JOULUKUUN YLÖSNOUSEMUSENNUSTE & ENERGIAPÄIVITYS – HEREILLÄ LENTÄMINEN
Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
6.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Siunausta rakkaat.
Muutama viime päivä on tuntunut siltä, että olemme jättämässä 3D:n. Tämä tuntuu siltä, ettei meitä ole enää tiukasti istutettu maahan. Minulla oli aiempi kokemus tästä 2013, kun ajoin kolme tuntia katsomaan äitiäni, joka oli tuolloin sairaalassa. Minun täytyi pysähtyä monta kertaa, koska minusta tuntui ajaessani, että lensin maanpinnan yläpuolella enkä ollut täysin kiinni maassa. Minusta tuntui oikeastaan siltä, että ajoin ufolla … toisaalta se oli upea tunne, mutta toisaalta ei niinkään. Tuolloin tuota tunnetta kesti noin viikon aina, kun lähdin ajamaan jonnekin. Tällä kertaa tunne voi tulla kuitenkin ilman autolla ajamista … se voi tapahtua koska tahansa. Tämän mukana kulkemisesta on paljon oireita – yksi on nyt tapahtuvat aikaluiskahdukset. Tunne, ettei tiedä, milloin jokin tapahtui – oliko se eilen, viime yönä vai tänään. Aika sekoittuu yhdeksi.
Joitain oireita joita meillä on ollut aikaluiskahdusten ja 3D-irrallisuuden kera:
* pökerryksissä oleminen
* huimaus
* ahdistus
* tunne, että on korkeammalla kuin normaalisti
* maadoittumattomuuden tunne
* pahoinvointi
* irrallisuudentunne 3D-maatasosta
* hämmennys ajasta – mitä milloinkin tapahtui, aika juoksee yhteen
Kuten olen selittänyt aiemmissa artikkeleissa, olen käynyt läpi monia kokemuksia, joita toiset eivät ole – kuitenkin kaikki käyvät ne läpi jossain kohtaa. Tästä syystä postaan, mitä postaan, jotta sen tapahtuessa voitte olla vakuuttuneita, että se on normaalia ylösnousemusprosessissa.
Tämä kokemus joka on jatkunut, ei ole niitä miellyttävimpiä. Tunnen, että koska olemme niin tottuneet olemaan täysin kiinni maaplaneetassa, tuo poisvetämisentunne on vieras ja ahdistava. Se tuntuu jokseenkin ylimaalliselta, ja kuitenkin sen tapahtuessa tuntuu, että täytyy kiinnittyä uudestaan.
Ehdotan maadoittumista, mikä tekee näistä kokemuksista vähemmän ankaria, kun maadoittuminen tekee kaikista ylösnousemusoireista vähemmän ankaria. Myös toiset raportoivat minulle kokevansa tätä tunnetta.
Psyykkiset lahjani kertovat minulle, että tämä on ennakkokatsaus siitä, mitä tulee myöhemmin, kun on Tapahtuma ja jätämme tämän tiheän 3D-kehon taakse ja transformoidumme täysin valokehoon. Muista, ettei mikään oire tai korkeampi tietoisuus tule meille kaikille kerralla. On aina rakentumista, joka valmistelee meitä edessä olevaan aikaan. Tästä syystä koemme asioita monta kertaa ensin hienovaraisesti, ja sitten voi tapahtua rakentuminen. Voimme odottaa enemmän tätä lentämisentunnetta hereillä ollessamme, kunnes on lopullisen Tapahtuman aika.
Joulukuun ennuste
Kun joulukuu jatkuu, monista tuntuu, ettei se minkä he ajattelivat olevan totta, ole totta. Tämä vaikuttaa moniin suhteisiin, kun siirrymme enemmän totuuteen kokonaisuutena ja tulemme pois ns. yksilöhavainnosta. Kun siirrymme enemmän ykseystietoisuuteen, siirrymme myös enemmän luomisulottuvuuteen, joka on totuusulottuvuus. Kun tämä tapahtuu, saatamme järkyttyä siitä, mitä tuodaan pintaan. Kuitenkin se on ollut kaiken aikaa, emme vain ole voineet nähdä sitä.
Kun olen siirtynyt korkeampiin ulottuvuuksiin ja päässyt täysin käsiksi moniulotteiseen itseeni, olen saanut pääsyn vielä korkeamman ulottuvuuden tietoisuustiloihin, joissa käytössäni on enemmän informaatiota ja totuutta. Se näkyy nyt, mitä ei ole voinut aiemmin nähdä. Tämä on tapa ylittää tiedostamisulottuvuustasoja ja yhdistää ne tietoisuuteemme – pääsemme silloin käsiksi sellaiseen, mihin emme ole päässeet aiemmin. Tähän kaikki ovat menossa sitten, kun he ovat piittaamatta 3D:n ulkoisista merkeistä ja suuntaavat korkeammille olemassaolotasoille.
Emme ole ainoita olentoja, jotka siirtyvät näille tasoille – kaikki tietoiset olennot muuttavat nyt ulottuvuutta kaikilla planeetoilla. Kaikki planeetat ylösnousevat, ei vain Maa. Tästä syystä näemme kaikkien planeettojen kuumenevan. Olemme universaalissa kollektiivimuutoksessa, jota tapahtuu ennennäkemättömässä laajuudessa. Tämä on juhlan aikaa kaikille olennoille kaikkialla.
Neuvoni joulukuun loppuosalle on päästä takaisin kosketukseen aidon itsensä kanssa – itsen ennen ehdollistumista, ohjelmointia ja harhakuvia. Tältä sinusta on ehkä tuntunut lapsuudessa – todellinen itsesi. Pääse takaisin kosketukseen tämän puhtaan valo-olennon kanssa – ja tutki tätä kristallilasta, joka sinä olet. Sitten integroi tämä viattomuus, ihmetys ja ilo takaisin elämääsi. Tämä on yksi alkuaskelista täyteen heräämiseen ja sitten kykyyn nostaa tietoisuutesi korkeammille valaistumistasoille.
Joulukuun aikana tulee lisää ylösnousemusoireita sekä tunne, että kaikki riisutaan pois. Tätä tapahtuu jo monilla. Kaikki on riisuttava pois paljastaaksemme, mikä on totta. Hyväksy tämä, kun se tapahtuu, ja toivota tervetulleeksi versiopäivitykset, kun niitä tulee. Hyväksy muutokset. Vaikka ne saattavat olla vaikeita, ne johtavat meitä kaikkein suurimpaan muutokseen – Tapahtumaan, transformoituen valokehoksi.
Voimme odottaa hyvin korkean energian päiviä täysikuiden ja uusienkuiden myötä. Ne ilmentyvät tavallisesti päivityksinä tietoisuuteemme. Joulukuun päivämäärät ovat seuraavat: uusikuu 7.12. ja täysikuu 22.12. Tullessaan päivänseisauksen jälkeisenä päivänä, täysikuu lupaa olla paljon korkeamman energian portti.
Lisää päivityksiä on tulossa …
Palvelussa ja valossa,
Diane Canfield
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.