HO JA EI-PAIKKA

Kirjoittanut Joachim Wolffram (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2017 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ho istui Ylösnousseiden mestarien klubilla lempipenkillään. Hän pohdiskeli irtipäästämistä sekä viime inkarnaatiotaan maan päällä – miten "Viisas vuorilta" oli valinnut hänet oppipojakseen, kun hän oli vasta 5-vuotias. Ho tiesi, että hänen viimeinen elämänsä oli siunattu. Vaikka hän kasvoi ilman vanhempiaan tai muita lapsia, hänellä oli iloinen elämä. Hänen mestarinsa, Viisas, opetti hänelle kaiken, mitä itse tiesi, käyttämättä selityksiä, ja Ho oppi luonnostaan ja ponnistelematta.

Ajalla ei ollut todellista merkitystä hänelle ja hänen mestarilleen – se oli hänen ensimmäinen läksynsä. Mestari kehotti häntä istumaan kiven viereen heidän mökkinsä lähellä. Istumaan siinä ja tuntemaan kiveä, sen kiinteyttä ja omaa elämänrytmiä, joka oli hyvin erilainen kuin ihmiskokemus. Ho istui siinä viikkotolkulla – ja rakasti sitä. Hän rakasti tulla kiveksi, sulautua yhteen sen kanssa, sulautua yhteen maan kanssa ja tulla maaksi.

Vuosien saatossa Viisas opetti Holle kaiken luonnon elementeistä ja luonnosta. Yhtenä päivänä kun Ho tuli yhdeksi ilmaelementin kanssa, hän huomasi yhtäkkiä kävelevänsä ilmassa, korkealla vuorten päällä. Jotenkin se tuntui täysin luonnolliselta hänestä, mutta samaan aikaan se oli suuri ilo, kun hän oli ollut sidottu maahan niin monta vuotta.

Kun hän käveli ilmassa, hänen mestarinsa ilmestyi yhtäkkiä hänen viereensä ja hymyili.

Ho ajatteli: "Jälkikäteen katsottuna tämä oli elämäni käännekohta. Tuona päivänä kun minusta tuli ilman mestari, mestari ja minä tiesimme, että minusta oli tullut kuolematon, aivan kuten mestarini oli."

Ho muisti erittäin hyvin, mitä mestari oli kertonut hänelle tämän kokemuksen jälkeen. Se oli ainoa kerta, kun tämä oli käyttänyt sanoja jonkin selittämiseen. Mestari tiesi, että se mitä hänen täytyi sanoa, ylitti Hon mielikuvituksen, joten vaadittiin sanoja välittämään hänen viestinsä, ainakin mielen tasolla.

"Ho", mestari oli sanonut, "kuuntele tarkkaan! Aikani on tullut. Olen kokenut luonnon ja nauttinut siitä. Mutta nyt se riittää minulle, ja siirryn eteenpäin." Mestari piti pienen tauon, jotta Ho käsittäisi hänen sanojensa vaikutuksen. Sitten hän jatkoi: "Oma mestarini antoi minulle tämän tärkeimmän opetuksen silloin, kun oivalisin kuolemattomuuteni. Ja nyt kun sinusta on tullut kuolematon, minun velvollisuuteni on välittää se sinulle. Kuuntele, Ho! Kuolemattomuudesta tulee julmin vankila. Se saattaa johtaa sinut käyttämään oivalluksiasi luonnosta toisia ihmisiä vastaan. Se voi kääntyä sinua vastaan, ellet osaa päästää irti luonnosta!"

Ho oli ymmällään. Mitä mestari tarkoitti? Mennä luonnosta yli? Eikö luonto ollut kaikki? Eikö hän itse ollut puhdasta luontoa, kuten koko ympäristö?

Mestari jatkoi: "Rakas Ho, luonto on myös vain kokemus. Jos haluat saada täydellisen vapauden, sinun täytyy mennä sen yli. Sinun täytyy päästää irti luonnosta! Kun kuulet tuon sisäisen kutsun, älä viivyttele! Tuo kutsu on sekä kehotus että varoitus. Varoitus joka kertoo sinulle, että pysyminen pidempään voisi tuoda paljon vahinkoa sinulle ja kanssaihmisillesi. Ennemmin tai myöhemmin kyllästyt myös luontoon. Mutta luonnon elementtien mestaruus, ollen samalla niiden vanki, johtaa katastrofiin."

Ho oli jonkinlaisessa shokissa. Hän ei pystynyt kuvittelemaan, että jotain sellaista voisi tapahtua hänelle. Miksi hän haluaisi käyttää elementtejä toisia ihmisiä vastaan? Mutta mestari oli hyvin vakavissaan, joten Ho yritti painaa mahdollisimman hyvin muistiinsa kaiken, mitä hän sanoi.

"Luonnon yli meneminen", mestari jatkoi, "on sekä yksinkertaisin että vaikein asia, jonka koskaan voit tehdä. Kun valitset tuon reitin, niin ei ole paluuta takaisin. Et koe enää koskaan luontoa niin, kuin tällä hetkellä. Kun aikasi on tullut, tee seuraavaa. Istu alas ja putoa itseesi. Päästä irti kaikesta. Putoa ja putoa. Mitä tahansa sinulle tapahtuukin, mitä tahansa koet, päästä siitä irti. Jatka vain putoamista itseesi. Tämä on yksinkertaisin asia, koska sinun ei tarvitse tehdä mitään. Se on vaikein asia, koska yrität epätoivoisesti pitää kiinni jostain, kuin hukkuisit. Jatka joka tapauksessa putoamista. Sitten yhtäkkiä putoat pois luonnosta. Olet paikassa, joka ei ole lainkaan paikka. Tuolla hetkellä tiedät, että olet vapauttanut itsesi."

Ho siemaisi oluttaan. "Ei-paikka. Se ylittää mielikuvitukseni." Hän pudisti päätään. Kyllä, hänellä oli ollut iloinen elämä, mutta tuo lopullinen irtipäästäminen ei ollut helppoa hänelle. Kun hän alkoi huomata, että hänen kokemuksistaan luonnossa tuli toistuvia, hän muisti Vuorten Viisaan sanat. Niissä alkoi olla tolkkua hänelle. Kuitenkin näytti siltä, että hänellä oli niin paljon rakkautta luontoa kohtaan, että "putoamista sen läpi" ei yksinkertaisesti tapahtunut, vaikka hän olisi yrittänyt kuinka usein. Kun hän huomasi, että toistot ja kierrot ajoivat hänet ikävystymisen tilaan ja jopa kyynisyyteen, hän lisäsi ponnistelujaan. "Voi, tuo yrittäminen ja ponnistelu. Mestarini olisi pitänyt sanoa vähän enemmän näistä aiheista."

Mutta sitten yhtenä päivänä se tapahtui. Aluksi Ho ei ollut oikein varma miksi, mutta hän oletti saaneensa apua. Myöhemmin hän alkoi ymmärtää, että hänen todellisen itsensä toinen aspekti valaistui samalla hetkellä, vaikkakin toisessa aika-avaruustodellisuudessa. Tuo toinen aspekti ja Ho olivat jotenkin luoneet synergian, joka teki valaistumisen helpommaksi heille kummallekin. "Ihmiselämä on hullu kusipää, eikö vain?" hän sanoi itselleen.

"Tuo ei ole sopiva tapa tervehtiä ystävää." Althar muutti muotoaan, jotta hänen kristallinen lohikäärmekehonsa sopi penkille. Hän virnisti Holle.

"Miten noin suuri olento kuin sinä, pystyy tulemaan lähelle ilman mitään ääntä? En kuullut sinun tulevan."

"No, olen luonnon mestari. Siis ääni on käytettävissäni."

"Ja putositko sinäkin sen läpi? Siis luonnon läpi, tarkoitan?"

"Putosinko? Ei. Minulla on taipumus lentää tai nousta korkeuksiin. Näetkö kauniit siipeni? Se on tyylikysymys. Putoaminen on vain niille, joilla on vaikeuksia ilmaelementin kanssa. Mutta miksi kysyt?"

"Retorinen kysymys vain." Ho siemaisi taas oluttaan. "Miten kirjallinen seikkailusi edistyy? Halusit tehdä mahdottoman, eikö? Kirjoittaa Luomisen kolmannesta kierroksesta."

"Kyllä, mutta olen valinnut eri nimen sille. Kutsun sitä Utopiaksi, mikä merkitsee kirjaimellisesti "ei-paikkaa". Rakastan tuota termiä – ei ole vain mahdollista kuvitella ei-paikkaa."

"Aivan. Sen tiedän varmasti." Ho tunsi olevansa kuin aikasilmukassa. "Ja miten ilmaisit ei-ilmaistavan?"

"Valitettavasti sitä ei voi ilmaista, miten ilmaisin ei-ilmaistavan. Mutta se on kirjassa niiden käytettävissä, jotka pystyvät päästämään irti mielikuvituksestaan. Nimittäin ihmisen mielikuvitus on hyvin rajoittunutta ja siitä tulee usein tylsä vankila. Se toistaa ja jalostaa sitä, minkä se on jo kokenut."

"Oikeasti?" Ho murahti.

"Varmasti. Niinpä kuvasin, miten perusenergiat, vesi ja tuli, sulautuvat nestemäiseksi valoksi, todellisen itsensä oivaltavan ylösnousemuksen tuloksena ja miten tämä täysin uusi energia sallii täysin uudenlaisen luovuuden. Ja tietysti olen punonut osan siitä sanoihin."

"Aa, uusi yritys uudella energialla? Mielenkiintoista. Luuletko, että se rekisteröidään tällä kertaa?"

"Kyllä, jotkut tajuavat sen – kuten aina. Lisäksi sain apua muutamalta ystävältä, jotka jakoivat tarinoitaan ja kokemuksiaan Utopiasta. Jopa Shakyamuni noudatti kutsuani!"

"Shakyamuni? Mutta hän kieltäytyi aina puhumasta mistään metafyysisestä. Mikä muutti hänen mielensä?"

"En itse asiassa tiedä. Mutta luulen, että nykyajan ihmiset. Kenties hänestä tuntui, että oli tullut aika, jolloin Utopiasta puhuminen oli enemmän hyödyllistä kuin haitallista, ainakin muutamalle heistä. Tai hän tunsi vain tarvetta puhua siitä taas. Hänellä oli tuo piirre, eikö vain? Tarkoitan, 45 vuotta luennointia, valtava yleisö aina hurmaantuneena hänen kaunopuheisuudestaan."

"Se on totta. Toiset jatkavat luennointia vielä muutaman sadan vuoden jälkeen. He naamioivat sen myötätunnoksi, mutta kenties tuo tarve puhua on vain heidän jokin tasapainoton feminiiniaspektinsa."

"Tsot, tsot, miten kyynistä. Sinulla taisi olla vaikea lapsuus ja äiti, joka ei koskaan rakastanut sinua."

"Se taitaa olla enemmän oivallus, että olla käyttämättä sanoja on sekä yksinkertaisin että vaikein asia, jonka ihminen tai post-ihminen voi tehdä. Siihen verrattuna luonnon läpi putoaminen on helppo nakki."

"?" Althar kysyi ilman sanoja.

"!" Ho selitti ilman sanoja.

"" Althar sanoi.

"" Ho oli samaa mieltä ja kumpikin nousi penkiltään ja liittyi jatkuvaan olemassaolojuhlaan Klubilla.

Joachim Wolffram on julkaissut eri post-henkisiä kirjoja, mm. Althar-sarja (www.wolffram.de).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.