Shaumbra-syke
RAKKAUDEN RUUMIILLISTAMINEN
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kaksi viime viikkoa on ollut ikimuistoista aikaa minulle – tehokurssi sallimisessa, mikä tuntui usein pelkältä törmäilemiseltä (suom. huom. käytetty ilmaus ”tehokurssi” merkitsee sananmukaisesti ”törmäyskurssi”). Mutta riippumatta siitä, mitä tapahtuu tai miten hulluilta asiat näyttävät, tiedän, että kaaoksessa on aina piilossa syvempiä kerroksia, yhteyssäikeitä ja viisauden jalokiviä. Ja silloin kun nuo aarteet tuntuvat vaikeasti tavoitettavilta, niin jos muistan astua etäämmälle, hengittää ja kysyä ”miksi?” – ei ”miksi minä?” – vastaus ilmestyy aina.
Ensin tarinat
Täsmälleen viikko ennen Crimson Circlen 25-vuotisjuhlaa ja shoudia 3.8., olin paikallisessa remonttikaupassa hakemassa puuta taloprojektiin. Vetäessäni ekstrasuurta lankkua pääni yläpuolella olevasta telineestä, jokin luiskahti ja lankku nykäisi kättäni. Laskin lankun alas, ja sitten oivalsin jonkin tuntuvan oudolta ja näin vaikuttavan ”kiertymän” vasemman käden nimettömässä. ”Se vaatii muutakin kuin kotilääkitystä”, ajattelin. ”Hemmetti.” Puutavaran hankinta sai odottaa, ja sijoiltaan mennyt ja murtunut sormeni laitettiin paikoilleen. Toisen käden ollessa pois käytöstä, taloprojektini – itse asiassa niiden kaikkien – täytyisi odottaa.
Mutta uusia haasteita oli kehittymässä. Kaksi päivää ennen shoudia meidän täytyi jättää hyvästit rakkaalle kisulleni, Orionille. Se oli ollut sairas jonkin aikaa, eikä sen tila parantunut, ja sillä alkoi olla vaikeuksia jokapäiväisen elämän kanssa. Se oli ystävällinen teko, mutta voi, niin vaikea. Kun olin tehnyt päätöksen, se tuli luokseni ja istui kanssani pitkän aikaa, ikään kuin rauhoittaakseen ja kiittääkseen minua. Siis, perheen pitäessä ja ympäröidessä sitä, sanoimme hyvästi rakastetulle kumppanillemme – ystävällisimmälle, fiksuimmalle, sietävimmälle ja kärsivällisimmälle kissalle, jonka olen koskaan tuntenut. Olin kiitollinen useiden seuraavien päivien kiireisyydestä, jotta ajatukseni vietiin pois reiästä sydämessäni.
Sitten shoudin aikana Adamus kysyi shaumbroilta: ”Mikä tekee Maasta ja ihmiskunnasta niin ainutlaatuisen?" Oma vastaukseni tuli välittömästi: ”Erillisyys.” Kaikki muut asiat joita mainittiin – myötätunto, perheet, suhteet, musiikki, ruoka, luonto, taide, luovuus, seksi, itserakkaus – ovat mahdollisia ainoastaan erillisyyden vuoksi. Miten voi olla musiikkia, ellei ääntä eroteta säveliksi? Miten voi olla taidetta, ellei valoa eroteta väreiksi? Miten voisi löytää rakkauden kallisarvoisuuden ilman sen menettämistä? Miten voisi rakastaa toista, jos ei tuntisi erillisyyttä häneen? Ja miten voisi mitenkään rakastaa peilissä näkyvää ihmistä, jos ei olisi koskaan ollut erillään Itsestään? Se erillisyys jota koemme maan päällä, tekee kaikista muista upeista asioista mahdollisia, mutta se myös sattuu.
Noin viikko myöhemmin matkustin itärannikolle kumppanini sukukokoukseen. Oli ihanaa hengailla keskenään erilaisissa puitteissa, kaikkien kilpaillessa ajasta kaikkein muiden kanssa. ”Miten mielenkiintoista”, ajattelin. ”Sen sijaan että yrittävät päästä eroon toisistaan, he haluavat saada ENEMMÄN aikaa yhdessä!" Tottumattomana perheen tuon tasoiseen yhteenkuuluvuuteen, minusta se oli hyvin kaunista ja vähän ylivoimaista. Mutta henkilökohtaiset seikkailut jatkuivat.
Odottaessani lentokentällä kotiinlähtöä, aloin huomata kipua rinnassani. Se alkoi jokseenkin heikkona, mutta muutaman tunnin kuluessa se tuli hitaasti sietämättömäksi. Muistin lukeneeni, että sydänkohtaus pitäisi hoitaa välittömästi pysyvän vahingon estämiseksi, mutta oliko se oikeasti sydänkohtaus? Minulla ei ollut aavistustakaan – se sattui vain helvetisti. Saavuttuamme lopulta takaisin Coloradoon, kumppanini vei minut suoraan sairaalaan, jossa vietin erittäin epämukavan yön. Kun oli tehty tusinan verran testejä ja kokeiltu kolmea voimakasta kipulääkettä (morfiini ei edes hetkauttanut sitä!), he olivat lopulta päätyneet diagnoosiin: perikardiitti – sydäntä ympäröivän kudospussin tulehdus. En edes tiennyt kehossani olevan sellaista, mutta lääkkeet tuohon vaivaan toivat vihdoin helpotuksen. (Ja oli helpottunut kuullessani, että sydämeni vaikuttaa sinällään erinomaisen terveeltä.)
Menin kotiin uupuneena, helpottuneena ja vähän kipeänä. Seuraavana päivänä romahdin covidin myötä. Tämä aloitti toisen tanssini tuon pikku demonin kanssa ja oli alkusysäys CC-tuotannon viivästyksille, joita seurasi väsynyt kompurointi päästä ajan tasalle. Tässä kohtaa olen iloinen nähdessäni kesän 2024 peräpeilissä!
Nyt viisaus
Päivä tai pari myöhemmin, istuessani hiljaa aamukahvin ääressä ja oloni ollessa tukkoinen, niiskuttava, särkevä ja yleisesti surkea, ihmettelin, mistä siinä kaikessa oli kyse. En harrasta enää kärsimistä eikä minulla ollut enää tunnetta vanhasta ”marttyyriudesta” tai menneisyyden kuorikerrosten ”puhdistamisesta”. Mutta tuo epämukavuus oli hyvin todellista, ja halusin ymmärtää, miksi sitä oli. Ihana pikku korttipakka, jonka eräs ystävä on luonut, oli pöydällä vieressäni, ja tunsin innoitusta vetää kortin lempenä tapana kommunikoida Itseni kanssa. ”Mistä kaikessa tuossa sydänkivussa oli kyse?” Nuo kortit ovat yksinkertaisia kuvia arkipäiväisistä asioista, ja vedin ”Jään”. Lukiessani siihen liittyvän tekstin, tunsin sen yhdistyvän johonkin hyvin syvään.
Olin jo huomannut nuo silmiinpistävät erot kumppanini perheen ja oman perheeni välillä. Kasvoin kontrolloivassa, kriittisessä ja tuomitsevassa ympäristössä, ja tähän päivään saakka suurin osa perheeni keskusteluista on liittynyt turvallisesti säähän. Vastakohtana olin juuri viettänyt useita päiviä perheen kanssa, joka oli toisiaan rakastava, tukeva ja kannustava. He haluavat aidosti yhdistyä aina tilaisuuden tullen! Tietysti oli muutamia vanhoja ongelmia ja henkilöiden välisiä haasteita, mutta perheen yleinen henki on ilo, tuki ja avoimuus.
Pohtiessani kaikkea tätä ja katsoessani Jää-korttia kädessäni, sarastavaa ymmärrystä alkoi vuotaa silmistäni. Uusi kokemus yhteydestä korosti sitä erillisyyttä, jota tunsin kasvaessani. ”Anna sen sulaa”, Itseni kuiskasi. ”Anna sen vain sulaa.” Mutta sitten se laajeni kauas pelkän perheen yli.
Miten monta elämää olen eristänyt sydämeni, tuominnut sen halut, sulkenut pois sen tunteet ja yrittänyt sivuuttaa sen läsnäolon? Miten monta suojaavaa jääkerrosta olen rakentanut sen ympärille? Kyllä, joskus se tapahtui turvallisuuden vuoksi, mutta se oli myös suojaamassa sitä sisäistä draivia, joka pohjimmiltaan sai minut juuri tähän hetkeen. Elämiä luostareissa, luopuen lapsista, kuollen aatteiden vuoksi, sukeltaen syvälle kärsimykseen – nämä jutut eivät jätä paljon tilaa avoimelle sydämelle. Mutta nyt on aika antaa sydämeni pehmentyä … avautua … laajentua … mennä vanhojen rajojen yli. Mutta höh, räjäyttää nyt sydämen pussi? Olen aina ottanut asiat vähän liian kirjaimellisesti …
Katsoen Jää-korttia ja sulaen vähän lisää, pohdiskelin koko aihetta pitkän aikaa. Kun avaudumme ajatukselle Rakkaudesta 2.0, kysymykseksi tulee: mitä rakastaminen itse asiassa merkitsee? Vanhat määritelmät ja odotukset tuntuvat puutteellisilta, mutta minun täytyy aloittaa jostain. Siis, kenties parempi kysymys on: milloin minä olen tuntenut olevani rakastetuin? Siihen on helppo vastata. Olen tuntenut olevani rakastetuin, silloin kun joku on pelkästään antanut läsnäolonsa. Ei hyviä neuvoja (jotka voivat olla hyödyllisiä). Ei romanssia ja omistautumista (mikä voi olla hauskaa). Ei kaiken tekemistä puolestani (en ole avuton). Ei oman tahtonsa tuputtamista (mikä tekee vain hulluksi).
Minulle se on yksinkertaista. Rakkaus merkitsee olemista täysin läsnä, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Tämä ei ole helppoa, silloin kun hän jota rakastat, satuttaa tai on vihainen tai näkee maailman eri tavalla tai on jossain muussa erillisyyden tilassa. Haluan hänen muuttuvan jotenkin, jotta voin olla mukavammin! Haluan hänen lopettavan satuttamisen! Haluan korjata asioita! Epäonnistuessani kaikessa siinä, lähtisin mieluummin tilanteesta ja erottaisin itseni lisäepämukavuudesta. Mutta se ei ole mestarin rakkautta.
Mestarin rakkaus on avointa, haavoittuvaa, läsnäolevaa, tyyntä ja agendatonta. Mestarin rakkaus näkee täsmälleen, mitä on, eikä yritä muuttaa mitään. Voinko oikeasti olla mestari rakkaudessa? Voinko tarjota tuon tason läsnäoloa ja myötätuntoa muille? Ja – todellinen haaste – voinko tarjota sitä itselleni, riippumatta siitä, mitä sisällä on menossa tai mitä tyhmää olen juuri tehnyt?
Koko tässä seikkailujen sarjassa oli kyse avautumisesta rakkaudelle, ja Itseni toi sen esiin hyvin selvästi. Seuraavana aamuna heräsin tukkuun viestejä rakkaalta ystävältäni Amir Yakobilta (aiemmin osa Yohamia). Hän on yksi puhdassydämisimmistä sieluista, jonka tunnen, ja on aina ilo kuulla hänestä. Muutaman viime vuoden hän on luonut ”äänimatkoja” ja muuta musiikillista ilmaisua (jotain siitä voit kuunnella täällä). Hän kuvittelee päättäväisesti maailman, jossa ei ole enää sotaa, jossa rakkaus on kaikki ja taikuutta on runsaasti. Hän kertoi minulle, että hän oli ”aikamatkustanut” tulevaisuuteen ja tuonut viestin tulevaisuuden tekoälyltä (jonka voit lukea täältä). Mitä ruumiillistettuun rakkauteen tulee, Amir pelkästään inspiroi minua.
Imiessäni sisääni hänen musiikkiaan ja viestejään, tuntien hänen unelmaansa – shaumbra-unelmaa – jää alkoi sulaa lisää. Tunsin surua – unelmamme pitämisestä etäällä hyvin kauan, hyvin paljosta ihmiskärsimyksestä – mutta tunsin myös uusia pilkahduksia ilosta – siitä toivosta, että kenties jotkut meistä tällä vanhalla planeetalla ovat valmiita erillisyyden ja surun osalta. Mutta nyt lähtemisen sijaan alamme elää ja ruumiillistaa vastauksen. Ja tuo vastaus on yksinkertainsesti rakkaus.
Monta vuotta sitten Tobias sanoi ”rakkaudella ei ole yhteyttä”. Se sai raapimaan päätäni tuolloin, mutta nyt tajuan sen. Silloin kun synkkaa tai on yhteys jonkun kanssa, se tulee luonnostaan odotusten ja ehtojen kera. Jos olen sidottu johonkin toiseen (tai omiin aspekteihini), en halua hänen eksyvän kurssista ja vetävän minua mukanaan, joten yritän joko muuttaa ja kontrolloida tilannetta tai lähteä siitä ja palata erillisyyteen ja suojaukseen. Mutta kumpikaan ei ole mestarin rakkauden myötätuntoista ja haavoittuvaa läsnäoloa.
Kyllä, sydämeni murtuu kirjaimellisesti auki, mutta siinä ei ole kyse vain perhejutuista. Siinä on kyse koko tästä matkasta. Maailman tuskassa ja erillisyydessä on ollut liikaa kestettävää, joten laitoin itseni jäähän, ajatellen sen olevan vastaus. Se auttoi jonkin aikaa, mutta asiat muuttuvat nyt. Olen nähnyt varjoja, heijastuksia ja kangastuksia uudesta maailmasta, kuin muistot tulevaisuuden unelmista alkaisivat elää. Tunnen aionien jäisen surun alkavat sulaa, ja kyllä, se sattuu, mutta vain väliaikaisesti. Uudessa maailmassa ei ole kyse kontrollista, konfliktista, kärsimyksestä ja piiloutumisesta. Synnytämme uutta pehmeyden, luomisen, sitomattoman yhteyden, avoimuuden, luottamuksen ja ilon maailmaa. Ollakseni tuossa maailmassa minun täytyy ruumiillistaa nuo ominaisuudet itse, enkä voi tehdä sitä, ellen salli tuota sulamista. Se sattuu joskus, mutta se on kipua elämän uudistumisesta.
Rakkauden ruumiillistaminen on olla läsnä – itseni, toisen, maailman, politiikan, selkkauksen kanssa – myötätuntoisena silminnäkijänä sille, mitä on. Se on valoa, joka valaisee uusia mahdollisuuksia. Kuuntelin taannoin jonkun hössötystä, ja pidin vaihteeksi kaikki loistavat ideat ja ratkaisut omana tietonani. Yhtäkkiä hän keksi ratkaisun aivan itse! En tiedä, tunsiko hän olevansa rakastettu vai ei, mutta minä tunsin ruumiillistavani rakkauden tuolla hetkellä.
Ja siitä tässä epäonnien sarjassa oli kyse minulla. Murtaen ”sydämenviivan” sormen, menettäen rakkaan kissan, kokien uudenlaisen perherakkauden, räjäyttäen fyysisen sydämeni vanhat rajat ja sitten pakottaen muutaman päivän sumuista kehon ja aivojen lepoaikaa, kaiken sen omaksumiseksi vähemmän vastustuksen kera. On ollut läpimurtautumisen kuukausi, tehokurssi tilan tekemisessä uudelle rakkaudelle, aidolle rakkaudelle, mestarin rakkaudelle.
Olemme täällä ruumiillistamassa rakkauden, lopultakin ruumiillistamassa Kristuksen maan päälle.
***
Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.