KAUAN SITTEN HAUDATUKSI LUULTUJEN LUIDEN YLÖSKAIVAMISTA
Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
13.10.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kutsun tätä aikaa "kauan sitten haudatuksi luultujen luiden ylöskaivamiseksi". Kaikki mikä on piilossa, ja kaikki mikä on vielä selvittämättä, tulee esiin. Toistuvista käyttäytymismalleista tulee havaittavampia. Tämä voi aiheuttaa levottomuutta ja epämukavuutta olla omissa nahoissa. Sen huuhteleminen ulos, mikä yrittää näkyä, vaatii hidastamaan ja tarkkailemaan ajatuksia ja tunteita. Joissain tapauksissa se on räikeän selvää, mutta olemme välttäneet tai kieltäytyneet myöntämästä sitä. Joissain tapauksissa elämän tilanteet ja vuorovaikutukset auttavat tuomaan esiin sen, mikä tarvitsee parantaa.
Haluan jakaa erään kokemuksen, joka minulla oli hiljattain.
Vuosi sitten rakas Dixie-koiranpentuni kuoli. Se oli kerrassaan tuskallista ja muutti elämää. Luulin käsitelleeni sitä jo riittävästi, mutta elämä kulkee eteenpäin ja kun laittaa tossua toisen eteen, niin ennen kuin huomaakaan, on kävellyt pois siitä, mitä täytyy tuntea vielä enemmän.
Tunsin vihlovan surun heräävän, kun lähestyimme sen kuoleman vuosipäivää. Vuosi sitten ennen sen kuolemaa, minulta löytyi sesamluun murtuma oikeasta jalasta. Minun oli vaikea astua eteenpäin, kun tiesin, että hyvin pian askeleeni kulkisivat ilman sen parantavaa seuraa. Se oli ollut pysyvä asia heräämis- ja parantumismatkallani.
Viime viikolla astuin hassusti ja tunsin kummallisen naksahduksen vasemmassa jalassani. Muutamassa tunnissa se oli punainen, kuuma ja turvonnut. Se oli kuin "päiväni murmelina", mutta vasemmassa jalassa. Jotta asiat tulevat vielä hullummiksi, kolme jäljellä olevaa koiraani kaivoivat Dixien jäännökset esiin. Herätessämme leukaluut olivat olohuoneessa ja selkärangan kappaleita ympäri taloa. Olin järkyttynyt. Siitä oli vuosi. Sen hauta ei ollut juuri nyt mitenkään paljastunut, se oli ollut samanlainen koko ajan.
Tunsin tuskaa, murhetta, surua ja järkytystä kuplivan esiin, kun siivosin noita luita. Seuraavana päivänä vasen olkapääni jäätyi, ja tiesin tarvitsevani apua kehon kanssa. Minulla on kiropraktikko, joka ajattelee laatikon ulkopuolella ja auttaa minua ruumiillistumisen fyysisissä ja energeettisessä prosessissa.
Hän alkoi työskennellä muotoni kanssa ja sai sen avautumaan, ja kun hän työsti olkapäätä ja sydänchakran aluetta takaa, tunsin naksahduksen. Se ei ollut kuin luun naksahtamista. Se oli kuin halkeama padossa, jonka tiesin lopulta aiheuttavan koko rakenteen hajoamisen.
Kun pääsin kotiin, makasin auringossa ja tein matkan. Menin tavallisiin paikkoihini yhdistymään galaktisiin ryhmiini, oppaisiini ja korkeimpaan aspektiini. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Olin turhautunut, kun olin halunnut yhteyttä ja lohtua. Kuulin: "Mene kehoosi. Siellä sinua tarvitaan nyt."
Aloin hengittää syvään ja vajota syvemmälle ja syvemmälle itseeni, ja putosin alas spiraalia pitkin. Osuin pohjaan ja löysin itseni sysimustasta huoneesta. Pyysin apua ja arkkienkeli Jofiel tuli sisään valkoisen kynttilän kanssa. Laskin leikkiä ja kysyin, miksi hän ei vain valaissut tuota paikkaa. Hän hymyili ja sanoi, ettei hän voinut tehdä sitä, mutta minä voisin.
Otin kynttilän ja pidin sitä tutkiessani huonetta. Olin järkyttynyt, miten paljon kaikkea siellä oli. Näin isäni, joka oli ollut poissa 21 vuotta. Näin isovanhempani. Näin äitini – vaikka hän on edelleen fyysisesti läsnä Maassa, hän ei ole henkisesti enää meidän kanssamme. Näin hetkiä, muistoja, paikkoja ja asioita, joiden olin sallinut heikentää minua, estäen minua olemasta kokonaisin itseni. Näin myös niiden olentojen, jotka kauhistuttivat minua lapsena, seisovan huoneen takaosassa.
Tämä paikka oli henkilökohtainen suru-, murhe- ja tuskakammioni. Täynnä muistoja lukkojen takana, ja ne työntävät päänsä esiin vain, kun jokin pakottaa sen avautumaan, kuten koirani kaivaminen ylös. Ottaen huomioon, miten paljon sisäisen lapsen työtä ja varjotyötä olen tehnyt vuosien aikana, olin todella yllättynyt siitä, mitä täytyi vielä nähdä. Minun oli aika käsitellä kaikki, minkä annoin heikentää itseäni.
Siivosin muutaman seuraavan tunnin tuota huonetta. Sain isovanhemmiltani halauksia ja kannustavia sanoja, kun päästin kummankin heistä vapaaksi. Minun ei enää tarvinnut kantaa heitä tässä tuskan ja murheen laatikossa. Opin hyväksymään sen, että on ok surra vanhempaa, joka on fyysisesti edelleen täällä mutta henkisesti poissa. Hyvästelin ja sanoin rakastavani. Olin kiitollinen noista hetkistä, jotka satuttivat minua, mutta opettivat myös. Ilmaisin kiitollisuutta myös syvimmästä tuskasta, joka salli oppitunnin tulla tietoisuuteeni. Se salli minun nähdä syyn, suuremman kuvan ja tuntea kunnioitusta koko tätä prosessia kohtaan.
Kun tein kaikkea tätä syvää sisäistä työtä ja tunsin todella kaivautuvani kätkettyyn tuskaani, kärpänen ärsytti minua. Niinpä päätin mennä sisälle sohvalle. Kärpänen seurasi minua. Menin makuuhuoneeseeni, ja KÄRPÄNEN SEURASI MINUA! Olin tosi turhautunut. Lähetin viestin tyttökaverille, joka kysyi, mitä tuo kärpänen sai minut tuntemaan, ja sanoin: "Vihaa, turhautumista, raivoa!" Hän sanoi: "Juuri niin, se on sen tehtävä. Päästä se kaikki ulos!" Siis tein sen, ja sekosin. Olin hyvin kiitollinen, että olin yksin, koska se oli rumaa parkumista, jota täydensi huutaminen täyttä kurkkua. Kun olin valmis, olkapäähäni ei enää sattunut, kehoni tuntui irtonaiselta, kuin olisin ottanut pois maailman painon, ja tuo kärpänen oli POISSA! Joskus parantavin asia jonka voimme tehdä, on antaa itsellemme tilaa raivota ja päästää se kaikki ulos tuomitsematta.
Menin takaisin tuohon paikkaan kehossani. Kohtasin nuo olennot, jotka pelottivat minua lapsena. Menin todella lähelle ja oivalsin, että ne olivat vain vanhoja haalistuneita kuvia. Revin nuo kuvat, ja tehdessäni sen oivalsin, että ne olivat peittäneet valtavat ikkunat. Valoa alkoi virrata huoneeseen, kuitenkin se oli edelleen pölyn ja raskauden suodattamaa. Pesin ikkunat ja katsoin ympärille. Huone oli nyt paljon pienempi, kirkkaampi ja se näytti täysin eri tilalta.
Vain kaksi asiaa oli jäljellä. Isäni ja Dixie. Isäni seisoi pitelemässä kattoa. Oivalsin silloin, miten pieneksi tuo huone oli tullut. Isä katsoi minua hymyillen ja sanoi: "Pidämme tilaa niin kauan, kun tarvitset sitä."
Istahdin lattialle, ja annoin Dixien tulla syliini. Päästin kaiken tuon tuskan ulos. Mitä enemmän istuin sen kanssa, sitä enemmän oivalsin, että ydinhaava oli erillisyys.
Hyvin monet meistä tuovat tuon tunteen yhteydettömyydestä, hylkäämisestä tai jättämisestä, kun tulemme tähän kokemukseen. Kun toinen lähtee tästä kokemuksesta ja fyysisestä tajunnastamme, se laukaisee tämän erillisyyden ja irrallisuuden ydinhaavan. Ainoa tapa parantaa tämä ydinhaava on yhdistyä kaikkeen, mitä olemme. KAIKKEEN. Haavoittuneisiin, hulluihin, surullisiin, vihaisiin, eksyneisiin ja traumatisoituneisiin osiin, JA uskomattomiin, upeisiin, voimakkaisiin ja jumalaisiin osiin. Kun yhdistymme kaikkeen, mitä olemme sisällä, parannamme tuon erillisyyden KAIKESTA, MITÄ ON.
Tämä aikajakso on täällä auttamassa sinua näkemään kaiken, mikä on piilotettu, haudattu tai salattu. Se ei ole helppoa. Itse asiassa se voi olla hyvin julmaa, mutta välttämätöntä, kun ruumiillistamme korkeampia energioita. Anna itsesi olla ja tuntea, mitä nousee, ilman tuomitsemista, syyllisyyttä tai häpeää. Kaivaudu itseesi, ja löydä oma piilotettu huoneesi, joka pyytää päästä tietoisuuden valoon.
Nyt on se aika.
Kiitos teille kaikille, jotka tuette ja jaatte tätä työtä. Se merkitsee todella paljon. Jos jaatte, jakakaa koko postaus nettilinkin kera, jotta muut voivat tilata.
Jos haluat tulla kaksi kertaa viikossa mukaan Aurapuhdistukseen, parannukseen ja energisointiin, sekä "energiakirjoitukseen", auttamaan sinua navigoimaan näitä intensiivisiä energioita, klikkaa tästä (alkaen 11.11 dollaria kuussa).
Jenny
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.