DNA:N TRANSFORMOITUMINEN
Kirjoittanut Teri Wade (www.in5D.com)
23.7.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olemme olleet jumissa universaalissa aikamatriisissa, eli ihmis-DNA on ollut kytkettynä irti korkeampien ulottuvuuksien korkeammista taajuuksista. DNA:mme alkaa nyt päästä noihin korkeampiin taajuuksiin.
Ihmisrotu on nyt oivaltamassa, että se 97 % DNA:sta jota emme käytä, saattaa meidät todellisuuteen, jota useimmat eivät pysty edes ymmärtämään, korkeampaan tarkoitukseen, ja tämä ihmisrodun herääminen tapahtuu ensimmäistä kertaa lajihistoriassamme. Mutta muista, että suostuimme tekemään tämän itsellemme.
Murtaudumme noiden rajoitusten läpi, jotka ovat estäneet kehittymisemme tuhansia vuosia. Sieluherääminen vaatii uskomustemme laajentamista ohjelmoitujen uskomusjärjestelmiemme yli. Tiedän kuulostavani rikkinäiseltä levyltä, mutta meidän täytyy poisoppia kaikki, minkä on opetettu olevan totta.
Tulemme tälle maatasolle tietäen universaalin totuutemme, mutta kun kasvamme tässä ohjelmoidussa hologrammiyhteiskunnassa, yhteytemme katkeaa tuohon tietämiseen ja meille opetetaan ohjelmoituja uskomuksia, joita välitetään sukupolvelta toiselle, mikä poistaa suuren osa tuosta tietämisestä. Tämä 3D-matriisiperusta luo rajoituksia noiden uskomusten avulla – universumissa ei ole rajoituksia.
Nämä rajat ja rajoitukset rajoittavat henkistä kasvuamme. DNA:mme ei ole vain biologinen, vaan myös "ulotteinen". Tiedemiehet eivät pääse sen yli, että DNA on vain biologinen, mutta he eivät ymmärrä, että se on galaktinen puumerkkimme. Se on henkilökohtainen harmoninen värähtelymme, kun virtaamme universumin kanssa. Jos virtaat näiden taajuuksien kanssa, näet – kuten olen sanonut aiemmin – miten kaikki vain loksahtaa paikoilleen, mutta jos vastustat tätä virtaa, saat kitkaa, joka aiheuttaa kaaosta, ja tuo kaaos voi olla jotain niin yksinkertaista kuin tappelu puolison tai sisaruksen kanssa, tai se voi olla planetaarista. Koska kaikki on yhteydessä! Onko tässä tolkkua?
Jos kuulisimme DNA:mme jokaisen säikeen harmonisen resonanssin, äänen, huomaisimme sen aikaansaavan tietyn harmonisen taajuuden. Tuo harmoninen taajuus on universaali tunnuksemme. Käytännössä olemme olemassa oman harmonisen resonanssimme sisällä.
DNA-taajuutemme on kuin lähetin ja vastaanotin, ja se yhdistää meidät biologisesti ja energeettisesti kaikkeen ympäristössä ja universumissa. Ihminen kykenee parantamaan äänitaajuudella. Tietoisuusaallot saivat luomisen aikaan värähtelytaajuuden avulla, ja ihmisen alkuperä on tämän luomisen sivutuote.
Ihminen on puhdasta energiaa aaltogenetiikassa. Roska-DNA toimii superkoodien ja aaltokommunikoinnin infrastruktuurissa. Taas kerran, kaikki on värähtelyä. Ihmisgenetiikka on osa suurempaa universaalia aaltokommunikointihologrammia. Kaikki on yhteydessä!
Kaukoaistiminen, kaukoparantaminen ja telepatia ovat kaikki osa ihmisprotokollaa, ja me kaikki havaitsemme tämän pian. Ns. tiedemiehemme jotka kutsuvat 97 %:ia DNA:stamme roskaksi, eivät näe sen äärimmäisen tärkeää käyttötarkoitusta … vielä!
Kun astuimme 2012 fotonivyöhön, joka on äärimmäisen korkeataajuinen valomeri, johon astuimme Vesimiehen ajan alussa, tuo 97 % DNA:sta alkoi pyöriä spiraalina ylöspäin noiden kahden biologisen säikeen läpi, ja ne alkavat järjestäytyä uudelleen. Näin ollen ihmisrodun herääminen. Olemme siirtymässä kahden säikeen kaksoiskierteestä 12 säikeen kierteeseen. Tämä kehittää ihmisen evoluutiohyppyyn!
Nykyinen aurinkokuntamme käy läpi merkittäviä universaaleja syklejä. Olen puhunut yhdestä melkoisesti … päiväntasausprekessio, joka on merkittävä pelinmuuttaja nykytodellisuudessamme. Kaikkea päivitetään näillä korkeammilla "torsioaalloilla" riippumatta siitä, onko siihen valmis tai ei.
Tämän ihmisevoluutiohypyn jonka tunnemme ja näemme, aiheuttivat nämä korkeammat taajuudet, ja se on nimeltään ylösnousemus. Ylösnousemusprosessi tapahtuu rutiininomaisesti aurinkokuntamme muille planeetoille niiden kehittyessä. Tämä on pääsyy, miksi ylösnousseet mestarit ovat palanneet ja ihmisrotuun ottavat yhteyttä olennot, jotka ovat jo kehittyneet tämän evoluutioprosessin yli, ja he ovat auttamassa meitä ylösnousemaan. Ne jotka ovat avoimia ja valmiita, saavat kontaktin näihin olentoihin, ja heitä opastetaan tämän prosessin aikana juuri tänä aikana historiassamme.
Ne jotka heräävät tällä planeetalla, alkavat etsiä korkeampia vastauksia ja prosesseja. Meidän täytyy selvittää kaikki entiset ongelmat, antaa anteeksi itsellemme ja päästää irti negatiivisista energiamalleista. Tässä on viime kädessä kyse siitä, että oma ajattelutapa täytyy avata universaalille tasolle.
Periaatteessa käymme läpi ohjelmoitua energeettistä evoluutiota. Kolmannen ulottuvuuden ihmiset kokevat itsensä erilliseksi toisistaan ja käsittelevät selviytymisongelmia, ja neljännen ulottuvuuden ihmiset ovat itsetietoisia ja ymmärtävät ykseysyhteyden toisiinsa.
Jotkut ihmiset sanovat, että fyysistä 3D-kehoa ja DNA:ta ei tueta 4D-olemassaolossa, mikä ei ole totta, koska teemme sitä nyt. Taas kerran, ihminen on aina ollut kokeilu ja tämä ylösnousemusprosessi on tuon kokeilun huippukohta. Monet sanovat, että tämä ylösnousemus tapahtuu hetkessä. Itse uskon, että se tapahtuu hetkessä, mutta jotkut kulttuurit sanovat, että se vie kolme päivää, eli kolmen päivän pimeys josta olemme kaikki kuulleet. Päättelen tämän niin, että jokainen on eri värähtelytasolla, ja uskon, että kaikki riippuu siitä, missä itse on … Eli henkilöllä joka on korkeammassa taajuudessa, se voi olla välitön vilahdus, ja kenties joillakin jotka eivät ole, se vie kolme päivää. Näetkö, mitä tarkoitan?
Kun tämä ylösnousemus tapahtuu sinulle, heräät yhtenä päivänä ja värit ovat paljon elävämpiä ja kirkkaampia. Ja kun – sanotaan vaikka – hyppäät ilmaan, sinulta vie 30 sekuntia leijua takaisin maan pinnalle sen sijaan, että tulet heti takaisin. Periaatteessa ylösnousemus on prosessi, jonka olennot käyvät läpi muuttaessaan tiheyttä.
Tiedän, että monet teistä tuntevat tämän DNA-muutoksen fyysisiä oireita, ja se menee ohi, kun tämä Kristus-siemen integroituu täysin fyysiseen ja ei-fyysiseen todellisuuteesi. Kaikki nämä fyysiset ja tunneoireet ovat vain sitä, että päästät irti menneisyydestä. Ja kaikille teille joita ärsyttää suhteiden menettäminen perheeseen, ystäviin jne., kun heräätte: teidät on sidottu heihin vain biologisella karmalla. Se kaikki on tätä prosessia. Nuo suhteet voidaan kuitenkin pelastaa, mutta ainoastaan noissa uusissa energioissa ilman karmakiinnikkeitä.
Muista vain, että kun sinusta tuntuu, kuin kävelisit kahden eri maailman välillä, tai kuten olen sanonut monta kertaa, sinulla on jalka kahdessa maailmassa, tunnet tietoisuutesi siirtymisen näihin uusiin energioihin ja joskus fyysinen kehosi laahaa perässä. Periaatteessa olet kuin tietokone ja käyt läpi uudelleenkäynnistystä, ja joskus sinun täytyy sulkeutua vähäksi aikaa voidaksesi ladata tämän uuden hienostuneen ohjelmiston. Mutta muista, ettet ole koskaan yksin.
Teri Wade
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Älä pidä uffoa vakan alla
Uusimmat viestit
28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos19.11.2023 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä27.11.2023 - Hämmentävää aikaa27.11.2023 - Täysikuu Kaksosissa ja Aurinko Jousimieheen tai Skorpioniin ja KäärmeenkantajaanMarraskuu 2023 - Asioiden yhdistäminenMarraskuu 2023 - Maayan Inon - Olen tässä13.10.2023 - Miten tuntea empatiaa ottamatta ihmisten stressiä25.11.2023 - Sakraalichakra ja viides ulottuvuus18.11.2023 - Stepaten iloa kohti22.11.2023 - Rauhan tekeminen perheen kanssa12.11.2023 - Nämä ovat jännittävimpiä aikoja21.11.2023 - Pimeyttä ennen aamunkoittoa10.11.2023 - Kaikki mitä tarvitsee tietää heränneenä ihmisenä19.11.2023 - Kiitollisuus ennustettavasta elämästä8.11.2023 - Muutu juuri nyt ja ole 5D-itsesiMarraskuu 2023 - Jumalatarten opas taisteluistaan luopumiseen23.7.2019 - DNA:n transformoituminen
