OLEMME ASTUNEET UUTEEN AIKAJANAAN PIMENNYSENERGIAN KAUTTA
Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
13.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervetuloa rakkaat valo-olennot,
Pimennys 8./9.3. oli yksi voimakkaimmista, jonka muistan. Energiaa alkoi tulla jo viikkoa aiemmin ja se on jatkunut tähän päivään saakka. Saan tänään vähän helpotusta energiatulvasta, joka vain jatkuu. Monet ovat olleet väsyneitä yhtenä päivänä ja sitten seuraavana pingottuneita – kuin sähköä kulkisi heidän suonissaan. Olen kokenut tätä samaa ja enemmän, pingottuneisuutta päiviä peräkkäin. Pysyin nukkumaan vähän viime yönä, mutta koko viikkona olen saanut nukuttua vain muutaman tunnin joka yö. Minulla oli täydellisen avuttomuuden aikoja, kun energioita virtasi sisään. Sitä voi verrata "levottomat jalat" –oireyhtymään, kun energiaa juoksi kehon läpi salamavauhtia. Planeetan värähtely on nyt noussut. Olemme tämän energiavirran kanavia. Olen kiitollinen toisten kaikesta palvelusta tässä ylösnousemusprosessissa.
Tämä pimennys on aiheuttanut valtavan päivityksen valokehoomme ja tämän tapahtuessa kehostamme on saattanut loppua virta monilla tasoilla monina päivinä. Tarkista vitamiini- ja hivenainesaantisi tänä aikana ja lisää "superfoodia" ruokavalioosi. Tämä on ruoka-aineita, joissa on superannos luonnollista, terveellistä energiaa keholle, monien vitamiinien ja hivenaineiden yhdistyessä samassa ruuassa. Varmista, että kalsium-, rauta-, D-vitamiini- ja magnesiumtasosi ovat ajan tasalla. Luovuin hiljattain meijerituotteiden säännöllisestä nauttimisesta ja on ollut oma seikkailuni korvata tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.
Valokehomme kävi läpi merkittäviä muutoksia tässä aikajanassa ja olemme alkaneet päästä siitä läpi. DNA-muutokset valokehoa varten voivat olla rankkoja ja meillä voi olla aikoja, jolloin täytyy järjestäytyä uudelleen ja varmistaa, että kaikista 3D-aspekteistamme huolehditaan, jotta tehdään valokehoprosessista mahdollisimman tasaista.
Pimennys toi hyvin monia päivityksiä ja uusia oivalluksia, kuten puhuin artikkelissani ennen sitä. Olemme nyt ilmestyneet täysin uutena valo-olentona uudelle aikajanalle.
Huomaatko ajattelevasi: "Miksi tein tämän (lisää oma kokemuksesi) menneisyydessä, kun minun olisi pitänyt tehdä näin? Se olisi ollut enemmän itseä rakastavaa ja paljon helpompaa." Olemme astuneet uudelle aikajanalle. Meillä on nyt paljon laajempi 5D-todellisuus (ja ylempi) ja kykenemme näkemään jonkin tilanteen kaikki aspektit, joita emme voineet nähdä aiemmin.
Ensimmäisellä aallolla tämä on ollut erityisen vaikeaa, kun olemme uuden valopolun kulkijoita. Näemme ensimmäisenä uudet asiat ja pystymme yhdistämään pisteet – mitä kaikki merkitsee. Jatka tämän käsittelemistä ja näet yhteydet – tämä on taso ja polku korkeampiin ulottuvuuksiin.
Näemme nyt enemmän läpinäkyvyyttä kaikissa asioissa. Voimme nyt nähdä syyt, miksi toiset käyttäytyvät niin, kuin käyttäytyvät. Voimme nähdä motiivit ja agendat sen taustalla, mitä he tekevät ja sanovat. Tämä on erittäin tärkeä psyykkinen aspekti, jota ei pitäisi sivuuttaa. Oman itserakkautemme vuoksi on tärkeää, että tiedostamme, mitä tapahtuu toisilla, jotka päästämme piiriimme.
Sydäntilassa pysyen on helppoa nähdä ero siinä, mitä joku sanoo ja mitä hän oikeasti on. Tavoitteena on yhdistyä sydämeen joka tapaamisessa, jotta voit poimia enemmän psyykkistä informaatiota tuosta ihmisestä. Tämä antaa sinulle näkemyksen siitä, kuka hän oikeasti on. Mutta tämän myötä meidän täytyy asettaa myös rajat, piiristämme saattaa tulla pienempi ja se on ok – samanmieliset ovat avain värähtelyn pitämiseen korkealla.
Voit yhdistyä nyt omaan aitoon sieluolemukseesi – tätä valokeho on. Valokeho ei kätke mitään keneltäkään – kaikki mikä on totta, paljastuu. Tämä on todellinen olemistapa korkeammissa ulottuvuuksissa. Tämä läpinäkyvyys toimitetaan nyt jokaiselle meistä, kun siirrymme täydemmin valokehomuotoon.
Siirrymme nyt enemmän kuin koskaan puhtaaseen aitoon sieluitseemme, jonka kanssa olemme viettäneet aiemmin monta elämää, joka tietää paljon enemmän kuin me ja joka rakastaa meitä ehdottomasti. Itsemme rakastaminen tässä todellisuudessa on aidon henkisen mestarin työtä.
Kun menemme kohti seuraavia energia-aaltoja – päiväntasaus 20.3. ja kuunpimennys 23.3. – meidän täytyy tiedostaa, että integroimme jo niitä valtavia valokehoaaltoja, joiden läpi olemme menneet.
Jos voit puhdistaa kalenterisi kaikkina noina päivinä, olisi itseä rakastavaa "liota" näissä energioissa ja viettää aikaa harmonisoituen universumin kanssa näinä pyhinä päivinä, jotka lähestyvät. Meditointi, kevyt ruoka, maadoittuminen ja chakrojen harmonisoiminen ovat hyviä harjoituksia, erityisesti suurten päivitysten aikoina. Maaliskuu on korkean energian ja monien aaltojen kuukausi. Meidän täytyy tunnustaa tämä energia ja toivottaa tervetulleeksi päivitykset, kun niitä tulee. On muita asioita, jotka auttavat – puhun tästä myöhemmin :)
Voimme nyt katsoa kaikkia olentoja myötätuntoisesti, sillä he yrittävät pärjätä aivan kuten kaikki muutkin. Ero pelkopohjaisen ja itsensä rakastamiseen perustuvan elämän välillä on kilometrejä. Pelkopohjainen olento pyrkii kontrolloimaan ja saamaan vallan muista, itseä rakastava mestari pyrkii ymmärtämään toisten ainutlaatuisen olemuksen ja arvostamaan jokaista ihmistä hänen lisäarvostaan tähän kauniiseen universumiin, jossa asumme.
On vain ajan kysymys, ennen kuin energiat iskevät kaikkiin tällä planeetalla eikä heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin integroida ne elämäänsä. Näemme tämän omakohtaisesti ja se on riemuitsemisen aikaa. Suuret muutokset ovat aivan edessä :)
Rakastan teitä kaikkia! Palvelussa ja rakkaudessa :)
Diane Canfield
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Joka uffon lupaa se vähän antaa
Uusimmat viestit
7.2.2025 - Graalin malja ja enkelitietoisuus10.2.2025 - Kehittyminen poimunopeudella1.2.2025 - Helmikuun 2025 uutiskirjeestä6.2.2025 - Kiihtymisen kelkassa pysyminen3.2.2025 - Henkinen ylösnousemusenergia ja oireet3.2.2025 - Helmikuun 2025 energiaraportti1.2.2025 - Toivon siivillä -sarja, shoud 5 3.2.2025 - Seuraava iso energiaryöppy3.2.2025 - Nopeutuminen31.1.2025 - Helmikuun 2025 energiapäivitysHelmikuu 2024 - Raskauden väheneminen31.1.2025 - Uuden maan ilmentämistä29.1.2025 - Äitimatriisi - materiakentästä ilmentäminenTammikuu 2025 - Mikä on perhe?30.1.2025 - Valmistaudu vuoden 2025 merkittäviin energiamuutoksiin29.1.2025 - Tervetuloa Puukäärmeen vuoteen13.3.2016 - Olemme astuneet uuteen aikajanaan pimennysenergian kautta
