Päivän uffo

Tutkimattomat ovat uffojen tiet




HomeViestejäMaria Chambers9.5.2019 -- Eteenpäin syyllisyyspelistä

9.5.2019 -- Eteenpäin syyllisyyspelistä

ETEENPÄIN SYYLLISYYSPELISTÄ
 
Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
9.5.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Suurimman osan elämääni olen ajatellut, että syyllisyydentunteeni oli kasvatukseni tulosta – vanhempani käyttivät syyllisyyttä yrityksenä estää minua tekemästä asioita, joita he pitivät sopimattomina. Ja he myös yrittivät suojella minua maailmalta, jonka he hahmottivat vaaralliseksi, erityisesti naiselle.
 
Niinpä olen kantanut tuota syyllisyyttä mukanani koko elämäni, yrittäen poistaa sitä olemuksestani. Lopulta aloin oivaltaa, että syyllisyys on ollut osa ihmistilaa, ja se vaivasi jokseenkin kaikkia jossain määrin.
 
Syyllisyydentunne on peräisin Lähteestä eroamisesta – kun yksilöllistyimme yrittäen tulla täysivaltaisiksi olennoiksi. Lähde halusi jakaa itsensä loputtomin yksilöllisiin aspekteihin voidakseen kokea itsensä. Se oli mahtavaa, mutta ongelmana oli, että sitten nuo aspektit, joihin lopulta sisällyimme me ihmiset, unohtivat, keitä olivat, ja alkoivat tuntea tehneensä jotain väärin. Koska emme tunteneet henkeä enää. En mene siihen. Se on täysin toinen asia.
 
Ja on myös keksittyä syyllisyyttä pitämään ihmiset ruodussa. Erityisesti uskonnot nauttivat omasta versiostaan. Nimittäin koko tuosta synti-, syyllisyys- ja tuomitsemisjutusta. Mutta toisaalta, on aina niitä, jotka tavallaan nauttivat kontrolloituna olemisesta. Se ajatus, että ajattelee omasta puolestaan, on mahdoton.
 
Mutta se että syyllisyys ei ole totta, ei merkitse, ettei se ole ohjannut ajatuksiamme ja tekojamme. Miten monta kertaa olemme antaneet periksi sille? Miten monta kertaa se on estänyt meitä tekemästä jotain, mistä sydämessämme tiesimme todella nauttivamme? Miten monta kertaa teimme myönnytyksiä omaan iloomme tuon tunteen vuoksi? Millainen vaikutus sillä on ollut fyysiseen terveyteemme?
 
Olet ehkä pannut merkille jotain syyllisyydestä. Se lähtee pois. Kenties ei vielä täysin, mutta sillä ei tunnu enää olevan samaa otetta kuin ennen. Tietysti jotkut meistä ovat herkempiä sille kuin toiset. Ei haittaa. Sitten kun se alkaa häipyä etäämmälle, se ei enää koskaan vaikuta meihin tuolla pakottavalla tavalla.
 
Toimimme enemmän ja enemmän ilon paikasta, ei velvollisuuden. Siis saattaa olla edelleen jotain syyllisyysjäännettä, mutta nyt se ei estä meitä luottamasta omiin valintoihimme.
 
Olen huomannut jotain mielenkiintoista tuosta tunteesta. Se on viettelevää. Se on itselle aiheutettu rangaistus, ja se palvelee tarkoitusta. Jos tunnemme syyllisyyttä jostain, meidän ei tarvitse käsitellä varsinaisia ongelmia, joista yksi on itseluottamus ja itsekunnioitus.
 
Minulla se on enimmäkseen liittynyt suhteisiin. Omassa heräämisessäni olen päästänyt irti monista ihmisistä elämässäni. En vihasta, vaan tietäen, että oli aika siirtyä eteenpäin. Sen tekeminen on ollut erityisen vaikeaa minulle syyllisyyshistoriani vuoksi. Itse asiassa noista ihmisistä, perheestä, ystävistä, aviomiehistä ja rakastajista irtipäästäminen on ollut enemmänkin vähittäinen prosessi.
 
Eron jälkeen jotkut jatkoivat ilmestymistä takaisin elämääni. Yhdestä tapauksesta erityisesti tuli varjostava. Kenties syyllisyyteni veti häntä alitajuisesti aina takaisin. Syyllisyys kertoi minulle, etten luottanut omiin päätöksiini. Päätös siirtyä eteenpäin monista suhteista oli minulle täydellistä oman heräämisprosessini kannalta. Sitä on tietysti vaikea selittää niille, jotka eivät ole tämän prosessin samassa vaiheessa.
 
He ottavat sen henkilökohtaisesti. Ja he yrittivät tehdä minusta pahiksen omista syistään, ja osa minusta nieli tuo syötin. Minua on syytetty omien motiivieni tiedostamattomuudesta, ja he tiesivät jotenkin minua paremmin, mitä nuo motiivit ovat.
 
Ja seurauksena oli peliä, koska he olivat riittävän havaintokykyisiä huomatakseen, että minulla oli edelleen tuota syyllisyyttä. Yksinkertaistettuna, käsikirjoituksessa luki, että he tuntevat olonsa hylätyksi ja minä tunnen syyllisyyttä. Huuhtele ja toista.
 
Siis syyllisyys on peliä, ja se vaatii ainakin kaksi pelaajaa, koska jos toinen pelaaja jää pois, peli on ohi. Silloin toinen pelaaja vain väsyy tai kyllästyy ja menee kotiin tai löytää toisen pelikaverin.
 
Syyllisyys ja hylkäämisentunne vaativat myös rakkautta draamaan. Sitä on paljon mukana, koska ne jotka tuntevat rakkauden hylänneen, esittävät uhria. Ja he osoittavat rakkaussormeaan siihen pahaan, pahaan ihmiseen, joka tuotti pettymyksen heille.
 
Ne jotka tuntevat itsensä hylätyksi, käyttävät vihaa välttääkseen omia surun- tai hylkäämistentunteitaan. On helpompaa syyttää jotain toista kuin kohdata itsensä. Syyllisyyden tunteminen on omalla tavallaan myös uhrin esittämistä. Syyllisyys on tapa välttää vastuuta olla harmoniassa oman sielunsa kanssa, koska sielulla ei ole tuota tunnetta. Sielulle syyllisyys ei ole totta. Eikä hylkäämisentunne.
 
Siis syyllisyys ei ole totta. Sillä ei ole sijaa uudessa tietoisuudessa. Se ei vaikuta valintoihimme enää, eikä se heikennä ilontunnettamme.
 
Kun siirrymme eteenpäin suhteista (myös pelkästään tunteellisesti aluksi), ihmisosalla on surun ja murheen jakso, jota täytyy kunnioittaa. Ja se voi kestää jonkin aikaa. Mutta mitä pikemmin syyllisyydentunne on poissa kuvioista, sitä nopeammin voimme siirtyä eteenpäin.
 
Olen huomannut, että niitä ihmisiä jotka ovat jatkuvasti ilmestyneet esiin eron jälkeen, ei näytä olevan maisemissa enää. Luulen, että se liittyy jotenkin itseluottamukseeni omissa päätöksissäni. Olenhan viisas ihmisenkeli.
 
Siis me viisaat ihmisenkelit olemme siirtymässä pois syyllisyydestä, ja jotkut hylkäämisentunteesta. Kumpikaan tunne ei enää palvele meitä.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >