KUUNTELE

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Selkeä kommunikointi tuntuu hemmetin tärkeältä nykyään, kun näkee, miten se muodostaa (energiana) kaiken todellisuudessamme JA on kriittinen osa rauhaa, koska konfliktia ei voi ratkaista ilman kommunikointia. Olen tutkinut tätä, ja haluaisin jakaa pari asiaa.

Havaintoni on ollut, että useimmat ihmiset eivät kuuntele kovin hyvin. Käytämme paljon aikaa laatien vastausta/vastinetta päässämme, etsien tilaisuutta ilmaista se, tai pelkästään keskeytämme jollain, mitä sattuu lipsahtamaan ulos (syyllistyn tähän itse aivan liikaa). Mutta Yhdysvaltain rauhan instituutti (USIP) sanoo kommunikoinnista näin: "Tehokas kommunikointi muodostuu puhumisesta ja kuuntelemisesta. Aktiivinen kuunteleminen on tapa kuunnella ja vastata toiselle ihmiselle niin, että se parantaa keskinäistä ymmärrystä."

Minulla on aavistus, että aktiivinen kuunteleminen on valtava osa sen ymmärtämistä, miten energia/kommunikointi palvelee meitä.

Aina kun Adamus puhuu näistä jutuista, yritän välittömästi selvittää, miten energian saa tekemään yhteistyötä kanssani (unohtaen, että se on jo palvellut minua 100 %:n tarkkuudella). Maailma on pullollaan suunnitelmia ja strategioita elämän taivuttamiseen halujemme mukaiseksi, ja se on usein ensimmäinen reaktio siihen, mitä Adamus sanoo: kerron kiireesti energialle, mitä sen pitäisi tehdä, mutten kovin paljon kuuntele, mitä oikeasti tapahtuu.

Toinen huomaamani asia on, miten tavanomaista on nähdä asiat tietyllä tavalla – siinä määrin, että kun uusi perspektiivi on käytössä, se on helppo sivuuttaa. Toisin sanoen, "Mikä minussa on vikana nyt?" on oletussuodatin, jonka läpi tavallisesti kuulen itseni, vaikka on monia muita perspektiivejä, joita voisin kuunnella!

Kun kirjoitan tätä, nautin Havaijin pehmeistä, trooppisista tuulenhenkäyksistä. Työskenteleminen Konassa useiden viikkojen ajan on vahvistanut varmuuttani, että minulla on maailman paras työpaikka. Ja kuitenkin on huomionarvoista, miten vaikeaa rakkaalle ihmiselleni on vastaanottaa sellaista armoa. Ilmeisesti kärsiminen on niin tuttua, että liian paljon hyvää laukaisee edelleen hieman kalvavaa syyllisyyttä.

"Eikö minun pitäisi tehdä ekstrakovasti töitä ansaitakseni tämän?" (Siis kaikkien näiden tuotantojen lisäksi, joita teet vapaaehtoisesti iltaisinkin?)

"Eikö minulla pitäisi olla kipuja ja särkyjä ja haavoja todistamaan, että olen ansainnut tämän etuoikeuden?" (Hyvä, tässä on kaatuminen kivikkoon. Tuntuuko nyt arvokkaammalta?)

"Pitäisikö minun oikeasti olla näin onnellinen?" (Joo, vähennä sitä muutama pykälä, ennen kuin rikot jotain. Oletko onnellinen nyt?)

"Et ole lomalla, lakkaa leikkimästä niin paljon!" (Hetkinen, se kuulostaa kuin ääneltä menneisyydestäni. Haa, sain sinut kiinni!)

Siis kyllä, kuulen, mitä noilla vastenmielisillä, nenäkkäillä pikku äänillä on sanottavana, mutta kun muistan kuunnella, mikä on oikeasti totta, elämä avautuu ihmeenä. On outoa huomata, että tuo nenäkkyys tulee sanoina, mutta viisaus tulee aistimuksellisina tunteina. Siis jos noita sanoja edelleen pyörii, muistutan itseäni kuuntelemaan syvemmältä. Miltä kehoni tuntee? Mikä kihelmöi, kun lintu laulaa? Miten tuulenhenkäys koskettaa minua? Onko olemuksessani jotain, mikä tuntuu lempeältä laajentumiselta, eikä levottomalta myllerrykseltä? Koska sieltä löydän aarteen.

Menin äskettäin pimeysjakson läpi. Se oli suhteellisen lyhyt, mutta hyvin synkkä ja äärimmäisen tuskallinen. Kätkin sen hyvin, joten kukaan ei tiennyt näistä ilkeistä äänistä ja jäisistä sormista, jotka yrittivät kynsiä minua. Elämästäni on enimmäkseen tullut (lopultakin) helppouden ja vaivattomuuden virtaa, joka ei perustu ulkoisiin olosuhteisiin, vaan sisäiseen yhteyteeni Itsen kanssa (millä on sitten hassu tapa tasoittaa ulkoista maailmaani). Myös tämän globaalin kaaoksen vaikuttaessa ystäviin ja perheeseen, henkilökohtainen tasapaino on pysynyt melko vakaana, joten oli yllätys, kun sisäinen maailmani sukelsi särmikkääseen pimeyteen. Kuin demoneja kuiskimassa kamalia mitättömyyksiä mielessäni, kalvavien äänien pilkatessa jokaista hyvää asiaa, jota olin tuntenut. Siitä selviytyminen oli tulossa vaikeaksi, eikä edes muistutus "tämä ei ole minun" auttanut.

Samaan aikaan jotain muuta oli menossa – sisäisten tunteideni ja ulkoisten ilmaisumuotojeni yhteydettömyys. Vanha tapa piilottaa valoni vaati kunnioitusta – "pidättele, sulkeudu, vedä hymy kasvoille, älä keikuta venettä" – ja noudatin näitä typeriä, sisäisiä sääntöjä moitteettomasti. Se tuntui tavalta pysyä "turvassa", mutta todellisuudessa se merkitsi vain, että tuo tuska oli täysin itse aiheutettua. Sitten kuuntelin syvempää.

Jokin sisälläni halusi olla sallittu, tunnettu, ilmaistu ja kuultu – ainakin itselleni. Ja näin ollen, peläten rangaistusta, päästin ulos tämän kätketyn itseni kuiskauksen. Pahimmat pelkoni torjumisesta, pilkkaamisesta ja häpäisemisestä eivät toteutuneet. Sen sijaan tunsin itseni vastaanotetuksi, ymmärretyksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi – erityisesti Itseni taholta. Jokaisen askeleen myötä oman hyväksyntäni valoon, tuo sisäinen pimeys hälveni.

Koska kuuntelin todella kaikkea sisällä, maailmani lajittelemisen sijasta "hyvään" ja "huonoon", valoni saattoi säteillä taas, lievittäen pois pimeyden ja tuskan. Hassua kyllä, juuri noihin aikoihin Adamus nauhoitti I Am Lightin (= olen valo), joka on Master's Pause -suosikkini ikinä.

Hyvin paljon tuskasta jota koetaan elämässä, fyysistä tai tunnepuolen, tulee siitä, kun pidättelette valoa, kun tukahdutatte sen, käännätte selkänne. On sisään rakennettu mekanismi sanoa: "Ei, vaan avaudu."

Sen sanominen tuntuisi intuitionvastaiselta useimmille ihmisille. "Ei. Minun tarvitsee sulkeutua enemmän, jottei satu niin paljon. Minun tarvitsee rajoittaa valon ja energian virtaa." Mutta tosiasia on, että ei, kyse on avautumisesta.

Kaikkea tuota tuskaa – tunnepuolen ja fyysistä – on, koska pidättelette, eikä se ole luonnollista. On tuskallista, jos tukahdutatte. Se ilmenee kehossanne, myös ajatuksissanne.

Kyse on avautumisesta valolle täysin.

–Katkelma "I Am Lightista"

Ilmeisesti sillä ei ollut merkitystä, oliko "tavara" sisällä "hyvää" vai "huonoa", sopivaa vai ei. Se oli oma tuntemani kokemus, ja siksi valoni ja ilmaisuni arvoinen. Kun lakkasin pidättelemästä, kaikki alkoi taas virrata.

Toinen "kuuntelukokemus" tapahtui vähän aika sitten. Olen varma, että tunnet energioita, kuten kaaosta, poimunopeudella tällä hetkellä – siinä on paljon sisäistettävää, pitäen edelleen tasapainon. Erään keskustelun aikana huomasin tutisevani ja olevani epävakaa fyysisesti. "Jessus, mikä minussa on vikana nyt?" mietin. Itseni vastasi nopeasti: "Hmm, haluatko todella, että tuohon kysymykseen vastataan – taas?" Hups … vuosikymmenten itsehoidon ja sisäisen työn jälkeen, tuosta "korjaa minut" -linssistä oli tullut oletusitsehavaintotapani. Okei, muotoillaan kysymys uudelleen.

"Siis, mitä tapahtuu? Miksi minusta tuntuu niin epävakaalta?" Suljin silmäni, hengitin, kuuntelin ja vastaus nousi lempeästi. "Mikään ei ole vikana." Itse asiassa olin erittäin hyvässä paikassa ja nautin elämästä niin paljon, että pieni osa sisällä halusi minun pidättelevän ja pelkäsi, että liika hauskuus suistaa sen keskuksestaan.

No, minun oli pakko nauraa (ja itkeä myös vähän). Kuten Adamus sanoo I Am Lightissa, hyvin monien tuska-, torjunta- ja kärsimyselämien jälkeen olemme "säätäneet" valomme melkein kokonaan pois. Kuin pitäen kameran aukkoa niin pienenä, ettei se saa melkein yhtään valoa, sulkeuduimme aina vain tiukemmin ja tiukemmin, ajatellen sen pitävän meidät paremmin turvassa. Mutta sitten selkeyden löytämisen sijasta, kokemuksistamme tuli hämmentävän ja vääristyneen epäselviä! Luulen, että se saattaisi olla ensin tuskallista sisäisille luola-asukkaille, mutta se paljastaa niin paljon arvokasta viisautta, etten osaa ajatella mitään syytä pidätellä sitä enää yhtään pidempään.

Kuuntele – erityisesti Itseäsi. Päästä irti tarinoista, tekosyistä ja kaikesta muusta, mitä mieli keksii selittämään tunteesi, ja pelkästään tunne ne.

Kuuntele syvemmältä. Anna ääni sille, minkä tarvitsee tulla kuulluksi – tapahtuu se sitten toiselle ihmiselle, päiväkirjallesi, ulkona metsässä. Rakasta itseäsi tarpeeksi tuomaan sen hyväksyntäsi valoon. Ei enää piilottamista, ei enää hiljentämistä. Kuuntele energiasi jokaista osaa – kuule sen kiitollisuuden laulu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.