ENERGIAPÄIVITYS – UUDENKUUN SIUNAUKSIA
Kirjoittanut Kim Semetis (divinewarriorgoddess.com)
7.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Se mikä voi tuntua epämukavalta, on itse asiassa uuden kuun siunaus! Fyysisiä merkkejä siitä, kun uusikuu päivittää ja aktivoi meitä auttamaan puhdistumisessa, kun lähestymme 11-11-porttia. Suuria muutoksia tapahtuu energeettisesti tänä aikana, mikä poistaa lisää muistinmenetys- ja vääristymäverhojamme. Miten loistavan lahjan saamme universumiltamme!
Kun puhdistamme kaikki vääristymämme, puhdistamme myös koko kollektiivin vääristymät, vaikkei ehkä näytä siltä. Mitä korkeammalle kiipeämme, sitä vähemmän pystymme samaistumaan asioiden vanhaan tekemistapaan ja muihin ihmisiin. Siksi saattaa vaikuttaa siltä, että näillä kahdella on suuri etäisyys. Kuitenkin tässä jaamme edelleen valoamme, vaikka ehkä vaikuttaa siltä, etteivät monet pysty samaistumaan, mutta ole vakuuttunut siitä, että heidän sielunsa resonoi. Kuitenkin kun annamme ihmismielemme tulla mukaan sekoitukseen, se luo vääristymiä, jotka vain sielu voi selvittää. Kaikki on oikeasti täysin järjestyksessä ja jumalaisessa aikataulussa. Samaan aikaan he voivat ajatella, että meistä on tulossa hullu ja olemme ihan pihalla, sillä ihminen tuomitsee sen, mitä se ei ymmärrä. Meidän on oltava ok tämän kanssa, kun lennämme korkeammalle ja korkeammalle joka päivä.
Muista seuraava. Jos sinulla tulee syvää pelkoa esiin puhdistettavaksi, riemuitse siinä tietäen, että mitä enemmän puhdistamme, sitä vähemmän meillä on. Ole kiitollinen, kun tämä tulee esiin. Tiedä ja kerro itsellesi, ettei tämä pelko ole totta. Se on pelkästään jokin vanha ohjelma, joka tulee esiin. Anna sen mennä, älä usko sitä enää. Se ei enää palvele meitä korkeammassa tietoisuudessa. Mitä enemmän päästämme irti, sitä korkeammalla lennämme!
Muistutus. Kurkkuchakrapuhdistuksia on myös tapahtunut päiväkaupalla auttamaan kommunikointikanaviemme avaamisessa. Tämä auttaa kommunikoimaan sydän avoimena sen, mikä täytyy sanoa, valoastiana ja rakkauden kera. Kaiken tapahtuessa luonnostaan ja orgaanisesti, kun avaudumme korkeampiin taajuuksiin. Tämä esiintyy yskänä, joka vaihtelee heikosta säännölliseen riippuen siitä, miten paljon kurkkuchakrasta täytyy puhdistaa. Jos olemme tukahduttaneet todelliset ajatuksemme, niin se saattaa olla voimakkaampaa, kun opettelemme navigoimaan kommunikointiamme täysin uusilla tasoilla. Tämä ei auta ainoastaan meitä, vaan myös kaikkia kohtaamiamme, kun he oppivat meiltä, mitä merkitsee yhdistyä ja kommunikoida rakastavasti ja ystävällisesti.
Muistutus. Tällä hetkellä on kosmisia kuumuusaaltoja auttamassa vanhan ohjelmoinnin polttamisessa ja tiheyden vapauttamisessa fyysisestä astiastamme. Nämä tuntuvat kuumilta aalloilta tai syöksyiltä, kun ne kulkevat koko kehomme läpi. Olomme voi muuttua kylmästä "ultrasoniseen" kuumuuteen hetkessä. Kun alamme olla tai olemme kokenut "energiasensitiivi", pääsemme enemmän ja enemmän vireeseen tämän energialiikkeen kanssa. Kun alamme kokea näitä kuumuusaaltoja, olemme ylösnousemusmatkallamme pidemmälle, kuin olemme ehkä aiemmin ajatelleet. Nämä aallot ovat täällä auttamassa meitä siinä, mitä olemme jo työstäneet, kun muistinmenetysverhoja poistetaan lisää näiden energioiden myötä.
Muistutus. On käynnissä koko hermostomme sähkömagneettistimulointi. Kun valokehomme herää ja sitten jatkaa kehittymistä, koko maa-astiamme käy läpi heräämisen. Tämä voi tuntua kuin maanjäristykseltä kehossa, kun valomme ja solumme alkavat kiitää luoden uusia hermoratoja. Tapahtuu myös umpieritejärjestelmän ylistimulointia. Se voi tuntua epämukavalta, kun se työntää pintaan kaikki vääristymät, joita meillä on ollut kehossamme. Alamme käydä uudestaan kaikessa tunnetuskassa, jota olemme varastoineet aioneita. Alamme ihmetellä, miksi olemme niin tunteikas, väsynyt ja fyysisesti kipeä. Tämä johtuu siitä, ettei ylösnousemukselta ja valolta voi piiloutua. Valo säteilee kaikkiin pimeisiin paikkoihin, jotka ovat olleet piilossa. Tämäkin on siunaus, jos annamme sen olla, käymme sen läpi ja vapautamme kaiken pimeyden valoon, sillä kun tämä pimeys on vapautettu, on vain valoa. Sitten kun nämä tunteet on vapautettu, ne ovat poissa. Riemuitse tämän tietämisestä!
Muistutus. Mallien uudelleenkirjoitus on käynnissä tämän uudenkuun myötä. Mallin uudelleenkirjoitus voidaan nähdä ihmistermein "uudestaan tekemisenä". Aloittaen alusta. Tämä pyyhkii pöydän puhtaaksi ja aloittaa alusta, ja kuka ei pidä uudestaan tekemisestä? Tämä on uusi alku, mitä uusikuu on. Ainoastaan ihmiset vellovat menneisyydessä ja elävät uudestaan ja uudestaan asioita, kun he jatkavat vanhojen loukkaus- ja tuskatarinoidensa ruokkimista. Tämä on uudistumisaikaa – antaa kaiken sen mennä ja oivaltaen, että voimme aloittaa alusta tänään. (Uudenkuun energiat ovat käytössä kolme päivää ennen uutta kuuta ja kolme päivää sen jälkeen.) Voimme luoda kauniin uuden elämän, joka on enemmän täynnä iloa, kuin tiesimme koskaan mahdolliseksi. Meidän täytyy vain uskoa, että se on mahdollista, koska se on!
Muistutus. Tällä hetkellä tapahtuu koko aivojen ja pään uudelleenjohdotusta. Tänä aamuna heräsin siihen tunteeseen, että koko päätäni johdotetaan uudelleen – ja koen sitä edelleen. Tämä voi tuntua kallon kivulta ja epämukavuudelta, se voi tuntua tai olla tuntumatta päänsäryltä riippuen ymmärrystasostasi. Kipu siirtyy paikasta toiseen koko pään alueella. Tämä on valoa, joka liikkuu ympäriinsä paikkoihin, jotka saattavat tuntua sattumanvaraisilta. Kuitenkin tiedämme, että valo tietää tarkkaan, minne mennä ja mitä tehdä, ja se menee juuri sinne, missä sitä tarvitaan tietoisuutemme nostamiseksi korkeammalle ja korkeammalle, kaikkeen uuteen ymmärrykseen elämisestä moniulotteisena valo-olentona. Jos sinulla on päänsärkyä tänä aikana, erityisesti otsalohkossa ja silmissä, koet käpylisäkeen versioparannusaktivointia. Lisämerkkejä on mm. epäselvä/sumea näkö, kun opettelemme näkemään kaikilla uusilla tavoilla kolmannella silmällämme (käpylisäke), ihmissilmien sijasta. Luota tähän prosessiin, ja tee, mitä voit, kalkin poistamiseksi käpylisäkkeestä auttamaan tässä prosessissa.
Muistutus. On käynnissä myös korkeamman sydämen aktivoitumista! Korkeamman sydämen stimulointi ilmenee sydämentykytyksenä, Se vaihtelee kevyestä melko voimakkaaseen. Tätä on tapahtunut nyt päivätolkulla. Tämä avaa sydäntämme suuremmalle rakkaudelle, puhtaalle rakkaudelle ja puhtaimmalle rakkaudelle enemmän kuin koskaan. Tämä on todellinen ydinolemuksemme – kuitenkin olemme unohtaneet sen, kun vaivuimme syvään uneen tullessamme maatasolle. Nyt kaikkien on kuitenkin aika herätä omaan tahtiinsa ja omana aikanaan sille, keitä he todellisuudessa ovat. Joka kerta kun avaamme sydämemme tälle puhtaimmalle rakkaudelle, koemme suurta taikaa, iloa ja autuutta. Ennen kuin koet sen itse, sitä voi olla vaikea kuvitella, koska se tuntuu puhtaalta euforialta, ja näin on, koska se on sitä. Voimme elää näin koko ajan, kun nostamme tietoisuutta ja avaamme sydämen. Voimme tuntea myös, milloin sydämemme on kiinni. Tiedämme tämän erillisyyden, tuomitsemisen ja kritiikin tunteesta. Tämä ei tunnu hyvältä, ja se on pointtina.
Kun alamme oppia navigoimaan ulottuvuuksia, voimme helposti paikantaa, missä olemme energeettisesti. Meillä on valta valita, missä olemme kullakin hetkellä, pelkästään avaamalla sydämen ja tarkkailemalla ajatuksiamme. Miten hämmästyttävää se on? Melko hemmetin mahtavaa!
Luodaanpa kaikki satumainen ja taianomainen elämä näillä uuden kuun siunauksilla!
Rakastan teitä kaikkia kovasti,
Kim
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.