SIIRTYMINEN ULKOPUOLELLE
Kirjoittanut Kara Schallock (www.soulsticerising.com)
20.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tuomme jatkuvasti korkeampia ja korkeampia taajuuksia – keskeytyksettä. Saatamme tuntea ne voimakkaammin pimennysten ja kuunvaiheiden aikana, ja kuitenkin niitä virtaa jatkuvasti meihin ja auttaa meitä nostamaan tietoisuuttamme, mikä vaikuttaa elämämme joka alueella. Kyse ei ole siitä, että menemme korkeamman ulottuvuuden valokoodien ylemmälle tasolle, vaan että saamme ne laskeutumaan meihin – kaikkiin soluihin, kehoon, sähköjärjestelmään ja DNA:han – jotta voimme nousta siihen, kuka todellisuudessa olemme. Ei ole aikajanoja – on vain uskomuksia ja malleja, joiden täytyy transformoitua, jotta voimme integroida tämän valon.
On monia uskomuksia, joihin olemme uskoneet, ja ne ovat juurtuneet syvälle meihin. Yksi on, että vanhenemme ja kuolemme, luomme jonkin kamalan sairauden, jota seuraa kuolema. Muista, että kaikki on meidän valintamme … on tuo valinta tietoinen tai tiedostamaton. Meidän ei tarvitse sairastua eikä meidän tarvitse kuolla. Ei ole kuolemaa. Valitsemme olla maan päällä tänä aikana. Valitsemme, milloin lähdemme fyysisestä muodostamme tai valitsemme jäädä kehoon, ja valitsemme astua pois jatkuvasta reinkarnoitumisesta. Monet saattavat olla eri mieltä – niin iskostuneita nämä maailmanlaajuiset uskomukset ovat meillä. Monet valitsevat, että tämä on väärää informaatiota, ja näen, missä tämä uskomus on voimakas itsessäni. Minun tehtäväni ei ole kertoa sinulle, mitä tuntea tai ajatella, joten ole vain hiljaa ja tunne kaikkea, mitä jaan, kun otat sen, mikä resonoi, ja sivuutat loput. Ajan kuluessa saatat resonoida sen kanssa, mitä minua opastetaan jakamaan, tai sitten ei. Minun tehtäväni ei ole sanoa sitä.
Toinen vanha uskomus on, että meidän täytyy tehdä työtä ansaitaksemme elantomme – ja luovumme siitä luottamuksesta, että Lähde on "varastomme". Tämä vaatii sitä horjumatonta luottamusta, että kun laitamme kaiken huomiomme Lähteeseen, kaikki muu tuodaan. Monet uskovat myös nimikkeisiin. Itsensä nimittäminen miksi tahansa saa aikaan uskon erillisyyteen. Saatat olla empaattinen, et ole kuitenkaan empaatti. Saatat opettaa tai parantaa, et ole kuitenkaan opettaja tai parantaja. Saatat hoivata muita, et ole kuitenkaan äiti, sillä olet valinnut pitää tilaa toisten kehittymiselle, jos se on valintasi. Toisissa elämissä olet saattanut olla kataari, papitar, pappi, nunna jne. Se oli silloin, kun meillä ei ollut tätä uutta tietoisuutta. Tieto entisistä elämistä ei ole välttämättä jatkaaksemme tuota polkua, vaan integroidaksemme nuo lahjat, ei titteleitä.
Juuri tänään minulle kerrottiin, että muutama "totuus" joka minulle oli kerrottu ja jonka olin uskonut, ovat epätotuuksia. Olin järkyttynyt ja kuitenkin oivalsin, miten monia valheita uskomme, ja luomme uskomuksia niistä. Ensin tulee järkytys, sitten viha ja sitten helpotus, kun tietty valhe paljastuu ja seurauksena on lisää vapautta. Kiinnitymme kovasti valheisiin silloin, kun uskomme ne ja luomme niistä uskomuksen. Mietin, onko koko historia joka meille on kerrottu, pelkkiä valheita. Jokainen meistä tulee omaan tiedostamiseensa jumalaisella ajoituksella. Ei tarvitse mennä etsimään, mitä epätotuuksia on omaksunut – kun on sen aika, kaikki paljastuu. Tämän tiedostaminen ei ainoastaan vapauta meitä, vaan se auttaa myös kehittymään enemmäksi, olemaan, kuka olemme … jumalainen ja täysivaltainen rakkausolento.
Ainoa tie totuuteen on kääntyä sisäänpäin ja jatkaa sisäisen työn tekemistä niin, kuin meitä kutsutaan tekemään. Mitään ei tapahdu ilman, että otat täyden vastuun. Oppaasi eivät huolehdi asioista – ne tukevat päätöksiäsi kiintymättömällä ja ehdottomalla tavalla. Ihmiset eivät voi auttaa sinua – he voivat vain näyttää tien, kuitenkin perimmiltään on sinun vastuusi tehdä työ. Voit ilmaista aikomuksen, mitä haluat elämääsi, ja ottaa sitten askeleen tuohon suuntaan. Joka kerta ottaessasi askeleen, energisoit aikomustasi. Kun integroimme korkeampia energioita, meidän täytyy myös puhdistaa itsemme kaikesta epäilystä, pelosta, arvottomuudesta, erillisyydestä jne. Ole selkeä siinä, mitä haluat, ja ota sitten askel siihen suuntaan. Kun teet sen, paljon eheytyy.
Kaikki mitä haluat, on todellisuudessa sisälläsi. Varmista, että se mitä haluat, perustuu ydinolemukseen eikä muotoon. Esimerkiksi lisärahan pyytämisen sijasta näe, että yltäkylläisyys on jo sisälläsi. Tällä tavalla alat ilmentää, mitä on sisällä. Jos huomaat, että sisällä on puute-energiaa, päästä irti siitä yltäkylläisyytesi voimaannuttamiseksi. Sen sijaan, että haluat jotain korjattavan elämässäsi, keskity sisäiseen eheyteen. Tämä sallii sielusi työskennellä sen värähtelyn kanssa, jota kannat, ja se mitä ilmentyy, on paljon korkeampi muoto, kuin voit kuvitella, ja se sisältää aikomasi ydinolemuksen. Voit kysyä: "Miltä minusta tuntuisi, jos minulla olisi enemmän rahaa?" "Miltä minusta tuntuisi, jos tämä ongelma olisi poissa elämästäni?" Kun sinulla on vastaus, keskity tuohon tunteeseen, sillä tuo tunne on ydinolemus. Ydinolemus on tunne, ja se perustuu sieluun ja on sydämestä.
Jos löydät vikaa toisesta, tiedä, että tuo sama asia on sisälläsi. Tämän tiedostamisen myötä voit päästää irti tästä vanhasta energiasta ja transformoida sen. Nimittäin et voi nähdä toisessa jotain, mitä ei ole itsessäsi, myös ne kaikki upeat asiat, joita näet toisessa. On tärkeää rakastaa itseään niin, kuin rakastaa toisia … ehdottomasti ja täysin hyväksyen. Vaikka toisen teot olisivat katalia sinulle, rakasta häntä, sillä tuo olento saattaa hyvinkin olla rakkauden palveluksessa ja kammottava teko on tapa auttaa toisia selvittämään tuomitseminen, viha ja mikä tahansa, mitä tulee esiin heissä ja mikä ei ole rakkautta. Toisen rakastaminen näin täydellisesti vaatii ihmistä, joka on pelkkää rakkautta ja jonka kaikki viha on transformoitu. Toisen rakastaminen ehdottomasti merkitsee täyttä rakastamista ilman odotuksia. Olet edelleen kaksinaisuudessa, jos rakastat tätä olentoa, muttet tuota. Oivalla, että rakkautesi ei välttämättä muuta toista, sillä se on hänen tehtävänsä – se kuitenkin laajentaa sinua.
Niin paljon muuttuu, että on oleellista levätä. Silloin kun tuntuu, ettet pysty yksinkertaisesti tekemään mitään, sielusi kehottaa sinua lepäämään – huomenna (tai koska tahansa) on uusi päivä. Seuraa opastustasi aina ilman tuomitsemista tai syyllisyyttä. Kun seuraat omaa opastustasi ja rytmiäsi, integroit enemmän rakkautta ja tätä rakkautta lähtee sinusta silloinkin, kun ajattelet, ettet tee mitään. Tämä on valtava muutos monille, jotka ovat niin kiinni tekemisessä, että oleminen tuntuu ajan haaskaukselta. Se ei ole! Oleminen on itse asiassa tehokkaampaa kuin tekeminen, kun paljon tekemisestäsi liittyy vanhoihin sääntöihin ja uskomuksiin. Oleminen on sydänkeskeistä ja koetaan hetkessä. Paljon tästä muutoksesta vaatii hiljaisuutta, joten älä ole huolissasi, jos sinusta tuntuu, ettet tee riittävästi, ja tiedä, että olet enemmän – paljon enemmän – kuin riittävästi. Nimittäin jos sinusta tuntuu, ettet tee riittävästi, se on viesti sinulle uskomuksestasi, että et ole riittävä. Päästä irti ja ole.
Liikumme hyvin nopeasti – emme tekemisessä, vaan ylösnousemisessa. Päästä irti keskittymisestä ulkoisiin vaikutelmiin saadaksesi todisteita, että näin on. Tunne sen sijaan sisälläsi ja luota, että hyvin paljon kehittyy syvällä sisälläsi. Asiat voivat näyttää erilasilta myös ulkopuolellasi – kaikki riippuu siitä, mikä on parasta korkeimman evoluutiosi kannalta. Tietysti voit hyvinkin kokea valoa eri muodoissa, ja toiset saattavat reagoida sinuun eri tavalla. Se mitä koet, on vain sinulle. Älä vertaa itseäsi toisten kokemuksiin – luota vain omiisi.
Korkea energia herättää sinua enemmän ja ehkä saat visioita tulevaisuudesta sekä ahaa-elämyksiä! Läpimurtoja. Toimi, jos sinua opastetaan, tai tarkkaile pelkästään ilman tarvetta tehdä mitään sillä, mitä koet. Pohdiskele tai pidä päiväkirjaa kokemuksistasi. Älä lannistu, jos jaat jonkun kanssa ja hän vain tuijottaa sinua. Paljon siitä mitä koet, ei voi yksinkertaisesti jakaa toisen kanssa. Paljon siitä mitä koemme, on vain meille.
Ole hyvin lempeä itsellesi. Älä puske itseäsi tai ylläpidä odotuksia itsestäsi. Kun olet lempeä ja hyväksyvä itsellesi, ankkuroit enemmän rakkautta sinuna. Sopeudumme kaikki tähän uuteen tilaan, jossa olemme. Kun jatkamme tietoisuutemme nostamista, havaintomme ja perspektiivimme muuttuvat – mikään ei pysy samana. Saatat tiedostaa, miksi tietty asia tapahtui tai ei tapahtunut. Kaikki mitä koet, on erityisesti omaa evoluutiotasi varten. Ehkä tunnet vetoa tutkia entisiä tekoja tässä elämässä tai muissa, ehkä näet dynamiikan jonkun käyttäytymisen takana, ehkä saat äkkiä ehdottoman selkeitä hetkiä …kaikki on jumalaisessa järjestyksessä eikä ole pysähdyspaikkaa. Kehitymme jatkuvasti enemmäksi yrittämättä, kuitenkin meitä työnnetään lempeästi olemaan enemmän.
Vanhassa saatoit tarvita vahvistusta ja tukea ympärillä olevilta. Joskus sitä tuli, joskus ei. Uudessa annat vahvistusta itsellesi. Et etsi hyväksyntää keneltäkään muulta. Kun tämä voimistuu sinussa, paljon vanhaa transformoituu … hyväksynnän tarve toisilta, pakko todistaa itsensä, ihmisten miellyttäminen ollakseen hyväksytty ja rakastettu, pettymys kun joku ei kohtele tavalla, kuin mielestään pitäisi (odotukset) ja monet ulkoisen ja vanhan matriisin mallit. Ole lempeä ja tue itseäsi – läpi puskeminen, jonkin paneminen tapahtumaan ja kriittisyys ovat vanhaa. Ole lempeä, ystävällinen ja rakastava itsellesi. Tämä on uusi tapa.
Ole kiitollinen kaikesta elämässäsi tavoittelematta sitä, mitä uskot, että sinulla ei ole. Anna itsellesi tunnustusta niistä monista lahjoista, joita sinulla on ja joita jaat. Ilmaise aikomus, että kaikki tekosi ovat henkisesti opastettuja ja kaikkien eduksi. Olet hyvin rakastettu ja rakastettava.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Uffostuslääke