TOTUUDEN KELLO
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
6.5.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Vaikka on niin pieni,
Se aiheuttaa kaaosta. Syö hikeäni.
Avaa vanhat haavat.
Hän sähisee vaatimuksia,
Ja minä vain tottelen.
Kukaan ei näe minua, hän sanoo.
Vain sinä ja tuo kuristuspanta kaulasi ympärillä.
– Sarah Nichols, The Moneky on My Back (= apina selässäni)
Samaan aikaan kun liikehdin levottomasti, yrittäen lopettaa selkääni sattumisen, jotta voisin istua syömässä lounaan, tuon fraasi välähti mieleeni: ”Saa tuo apina pois selästäsi lopullisesti.”
Visualisoin sen kipittävän pois, ei metsästäjien tai minkään ruumiillisen ajamana, vaan tummanharmaan energian kylmän ja säälimättömän tuulen. Tuo harmaa tuuli saa voimaa halustani olla kivuton. Ja jos se vaatii pidättäytymistä satunnaisesta sokerinkulutuksesta, minun täytyy hyväksyä sekin.
*****
Mikä on kivun ja sokerin välinen korrelaatio?
Minulla on ollut selkäkipua ajoittain vuosien saatossa, mutta tuo kipu väheni aina päivän kuluessa, ja hävisi muutamassa päivässä. Ei tänään. Ei lääke, asento, liike tai täysin paikallaan oleminen tuonut mitään, mikä edes muistuttaisi täydelliseltä helpotusta.
Jossain kohtaa tuo ajatus vaelsi mielen läpi: mikä on muuttunut, hiljattain? Mitä teen tai en teen, mikä on erilaista kuin ennen? Ajatellen eilistä, mitä tein sellaista, mikä olisi voinut aiheuttaa tämän piinan? No, söin tuon jutun aamiaiseksi, ja tuon toisen jutun aamupäivällä, ja sitten tuon todella ison pahan jutun päivällisen jälkeen. Sokeria plus sokeria plus sokeria.
Se juttu joka on muuttunut hiljattain, on ollut merkittävä lisäys sokerisen ruuan syömisessä.
Se ei näyttänyt kuitenkaan ilmeiseltä syyltä ja seuraukselta. Syö sokeria, saa selkäkipua. Nopea internet-haku toi kuitenkin esiin useita osumia sokerinkulutuksen ja selkäkivun korrelaatiosta (sekä muusta tulehduksen aiheuttamasta kivusta, jota sokerinkulutus voi aiheuttaa tai pahentaa).
Mutta ei varmasti niin nopeasti … että yhden päivän mieletön sokerin ahmiminen aiheuttaa kovaa kipua seuraavan aamuna. Voisiko sillä mitenkään olla niin dramaattinen vaikutus, niin nopeasti?
*****
Omassa kokemuksessani on jossain vaikean ja mahdottoman välillä analysoida informaatiota jostain tilanteesta tai käyttää intuitiota siinä, silloin kun on kovaa kipua. Mutta totuuden kello soi, kuuluvasti myös kivun jylinän yli.
Se ei ehkä näytä loogiselta, mutta minulle, juuri nyt, tuo korrelaatio on kiistaton. Olet syönyt viikkojen ajan enemmän sokeria, kuin moneen vuoteen. Älä vaivaudu etsimään tutkimusta todistamaan tai kumoamaan, että lisääntynyt sokerinsaanti voi johtaa äkilliseen selkäkipuun. Kehosi on sinun laboratoriosi, ja tulos on selvä puolen sekunnin pohdinnalla.
*****
Olenko halukas menemään miten pitkälle tahansa lopettaakseni tämän kurjuuden? Olenko halukas – ei viikoksi, tai kuukaudeksi, tai ikuisiksi ajoiksi, vaan ainoastaan tänään – pidättäytymään sokerisen ruuan syömisestä?
Tänään, voinko onnistua siinä. Huomenna, en ole huolissani huomisesta. Ainoa aika jolloin voisin syödä sokeria, on juuri tämä hetki; juuri nyt on se ainoa aika, jolloin voisin kieltäytyä. Spekulointi tulevaisuudesta jota ei voi tietää, on merkityksetöntä, kuin sekavan koodin syöttämistä tietokoneelle. Roskaa sisään, roskaa ulos.
Ironista kyllä, se tuntuu vertauskuvalta juuri tähän aiheeseen. Roskan laittaminen itseen saa aikaan roskaelämän. Hyvin kaukana siitä maagisesta 5D-elämästä, jota haluan kannustaa.
En tunne pakkoa käyttäytyä kuin alkoholisti, joka julistaa kiihkeästi ”ei koskaan enää”, tyhjentäen kalliit viinapullot viemäristä alas. Tuollaiset dramaattiset eleet johtavat yhtä usein kuin eivät, noiden pullojen korvaamiseen seuraavana päivänä ja itsensä potkaisemiseen siitä, kun on heittänyt pois paljon rahaa. Siis, en heitä pois aamiaispatukoita tai makeutettuja pikakaurahiutaleita. Ainakaan tänään.
Mutta nuo kaksi hapankermadonitsia jotka työnsin pakastimeen? Roskiin. Laita tuon roskan mieluummin ulkopuolelleni, kuin sisääni.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.