HomeViestejäLorna Byrne16.2.2012 - Amerikan kriittinen rooli maailman henkisessä kehityksessä

16.2.2012 - Amerikan kriittinen rooli maailman henkisessä kehityksessä

AMERIKAN KRIITTINEN ROOLI MAAILMAN HENKISESSÄ KEHITYKSESSÄ

Kirjoittanut Lorna Byrne (www.lornabyrne.com)
16.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Näin ensimmäisen kerran Amerikan kerääjäenkelin ollessani noin 6-vuotias ja kasvaessani Irlannissa. Olen nähnyt enkeleitä vauvasta saakka. Näen niitä fyysisesti, avain kuten näen jonkun seisomassa edessäni, eikä elämässäni mene päivääkään, jolloin en näe enkeliä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näin aivan tältä näyttävän enkelin.
 
Enkeli näytti hyvin voimakkaalta ja sillä oli kauniit siivet. Se näyttäytyi minulle miespuolisena - vähän kuin sotilaana, jonka jalkoja peitti hopeanvärinen haarniska. Sillä oli rinnassa suuri, tummansininen vaakuna, mikä näytti kilveltä. Enkelillä oli hartioille ulottuvat ruskeat hiukset ja panta otsalla. Kanssani ollut enkeli kertoi, että tämä oli Amerikan kerääjäenkeli, muttei kertonut mitään muuta.
 
Kun vartuin 1960-luvulla Dublinissa, näin toisinaan näitä enkeleitä. Ajan kuluessa opin, että nämä erityisen voimakkaat enkelit olivat vuosisatojen ajan keränneet valikoituja ihmisiä kaikista kansallisuuksista ja uskonnoista ympäri maailmaa heidän tuomiseksi Amerikkaan. He keräsivät ihmisiä, jotka auttaisivat luomaan uuden kansan - kansan joka Jumalan ja enkelien kertoman mukaan esittää kriittistä roolia ihmiskunnan henkisessä kehittymisessä.
 
En tiedä, miksi Amerikan kerääjäenkelit valitsevat jonkun yksilön. Minulle on kuitenkin kerrottu, että kerätyksi tuleminen ei merkitse, että yksilö on jotenkin parempi tai ylempi kuin muut. Minulle on kerrottu vain, että kerättyjen on tarkoitus olla osa tämän uuden kansan sekoitusta.
 
Olen kysynyt orjuudesta ja Amerikan kerääjäenkeleistä. Enkelit selittivät, että niin pöyristyttävältä kuin se ehkä näyttääkin, orjuus oli yksi tapa tuoda tiettyjä ihmisiä uuteen maailmaan - ihmisiä jotka eivät koskaan muuten olisi tulleet Amerikkaan. Tämä ei tietenkään anna anteeksi kenenkään vapauden ottamista tai kohtelemista epäoikeudenmukaisesti tai julmasti. Vaikka heidän tulemisensa Amerikkaan oli kauhukokemus, uusi maailma tarvitsi valikoituja afrikkalaisia ainutlaatuisen ja syvän henkisyytensä kera.
 
Enkelit kertovat minulle myös, että Amerikan alkuperäiskansoilla on tärkeä rooli. Heillä on henkisyyttä, mikä on erilaista ja rikkaus, jota tarvitaan osana tätä henkistä kehitystä.
 
Viime vuosina, sen jälkeen kun aloin puhua ja kirjoittaa siitä, mitä olin nähnyt, olen matkustanut paljon. Joka maassa missä olen käynyt, olen nähnyt Amerikan kerääjäenkeleitä, joten tiedän heidän olevan edelleen töissä.
 
Kun astuin ulos koneesta JFK:n kentällä tullessani ensimmäistä kertaa Amerikkaan, tunsin, miten erilainen se oli. Ilmapiiri tuntui hyvin erilaiselta. Se ikään kuin kihelmöi ja värähteli nopeammin kuin missään muualla, missä olin koskaan ollut.
 
Oivalsin nopeasti, että Amerikan kansa luo tämän erilaisen ilmapiirin. Amerikkalaiset ovat avoimempia henkisesti kuin muut kansallisuudet. Jumala ja enkelit kertovat minulle, että amerikkalaiset kuuntelevat enemmän ja ovat vastaanottavampia. He pelkäävät vähemmän omaa tai ympärillään olevien henkistä puolta. He näyttävät minusta energisemmiltä, ikään kuin heillä olisi voimakkaampi halu elää täysillä.
 
Amerikan kansa on kerätty yhteen ympäri maailmaa - kaikista kansallisuuksista ja uskonnoista - ja menemällä naimisiin toistensa kanssa ja sekoittumalla yhteen on muodostunut periaatteessa uusi rotu.
 
Joka kerta laskeutuessani Amerikkaan avautuu ikään kuin portti uuteen maailmaan. Amerikka ei ole täydellinen. Kaikkien maiden tapaan se kamppailee toisinaan tiensä löytämisen kanssa ja tekee myös vääriä päätöksiä. Mutta Jumala ja enkelit ovat kertoneet minulle, että Amerikka on portti ihmiskunnan tulevaisuuteen. Amerikassa tehdään valintoja, jotka määräävät ihmiskunnan tulevaisuuden.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.

< Prev