silloin enimmäkseen nauttia vuorovaikutuksestani, pelkäämättä, että se muuttuu ruokapidoiksi.

Kun istuin aspektini kanssa vähän aika sitten ja tuijotin päättäväisenä häntä silmiin, häpeämättä itseäni, tunsin hänen kauhunsa. Se, että häntä ei kunnioiteta eikä hänelle anneta tunnustusta, merkitsee, että hän häviää. Hän ei ole mitään. Hän voi olla olemassa vain, kun muut näkevät hänet. Hetken kuulin hänen kysyvän minulta salakavalasti: "Miltä sinusta tuntusi? Miltä sinusta tuntuisi, jos sinusta tulisi ei-mitään? Häviät, eikä kukaan koskaan muista, että sinua edes oli olemassa, sinä tyhmä tomppeli."

Istuin tämän kanssa pitkän aikaa, hengittäen ja sallien saman kauhun kulkea kehoni läpi.

"Kyllä, palaan tyhjyyteen. Olen taas ei-mitään", kuiskasin surullisesti itselleni.

Ja pysyin sen tuskan kanssa, jonka tämä uusi tietoisuus toi esiin minussa. Hyväksyin ja sallin sen.

Kyllä, pelkään unohtumista, mutta haluni nauttia elämästäni on suurempi kuin mikään pelko, jota nyt ehkä tunnen. Ja minulla on kolme uutta liittolaista, jotka ovat yhtä voimakkaita, kuin mikä tahansa pelottava paha henki. Kutsun niitä "kolmeksi maagiseksi A:kseni". Hyväksy. Ja. Salli. (Suom. huom. kaikki nämä sanat alkavat englannin kielessä a:lla.)

Hyväksyn, että jotkut asiat "laukaisevat minut", koska olen elämässä, enkä salli tämän määritellä minua. Olen hyvä ja paha, pimeä ja valo. Tämä ja tuo, tässä ja tuolla. Tässä elämässä ja muissa ulottuvuuksissa. Niin kauan kun pidän liittolaiseni lähellä, tiedän, että kuljen aina auringonlaskuun.

***

Antonia asuu Lontoossa, Iso-Britanniassa ja on "energiaintuitiivi" ja perustanut "Evoking Gracen", pyhän tilan nettiin, joka on suunniteltu inspiroimaan sinua kukoistamaan ja elämään onnellisempaa elämää. Hän on luonut hyvin ainutlaatuisen lähestymistavan, joka yhdistää intuitiiviset kyvyt, ajattoman viisauden ja käytännön työkalut. Ne auttavat sinua tunnistamaan kätketyt dynamiikat, jotka estävät sinua elämästä hyvin ja todella nauttimasta itsestäsi/olostasi. Hänen tuotteitaan ja kirjoituksiaan löytyy "Evoking Gracesta", Facebookista ja Instagramista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.