KOSMINEN ENERGIARAPORTTI
Kirjoittanut Kim Semetis (divinewarriorgoddess.com)
5.8.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Meille annetaan tällä hetkellä lahja, kun Leijonaportti lähestyy, vaikkei ehkä siltä tunnu. Nämä ajankohtaiset valopäivitykset menevät suoraan syvimpiin ydinepävarmuuksiimme. Tämä kaikki liittyy juurichakraan, kun olemme saattaneet tuntea pelkoa rahaan, suhteisiin, turvallisuuteen ja varmuuteen liittyen. Tämä aiheuttaa suurta huolta ja ahdistusta, jota on ollut vaikea karistaa pois. Tämä johtuu siitä, ettemme tunne ja vapauta ainoastaan sisäisiä matriisiohjelmiamme, vaan myös puolesta kollektiivin, jossa nämä ohjelmat pyörivät myös edelleen.
Olin poissa linjoilta pari päivää, kun tunsin tämän kollektiivisen muutoksen hyvin syvästi. Huomasin ajattelevani asioita, jotka luulin jo aikaa sitten unohtaneeni – kuitenkin ne olivat tässä taas. Niinpä tunsin todella ne ja sen, mitä tapahtui. Olin kauan sitten lähtenyt hyvin pitkästä avioliitosta. Kuitenkin huomasin ajattelevani ex-miestäni ja sitä, miten upeaa oli tuntea, että oli turvaa, rakastettu ja pidettiin hyvin huolta. Huomasin kulkeutuvani ajatuksiin isästä ja siitä, miten turvalliselta minusta tuntui hänen ollessaan vielä täällä. Kumpikin näistä merkittävistä miehistä on ollut poissa elämästäni hyvin pitkään – kuitenkin he tulevat taas takasin. Erosin mieheni kanssa 14 vuotta sitten ja isäni meni kotiin 10 vuotta sitten. He olivat kumpikin olleet kallioni, turvani ja varmuuteni elämässä.
Rehellisesti sanottuna olen kamppaillut siitä lähtien itseni elättämisen kanssa taloudellisesti. On ollut hyvin pitkä ja kiemurainen tie tehdä kolmea työtä seitsemänä päivänä viikossa ja samaan aikaan palvella henkisessä kirkossa. Nuo olivat 3D/4D-matriisin kovia ja pitkiä päiviä. Muutama vuosi sitten minut johdatettiin aloittamaan oma henkinen bisnekseni, opettamaan ja pitämään sessioita, kuitenkin taloudellinen menestys on edelleen karttanut minua. On edelleen tukos, jota selvitän.
Tuon tämän esiin, koska monet meistä tällä polulla korkeampaan tietoisuuteen työstävät edelleen tätä hyvin syvään juurtunutta arvottomuusongelmaa. Lisäksi minulla punoutuu tähän erillisyystukokseen myös toinen ohjelma, ja se on, ettemme voi pärjätä omillamme taloudellisesti. Kasvoin aikana, jolloin miehet ansaitsivat rahan ja naiset pitivät huolta kodista. Vaikka nainen olisi ollut töissä, hän ansaitsi hyvin vähän rahaa, jolla ei ollut merkitystä. Niinpä jos olemme jumalainen feminiinisyys, meidät ohjelmoitiin alusta saakka uskomaan, että emme olleet paljonkaan arvoisia. Näetkö, miten ne punoutuvat yhteen ja luovat tämän voimakkaan tunteen, ettei ole turvassa ja tuettu kaikin tavoin?
Rehellisesti sanottuna olen työstänyt tätä 14 vuotta ja tunnen eksyneeni – ehkä en pääsekään koskaan täysin eroon tästä ohjelmasta. Kuitenkin tiedän, että jokaisen vapautumisen myötä pääsen lähemmäs ja lähemmäs täydellistä vapautumista siitä. Niinpä tällä erää kohtaan nämä pelot ja ahdistukset ja sallin niiden tulla pintaan, tunteakseni ne täysin, antaakseni niille rakkautta ja salliakseni niiden pudota pois, hävitä itsestään. Ne eivät enää terrorisoi minua, niin kuin ennen. Kirjoittaessani niistä nyt minusta tuntuu kevyemmältä ja vapaammalta. Tämä on lahja meille, jos sallimme sen. Nimittäin tiedämme syvällä sisällämme, että oikeasti olemme arvokkaita ja kaiken sen kauneuden arvoisia, mitä elämällä on annettavana.
Elän suurimman osan ajasta viidennessä ulottuvuudessa, joka on kaunis, taianomainen ja hämmästyttävä, ja sitten virtaan toisinaan takaisin neljänteen, kun siirryn olemaan täysivaltainen valo-olento. Ja tässä kohtaa olen nyt. Tunnustan omat pelkoni, tunnustan omat puuteohjelmani, tunnustan arvottomuusohjelmani ja jaan ne teidän kanssanne tässä, jotta tiedätte, että te ette ole yksin, kun selvitämme "juttujamme" yhdessä. En teeskentele, ettei minulla ole edelleen syvää sisäistä työtä tehtävänä, koska minulla on, aivan kuten meillä kaikilla. Yritän olla aito ja väärentämätön, jotteivät toiset tunne olevansa täysin yksin. Jaan ilojani ja surujani, koska tiedän, että tehdessäni sen, toiset resonoivat, kun voimme saada vahvistusta omille kokemuksillemme, tuon energian edustaessa monia tänä aikana, jolloin puhdistamme kollektiivisesti. Selvitämme tämän yhdessä, sillä olemme kaikki yhtä, ja kun teemme erittäin syvän sisäisen työmme ja selvitämme nämä hyvin syvään juurtuneet ohjelmat, autamme kaikkia.
Minun täytyy mainita, ettemme ole kaatuneet taaksepäin suuren irtipäästämisen aikoina – olemme silti hyvin yhteydessä ja siirrymme eteenpäin, vaikkei siltä tunnukaan tuolla hetkellä. Etsi merkkejä universumilta – niitä on kaikkialla, jos avaudut ja katsot. Tämä kuva otettiin eilen illalla suuren ahdinkoni keskellä. Kuitenkin tässä se oli – taianomainen merkki kauniilta universumiltani, että minä/me olemme aivan raiteilla ja oikeaan aikaan!
Olemme kaikki todellisia sotureita, kun kohtaamme ja puhdistamme omat ohjelmamme ja autamme koko ihmiskuntaa syvimmän rakkauden ja arvostuksen kera. Olemme uuden Maan rakkaussotureita. Kiitos teille kaikesta, mitä teette. Rakastamme teitä.
Kim Semetis – jumalainen soturijumalatar
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Joukossa uffous tiivistyy
Uusimmat viestit
27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus26.11.2023 - Patriarkaatin jälkeen29.11.2023 - Tervetuloa moniulotteiseen itseenne28.11.2023 - Milloin näemme edistymistä?25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - Ylösnousemusoireet28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos5.8.2019 - Kosminen energiaraportti
