"JUMALAN SIUNAUSTA!" KAIKKI KIIHTYY – HEI, JUMALAINEN MASKULIINISUUS
Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
20.1.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Millainen aloitus vuodelle 2018 … Jos joku odotti asioiden asettuvan – sori, että tuotan pettymyksen, koska näin ei ole. Vuoden alusta saakka olemme siirtyneet sisäisen ja kollektiivisen tasapainottumisen toiseen vaiheeseen. Katsokaa, kuka on taas täällä: jumalainen maskuliinienergia!
Viime vuodet jolloin kävimme läpi heräämisprosessiamme, olimme jumalaisen feminiinisyyden energiaympäristössä. Uimme loputtomien mahdollisuuksien meressä, kietoutuneena melko lempeisiin ja hitaisiin myötätuntoaaltoihin – meitä hoivattiin ja meille annettiin aikaa käydä läpi prosessi omalla tahdillamme. Jumalainen feminiinisyys suvaitsee vapaan tahdon ja antaa meille aikaa oikeasti löytää, mikä ydinolemuksemme on ja mikä meissä on aitoa. Feminiinisyys on kärsivällistä ja hoivaavaa energiaa, joka liikkuu hitaasti ilman mitään fokusta tai suuntaa. Vaikka oli tuskallista ja intensiivistä ja ajattelimme monta kertaa: "En pysty tähän, haluan vain päästä pois täältä", liikuimme eteenpäin omaa tahtiamme, meistä otettiin kiinni ja meitä pidettiin tässä universumin pyhässä kohdussa.
Kuten monet teistä näkevät ja tuntevat nyt … nämä ajat ovat ohi. Jumalainen maskuliinienergia tulee mukaan tuohon tanssiin ja on nyt todella lisääntymässä. Tämä energia on nopeasti liikkuvaa, suoraa, terävää kuin puukko ja se näyttää meille armottomasti, missä emme ole edelleenkään harmoniassa, positiivisen kulkusuunnan tunteessa. Mutta meidän täytyy totutella tähän ja oppia integroimaan tämä energia kyetäksemme ratsastamaan näillä aalloilla.
Ego kumotaan
Oletko ollut onnettomuudessa hiljattain ja/tai tuntenut, että ikään kuin koko universumi olisi tuonut esiin kaikki pysähdykset työntämään sinut suuntaan, johon et halua mennä tai jota et halua katsoa? Onko suurimmat pelkosi laukaistu enemmän kuin koskaan ennen, eli rakkaiden ihmisten, rahan, työpaikan menettäminen? Jumalainen maskuliinisuus ei suvaitse vapaata tahtoa. Se ei suvaitse syyttelyä omasta tilanteestasi tai sen tuomitsemista. Se pyytää meitä omistamaan oman luomuksemme, yksilöinä ja kollektiivisesti. Se tuo sisään jumalaisen tahdon, ja sillä hetkellä kun menet ydinolemustasi vastaan, se sattuu. Tämä energia ajaa meidät antautumaan jumalalle. Erillisyyden, puutteen ja vapaan tahdon aika on ohi.
Olemme palaamassa kollektiivitietoisuuteen, ehdottomaan rakkauteen ja yltäkylläisyyteen. Kaikella ja kaikilla jotka yrittävät tällä planeetalla mennä tätä vastaan, on erittäin epämiellyttävää. Jumalainen maskuliinisuus tuhoaa sen, mikä ei sovi yhteen uusien taajuuksien kanssa. Se aiheuttaa kaaosta tekemään tilaan uudelle. Meidän kääntyä sisäänpäin enemmän kuin koskaan, tarkistaa syvältä sisältämme ja tuntea, mitä oikeasti haluamme ja tarvitsemme. Kiinnitä huomiota kehoon ja synkronismiin ja siihen, miten täydellisesti ne opastavat meitä. Se tuntuu paradoksilta, ja kuitenkin se on avain. Hidastaa ja kuunnella tarkkaan, kun kaikki nopeutuu. Yrittäminen vs. salliminen, uskomus (sokea usko) vs. usko (luottamus), epäluottamus vs. luottamus.
Yrittäminen ja tiukat uskomukset ovat vapaan tahdon vaikutusta, mikä ilmenee kontrollointitarpeena. Pidämme kiinni vanhoista käsityksistä ja uskomuksista, jotka ovat olleet juurtuneena meihin hyvin pitkään, mikä on pitänyt meidät riippuvaisena ja pelossa. Eikä sitä ole enää. Tämä energia pakottaa meidät nyt todella takaisin ydinolemukseemme. Ego kumotaan – pidämme siitä tai emme – kunnes antaudumme. Hyväksymme, mitä on. Hyväksymme pelkomme, näemme ne, annamme niiden olla ja kuitenkin meillä on syvä luottamus, että se on täydellistä ja että nämä kerrokset täytyy riisua ankkuroituaksemme täysin uusiin viidennen ulottuvuuden taajuuksiin ja kokeaksemme taivaan maan päällä. Sillä hetkellä kun olemme täysin harmoniassa ja astumme aitouden todelliseen voimaan, mitä hämmästyttävintä taikaa tapahtuu ja kaikki loksahtaa paikoilleen.
Tämä energia tulee juuri, kun meistä on tulossa valmis astumaan täysin luomiseen. Tällä energialla on eri vaikutuksia eri ylösnousemusaalloille, ja se riippuu henkilökohtaisesta energiasekoituksestamme ja järjestelystämme. (Kirjoitin energiarakenteesta viime blogissani kaksoisliekeistä, mikä pätee yhtä lailla kaikkiin.)
Usko/luottamus siirtää vuoria
Niinpä riippuen siitä, missä olet henkilökohtaisessa prosessissasi, saatat kokea tämän jumalaisen feminiinisyyden ja jumalaisen maskuliinisuuden pyhän avioliiton voimakkaina laukaisimina ja voimakkaana mentaali-, fyysisenä ja tunnetuskana, kun se huuhtelee pois sen, mikä ei enää palvele ja mikä estää meiltä sisäisen tasapainon. Monet kokevat tämän myös voimakkaina seksuaalisina kundaliinisyöksyinä, kun oma energiajärjestelmämme muuttuu ja tulee käyttöön korkeammassa taajuudessa.
Saksassa on sanonta: "Glauben versetzt Berge". Sen voi tulkita kahdella tavalla: "Usko (sokea) siirtää vuoria" tai "usko (luottamus) siirtää vuoria". On kaunista nähdä, miten tämän voi nähdä kahdesta perspektiivistä ja että englannin kieli ymmärtää eron. Sen näkeminen pelosta tai rakkaudesta. Oletko valmis päästämään irti uskomuksista, jotka ovat sidottuja tiettyihin sääntöihin, rituaaleihin ja odotuksiin, ja siirtymään puhtaaseen avoimuuteen ja laajaan luottamukseen kaiken täydellisyyteen, ilman aavistustakaan siitä, miten tämä kaikki tapahtuu? Oletko valmis päästämään irti kontrollista ja sitoutumaan sen sijaan ydinolemukseesi? Oletko valmis luottamaan omaan intuitioosi sen sijaan, että seuraat sokeasti toisten opetuksia ja viestejä? Pystytkö saamaan ja pitämään tuon luottamuksen?
Mitä enemmän DNA:mme muuttuu, mitä enemmän palaamme todelliseen voimaamme ja mitä enemmän opimme taajuuksista, pyhästä geometriasta, äänestä ja vapaasta energiasta, sitä enemmän oivallamme tämän sanonnan todellisen merkityksen. Usko/luottamus voi todellakin siirtää vuoria. Ja kuitenkin luova voimamme avataan täysin vain, kun kykenemme pysymään syvän luottamuksen ja uskon tilassa ja sallimaan asioiden kehittyä. Pieninkin yritys kontrolloida jotain pitää oven lukittuna. Tunnista siis sisällämme oleva voima ja ole kiitollinen jumalaisen maskuliinisuuden terävyydestä, joka leikkaa läpi kaikesta, mikä pitää meidät sidottuna vanhaan toimintamalliin.
Meistä on tulossa valmis lentämään. Olen enemmän kuin innostunut lähtemään tähän seikkailuun yhdessä teidän kanssanne ja luomaan uutta maailmaa. Leikkisää, rakastavaa ja kevyttä maailmaa, tutkien yhdessä, miten uudet energiat toimivat. Ei ole enää sääntökirjoja, raamattuja, ohjekirjoja. Tämä on meille kaikille uutta ja olemme osa tätä suurta oppivaa organismia nimeltään ihmiskunta, mikä löytää kohta takaisin eheyteen, ykseyteen ja yhtenäisyyteen. Ja jokaisella meistä on tärkeä osa tässä transformaatiossa. Jumalan siunausta*!
*Suom. huom. sananmukainen käännös on "jumalan vauhtia" ja sillä toivotetaan hyvää matkaa
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Pyörii kuin uffo Anttilassa
Uusimmat viestit
27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus26.11.2023 - Patriarkaatin jälkeen29.11.2023 - Tervetuloa moniulotteiseen itseenne28.11.2023 - Milloin näemme edistymistä?25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - Ylösnousemusoireet28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutosHome
Viestejä
Vera Ingeborg
20.1.2018 - "Jumalan siunausta!" kaikki kiihtyy - hei, jumalainen maskuliinisuus



20.1.2018 - "Jumalan siunausta!" kaikki kiihtyy - hei, jumalainen maskuliinisuus
