Shaumbra-syke
MONIMINÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi hyödyllisimmistä asioista jonka olen oppinut ylösnousseilta ystäviltämme, on tieto aspekteista. Tämä ainutlaatuinen ymmärrys luovasta ilmaisusta ja paluu Itseen antaa rehellisesti sanottuna koko perustan Oivaltamiselle ja mestaruudelle. Kuitenkin tulee väistämättä esiin kysymys – joko muilta shaumbroilta tai omalta ärtyneeltä ihmisitseltäni – ”Eikö näille aspekteille ole mitään loppua?” Monet meistä ovat osallistuneet Aspectology Schooliin (= aspektologiakoulu), ja integrointi on ollut aihe Crimson Circlen alkupäivistä saakka. Eikö joidenkin meistä pitäisi päästä jo tuon tynnyrin pohjalle? Loppuuko meiltä koskaan ”ongelmalapsien” (aspektien) integrointi?

Tuntuu siltä, että niin kauan kun elän tällä planeetalla, integrointia luultavasti tarvitaan. Kyllä, se tulee ehdottomasti helpommaksi, mutta luulen, ettei se koskaan lopu. Ajattele sitä näin: niin kauan kun asut talossasi, se täytyy siivota. Riippumatta siitä, oletko ultrasiisti ihminen, jolla kaikki tavarat ovat paikoillaan, vai oletko – sanotaanpa – rennompi epäjärjestyksen/sotkun suhteen, talo täytyy kuitenkin siivota silloin tällöin. Kuraa tulee sisään, astioita käytetään, päivällinen roiskuu – asioita tapahtuu. Olen melko varma, että sama pätee aspekteihin.

Ne jotka ovat osallistuneet Aspectology-kurssille, tietävät, että se on vasta alku. Se on erinomainen tapa oppia aspekteista ja aloittaa integrointiprosessi, mutta reilun tuhannen elämän jälkeen yksi viikonloppu ei puhdista kaikkea. Ihminen romahtaisi. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, erityisesti jos aiomme jäädä planeetalle joksikin aikaa.

Itse olen tuonut tietoisesti aspekteja kotiin yli 15 vuotta, ja tuona aikana elämästäni on tullut paljon selkeämpää, tasaisempaa ja helpompaa. On ollut lyhyitä ja joskus pitkiä jaksoja, jotka ovat raskaita, tuskallisia ja intensiivisiä, mutta integrointiprosessia edesauttaa nyt se helppous, jolla tunnistan (tavallisesti), mitä tapahtuu. Tunne nousee, reaktio tapahtuu, ja pian toivotan lohikäärmeen tervetulleeksi, kun se tuo uuden lahjan. Se on yksinkertaista, mutta ei aina helppoa.

Aspekteista puhutaan usein tavalla, joka saa ne kuulostamaan erillisiltä ja itsen ulkopuolisilta, mikä voi olla hämmentävää, koska ne tuntuvat itse asiassa minulta. Minä olen se, joka on loukkaantunut tai peloissaan tai vihainen tai poissa tasapainosta, niin selvästi, että minussa on pakko olla jotain vikaa. Eikö niin? Ei. Olen itse asiassa ehjä ja kokonainen, ikuinen jumalainen olento joka naamioitunut ihmiseksi, mestari täynnä viisautta ja ymmärrystä. Sen vuoksi, silloin kun tunnen jotain vähemmän mestarillista, se merkitsee, että aspekteja on siinä mukana. Ne tuntuvat minulta, koska ne ovat minä – ne eivät vain ole todellinen Minä.

Kyllä, olen monia asioita, täynnä lukemattomia ääniä, joista jokaisella on oma mielipiteensä ja tarkoituksensa. Mutta mestarina eläminen merkitsee, että olen myös hyvin selkeä siitä, kuka on vastuussa tästä sisäisestä laumasta. Ja haluaisin kertoa joistain viimeaikaista kokemuksista parin itseni kanssa.

Muutama kuukausi sitten, kun selvitin matkustukseen liittyviä yksityiskohtia, tein valinnan, jolla oli odottamattomia seuraamuksia. Se tehtiin tarkoittaen parasta, hyvän annoksen kera tietämättömyyttä selkeän rajan vetämisestä bisnes- ja yksityisjuttujen välille, ja siinä oli tolkkua minulle tuolloin. Mutta kun ennakoimattomat hankaluudet tulivat näkyviin ja sain puhuttelun ”fiksujen” päätösten tekemisestä, se aiheutti melkoisen sisäisen myrskyn. Sovittiin tapaaminen asioiden selvittämiseksi, ja ensimmäisenä asiana yritin selittää itseäni. Toisin sanoen, osa minua ampaisi esiin ja keskeytti kaikki muut kiireisellä tarpeellaan varmistaa, että he tiesivät tarkoitukseni olleen puhdas, enkä todellakaan aikonut käyttäytyä huonosti. Mutta aikomustani ei koskaan kyseenalaistettu! Siis miksi monopolisoin tarpeettomasti tuon keskustelun?

Jokin aspekti oli ”trikkeröity”, sellainen joka tunsi äärimmäisen tärkeäksi olla kuultu ja ymmärretty. Hän oli melkein paniikissa, minkä tunsin, ja toimin sen mukaisesti, koska … no, miksi? Mitä tapahtuisi? Mitä hän pelkäsi? Ja missä hän oli piileskellyt koko tämän ajan?

Hengittäessäni sen kanssa myöhemmin, harmistuneena purkauksestani, oivalsin, että se oli sellaisen itsejen ryhmän ääni, jotka olivat kärsineet valtavasti sen vuoksi, että oli sivuutettu, väärinymmärretty, ei oltu uskottu, ja kaikkia muita ohittamisia, joita kuvitella saattaa. Jossain matkan varrella loin osan varmistamaan, että sitä ei koskaan enää tapahtuisi, ainakaan taistelematta, ja hän hoiti sen. Mutta tämä on uusi aika. Kukaan ei polta minua elävältä tai katkaise kehoni osia, ja tuota valpasta, herkästi räjähtävää vartijaa ei enää tarvita. Ongelma on, että hän ei tiennyt sitä. Aspektit eivät toimi loogisesti, ja tämä aspekti jumitti epätoivoisessa tarpeessa olla kuultu ja oli sokea sille tosiasialle, ettei selitystä vaadittu.

Tarkkailevan mestari-itseni perspektiivistä se oli mielenkiintoinen kokemus. Mutta ilman tietoisuutta aspekteista ja ymmärrystä, mistä tämä reaktio tuli, se olisin ollut minä, joka joutuu paniikkiin. Se olisin ollut minä, joka tekee spektaakkelin minusta, yrittää olla kuultu ja epäilemättä luo lisää tilaisuuksia käydä asian kimppuun uudestaan ja uudestaan. Onneksi tiedän aspekteista, joten annan itseni tuntea sen kaiken – tuomitsemisen ja väärinymmärryksen pelko, ”äh, tiedän paremmin” -kavahtaminen, typerä tietämättömyys – ja annan sen kaiken asettua siinä tietoisuudessa, että minä olen kaikki, mitä olen.

Kiitos, lohikäärme. Se oli noloa, mutta tehokasta.

Yhtenä päivänä olin ulkona ystävän kanssa, pakaten lyhyttä patikointia varten. Halusin kantaa jotain, mutta hän halusi laittaa sen reppuun. Löysimme itsemme lyhyestä, typerästä riidasta, kummankin yrittäessä keventää toisen taakkaa. Lopulta ystäväni sanoi: ”Anna se nyt vain minulle!” Tuntien itseni kutistuvan, ojensin lauhkeasti tuon tavaran hänelle, hiljaisen närkästyksen ja turhautumisen alkaessa kyteä. Ääni sisälläni halusi huutaa: ”Sinä et ole pomoni!” mutta kukaan ei pomottanut ketään. Selvästi jotain nappia oli painettu – vilkkuvan neonkyltin indikoidessa aspektin läsnäoloa. Mutta aspekteista tietäminen ja niiden varsinainen integroiminen ovat valtavan eri asioita. Oleminen tuossa pyhässä ”moniolemuksessa” – tietoinen mestari-itsestäni ja jostain pienestä itsestä, joka on aktiivinen – ei merkitse, että saan ohittaa ärsyttävät tunteet.

Kyllä, tiesin välittömästi, mitä tapahtui – yksi aspekti paikannettu, yksi räjähdysherkkä lahja lohikäärmeeltäni – mutta tällä kertaa tuo tietäminen ei tuntunut auttavan. Kun kävelimme luonnon kauneudessa, annoin itseni tuntea kaiken tuon myllerryksen ja järkytyksen, hengittäen ja luottaen. Tein kaikkia noita oikeita asioita, mutta tilanne ei parantunut yhtään. Mikään ei ollut vielä rauhassa. Vaikka tiesin tarkkaan, mikä ongelma oli, aspekti kieltäytyi perääntymästä. Miksi? Se oli vain jokin vanha nappula. Mitä väliä sillä on, kuka kantaa ja mitä? Miksi en voi päästää siitä jo irti?

–––––

Yksi asia aspekteissa on, ettei niitä voi pakottaa.

Vähän myöhemmin pysähdyimme piknikille, ja kerroin ystävälleni, mitä sisälläni tapahtui. Tämä ystävä on hyvin tietoinen ja täysivaltainen olento, joka oli viisaampi, kuin että olisi yrittänyt korjata jotain, koska hän tietää myös, että minä olen täysivaltainen olento ja voin pitää täydellisen hyvää huolta itsestäni. Muutama kyynel virtasi, kun jaoin tunteitani – ilmeisesti aspekti tarvitsi tuota vapautusta – ja sitten yhtäkkiä kaikki oli hyvin. Kyse ei ollut tarinasta, kuka teki ja mitä, eikä ketään ollut syyttäminen. Minun täytyi vain jakaa se ääneen, ja sitten kaikki palasi tasapainoon.

Tunsin sisällä uutta tilaa siinä, missä tuo myllerrys oli ollut, uutta vapautta siellä, missä hetkiä aiemmin oli ollut tiukkuutta ja suojelua. Selvästi yksi aspekti oli tullut lopultakin kotiin. Mutta ihmettelin, miksi se ei tapahtunut aiemmin. Miksi minun täytyi kertoa ystävälle tunteistani, ennen kuin se päästi irti? En tarvinnut mitään häneltä, joten miksi minun täytyi jakaa se ääneen? Tällä kertaa ei ollut kyse kuulluksi tulemisesta. Itse asiassa, jonkin tarinan uudelleen kertominen – kuten puhuminen väärinkohtelusta oikeuttamaan uhriutumisen tunteet – on tapa säilyttää tuo ”paluugravitaatio”, joka pitää kaiken jumissa. Siis, en fanita traumatarinoita tai syyttelyä. Pidän sellaisista asioista mieluummin huolen sisälläni. Siis, miksi en voinut päästää siitä irti aiemmin?

Vastauksena tuohon kysymykseen ystäväni jakoi näkemyksellistä viisautta. Koska useimmat haavoistamme syntyvät suhteessa muihin – perhe, rakastajat, ystävät, viholliset – joskus parantuminen tapahtuu helpommin toisen ihmisen läsnäollessa. Se oli ”niinpä tietysti” -hetki, koska Tobias oli sanonut periaatteessa samaa: integrointi on paljon helpompaa ihmismuodossa, koska useimmat aspektimme olivat ihmisiä. Siitä syystä teemme sitä nyt.

–––––

Aspektit. Integrointi. Lohikäärme. Täysivaltaisuus. Nämä ovat kaikki fantastisia käsitteitä, jotka symboloivat hyvin haastavia reaalielämän kokemuksia. Lopulta ne tuovat vapauden, mutta tunteet joita yksilö käy läpi, ovat syviä ja kouriintuntuvia, ja paljon rohkeutta vaaditaan pysyäkseen vakaana tuon myrskyn keskellä. Nuo kokemukset ovat hyvin todellisia, ja se voi olla hämmentävää, koska tunteet tuntuvat minulta. Ne tuntuvat siltä, että jokin on pielessä tai olen sählännyt tai haavoittunut tai minussa on jotain, mikä tarvitsee korjata. Mutta matkani tässä kohtaa tiedän, että minussa ei ole mitään vikaa. Se merkitsee, että kun noita kurjia tunteita tulee esiin, ne ovat vain käteviä merkkejä siitä, että osa minua saattaa olla valmis tulemaan kotiin.

Tätä lohikäärme tekee. Se haistelee ja kaivaa esiin vanhoja, haudattuja aspekteja – rumia, noloja, tuskaan kietoutuneita – ja esittää ne minulle suurimpina lahjoina, joita se voisi mitenkään löytää. Mutta voin vastaanottaa tämän ”lisää itseäni” -aarteen vain, jos pystyn muistamaan, että minussa ei ole itse asiassa mitään vikaa. Ei tuomitsemista, ei korjaamista – mitään ei tarvita, paitsi kaiken sen totaalista hyväksymistä, mitä tunnen, ja ehdotonta ja täydellistä luottamusta. Jos minun täytyy puhua jollekin, en tarvitse tekosyytä. Jos minun täytyy itkeä, en tarvitse syytä. Jos minusta tuntuu paskalta, en tarvitse tarinaa selittämään miksi. Minun täytyy vain luottaa itseeni, tehdä tuo asia, joka on edessäni, ja selvittää, miten se palvelee minua. Sillä se palvelee aina – aina.

Avain vapauteen on muistaa, että vaikka olen moniolento, saan päättää, kuka minussa on pomo.

Onko integrointi koskaan valmis? Tuleeko minusta koskaan yksi? No, kuten kotitöissä, niin kauan kuin elän täällä, se ei ole koskaan täysin tehty. Mutta säännöllisellä kunnossapidolla ja vähenevällä määrällä sotkuisia kämppäkavereita, siitä tulee varmasti paljon helpompaa.

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taaksepäin. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.