KAADU JA KÄYNNISTY UUDELLEEN
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Unohda "törmää ja täyty". Joskus täytyy vain olla rohkea tai lähteä kotiin. Koska en aio mennä Kotiin ihan lähiaikoina, ilmeisesti jokin osani päätti, että oli covidin aika. Vielä muutama viikko sitten oli hyvin ylpeä itsestäni ja hyvästä vastustuskyvystäni, melko varma siitä, että pääsisin kokonaan pakoon tätä pelättyä, maailmanlaajuista kauhua. Ollessani parhaillaan Havaijilla auttamassa Crimson Circlen tuotannoissa, minullahan ei edes ollut aikaa sairastua! Mutta valitettavasti minun vuoroni oli tullut. Kuukauden ylimääräisen viikon (jonka olin suunnitellut käyttää eri tavalla) ja ylimääräisen henkilön kera, joka sattui olemaan käytettävissä kameratyöhön, maailma jatkoi ilman minua. Hautautuneena peittokasan alle ja tietämättömänä auringon lämmöstä ulkona, nuo päiväni vierähtivät kummallisessa ja tuskallisessa houreessa.
On sanomattakin selvää, että on ärsyttävää ja vähän pelottavaa, kun keho sanoo sopimuksensa irti ja kieltäytyy toimimasta, vaikka koko mahtavalla tahdollani haluan päinvastaista. Mutta on aina hopeareunus, jos muistan katsoa, ja tässä tapauksessa se avasi sisäisen oven johonkin syvällä halututun, mutta täysin odottamattomaan.
Sen alku oli kavala. Olin yskinyt vähän, pitäen sen syynä, että hengitin vähän merivettä, kun menin nurin ranta-aallokossa, ja haluamatta myöntää yleistä särkyä, joka hiipi sisään. Lopulta maanantai-iltapäivänä ryömin sänkyyn "muutamaksi minuutiksi", päättäen, että "energia oli liikkeellä" tärkeän keskustelun jälkeen tuona aamuna. Alati tehokkaana päätin käyttää tuon tilaisuuden tutkia niitä ovia, joista Merlin puhui hiljattain, kehottaen meitä menemään ulos vasemmasta ja tulemaan takaisin oikeanpuolisesta ovesta. (Paitsi hetkinen … kun olen tuolla ulkona ja katson takaisin, oikeanpuolinen ovi on nyt vasemmalla. Muuttaako se jotain? Onko sillä merkitystä? Mitä jos … voi mieli, suu tukkoon!)
Syvään henkeä, ja menin ulos ovesta – ja käytännössä törmäsin suoraan massiiviseen pöytään, jonka ympärillä oli monia hahmoja viitta yllään. Crimson Council (neuvosto)! Ja heillä oli muutama kysymys. "Näytä meille, mitä olet työstänyt", he pyysivät, viitaten tiettyyn aiheeseen, jota oli käsitelty hiljattain (ihmis)keskustelussa. "Mitä? En ole ajatellut tu- …" ja yhtäkkiä näytin heille, oli elävä kalvoesitys ja kaikkea! Höh. Ilmeisesti olin sittenkin pohtinut tätä. Ihmisitseni oli aivan yhtä kiinnostunut tuosta esityksestä, kuin tuo Neuvosto näytti olevan.
Yhtäkkiä tuli hyvin kärkevä kysymys: "Missä on valtikkasi?" (Paitsi, että heillä oli eri nimi sille.) Hupsis! Missä valtikkani ON? Selvästi ihmisminä unohti joitain tärkeitä asioita. Loihtiessani sen käteeni, hämmennyin välittömästi sen suuresta kauneudesta. Pitkulainen, rombinmuotoinen (vinoneliö) kristalli (kyllä, minun täytyi etsiä tuo sana), kärjessä kultaa, ja se oli mitä mielenkiintoisimman sauvan päässä. Sitä on erittäin vaikea kuvata kunnolla ihmissanoin, mutta se oli eräänlainen pitkä, sileä ja kirkas sauva, johon oli jotenkin kaiverrettu näkymä jokaisesta maaelämästä, jonka olen elänyt. En voinut käsittää, miten se oli tehty, mutta se oli näkyvä tiivistelmä kaikista elämistä. Kun nuo näkymät etenivät sauvan yläpäätä kohti, kumuloitunut viisaus sai tuon kristallipään säteilemään kirkkaasti. Hätkähdyttäen minut pois haaveilustani, yksi hupullisista hahmoista karjaisi, ei ilkeästi vaan selkeästi: "Älä tule takaisin ilman sitä."
Jotain muutakin tapahtui, mutta sitten keho sai huomioni ja olin taas sängyssä. Halusin tietää enemmän tuosta siististä projektista, jota ilmeisesti olin työstänyt "tuolla ulkona", mutta sen täytyisi odottaa. Joka paikkaan alkoi sattua.
Seuraavana päivänä näytin surkealta henkilökunnan nettikokouksessa, ja pysyin mykistettynä, etten peittänyt keskustelua yskimällä. Sitten takaisin sänkyyn. Koska suloisella hoitajallani oli muuta tekemistä, jäin oman onneni nojaan suurimmaksi osaksi ajasta, ja mieli käytti suureksi hyödykseen paikalleen kahlitun yleisönsä. Ruopaten esiin mitä naurettavimpia, sattumanvaraisimpia ja häiritsevimpiä asioita, joita se saattoi löytää, tuo jatkuva roskavirta joka kulki pääni läpi, sattui melkein yhtä paljon kuin kuume. Siedettyäni tätä aivan liian monta tuntia, olin saanut tarpeekseni: "Ei v**tu enää!!!" sanoin ääneen. "Voi herran tähden, TUKI SUUSI."
Ja se tukki!
Tuossa autuaassa, houreisessa hiljaisuudessa oivalsin, että se oli yksi noista ydintason valinnoista, joka saa todella asioita tapahtumaan. Mestari oli puhunut, ja vimmainen mentaalienergiani totteli. Mieli oli itse asiassa hiljaa. Tovi myöhemmin huomasin, että todella hiljaisella mielellä on vaikeuksia liittää sanoja yhteen, mikä merkitsi, että minun oli vaikea ilmaista itseäni kirjoitettuina tai puhuttuina sanoina. Mutta olin sairas, enkä välittänyt. Lopulta mieli tietysti tuli ulos varjoista ja löysi pienen nurkan, jossa asua. Se osoittautuu hyödylliseksi aina silloin tällöin, mutta tuosta alaslyönnistä lähtien se on ollut paljon yhteistyökykyisempi.
Muutaman seuraavan päivän kuluessa tilanne muuttui ja kehoni alkoi parantua. Lopulta voin tarpeeksi hyvin mennäkseni rannalle katsomaan auringonlaskua – yksi suosikkitekemiseni saarella, silloin kun on vapaa-aikaa. Istuen hiljaa hiekalla ja hengittäen syvään, suljin silmäni tunteakseni laskevan auringon lämmön. Pian huomasin olentoja ympärilläni, jotka hahmotin uteliaiksi aaveiksi. Ne olivat jotenkin kiinni tuolla alueella omassa todellisuudessaan, mutta yhtäkkiä ne huomasivat läsnäoloni, suhtautuen minuun levollisen uteliaasti. Ja sitten tuli yllätys.
Sieluni tupsahti kulman takaa ison, rakastavan virnistyksen kera: "Terve!" Tiesin joka molekyylissä, kuka ja mikä se oli, vaikka se/minä oli ottanut nenäkkään ihmismäisen ulkomuodon tähän kohtaamiseen. Ja tuota esittäytymistä seurasi mitä epätavallisin "keskustelu". Sillä hetkellä kun ihmisminulla oli jokin kysymys, niin ennen kuin se oli edes muotoiltu sanoiksi, sieluminulla oli jo vastaus. Ja minulla oli paljon kysymyksiä! Kokemus kesti kenties 10 minuuttia, mutta veisi useita tunteja kirjoittaa muistiin kaikki, mistä "me" puhuimme. Se oli mitä riemastuttavin kokemus, joka minulla on koskaan ollut itseni kanssa.
Jossain kohtaa kysyin, miksi sain covidin. "Tätä varten!" oli välitön vastaus. Höh. No, kenties se oli vaivan väärti.
Mutta miten pystyn pitämään tämän? "Se olet sinä, höpsö. Vain salli se!"
Sieluni joka oli personoitunut tuolla hetkellä fiksuksi, nenäkkääksi, viisaaksi ja hyperitsevarmaksi nuoreksi mieheksi, oli kaikkea, mitä voisin mitenkään haluta. "Hän" näytti minulle, miten voin lohduttaa itseäni aina tarvittaessa. "Hän" sulautui minuun hetkeksi, jotta voin tuntea "meidän" samuuden. Hän/minä onnitteli minua syvän ja kauniin rakkauden sallimisesta elämääni, itseeni luottamisesta, tästä elämästä selviytymisestä tähän saakka, pysymisestä uskollisena itselleni, ja niin edelleen. "Hän" näytti minulle, mitä tapahtuu, kun poikkean jostain ihmisasiasta, ja miten sieluminä katselee ihmisminua hyvin suuren ilon, myötätunnon ja ikuisen kärsivällisyyden kera, kunnes olemme valmiita matkallamme ja palamme takaisin Itseeni.
Tunsin sielulta nolla moitetta, nolla opastusta, nolla pitäisi tai ei-pitäisi, nolla toivetta, nolla katumusta. Riippumatta siitä, havaitseeko ihmisminä sen vai ei, sieluminä on innoissaan minusta joka ikinen hetki. Itse asiassa, sieluni haltioitunut laulu on täydellisimmin sovitettu "sävelmä", jonka olen koskaan havainnut. Eikä se, että mieli-sormeni voivat olla korvissa ja mieli-suuni hukuttaa kaiken hokemalla "la, la, la, la, la!", merkitse, että sieluni on koskaan lakannut laulamasta. Se on niin vastustamaton, että jos ihmiseni voisi pysyä aina tuossa välittömän kanssakäymisen tilassa, hänellä ei olisi koskaan uutta tarvetta tai puutetta. Ja kuitenkin sieluni nauttii kaikkien niiden tarpeiden, halujen, puutteiden, täyttymysten, turhautumisten, mielihyvien, kipujen ja no, joka ikisen asian mausta, jonka ihmiseni on koskaan kokenut! Rehellisesti sanottuna, sieluni ilotaso on ällistyttävä.
Tietysti tuo hetki meni ohi ja elämä jatkui, mutta koko itseni ei ole unohtanut sitä. Voin edelleen tuntea tuon ilon tuikkivan tajuntani reunalla. Tuo lempeä nenäkäs ääni on edelleen siellä, vaikka tavallisesti vielä hyvin vilkkaan ja toisinaan toivottoman mieleni vaimentamana. Mutta sanon epäröimättä, että jos tarvitaan hyvin tuskallinen covid-jakso antaakseni itselleni tuon kokemuksen, sanoisin, että tehdään kaupat.
Yksi asia kuitenkin kummastutti minua. Missä sieluni oli ennen sitä, ja miten hän/minä tupsahti "kulman takaa"? Sisäisellä näkökyvylläni katsottuna istuin kuin eräänlaisessa eteiskäytävässä, jossa oli läpinäkyvät seinät, ja olin täysin tietämätön toisesta läpinäkyvästä käytävästä, joka kulki läpi aivan edestäni. Se mitä tuossa ylittävässä käytävässä oli, oli näkymätöntä minulle, vaikka saatoin nähdä sen "läpi" ihmistodellisuuteeni. Muutaman päivän päästä jatkoimme tuotantotyötä, joka oli keskeytetty väliaikaisesti. Tuona väliin tulleena aikana, oletettu aihe oli muuttunut – nauhoitimme nyt ensimmäisen erän Taivaan risti -sarjasta. Toisen nauhoituspäivän aikana päässäni syttyi niin kirkas lamppu, että minun täytyi tukahduttaa nauru. Tuona iltana rannalla oli kokenut omien ulottuvuuksieni "poikkitien" (suom. huom. sananmukaisesti "ristitie"), risteyksen! Tuo viimeinkin kulkukelpoinen risteys ihmisitseni ja koko itseni välillä, oli tuo "kulma", jonka takaa sieluni oli tupsahtanut. Voin vieläkin nähdä hänen/minun kasvojensa ilmeen, joka on puhdasta iloa ja riemua.
Sairastuminen ei ollut hauskaa, enkä suosittele tuota kurjuutta kenellekään. Mutta silloin kun kaikki on sanottu ja tehty, joskus "kaadu ja käynnisty uudelleen" on itse asiassa sen arvoista.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.