KUKA SANOO, ETTÄ SE ON TOTTA?
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
On ollut mielenkiintoinen kuukausi Crimson Circlessä. Suurin osa henkilökunnan keskusteluista on käsitellyt kahta asiaa: Taivaan risti ja kaikki ne uudet ihmiset, jotka yhtäkkiä löytävät tiensä nettisivuille. Kumpikin asia on jännittävä – ja vähän pelottava.
Monille meistä pieni shaumbra-maailmamme on ollut upea "sydänkoti" – paikka vähän massatietoisuuden ulkopuolella, jossa tunnemme olevamme tervetulleita ja ymmärrettyjä, paikka jonne voimme tulla hulluina päivinä tietäen, ettemme ole yksin. Mutta mitä jos nämä uudet ihmiset eivät ymmärrä? Mitä jos he sanovat meitä hulluiksi? Mitä jos he sotkevat kaiken?
Kirjoittaessani tätä kolumnia joka kuukausi, olen aina tuntenut kirjoittavani rakkaimmille ystävilleni, en joukolle rähiseviä vieraita ihmisiä. Mutta tässä on tuo varsinainen kysymys: kuka se todellisuudessa on, joka hermoilee kaikesta tästä?
Olen varma, ettei se ole mestari-itseni, koska, no, hän on mestari – jolla on runsaasti viisautta, joka ei kutistu epävarmuudesta. Se ei ole tuo "menneisyyteni" viaton olento, joka ilmoittautui rohkeasti menemään paikkaan, jossa kukaan enkeli ei ollut koskaan käynyt – suurimpaan seikkailuun omniversumissa. Eikä se tietenkään ole "tuleva" itseni, joka paistattelee parhaillaan hehkussa, eeppisesti onnistuneesta tutkimusretkestä aika-avaruuteen. Ei, vaan tuo murehtija on pieni ihmisitseni, joka on oppinut vaikean kautta pysymään pienenä ja kätkemään valonsa niiltä, jotka eivät ymmärrä. Oleta, että nyt ihmiset HALUAVAT ymmärtää, mikä merkitsee, että meidän kaikkien on aika avautua, astua esiin ja näkyä.
Näin se menee: Me hullut pioneerit löysimme vastauksen energiaumpikujaan (se on itserakkaus) ja lähetimme sanan enkeliperheillemme: "Hei, tajusimme sen viimeinkin!" Kun tuo informaatio vastaanotettiin ja sulateltiin, pian tuli selväksi, että kotipesän joukkoja (enkeliperheitämme) ei enää tarvittu, joten he lähettivät sanan kaikille jäsenille maan päällä ja sen ulkopuolella: "Hei perhe, katsokaa näitä shaumbra-ihmisiä. He osuivat kultasuoneen!" Sitten he hajaantuivat ja lähtivät omiin seikkailuihinsa. Suuri herääminen oli käynnissä, mitä avusti ja edisti outo virus, joka (oman kokemukseni mukaan) auttaa selvittämään ja irrottamaan jumiutuneita energioita. Ja nyt olemme tässä – ihmisiä jotka saivat tuon viestin, alkaa ilmestyä. Siis vaikka ihmisitseni ei ole kovin varma tästä kehityskulusta, koko Itseni on innoissaan.
Tämä tuo minut takaisin Taivaan ristiin. Viime kuussa kerroin joistain epäilyksistä, jotka minusta kuuluvat olennaisesti koko tähän ajatukseen. Muutkin ihmiset ovat tunnustaneet epäröintinsä, ja minusta se on perusteltua. Mutta se, ettei minulla ole selkeää ajatusta, mitä se tarkoittaa tai mitä tapahtuu, ei merkitse, että käännyn pois. Ei, vaan tämä on totuuden hetki, jolloin saan ryhtyä sanoista tekoihin ja jolloin on tosi kyseessä. Koska kuten olen sanonut usein, joko uskon, että luon todellisuuteni, tai en usko. En voi saada molempia.
Tämä mielessäni haluaisin jakaa pari asiaa, joita henkilökohtaisesti tunnen Taivaan rististä. Ensin yksi lempitotuuteni Tobiakselta:
"SE ON TOTTA, JOS SALLIT SEN OLLA."
Miten pitkälle olen valmis viemään tämän uskomuksen? Mitä rajoituksia olen laittanut siihen, mitä oikeasti uskon mahdolliseksi? Tässä on esimerkki (jonka kerron vähän huolestuneena). Monta vuotta minulla on ollut unissani uskomattomia leijumiskokemuksia. Ja noin viimeiset kymmenen vuotta olen ollut usein tietoinen siitä, että harjoittelen erityisesti tämän taidon tuomista valvetilaani. "Teen vain tämän pienen muutoksen, ja sitten se toimii – muista tämä!!" Se on hyvin yksinkertaista unissani, mutta kun herään, no, on gravitaatio. Leijumisunet ovat tulleet toistuvammiksi viime aikoina, ja pari viikkoa sitten huudahdin innostuneena: "Katso! Teen sitä JA olen valveilla!!" Sitten heräsin. Voi hemmetti.
Päivä tai pari myöhemmin, työstäessäni jotain, missä Adamus puhui Taivaan rististä ja siitä, miten gravitaatio vähenee, minusta alkoi tuntua kummalliselta. Tauko, muutama syvä hengenveto, sitten säikähtänyt tunnistaminen: "Tältä kehoni tuntuu unessa, kun olen valmis leijumaan!" – mitä seurasi välitön törmääminen epäuskoiseen mieleeni: "TIEDÄT, ettei se ole mahdollista, eikö niin?" Mutta hetkinen ... kauan sitten tuota "tämän todellisuuden" rajoitusta ei ollut. Olenko valmis valitsemaan sen pois? Istuttuani siinä sohvalla harkitsemassa hetken, en noussut ylös ja yrittänyt leijua. Ei se tietenkään olisi toiminut – koska "tiesin", ettei se toimisi. Mutta herää kysymys: miten paljon olen valmis höllentämään uskomuksiani tästä ulottuvuudesta? Joko luon todellisuuteni, tai en luo. Miten pitkälle olen valmis viemään sen?
"KAIKKIEN ASIOIDEN YTIMESSÄ, KAKSINAISUUS LAKKASI OLEMASTA."
En koskaan unohda sitä hetkeä Salzburgissa, Itävallassa (2010), kun kuulin tämän Adamuksen syvällisen toteamuksen. Jokin sisälläni muuttui tuona päivänä – kuin pitkän matkan maratoonari, joka kääntyy kulmasta ja näkee maaliviivan aivan edessä. Kaksinaisuus on palvellut meitä hyvin, ja nyt sitä ei enää tarvita. Mutta taaskin, miten pitkälle olen valmis viemään sen? Fyysinen todellisuutemme on rakennettu kaksinaisuudelle, ja se sisältää kaiken "epä-tilan" (un), kuten Adamus kutsuu sitä. Kaksinaisuuden loppuminen kenties merkitsee, että tämä tuoli ja epätuoli muissa ulottuvuuksissa virtaavat yhteen; tämä ihmisminä ja kaiken olevaisen Minä sekoittuvat nyt yhdeksi; todellisuudesta tulee notkea ja myötämielinen, kun kaikki sen osat tulevat takaisin yhteen. Olenko valmis ottamaan niin paljon vastuuta elämäni muotoilemisesta? Olenko valmis elämään elämääni omaan täysivaltaisuuteeni perustuen, eikä mihinkään, mitä Adamus tai Tobias tai Kuthumi tai raamattu tai paavi tai joku kuollut sukulainen on sanonut? Olenko valmis olemaan tuota kaikkea?
Ennen kaikkea, kaksinaisuuden loppumisessa on kyse erillisyyden loppumisesta Itseeni. Onko se vain satua, että jossain todellisuudessa, tuolla jossain olen suuri enkeli, jolla oli naurettava idea jäädä jumiin maan päälle? Jos pidän sen vain tarinana, minun ei oikeasti tarvitse ottaa täyttä vastuuta. Jos pidän Taivaan ristiä vain uutena porkkanana, niin sillä kuka ikinä sitä heiluttaakin, on koko määräysvalta, ja minä olen edelleen onneton uhri. Mutta jos en usko valtapeleihin enää, miten pitkään jatkan niiden pelaamista?
Joka kerta kun teen valinnan luottaa itseeni – pöyristyttävää luottamusta näkymättömään ja todistamattomaan – ihmisitseni valitsee luottaa koko Itseeni, ja joka kerta kun teen sen, se tuo minun ja MINUN muodostaman kaksinaisuuden vähän lähemmäs yhteen. Joka kerta kun tekee sen, se tuo myös ihmisen ja jumaluuden vähän lähemmäs. Ja joka kerta kun tämä tapahtuu, ulottuvuudet tulevat vähän lähemmäs, kunnes lopulta saavutetaan kriittinen massa, "ei paluuta" -kohta, jossa jälleenyhdistyminen on vääjäämätöntä ja väistämätöntä.
Uskon, että siitä Taivaan ristissä on kyse, kaksinaisten ulottuvuuksien kirjaimellisesta jälleenyhdistymisestä, ja se koetaan hyvin yksilölliseltä pohjalta.
Se on tavallaan kuin kaksiosainen epoksi. Voit sekoittaa jompaakumpaa osaa, eikä mitään tapahdu. Mutta sekoitapa ne yhteen, ja yhtäkkiä syntyy täysin uusi aine, joka on jotain täysin erilaista kuin yksittäiset osat. Voin nähdä, miksi Adamus kehotti päästämään irti kaikista ongelmistamme ja painolasteistamme ennen Taivaan ristiä, koska muuten "se todella sattuu". Sitten kun epoksi on sekoitettu, ei ole takaisinpaluuta. Sitten kun ulottuvuudet ovat alkaneet yhdistyä, koko todellisuusaine alkaa muuttua – hitaasti, luojan kiitos – mutta mitä aiomme tehdä sillä? Luulen, että Adamuksen mainitsema "sattuminen" todennäköisesti liittyy siihen, miten luon elämäni.
Jos syytän porkkanoita ja lupauksia ja häiriötekijöitä epätyydyttävästä olemassaolostani, lähitulevaisuudessa vahvistuvat luojakykyni tekevät siitä vielä epätyydyttävämpää ja turhauttavampaa. Mutta jos heitän rajoitukset tuuleen ja annan itseni uskoa, että mikä tahansa on mahdollista, kenties se todella on totta. Ja jos tuhannet tietoiset ihmiset valitsevat unelmiensa täyttymisen, miten niin voisi olla olematta – ja muuttamatta maailmaa prosessin aikana?
Minusta tuntuu nyt tärkeimmältä olla mahdollisimman selkeä kaiken ja kaikkien kanssa, varsinkin itseni, koska silloin kun elämäni riippuu minusta, ainoat mahdottomuudet ovat niitä, jotka päätän uskoa.
Kenellä on määräysvalta elämässäni, ellei minulla?
Kuka muu kuin oma itseni sanoo, että jokin on totta tai ei ole?
***
"Voin kertoa teille yhden asian – minkä tahansa todellisuuden valitsette, se on totta."
(Master's Life 11)
"Tuo tie on se koodi, jonka loimme Atlantiksen aikoina tuomaan meidät tähän aikaan, jolloin tuodaan tunnettu ja tuntematon yhteen."
(Master Code)
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.