HomeViestejäCatherine Viel20.4.2024 - Kosminen tiimalasi

20.4.2024 - Kosminen tiimalasi

KOSMINEN TIIMALASI

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
20.4.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen tehnyt vähän kuluneina seitsemänä viikkona, paitsi kaivautunut leikkauksesta toipumisen eristyneeseen maailmaan. Vaikka tunnen yksinäisyyttä, olen kuitenkin yhteydessä, olen kuitenkin osa jotain, ja vetäytyminen vertauskuvalliseen etanankuoreeni heijastaa vain havaintoani, ei todellisuutta.

Mitä sanoja, ajatuksia, tunteita minulla on tarjota? Voinko kohottaa tai kannustaa? Voinko ilmaista ahdistusta, jotta muut ahdistuneet sielut tuntevat olevansa vähemmän yksin?

En tunne kykeneväni mihinkään niistä. Melkein kuin luunkappaleiden kirurginen poistaminen kehoni ydinalueelta olisi avannut salaisen portaalin ulos sieluitsestäni, ja osia minusta on valunut pois, hiekkana ajan kosmisessa tiimalasissa.

*****

En tunne tarvetta hoitaa tai korjata tätä mahdollista itsen menetystä. Itse asiassa joillain tavoin olen enemmän ”täynnä itseä” ja maadoittuneempi nykyhetkeen, kuin olin ennen leikkausta. Aiemmin en halunnut olla vankina hyvin rajoittuneen itseni ruumiillistumassa. Itseni kuvitteleminen paljon miellyttävämpään aikaan ja paikkaan oli parempi, kuin olla tässä ja nyt.

Tunnen huokuvani proosallisuutta, tehden asioita ja totutellen pelkästään liikkumaan, kävelemään ja tekemään. Minun ei tarvitse enää selvittää, mikä liike sattuisi vähiten, tai etsiä insinöörin silmin lyhintä reittiä johonkin määränpäähän.

Pian leikkauksen jälkeen eräs sairaanhoitajaystävä huomautti, että (itse)identiteettini on muuttunut peruuttamattomasti. En ollut enää se henkilö, jolla on kroonista kipua, mikä puristi tietoisuuteni harmaan toivottomuuden nurkkaan. Nyt olen henkilö, joka siirtyy johonkin muuntuneeseen kohtaloon.

Kuka tämä henkilö on? Mitä hän valitsee tehdä nyt, kun tietyt pitkäaikaiset rajoitukset on viilletty pois kirurgi-velhon leikkausveitsellä?

*****

Santa Barbarassa on harmaa ja auringoton kevätpäivä. Kehotan itseäni tekemään oman auringonpaisteeni – myös tietäen, ettei tuon puuttuvan valon siunausta voi korvata.

Voin laittaa lämmön päälle ja napsauttaa palamaan muutaman lampun, jotta talo on viihtyisämpi, hukuttaen tuon iskostetun energiansäästömantran käyttää vähemmän. Ja lähteä pikkuajelulle Santa Barbaraan, tuon täydessä kukoistuksessa olevan ruusutahran ohi, viis veisaten bensasta, joka maksaa viisi dollaria gallonalta.

Taivas on tullut selvästi valoisammaksi viimeisen tunnen kuluessa. Ehkä ennuste osittain aurinkoisesta pitää paikkansa, tänään.

Ennuste elämästäni tuntuu olevan epävarmuuden tilassa, mutta mitä ikinä se on, olen syvän kiitollinen sen tunteen voimistuvasta auringonpaisteesta, että olen enemmän läsnä, halukas ja kykenevä kokemaan itseni tässä ja nyt, ilman sitä vääristymää, epämukavuutta ja vaivaa, joka väritti minua ilottomasti monta vuotta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >