YLÖSNOUSEMUS ON UUTTA SEKSIKKYYTTÄ
Kirjoittanut Wendy Hutchinson (www.in5D.com)
12.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Ylösnousemus on matka takaisin sieluusi. Se ei ole ulkoinen paketti, vaan tulemista niiksi upeiksi henkiolennoiksi, joita olemme, eläen korkeinta ja parasta elämäämme. Siinä on kyse heräämisestä joka päivä vähän paremmaksi ihmiseksi, kuin olimme edellispäivänä. Ylösnousemuksessa on kyse värähtelymme ja energiataajuutemme nostamisesta ja parempien valintojen tekemisestä siinä, miten reagoimme elämäämme päivän joka hetki. Monet meistä ovat ylösnousemuspolulla käsittämättä edes sitä. Se on heräämistä vähän parempana ihmisenä kuin eilen. Olemme päättäneet, että haluamme elää terveemmällä elämäntyylillä – patikoimme tai pyöräilemme tai surffaamme tai lumilautailemme. Teemme jotain, mikä vaikuttaa sieluumme positiivisella tavalla, eikä se liity raha-asioihin tai ulkoisiin olosuhteisiin. Se voi olla päätös elää ystävällisesti tuomitsemisen sijasta, kun olemme tekemisessä ympäröivän maailman kanssa.
Ei ole mitään seksikkäämpää, kuin nainen tai mies joka kulkee aitoa polkua, on omassa voimassaan ja ottaa täyden vastuun siitä, missä kohtaa hän ovat omassa elämässään. Ylösnousemus ei ole enkelien laulamista ja Punaisen meren jakautumista kahtia. Se voi olla hidasta ryömimistä pois katuojasta. Jos joku on masentunut ja hänestä tulee vihainen, tuo ihminen ylösnousee. Hän on siirtänyt viisaria hivenen ylöspäin. Jos joku on jengissä ja hän päättää jättää sen, se on ylösnousemista. Jos joku päättää seurata intuitiotaan ja parantaa itseään jollain tavalla, pienellä tai suurella, se on ylösnousemista. Se ei liity mitenkään uskonnollisiin oppeihin tai rukoiluun. Se liittyy kaikin tavoin SINUUN.
Ytimeltään olemme energiaolentoja. Taajuutemme (tai signaali jota lähetämme) luo todellisuutemme. Energiavärähtelyämme ja puumerkkiämme lähetetään maailmaan 24/7, tiedostamme sen tai emme, mikä luo suoran resonanssikaiun, joka vastaa ja näin luo todellisuuttamme. Uskomuksemme antavat polttoainetta totuudellemme, muokkaavat todellisuuttamme ja voivat joko luoda ylösnousemusta tai hidasta laskeutumista pelkoon ja kaaokseen. Olemme majakoita, jotka lähettävät värähtelysignaalia. Universumi tavallaan vastaa tuohon taajuussignaaliin sovittamalla asiat yhteen täydellisesti tuon värähtelyn kanssa. Se toimittaa tuohon värähtelyyn sopivia kokemuksia, suhteita ja todellisuuksia. Ei ole hyvää tai huonoa – todellisuutemme on pelkästään kaiku ja vastaus lähetettyyn signaaliin.
Ylösnousemus on joko tietoista tai tiedostamatonta henkilökohtaisen värähtelytaajuuden nostamista. Se on tietoisuutta sisällämme jostain, minkä täytyy muuttua paremman lopputuloksen luomiseksi. Monet ihmiset odottavat ulkoisen maailman muuttuvan ja luovan parempia lopputuloksia. Nämä ovat niitä samoja ihmisiä, jotka jäävät jumiin samoihin pese-ja-huuhtele-kaavoihin ja toistavat samoja kamppailuja ja lopputuloksia päivästä toiseen, vuodesta toiseen.
Ainoa tapa muuttua ja luoda seksikkäämpi, mehukkaampi ja herkullisempi ylösnoussut elämä, on nostaa värähtelyään! Kysymys kuuluu: miten? Oman värähtelyni nostamiseksi aloin kunnioittaa itseäni. Lakkasin tekemästä asioita syyllisyyden ja velvollisuuden vuoksi. Epäröimättä en osallistu enää asioihin, jotka eivät resonoi kanssani. Tämä aiheutti merkittävää takaisintyöntöä ihmisiltä, jotka tottuivat siihen, että seurasin heidän agendaansa. Tämä oli syvältä, mutta en perääntynyt.
Toiseksi päätin pitää HAUSKAA!!! Mikään ei nosta värähtelyä nopeammin kuin ilo. Mene ulos tekemään jotain. Mene tanssimaan, mene kuuntelemaan live-musiikkia, kiipeä vuorelle, tee jotain uutta, kuten SUP-jooga tai tankotanssi, soita musiikkia, laula ja luo. Elämä on elämistä, ei kuolemista varten. Tämä on minulle elämisen vuosi. Matkustan uusiin paikkoihin ja kokeilen uusia asioita. Viime viikolla menin riippumattojoogaan. Minulle on epämukavaa roikkua ylösalaisin, ja sitten menin tunnille ja näin jonkun joogatytön roikkumassa ylösalaisin. Ajattelin itsekseni: "En missään nimessä tee tuota", mutta tunnin puolivälissä roikuin ylösalaisin ja tavallaan pidin siitä. Tapaa uusia ihmisiä! Voimme joutua ns. ystäväuraan, kuten kutsun sitä. Meillä on oma piirimme ja hengaamme samojen ihmisten kanssa tehden samoja asioita. Pese-ja-huuhtele-toistoa. Mausta sitä, tutustu uuteen ystävään. Jos chillaaminen ja lukeminen tekee sinut onnelliseksi, tee sitten sitä. Pointtina on, että tee sitä, mikä sytyttää ilosi ja nostaa värähtelyäsi.
Seuraava askel on kunnioittaa kehoasi. Saamme yhden kehon, jonka pitäisi kestää koko elämämme, mutta ihmiset kohtelevat kehoaan kuin jälkihuomautusta. Rankaisemme kehoa alkoholilla ja ruuilla, joiden ravintoarvo on nolla. Olemme ruokakaapilla ensimmäisestä stressioireesta tai kaadamme viiniä. Syyllistyin kumpaankin näistä, ja saanen kertoa, ettei minusta tuntunut paskalta sen vuoksi – minusta tuntui melko hyvältä, joten jatkoin sen tekemistä. Sillä ei tunnu olevan merkitystä, mitä syömme ja juomme päivittäin, mutta ajan kuluessa kumulatiivinen vaikutus on negatiivinen. Jokin avautui minulla, kun menin syvemmälle työhöni energiaterapeuttina. Oivalsin, että sieluni tarvitsi terveen asuinpaikan. Työskentelen universumin energian kanssa ja tuon sitä juoksuttamaan ja harmonisoimaan niiden ihmisten energiaa, jotka makaavat pöydälläni. Minun täytyy olla puhdas fyysisesti ja energeettisesti juoksuttaakseni tätä energiaa ja pysyäkseni yhteydessä jumaluuteen. En voi olla krapulassa ja tehdä energiatyötä ihmisille. Luovuin alkoholista, sokerista, kofeiinista, zerokokiksesta, enkä juuri koskaan syö pikaruokaa.
Vaihdoin täydellisen terveyden ja hyvinvoinnin ajattelutapaan, mikä merkitsi, että kehooni menevät asiat ravitsevat sitä. Elän tällä elämäntyylillä nauttiakseni elämänlaadusta, kun ikäännyt. En koskaan sairastu. Kunnioitan täysin valintoja, joita te kaikki teette. Tähän ei liity lainkaan tuomitsemista. Terveyteen liittyvä ylösnouseminen voi merkitä päätöstä pysäköidä vähän kauemmas kaupan ovesta – mikä tahansa toimii sinulla. Pieninkin parannus on alku. Saamme yhden kehon – kunnioita sitä. Ole paras sinä, mihin pystyt.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Laita uffo asialle, mene itse perässä