Shaumbra-syke
TÄMÄ
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tiedämme sen, mutta muistutus ei tee koskaan pahaa: se on tässä ja nyt.
Katosin hiljattain moneksi päiväksi. Se ei ollut helppoa, sillä Crimson Circlessä on isoja projekteja käynnissä (joista kuulet muutaman viikon kuluttua), eikä tuntunut hyvältä ajankohdalta hylätä tiimiä. Mutta tätä lomaa oli suunniteltu monta kuukautta, ja mitä kiireisemmäksi tulin, sitä tärkeämmältä se tuntui oman sisäisen yhtenäisyyteni vuoksi. Siis, välttämätöntä ajamista lukuun ottamatta, uppouduin kuudeksi vuorokaudeksi luontoon ja olin täysin irti muusta maailmasta. Se oli taivas! Mutta ensin tuntui siltä, ettei massatietoisuus halunnut päästää minusta irti.
Yrittäessämme päästä ulos kaupungista, valtatiellä oli sattunut jonkinlainen onnettomuus, joka tukki liikenteen useiden kilometrien matkalla. Mikään ei liikkunut, mutta onnistuimme löytämään pikkutien vuorien kautta ja viivytystä tuli vain noin tunti. Vähän ajan kuluttua käännyimme mutkasta, ja näimme paksua, mustaa savua nousevan tieltä suoraan edessämme.
Liikenne hivuttautui avolavan ja matkailuauton ohi, jotka olivat täysin liekeissä! Omistajat seisoivat kaukana ja katselivat lomansa nousevan savuna ilmaan. Kun rullaisimme varovasti tuon liekkimeren ohi, olin yllättynyt polttavasta kuumuudesta, joka oli voimakasta vielä 10 metrin päässä suljetun ikkunan läpi. Puolen tunnin päästä oli vielä yksi hidastus, päivän kolmas onnettomuus! Vaikutti siltä, ettei kukaan ollut vakavasti loukkaantunut, mutta kaistan tukki ajoneuvo, joka oli rutattu kaiteeseen. Sitten katselin, kun auto edessämme ajoi sivuun, ja nuori mies nousi siitä ja alkoi juosta kolaria kohti. Toinen nuori mies joka seisoi romuttuneen auton vieressä, kääntyi tätä kohti, aiheuttaen sydämeen käyvän näkymän, kun he riensivät halaamaan kiihkeästi, ilmeisen helpottuneena, että kaikki olivat kunnossa.
Kiitollisena siitä, ettemme olleet suoraan osallisina mihinkään näistä tapahtumista, jatkoimme eteenpäin, pohdiskellen kummallista tunnetta niin monen onnettomuuden kohtaamisesta. Lopulta häiriötekijät kaikkosivat, ja loppumatka oli tasaista ja sujuvaa. Ilmeisesti massatietoisuus oli lopultakin päästänyt meistä irti.
Olen aina pitänyt telttailuista, nauttien luonnon näkymistä ja äänistä ja ollen täysin ilman yhteyksiä. Toivon aina paikkaa, jossa minun ja muiden telttailijoiden välissä on paljon etäisyyttä ja joka on kaukana äänekkäistä generaattoreista ja matkailuautoista. Silloin kun sää on hyvä, kaikki haluavat päästä ulos, mutta yllättävän monet ihmiset haluavat ottaa modernit mukavuuden mukaansa (mitä en ymmärrä, mutta ihan sama).
Joka tapauksessa, melko hiljattain kuulin ”hajaleiriytymisestä”, joka sallii ihmisten (USA:ssa) leiriytyä julkisilla, vapailla alueilla ”ensimmäiseksi tullut saa paikan” -periaatteella. Jos löydät vapaan paikan, voit olla siinä korkeintaan kaksi viikkoa veloituksetta, mikäli noudatat ”älä jätä jälkiä” -ohjetta. Hajaleiriytyminen on ”primitiivistä”, eli ei ole sellaisia mukavuuksia, kuin saniteettitilat tai vesi, joten täytyy tulla todella valmistautuneena.
Ennen lähtöä olimme etsineet muutamia hajaleiriytymispaikkoja Zionin kansallispuiston lähellä, ja ajettuamme monta tuntia aloimme tutkia vaihtoehtoja. Jotkut paikat olivat jo varattuja, toisissa ei ollut haluttua näköalaa. Kiitos luotettavan, nelivetoisen katumaasturini, ryömimme kivenmurikoiden yli ja ojien poikki, etsien juuri oikeaa paikkaa, kunnes yhtäkkiä – siinä se oli!
Mahtavia näkymiä silmänkantamattomiin. Ei näkynyt tai kuulunut ihmisiä kilometrien matkalla. Muutama askel pöytävuoren reunaan, jolta laskeutui jyrkänne kymmeniä tai satoja jalkoja suoraan alaspäin, riippuen siitä mistä katsoi. Avara taivas joka suuntaan. Se oli täydellistä.
Seuraavat päivät vietettiin patikoiden ja tutkien maiseman uskomatonta majesteettisuutta. Laaksoja joissa oli ”roikkuvia sanaispuutarhoja” ja kukkivia kasveja, jotka tarttuivat kallioihin siellä, mistä tihkui vettä. Aukkokanjoneita korkeine seinämineen, jotka esittivät Gaian aionien saatossa puristamaa taidetta. Korkeita erämaakallioita joissa oli alkuperäiskansojen tekemiä ikivanhoja graffiteja tuhansien vuosien takaa. Niin valtavia luonnon rakennelmia, että ne olivat hämmentäviä ja herättivät tunteen yliluonnollisesta suunnittelusta. Polkuja purojen ja vesiputousten varrella, vehreiden metsien ja hiekkaerämaiden läpi. Toisin sanoen, saattoi vain toljottaa luonnon uskomatonta ja uudistavaa kauneutta kaikkialla, minne käännyimme.
Iltaisin oltiin taas mahtavimmalla leiripaikalla ikinä, valmistaen aterioita pienellä retkikeittimellä, kohentaen nuotiota tuntitolkulla ja nukahtaen kirkkaan kuun ja loputtomien tähtien alle. Aamuisin herätessä kuului lintujen iloisia kutsuja ympäriltä, ja kahvikuppi kädessä heiluttelimme jakojamme pöytävuoren reunan yli, katsellen vuorien valaistumista aamuvalossa. Mieleni rentoutui ja olemukseni laajentui jatkuvassa syvässä kunnioituksentunteessa.
Se tuntui ehdottomasti upealta, ja tuskin tuntiakaan kului sanomatta: ”Haluan muistaa tämän! Haluan ottaa tämän mukaani ja palata tähän tunteeseen, silloin kun aikataulu painaa tai olen hautautuneena teknisiin projekteihin. En halua menettää tätä!” Sitten muistutin itseäni unohtamaan tulevaisuuden ja olemaan vain tässä nyt, hengittäen sitä sisään ja kokien tuota ihmetystä, sillä en voi koskaan ottaa mukaan sellaista, mitä en ota täysin vastaan hetkessä.
––––
Lopulta tietysti palasimme, jokseenkin haluttomasti, työn ja elämän tavanomaiseen virtaan. Mutta on jo ollut monta kertaa, kun pystyin pysähtymään, vetämään henkeä, muistamaan ja palaamaan noihin ihmetyksen hetkiin. Ja tiedätkö mitä? Se on tässä, nyt! Nuo tunteet, äänet, ilma, komeus, uudistuminen – TOIN sen tosiaankin mukanani. Miten se on mahdollista? Miten voin edelleen tuntea sen, kun olen satojen mailien ja monien päivien päässä?
Silloin kun olen onnekas – tai sanotaanpa, tavallista sallivampi – tällaisina hetkinä asiat, joista Adamus on kertonut meille, onnistuvat yhtymään reaalielämään. Esimerkiksi, hän on puhunut paljon energiamme vastaanottamisesta ja sen antamisesta palvella. Viime aikoina hän on myös maininnut, miten kaikki on tässä, nyt-hetkessä, ei ”menneisyydessä tai ”tulevaisuudessa”. Mielenkiintoinen teoria, kunnes koet sen oikeasti.
Ihmiselämän luonne on fokus, ja on tietysti helpompaa fokusoida huomio välittömään ympäristööni, kuin mentaaliseen muistoon jostain muusta paikasta ja ajasta. Mutta jos kaikki on nyt-hetkessä ja kaikki on minun energiaani ja – hyvin tärkeää – olen vastaanottanut sen kaiken, mikään ei estä minua olemasta, missä haluan, silloin kuin haluan! Pelkällä hengenvedolla toljotan taas ihmeissäni kallionreunan yli. Seuraavalla hengenvedolla ajan sähköpyörää, tuuli on hiuksissani, upean kanjonijoen vartta pitkin. Sitten tuijotan leiritulta, mieli autuaasti tauolla, ja ympärillä tyhjyys joka on tulvillaan elämää.
Aah … TÄMÄ on, missä haluan olla.
Ja tänä päivänä tässä nyt-hetkessä, minulla on myös töitä, aikatauluja, artikkelin kirjoittamista ja askareita, mikä merkitsee, että TÄMÄ on myös, missä haluan olla.
Toisin sanoen, TÄMÄ – juuri tässä, juuri nyt, missä ja milloin tahansa se vaikuttaa olevan – on kaikki minua, kaikki sisälläni, kaikki ympärilläni, kaikki energiaani. Koska se kaikki olen minä, voin kutsua sitä, kääntyä sen puoleen ja nautiskella siitä, koska tahansa haluan. Voin myös päästää irti mistä tahansa, mille en halua antaa huomiota.
Kyllä, olen edelleen maan päällä, kehossa ja massatietoisuudessa, joten on joitain asioita, jotka tuntuvat vähemmän joustavilta kuin toiset. Mutta kuitenkin riippuu minusta, vastaanotanko tämän kokemuksen vai taistelen sitä vastaan, elänkö sen täysillä vai työnnänkö sen pois. Kenties vastarinta on tavallaan kuin magneetti energiassani – se tuo jonkin takaisin uudestaan ja uudestaan, kunnes sen sallitaan asettua takaisin sinne, minne se kuuluu – luojansa valtakuntaan.
Vastaanottamisen juju on siinä, että se tekee kaikesta minulle kuuluvaa. Ei-haluttujen asioiden työntäminen pois ei pidä niitä pois kokemuksestani – se tuo vain sisäistä taistelua. Eikä kiinnipitäminen pidä niitä minulla yhtään enempää, kuin voin pitää tuulta. Mutta jokaisen hetken vastaanottaminen – hengittäen sen minuun ja tuntien jokaisen sävyn – jotenkin täyttää tämän tilan, tämän hetken, tämä nyt-hetken, ja tekee minulle mahdolliseksi palata mihin tahansa hetkeen ja muokata sitä haluni mukaan.
Minun ei tarvitse kulkea 500 mailia kokemaan päivittäistä annostani syvää kunnioitusta ja uudistumista. Se on juuri tässä, juuri nyt. Se on TÄMÄ.
***
Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.