HomeViestejäMerav KnafoHeinäkuu 2020 - Teknologiareitti oivaltamiseen - teknologiayrittäjän perspektiivi

Heinäkuu 2020 - Teknologiareitti oivaltamiseen - teknologiayrittäjän perspektiivi

TEKNOLOGIAREITTI OIVALTAMISEEN – TEKNOLOGIAYRITTÄJÄN PERSPEKTIIVI

Kirjoittanut Merav Knafo (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Olen kuullut Adamuksen sanovan useamman kerran, että ihmisillä on useita reittejä Oivaltamiseen, ettei henkisyys ole ainoa reitti. "Mestarin elämää 12:ssa – Polkuja oivaltamiseen" Adamus kertoo monia muita polkuja Oivaltamiseen, sekä suositeltavia että ei-suositeltavia.
 
Henkilökohtainen suosikkini? Teknologia. Minulla on pitkä ja menestyksekäs ura teknologian parissa, ja olen ollut perustamassa ja toimitusjohtaja useissa teknologiayrityksissä. Tämä ura on nyt tietysti sivussa – aivoni ovat puuroa, kun kohtaan oman Oivaltamismatkani. Ja myytyäni kaikki viisi yritystä, minulla on nyt vapaus elää Ahmyo-elämää, matkustella ja nauttia olostani.
 
Kun Adamus sanoo, että odotimme oman Oivaltamisemme osalta Koneiden aikaan, tiedän, että se pätee minuun. En olisi halunnut sitä millään muulla tavalla. Teknologia on intohimoni, ei ainoastaan ura, ja minusta se ajatus, että voin tulla oivaltaneeksi teknologian avulla, on todella innostava.
 
Siitä saakka kun kuuntelin "Mestarin elämää 12", olen ollut utelias teknologiareitistä Oivaltamiseen. Mitä se itse asiassa merkitsee? Yrittäen vastata tuohon kysymykseen, shaumbra-serkkuni ja paras ystäväni Hila ja minä päätimme kysyä ylösnousseilta mestareilta. Teemme sitä usein – Hila kokoaa nuo energiat kysymyksillään ja minä virityn niihin. Se on osoittautunut hyvin hyödylliseksi.
 
Useimmiten tunnen yhden ylösnousseen mestarin energian. Joskus tunnen muutaman. Tämä kerta oli erilainen.
 
Kun ylösnousseet mestarit saivat "vainun" keskusteluaiheesta, tuntui siltä, että he kerääntyivät ympärille kuuntelemaan. Heitä on saattanut olla sata, kenties vielä enemmän. Useimmista tuli oivaltaneita kauan ennen Koneiden aikaa, ja heistä teknologia on hyvin kiehtovaa. Hekin halusivat tietää, mitä merkitsee olla oivaltanut teknologian avulla.
 
Informaatio jota sain, oli hullua ja jännittävää ja pelottavaa – kaikkea yhtä aikaa. Vau!
 
On tärkeää korostaa, että kaikilla poluilla, myös teknologiassa, Oivaltaminen on viimeinen askel hyvin pitkällä heräämis- ja mestaruusmatkalla. Se voi tapahtua vain niille, jotka ovat jo melkein perillä. Toisin sanoen, massat eivät tule Oivaltamiseensa pelkästään kokemalla alla mainittuja teknologioita.
 
Sain kuitenkin tiedon, että nuoret ihmiset jotka ovat kokeneet suurimman osan heräämisestään entisissä elämissä, saattavat tulla hyvin nuorena oivaltaneeksi teknologiaa käyttäen, jopa 13-vuotiaana! Oivaltamisikä voi alentua ja alentua.
 
MENETELMÄ 1 – HYPERREALISTINEN VIRTUAALITODELLISUUS
 
Virtuaalitodellisuus on simuloitu kokemus, joka voi olla hyvin samanlainen tai täysin erilainen kuin reaalimaailma. Tuo teknologia on jo olemassa.
 
Hyperrealistinen virtuaalitodellisuus on sen seuraava taso. Se tulee 10–20 vuoden kuluessa. Hyperrealistisen virtuaalitodellisuuden kokemuksiin uppoudutaan niin, että on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Se saattaa olla alkuun hyvin hämmentävää, koska tuo kokemus tuntuu hyvin elämän kaltaiselta, mutta sitten muistaa jollain tasolla, että se mitä näkee ja tuntee, on simuloitua.
 
Mitä pidemmälle ja syvemmälle menee, sitä enemmän mieli antautuu ja kokemus vie mukanaan, kunnes se on täysin uppoutunut siihen. Tuo mielen antautuminen saattaa edesauttaa lopullista sallimista, joka johtaa Oivaltamiseen niillä, jotka ovat valmiita.
 
MENETELMÄ 2 – VIRTUAALISET HALLUSINOGEENIT
 
YouTubessa on monia ääniraitoja, joissa on värähtelyjä ja taajuuksia, jotka voivat saada aikaan kokemuksia, kuten kehosta irtautuminen, selväjärkinen unennäkö ja astraaliprojektio. Tuollaisen teknologian seuraava taso on multimediakokemus, jossa on ääniä ja kuvia, joilla on samanlainen vaikutus kuin hallusinogeeneillä. Kutsun niitä virtuaalisiksi hallusinogeeneiksi. Vaikutus on samanlainen kuin fyysisissä tajunnan laajentajissa, kuten LSD tai ayahuasca, mutta ilman itse ainetta.
 
Tämä teknologia osoittautuu ongelmalliseksi. Monet niistä jotka kokevat tätä teknologiaa (esimerkiksi elokuvana YouTubessa), tekevät psykedeelisen tripin ilman valvontaa tai turvallista tilaa. Jotkut ihmiset tulevat hulluksi. Toiset käyttävät sitä väärin ja kehittävät riippuvuuksia. YouTube ja Facebook alkavat kieltää näitä elokuvia, kun niiden havaitaan aiheuttavan epävakautta, masennusta ja itsemurhia. LSD:n ja ayahuascan tapaan, tämä teknologia parantaa jotkut ihmiset … ja saa toiset täysin tolaltaan.  
 
Ne jotka ovat valmiita Oivaltamiseensa, joiden henkinen terveys on vakaa ja hyvä, jotka eivät käytä SSRI-lääkkeitä ja jotka osaavat luoda turvallisen tilan, saattavat havaita, että tämän teknologian mieltä taajentavat ominaisuudet johtavat antautumiseen ja sallimiseen ja myös Oivaltamiseen. Aivan kuten todellisissa tajuntaa laajentavissa huumeissa, riskit merkitsevät sitä, ettei tätä menetelmää suositella.
 
MENETELMÄ 3 – ÄLYKKYYDEN LISÄÄMINEN TEKOÄLYLLÄ
 
Ihmishybridit joiden älykkyyttä on lisätty tekoälyllä, voivat päästä käsiksi kaikkeen saatavilla olevaan tietoon. Heillä on uskomaton laskentateho. He ymmärtävät paremmin ja nopeammin ja pystyvät ennustamaan tulevaisuutta. Havaintojen määrä lisääntyy triljoonalla!
 
Tämä teknologia voi olla kypsä jo 20 vuoden päästä. Sitä kehitetään ja toteutetaan jo. Monet ihmiset haluavat mieltään laajennettavan, koska se tekee heistä paljon kilpailukykyisempiä työssä ja elämässä yleensä.
 
Monien teknologioiden lailla älykkyyden lisääminen voi olla positiivista tai negatiivista. Ihmisillä jotka eivät ole valmiita siihen, kuten ne joilla on henkisiä ongelmia, masennusta tai traumoja, lopputulos voi olla todella huono. He eivät tiedä, mitä tekevät lisääntyneillä havainnoillaan ja kaikella informaatiolla, johon heillä on pääsy. Saattaa tulla informaation ylikuormaa ja henkinen romahdus. Kuitenkin ne jotka ovat henkisesti vakaita, nauttivat valtavista uusista kyvyistä ja lisääntyneistä havainnoista, joita tämä teknologia antaa.
 
Ja ne jotka ovat valmiita Oivaltamiseensa, joiden mielenterveys on hyvä ja joilla on viisautta käsitellä mieltä, joka on paljon tehokkaampi kuin tavallinen mieli, nauttivat niin suuresta havaintotavan laajentumisesta, että tämä saattaa sallia Oivaltamisen.
 
Ylösnousseet mestarit jotka kuuntelivat, taputtivat innostuneena tässä kohtaa.
 
MENETELMÄ 4 – HIENOENERGIOIDEN KÄYTTÄMINEN (PYHÄ GEOMETRIA JA BIOGEOMETRIA)
 
Pyhä geometria tekee valtavan paluun eikä vain "new-agereiden" parissa. Tiedemiesten uusi sukupolvi jolla on paljon avoimempi mieli, alkaa tehdä tieteellistä tutkimusta pyhästä geometriasta, biogeometriasta ja hienoenergioista.
 
Muinaisissa pyramideissa oli joskus kammio, joka hämmästytti tutkijoita. Nyt jotkut väittävät, että noita kammioita käytettiin moniulotteiseen matkustamiseen. Nuo kammiot käyttivät Maan ja taivaan hienoenergioita tiettyinä aikoina vuodesta tai päivästä näiden kokemusten edesauttamiseen. Uusi tutkimus pyrkii selvittämään ja kopioimaan tuon teknologian luodakseen elävän hienoenergiajärjestelmän. Tätä kammiota käyttämällä ihmiset saavat todellisia moniulotteisia kokemuksia, jotka ovat erilaisia kuin simuloidut virtuaalitodellisuuskokemukset.
 
Ne jotka ovat valmiita Oivaltamiseensa ja jotka viettävät aikaa tässä kammioissa, saavat niin syvällisen ja kunnioitusta herättävän kokemuksen, että he saattavat sallia Oivaltamisensa siinä samalla.
 
Tässä kohtaa muutama ylösnoussut mestari joka kuunteli, vahvisti, että heistä tuli oivaltanut tällä menetelmällä muinaisaikoina Egyptin, Perun ja Kiinan pyramideissa.
 
Tämän teknologian saavuttaminen vie monta vuotta. Tutkijoiden täytyy tarkkaan tutkia hienoenergioita ja sitä, mikä niihin vaikuttaa. Heidän täytyy tarkastella, miten Maan energia-anatomia, sijainnit taivaalla ja kosmologiset syklit toimivat yhdessä, jotta moniulotteisesta matkustamisesta tehdään mahdollista. He käyttävät viimeisintä tekoälyä ja koneiden oppimista prosessoimaan massiivisia datamääriä ja ratkaisemaan monimutkaisia matemaattisia kaavoja. Tiedemiesten täytyy rakentaa laboratorioita maan alle kyetäkseen tutkimaan näitä energioita, jotteivät ihmisen tekemät sähkömagneettikentät sekaannu siihen. Ensin moniulotteinen matkustaminen on hyvin varakkaiden ihmisten käytössä, mutta lopulta kaikilla on varaa siihen.
 
Nämä olivat ne menetelmät, jotka saimme. Oli enemmän yksityiskohtia, mutta yritin kirjoittaa lyhyesti. Joko sinua innostaa? Vai oletko kauhuissasi?
 
Kun lopettelimme sessiota, tunsin niiden mestareiden jotka olivat oivaltaneet kidutuksen, kieltämisen ja nälkiintymisen avulla, tuntevan vähän kateutta näistä uusista Oivaltamistavoista. He ehkä toivoivat, että olisivat odottaneet. Sääli.
 
VALITSETKO TEKNOLOGIAN REITIKSESI OIVALTAMISEEN?
 
Näistä uskomattomista teknologoista kuuleminen sai minut todella innostumaan. Meneekö siihen pitkään? Voinko odottaa niitä? Kenties alkeellisemmat teknologiat riittävät? Kenties minun pitäisi pysyä vanhassa kunnon "luonto + salliminen" -kombinaatiossa?
 
Viettäessäni aikaa kauniilla Havaijin saarella ja nauttien maisemasta kaikkien turistien lähdettyä, minun täytyy myöntää, että luonto on looginen ja selkeämpi reitti. Mutta se ei ole yhtä jännittävä! Olen odottanut tätä pitkään. Luulen, että sallin tämän jännittävän teknologiapolun kehittyä. Oivaltaminen tapahtuu vain kerran. Voin yhtä hyvin tehdä se kärkijoukossa!
____________
 
Merav Knafo on palkintoja voittanut ohjelmistosuunnittelija, teknologisti ja sarjayrittäjä. Kuluneiden 20 vuoden kuluessa hän on aloittanut kuusi yritystä ja myynyt viisi niistä. Matkusteltuaan ja asuttuaan ulkomailla seitsemän vuotta, hän lopulta kotiutui takaisin Havaijin saarelle ja kehittää sallimisen taitoa ja nauttii luonnon kauneudesta tässä uskomattomassa energiapyörteessä. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla meravkn@gmail.com.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< Prev