RAKKAUDEN LÄSNÄOLO

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oltuani monta vuotta tällä matkalla ja käytyäni lukemattomia keskusteluja Itseni ja muiden kanssa, olen tulossa siihen johtopäätökseen, että yhtä vastausta voidaan käyttää kaikkiin elämän kysymyksiin. Tobias ja myöhemmin Adamus myötävaikuttivat tähän vastaukseen kovasti, ja se kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta on monia kierroksia/toistoja, lukemattomia soveltamistapoja – ja yhtä monia esteitä. Tuo vastaus on yksinkertaisesti rakkaus, niin teennäiseltä kuin se kuulostaakin. Mutta ei mikä tahansa rakkaus. Puhun ehdottomasta, loputtomasta ja rajattomasta rakkaudesta Itseä kohtaan.

Ennen kuin tyrmäät tämän, en puhu imelästä, sateenkaaren värisestä, hempeästä, "sydämiä ja kukkia" -rakkaudesta. Puhun kovasta, sisukkaasta, "päättänyt voittaa hinnalla millä hyvänsä" -tyyppisestä rakkaudesta. Ja olen melko varma, että tämän tason itserakkautta tarvitaan jäämiseen mestarina tälle planeetalle.

Kuten jaoin viime kuussa, fyysiset haasteet ovat turhauttavimpia jäänteitä vanhasta elämästämme – kenties siksi että kehomme pitää kaikkia asioita puolestamme, kunnes olemme valmis päästämään niistä irti. Ja oli miten oli, se on kirjaimellisin ilmentymä energiastani, joten mitä tahansa kehoni sisältääkin, minä olen laittanut sen siihen. Mutta mitä tekemistä rakkaudella on fyysisten ongelmien ratkaisemisen kanssa? No, todennäköisesti kaikkea.

Kasvoin hyvin uskonnollisessa, kristillisessä kodissa, ja siihen sisältyi Raamatun opetuksia, oma versiomme teologiasta ja paljon opiskelua ja rukoilua. Yritin erittäin kovasti ymmärtää sen kaiken ja pystyin selittämään Jumalan "pelastussuunnitelman" yhtä hyvin, kuin kuka tahansa saarnaaja. Mutta jokin jäin aina kalvamaan minua. Vaikka tuo logiikka oli selvää pässin lihaa, puuttui jotain, mitä en pystynyt määrittelemään. Sitten 14-vuotaana sain mystisen kokemuksen, jossa tunsin Jeesuksen läsnäolon, ja hän pyysi minua seuraamaan itseään ja työskentelemään hänen kanssaan. Sanoin tietysti "Kyllä!" koko sydämestäni ja aloin keskittää henkilökohtaisen opiskeluni Jeesuksen opetuksiin (mikä on uskomattoman pieni osa Raamatusta).

Kuten melkein kaikki tietävät, Jeesus – Jeshua – oli rakkauden opettaja. Teologialla, säännöillä, uskomuksilla ja perinteillä ei ollut mitään merkitystä hänelle, ellei niitä ollut kiedottu rakkauden sisään, ja ihmettelin, miten se soveltui maailmaan, jossa elämän jokaista osaa hallitsevat säännöt menivät tavallisesti rakkauden kaltaisten epärealististen asioiden edelle. Raamatun yhdellä lempikirjoittajistani oli enemmän sanottavaa tästä elintärkeästä rakkaudesta:

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. … Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (Ensimmäinen Johanneksen kirje 4: 7-8, 16)

Ilmeisesti rakkaus oli niin tärkeää, että se oli Jumalan määritelmä! Mutta jos se oli totta, mitä varten kaikki teologia, säännöt, tuomitsemiset ja uhkaukset olivat? Nyt tiedän, että niissä oli kyse ihmisistä, jotka yrittivät kontrolloida toisiaan, mutta jo silloin näytti siltä, että Jumalan ydin oli rakkaus. Jeesus sanoi: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" – mikä herätti uuden kysymyksen. Jos olen kelvoton ja epärakastettava syntinen, mitä itua on rakastaa jotakuta muuta sillä tavalla? Aloin oivaltaa, että "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" vihjasi, että minun pitäisi jo rakastaa itseäni. Vei muutaman vuosikymmenen (ja elämän), että se meni todella perille.

Tässä on pari aiheeseen liittyvää ajatusta. Adamus on sanonut, että rakkaus löydettiin ensimmäisenä täällä Maassa. Oletatko, että se tapahtui aikana, jolloin Jeshua eli? Olihan se hänen työnsä koko fokus. Adamus on myös usein todennut, että kaikkien ylösnousseiden mestareiden täytyy tulla Maan – rakkauden planeetan – kautta. Voisiko olla, että tuo syvä ja syvähenkinen rakkaus itseä kohtaan on ylösnousemuksen oleellinen ja taianomainen ydin?

Se tuo mielenkiintoisen kysymyksen niille, jotka ovat innokkaita lähtemään planeetalta: oletko rakastunut itseesi? Koska se tuntuu olevan sellaista, mikä täytyy tehdä täällä Maassa, niin no, nyt on sinun tilaisuutesi!

Alan nähdä, että ehdoton rakkaus itseä kohtaan on avain kaikkeen. Ajattele tätä, yhtä suosituimmista teksteistä, vaikkakin vähän editoituna:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi itserakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta puuttuisi itserakkaus, en olisi mitään.

Itserakkaus on kärsivällinen, itserakkaus on lempeä. Se ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.  

Itserakkaus ei koskaan katoa. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. kirje korinttilaisille 13)

Omin sanoin se menisi jotenkin näin:

Kaikki nerokkaat synkronismini, oivallukseni ja näkemykseni ovat hyödytöntä melua, jos en rakasta itseäni. Itseni rakastaminen merkitsee, että olen kärsivällinen ja lempeä kehoni kanssa, enkä vertaa itseäni muihin. Se merkitsee, että pidän aina huolta itsestäni, poikkeuksetta. Kun tämä rakkaus lopulta sallitaan, voin tuntea itseni täysin, niin kuin sieluni on aina tuntenut minut, koska suurin kaikista on rakkaus.

Reaalielämässä tämä rakkaus ilmentyy monin tavoin. Minulle osa siitä on läsnäolo. Toisin sanoen, on tullut äärimmäisen tärkeäksi olla täysin läsnä itsessäni joka mahdollinen hetki, erityisesti kun kyse on ruuasta. (En halua jatkuvasti keskittyä ruokavalioon, ruokaan ja kehojuttuihin, mutta se ON todella suuri asia nyt, joten jaan sen, mitä opin.) Kuten todettiin viime kuussa, rakastuminen tekee kaikesta erilaista eikä itseeni rakastuminen ole poikkeus. Näinä muutamana viime viikkona poistin kaiken kärsim- … öö tota, rajoitukset siihen liittyen, mitä syön. Ensimmäiset pari viikkoa olivat kuin aina ennenkin: söin, mitä halusin, ja keho reagoi tavalliseen tapaan (kipuja, särkyjä, asteikon hiipiessä ylöspäin). Tässä kohtaa olen aina ennen antanut periksi. Mutta tällä kertaa jokin iso asia oli muuttunut, ja pitäydyin siinä. On ollut paljon keskusteluja kehoni kanssa, ja se alkoi tulla puheliaammaksi – se melkein kuin alkoi uskoa minuun, sivuuttamatta vain taas yhtä monista tempuistani.

Sitten yhtenä päivänä sillä oli pyyntö – että olisin täysin läsnä siinä, mitä ikinä söinkin. Toisin sanoen, ei tietokonetta, ei televisiota, ei ristisanatehtäviä tai lehtiä syödessäni. Kyse ei ollut siitä, että minun tarvitsi keskittyä ruokaan (vaikka se voi olla uskomaton kokemus), vaan se halusi minun ainoastaan olevan läsnä. Se oli vähän aikaa haaste mielelleni, mutta sitten sen rooli väheni ja aloin tuntea kehoni lempeän palautteen selvemmin: "Tätä kiitos, ei tuota." "Olen saanut jo kyllikseni, kiitos." "Vain yksi, ei kolmea." "Jotain raikasta tänään, kiitos." Ja niin edelleen. Myöskään kellolla ei ole mitään merkitystä sille, mikä merkitsee, että olen syönyt – ja ollut syömättä – epätavallisiin aikoihin. Mutta kun olen läsnä sen kanssa täysin rakastuneena, muulla ei tunnu olevan merkitystä.

Tarkoitan, että ajattele asiaa. Silloin kun olet päivällisellä jonkun rakkaan ihmisen kanssa, et istu siinä lukemassa kirjaa tai pelaamassa puhelimellasi. Olet läsnä rakkaasi kanssa! Se on arvossa pidettyä aikaa, jolloin et haaveilisi muista asioista. Kenties oma itsesi, aidoin sielunkumppanisi, ansaitsee saman huomion.

Itseni rakastaminen voi merkitä jotain erilaista joka hetki. Se saattaa olla jostain paikasta lähtemistä aiemmin, oman aikatauluni mukaan syömistä, sanomista "ei" jollekin, lepäämistä kehon pyytäessä, itseni laittamista etusijalle. Se voi merkitä myös kovien valintojen tekemistä, kuten haastaa sinnikäs itsearvostuksenpuutteeni (ja sen tuomat vääristymät), kieltäytyä puhumasta pahaa kehostani tai valittamasta elämästäni. Ajattele kokemustasi rakkaudesta – rakastajaa, perheenjäsentä, vauvaa tai lemmikkiä kohtaan. Kohteletko itseäsi ainakin yhtä lempeästi kuin heitä? Puhutko itsellesi yhtä ystävällisesti? Tuetko itseäsi yhtä rakastavasti? Hyväksytkö itsesi yhtä täysin?

Mitä tapahtuu, kun jokainen asia on rakkauslahja itselleni? No, se muuttaa kirjaimellisesti, miten energia palvelee minua. Vuosia sitten hampaitani hoidettiin oikein roppakaupalla. Sitä oli lykätty liian pitkään, ja minulle täytyi tehdä useita juurihoitoja (jolloin porattiin paljon ja laitettiin vierasta ainetta hampaisiin pysyvästi). Hammaslääkärin tuolissa maatessani tein tietoisen valinnan integroida uuden aineen kehooni. Kuvittelin puhuvani sille: "Tervetuloa! Olet nyt osa tätä mestaria. Ole kuin kotonasi ja palvele minua niin kauan, kuin on tarpeellista." Se oli ihana tapa mennä melko epämiellyttävän kokemuksen läpi. Sitten yhtenä päivänä unohdin tuon kutsun. Myöhemmin samana iltana suuni sykki kivusta, mikä oli epätavallista. Sitten oivalsin, että olin unohtanut toivottaa juurihoidon tervetulleeksi tuona päivänä – ällistyneenä sen konkreettisesta vaikutuksesta!

Jossain kohtaa parin viime viikon aikana Itseni totesi lopulta ilmiselvän asian: mikset toivota tervetulleeksi ja integroi KAIKKEA, mitä laitat kehoosi, ei vain hammasjuttuja? Ja sen myötä rakkaus puhkesi täysin uudella tasolla.

Pari vuotta sitten (Time Outissa) Adamus heitti melko houkuttelevan kommentin, sanoen jonain päivänä puhuvansa "niin puhtaasta rakkaudesta, että se sulattaa timantteja".

Höristin korviani: "Oih, kenties saan lopultakin rakastajan, joka ymmärtää minua." Mutta en usko, että hän puhui siitä. Hiljattain hän muistutti meille, että koko tämä ihmistodellisuus koostuu enimmäkseen vedystä, heliumista ja pienestä määrästä happea. Muistini mukaan ne ovat värittömiä ja hajuttomia kaasuja. Siis mikä pitää sen kaiken kasassa, jotta se näyttää kiviltä, omenilta, puilta, koirilta, ihmisiltä ja kaikelta muulta? Minä pidän. Kun kehossani on jumiutunutta energiaa, minä pidän sen siellä. (En mene yhtä pitkälle kuin Adamus ja sano, että olen rakastunut siihen, mutta ilmiselvästi säilytän sitä jostain syystä.) Tietoisuuteni yhdistää nämä peruselementit tietyksi todellisuudekseni.

Puhdas ja rajaton rakkaus itseäni ja luomakuntaani kohtaan hävittää vastustuksen, joka pitää sen kaiken kasassa (muista "Vastustaminen on turhaa", Shaumbra-lehti 06 21) ja – voilá – joustava todellisuus, joka kenties sulattaisi jopa kristallivankilat!

Pidän siitä, mihin tämä rakkausjuttu on menossa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.