HomeViestejäJona Bryndis6.5.2017 - Fyysinen integroituminen - energiatodellisuuden uusi toimintamalli

6.5.2017 - Fyysinen integroituminen - energiatodellisuuden uusi toimintamalli

ENERGIAPÄIVITYS: FYYSINEN INTEGROITUMINEN – ENERGIATODELLISUUDEN UUSI TOIMINTAMALLI

Kirjoittanut Jona Bryndis (www.transcodes.com)
6.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuten on korostettu vuoden alusta saakka, fyysinen integrointi on vuoden pääteema. Kahden tai kolmen viikon sykleissä meille isketään fyysisiä ongelmia riippumatta siitä, ymmärrämmekö yhteyden ympäröiviin energioihin vai emme. Me joille energiaherkkyys tai maailman empaattinen näkeminen on tuttua, emme ole poikkeus! Ainoa ero havaintotavassamme siitä, mitä "tuolla" tapahtuu, on, että kykenemme hieman paremmin asettamaan kontekstiin politiikan, ympäristön sekä tunnepuolen, energeettiset ja fyysiset ilmiöt – siis, jos olemme päättäneet tietoisesti käyttää ja treenata energiaherkkyyttämme.

Et tarvitse enkelihenkioppaita, guruja, presidenttejä tai astrologeja kertomaan, miltä tuntuu – tai perääntymisiä, pimeitä voimia vastaan taistelemista, galaktisia mentoreita. Ne voivat auttaa jonkin aikaa tai matkan tietyssä vaiheessa, mutta lopulta oivallat, että olet tosiasiassa täysin varustautunut energiaolento! Olet jo kykenevä päättämään, missä energiatodellisuudessa elät inkarnoituneena tälle tasolle, koska olet korkeamman ulottuvuuden sielu, jolla on keho, etkä keho, johon sielu on kiinnittynyt.

Nämä oletetusti korkeammat olennot voivat olla karmasiteistä jääneitä energioita, lähimmäisiä tai pelkästään sieluja, jotka ovat omistautuneet auttamaan sinua, mutta ollaanpa rehellisiä: ne eivät pysty auttamaan sinua pääsemään ulos negatiivisesti latautuneista ympäristöistä, suhteista tai sisäisen lapsen traumoista. Tämä on sinun valintasi – ja sinun vastuusi!

Tuon tämän esiin sen lisääntyvän "ulkoistamisen" vuoksi, mitä havaitsen henkisten ihmisten keskuudessa. Luopumalla vastuusta luovumme myös sisäisestä voimastamme erottaa, tuntea ja korjata energiaristiriita sisällämme. Tietysti on kollektiivisia suuntauksia ja ulkoisia energioita, kuten mediatapahtumat, geopolitiikka, geomagneettiset vaihtelut, taivaalliset tapahtumat, tähdistöt, ilmasto ja myös ns. moniulotteiset tapahtumat, mutta näitä on aina ollut. Ne ovat vain yleisiä sääolosuhteita …

Tästä syystä minä kerron niistä. En kanavoi niitä tai saa tätä informaatiota korkeammilta olennoilta. Työskentelen teidän kanssanne joka päivä, teen monia energiasessioita päivässä ja saan palautetta korkeasti koulutetuilta energiatyöntekijöiltä ympäri maailmaa. Tätä informaatiota siis on, jotta luottaisit paremmin omiin sisäisiin merkkeihisi ja aistimuksiisi, ei viemään ajatuksiasi pois omista jutuistasi! Joko hyväksyt energiaherkkyytesi ja opettelet itse vastuullisesti käsittelemään sitä, tai teet uhrauksia la-la-jumalille ja rukoilet, että pääset tästä läpi.

Kuten voit tuntea sanojeni sävystä, on selvä ero oman energiatodellisuutensa kohtaamisen ja selviytymisyrityksen välillä. Jos haluaisin tehdä olosi hyväksi, kirjoittaisin korkeamman ulottuvuuden muutoksista ja siitä, miten lähellä olemme kaiken "tulemista paremmaksi". Mutta valitsen toisin. Minun todellisuudessani se ei olisi totuudenmukaista. Edessä on paljon haasteita, joten minun maailmassani paras neuvo, jonka voin antaa teille, on todella herätä.

Tietäen, ettei tämä ole suosittu henkinen lähestymistapa, annan teidän mieluummin erota tältä listalta ja unohtaa jaaritteluni. Mutta teille jotka olette todella kiinnostuneet käsittelemään fyysistä todellisuuttamme, jatkan tällä aralla kohdalla ratsastamista, kunnes ei ole mitään väärinkäsitystä siitä, mistä minä tulen: sisäisen voimanne antaminen uskomuksille, jotka vaihtavat opista toiseen, ei auta teitä pääsemään läpi tästä toimintamallin muutosajasta!

Tiedän, että liioittelen ja yleistän tässä, mutta tämä henkisen erityisyyden päteminen johtaa sisäisen kärsimyksesi vahvistamiseen ja toistamiseen.

Jos haluat tuntea olevasi enemmän elämäsi ohjaksissa, sinun täytyy ottaa ohjakset ja pitää tilaa valitsemallesi todellisuudelle!

Mutta tässä on ongelma …

Miten ihmeessä niin monet meistä täysin älykkäistä ihmisistä valitsevat tuomitsemisen, kritisoinnin, negatiivisuuden, pelon ja tuskan todellisuuden? Tiedämme jo paremmin! Mikä maailmassa tekee energiastamme niin alttiin ydinpeloillemme ja niihin liittyville addiktoiville (ego)malleille, ettemme oivalla pimeyden imevän meidät sisäänsä? Miten ihmeessä olemme kaikki niin sokeita, kun totuusaalto osuu meihin?

Juuri niin! Pelkomme ja vastarintamme hyväksyä totuus sellaisena, kuin se on.

Miten siis voimme päästä ulos tästä pelkomme pelkäämisen egokierteestä?

Maadoitetaanpa tätä vähän. Kyllä, paljon pimeitä ja typeriä juttuja tapahtuu politiikan, maailman kontrolloinnin ja pahuuden varjolla, ja kyllä, se kasaantuu ja luultavimmin aiheuttaa jonkin katastrofaalisen tapahtuman tänä vuonna – todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin – mutta mitä merkitystä tällä on sinun valitsemasi todellisuuden kannalta?

Kuten ennustin Vuoden 2017 ennusteissa, salaliittoteorioitsijoilla on hauskaa tänä vuonna, mutta ei siksi, että kaikki heidän sanomansa on totta, vaan koska oivallamme lopultakin, että olemme uskoneet matriisityyppisen todellisuuden pitävän meidät hahmottamallamme mukavuustasolla – vaikka se olisi kuinka toimimaton. Terveytemme, turvallisuutemme ja vapautemme vaarannetaan ja arvomme on myyty, mutta mahdollistamme tämän edelleen teeskentelemällä, ettemme näe sitä. Olemme vaihtaneet kykymme valita oman todellisuutemme harhaan "en minä", "ei täällä" tai "ei minun vikani".

Onko sillä oikeasti merkitystä, kenen vika on, että lapsemme houkutellaan tekotodellisuuksiin ja heidän aistinsa turrutetaan, kun maskuliini- ja feminiinienergiamme ja rotu- ja kulttuurimoninaisuutemme pilataan? Kun planeettamme tuhotaan, kun oivallamme, että meidät on huijattu mukavaan riippuvuuteen? Ihan oikeasti?!

Mitä jos kaikki tämä putoaa pois pian? Mitä jos mikään ei ole, niin kuin ennen … ovatko kaikki nämä 2012-tuomionjulistajat silloin oikeassa? Ei! Päinvastoin! Vanha maailma saattaa pian olla ohi, mutta jos katsot tarkemmin ja pääset yli ohjelmoidusta pelostasi, se on syy juhlia eikä menettää toivoa!

Vanhojen toimimattomien järjestelmien hajoaminen on meille valtava tilaisuus kehittyä ja löytää korkeamman värähtelyn ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, joita emme ole vielä valmiita kohtaamaan. Voimme menettää vain harhakuvan turvallisuudesta. Oivallamme lopultakin, että meillä on valta astua tähän kollektiiviseen karmapeliin ja meillä on rohkeutta kohdata pelkomme muutospelosta.

Jokainen joka pohtii vakavasti omaa sisäistä todellisuuttaan, tajuaa tämän intuitiivisesti. Meitä pidättelee ainoastaan se, että annamme jatkuvasti pois voimamme erottaa, mikä on totta sisällämme. Tämän muuttamiseksi meidän täytyy ottaa oman energiajärjestelmämme signaalit vakavasti ja työskennellä sen kanssa sen sijaan, että syytämme jotain perääntymistä tai ex-miestämme, anoppiamme tai työpaikkaamme.

Olet tässä juuri nyt, tässä ulottuvuudessa ja ajassa! Ei ole mitään tapaa sivuuttaa fyysistä todellisuuttasi, joten voit yhtä hyvin työskennellä sen kanssa! Energeettisen ja fyysisen todellisuutesi eroavuus ei päästä sinua koukusta, ennen kuin alat nähdä kehosi liittolaisena tässä pelissä!

Katsotaanpa taaksepäin paria viime viikkoa – miten energeettinen ja fyysinen todellisuutemme sopi yhteen? Oliko sinulla alaselkäkipua? Alavatsaongelmia? Tukkoisuutta (hengitys tai ruuansulatus)? Iskiashermokipua? Päänsärkyä? Tai niskakipua? Nämä olivat yleisimmin raportoituja vaivoja, äkillisen ahdistuksen rinnalla.

Meihin iski niin kovasti nämä energiaoireet, koska emme kuuntele sisäisiä signaalejamme. Monet meistä kohtasivat todella turhauttavia takaiskuja ja oivalluksen, etteivät asiat muutu odottamalla sen loppumista tai turruttamalla itseämme.

Kyllä, on aika hyväksyä energiatodellisuutemme uudet toimintamallit! Kehomme kertoo meille, että asiat eivät sovi yhteen. Voimme viskoa ja myllyttää ja antaa egomme potkia ja huutaa, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että ulkoiset olosuhteemme eivät näytä hyvältä. Siksi ainoa tapa ulos tästä egodraamasta on ottaa se asiakseen, ratkaista ydinongelmamme ja ottaa vaari sydämemme sisäisestä opastuksesta – vaikka mikä olisi!

Meillä ei ole varaa jäädä tähän heikentyneeseen tilaan yhtään pidempään. Se väsyttää vain lisää energia- ja immuunijärjestelmäämme – siinä määrin, että olemme liian heikko tekemään tarvittavia muutoksia elämässämme.

Jos et vapauta itseäsi tästä uhriuden sisäisestä vankilasta ja jatkat energiaherkkyytesi sivuuttamista, tunnet vain katumusta, syyllisyyttä ja pelkoa.

* Salli kehosi olla osa todellisuuttasi.

* Hyväksy kaikki tunteet osaksi aistejasi.

* Kuuntele sisäistä tinkimättömyyttäsi.

* Vaadi takaisin kaikki menetetyt, poisannetut tai poisotetut sieluaspektit.

* Lakkaa mahdollistamasta energeettisesti myrkylliset ihmiset, tilanteet, suhteet ja työpaikat.

* Muuta asumistilanteesi parempaan ympäristöön energiasi kannalta.

* Rakasta ja kunnioita tilaasi ja energiaasi sekä toisten ihmisten tilaa.

* Ilmaise tinkimättömyytesi, äläkä tee kompromisseja.

* Opettele ohittamaan mielesi ja tunteesi ja yhdistymään sisäiseen opastusjärjestelmääsi.

* Lakkaa kuuntelemasta toisia, jotka kertovat, miltä sinusta pitäisi tuntua.

* Löydä todellinen äänesi ja toimi sen mukaan.

Miten tämä auttaa maailman muuttamisessa paremmaksi paikaksi?

Taas kerran, et voi panna toisia tai planeettaa "parantumaan" – voit ainoastaan tulla niin aidoksi ja yhdenmukaiseksi, kuin voit olla.

Pitämällä oman tilasi pidät tilaa toisille. Kun sinusta tulee aito sielu, toiset seuraavat! Mitä enemmän on meitä, jotka jättäytyvät pois tästä globaalista harhakuvitelmasta, sitä todellisemmaksi maailma tulee ja sitä suurempi on tilaisuutemme parantua ja kehittyä.

Minulla on kaksi päävinkkiä tulevalle viikolle: 1) miten lähestytään pelkoa ja 2) miten litistetään seitsemäs chakra energeettisen ulkoistamisen lopettamiseksi, mistä puhun lisää uudessa Facebook Q&A Live Streamissa lauantai-iltaisin klo 19 (MDT). Klikkaa tästä päästäksesi transCODES-Facebook-sivulle.

PELON KOHTAAMINEN

Viime viikon tunteet liittyivät siis pääasiassa vastustukseen, katkeruuteen, turhautumiseen, vihaan, pettymykseen, pelkoon/tuskanpelkoon ja yksinäisyyteen.

Suurin osa siitä, mitä olemme käsitelleet, liittyi jähmettymiseen ilmentämispelosta. Kamppailu rahan, ajan ja eteenpäin siirtymisen kanssa tai selviytymispelko ovat merkittäviä myötävaikuttajia. Tunsimme ylikuormitusta ja kuin kantaisimme maailman painoa selässämme. Meillä ei ollut ketään auttamassa taakan kantamisessa tai tukemassa meitä. Tämä lisäsi yksinolemisen pelkoa ja sai energiamme putoamaan todella alas …

Oli syvään juurtunutta vastustusta, selviytymisahdistusta, suunnan kadottamista, sen välttämistä, mitä tiedämme jo (syvällä sisällä) tarvitsevan tehdä, mutta myös katkeruutta ja negatiivisuutta. Olimme ylikriittinen, kiivas, pakahtunut, ylikuormittunut ja eristynyt. Emme pyytäneet tai halunneet apua, vaan meitä inhotti, koska ketään ei ollut meitä varten … kuulostaako tutulta? Häntäänsä jahtaava koira kiertää ympyrää eikä ole varma, kumpaan suuntaan mennä.

Silloin kun yhteys katkeaa itseemme pelon vuoksi, irtoamme elämänvoiman lähteestä ja meistä tulee energeettisesti heikompi … Tie ulos on pelkästään sanoa: "Ei enää näiden tunteiden kieltämistä!"

Voidaksemme parantua meidän täytyy tehdä tietoinen valinta tutkia auliisti tuskaa ja pyrkiä kasvamaan, tai muuten pysymme tuskan/pelon uhrina. Kun alamme ymmärtää tämän, voimme alkaa kasvaa siitä ja tehdä uusia valintoja itsellemme … parempia valintoja … valintoja jotka sallivat meidän parantua. Kun sallimme itsemme tuntea tuskamme/pelkomme, voimme työntyä tuskan läpi ja todella tutkia sitä.

Kysy itseltäsi:

Mihin sisäiseen tuskaan tämä liittyy? Mitä en halua kohdata?

Olenko huolissani siitä, mihin olen menossa ja mitä tapahtuu?

Minkä sisäisen tunnetuskan päällä istun tai mikä pidättelee minua? Rajoittaako joku tai jokin vapauttani liikkua?

SEITSEMÄNNEN CHAKRAN ULKOISTAMISEEN TARTTUMINEN

Kuten yllä mainittiin, yksi yleisimmistä "henkisistä sairauksista", joita olen havainnut, on liian avoin ja ylöspäin suuntautunut kruunuchakra. Vaikka se saattaa tulla yllätyksenä sinulle, tämä on meille pääsyy antaa periksi ja ulkoistaa voimamme. Näin ollen suurin haaste ei ole oikeastaan minkään tekeminen erityisesti, vaan huonojen energiatapojen välttäminen.

Syy tähän hämmennykseen on suodattamattoman henkisen väärän informaation määrä. Hyvin monet opetukset painottavat astraalimatkustamista, kruunun avaamista, ylösnousemusta, kanavointia ja opastuksen etsimistä tai odottamista ylhäältä. Luopukaa siitä! Se tekee egon putoamisesta vain jyrkemmän, syvemmän ja pidemmän!

Tuo energiasi tähän ja nyt – ja hyväksy, että kaikki olemuskerroksesi maadoittuvat lopulta fyysiseen todellisuuteesi.

Kaikkea hyvää!

Toivottavasti nähdään Facebook live streamissa.

jona bryndis

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< Prev