SE ON TOTTA – MIELI HUIPUTTAA SINUA
Kirjoittanut Andrea Schulman (www.in5D.com)
2.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kaikkien ihmisten tapaan minulla on kirjo tunteita, jotkut hyviä ja jotkut huonoja. Tässä elämäni vaiheessa olen oppinut nostamaan värähtelyäni tarkoituksella ja olen melko hyvä olemaan onnellinen pidempiä aikajaksoja, mutta olen huomannut, että mieli huiputtaa minua ollessani alemmissa värähtelyissä. Arvaan, että sinulla myös!
Nimittäin ollessamme alemmissa värähtelyissä sovimme yhteen niiden ajatusten kanssa, jotka peilaavat sisäisiä tunteitamme. Kun olemme surullinen, surullisia ajatuksia kasaantuu päällekkäin. Kun olemme vihainen, lisää suututtavia asioita tulee esiin helposti ja herpaantumatta.
Esimerkiksi, oletko koskaan ollut vihainen jollekin, ja sitten yhtäkkiä kaikki pienet kamalat asiat, joita hän on koskaan tehnyt elämässään, juolahtavat mieleesi? Oletko koskaan riidellyt ja jatkuvasti ajatellut uusia syitä olla vihainen?
Totuus on, että ollessasi negatiivisessa tilassa, negatiivisten ajatusten tulvaportit avautuvat. Yhtäkkiä ei ole vain yksi syy olla vihainen, vaan kymmenen. Melkein välittömästi ei ole vain yhtä syytä olla ala päin, vaan sata muuta syytä marssii sisään sen perässä.
Nämä ajatukset eivät merkitse, että epäonnistut tai teet virheitä tai olet menossa kurjaa loppua kohti elämässä. Kyse on vain vetovoimanlaista, joka tuo sinulle ajatuksia, jotka sopivat värähtelyltään yhteen väliaikaisen tilan kanssa – siinä kaikki.
Tämä voi olla konstikasta sellaiselle, joka yrittää tarkoituksella nostaa omaa värähtelyään. Vaikka haluat ehkä ajatella positiivisesti, se ei tule luonnostaan masentuneena tai vihaisena.
Tämä voi olla vielä konstikkaampaa sellaiselle, joka ei tunne vetovoimanlakia, ja tästä syystä monet ihmiset jäävät pidemmäksi aikaa jumiin alempiin värähtelyihin.
Tämän mekanismin ymmärtäminen on ollut hyvin hyödyllistä minulle, ja toivon, että se on myös sinulle.
Olen oppinut, että kun negatiivisia asioita alkaa kasaantua, voi olla hyvin tehokasta muistuttaa itselleen vetovoiman toimintavasta. Sen sijaan, että otan nämä ajatukset liian vakavasti, sanon vain itselleni: "Ajattelen tällä hetkellä näitä negatiivisia ajatuksia vain, koska olen matalassa värähtelyssä. Kun minusta tuntuu paremmalta, kaikessa on tolkkua ja olen taas optimistinen elämäni suhteen."
Tämä on hyödyllistä, koska se on nopea muistutus, että hyviä asioita voi edelleen tapahtua minulle, ja kun olen vähän onnellisempi, löydän tarvitsemani ratkaisut ja edistyn haluamallani tavalla. Sen sijaan että murehdin, hössötän ja jään liikaa kiinni negatiivisuuteen, muistan, etteivät nämä ajatukset ole erityisen rationaalisia eivätkä ne edusta todellista minua tai elämääni.
Totuus on, että olen löytänyt tieni hymyyn tai nauruun melkein joka päivä, ja se on mahdollista sinullekin. Myös ihmisten jotka eivät ymmärrä positiivisen ajattelun voimaa, tiedetään olevan onnellisia aika ajoin, ja tämä merkitsee, että negatiiviset ajatuksemme eivät ole koskaan yleismaailmallisesti merkittäviä tai päteviä. Etsimme kaikki omaa onnellisuuttamme, ja tästä syystä myös surkeimmat ihmiset pystyvät tavallisesti löytämään sitä säännöllisesti.
Olet voimakas luoja, kun olet onnellinen, ja jokainen joka pystyy löytämään onnellisuuden, voi tulla, miksi haluaa tulla.
Tämä muistutus antaa minulle vähän helpotusta, ja helpotusta juuri tarvitsee nostamaan itsensä taas ylös, kun on alakuloinen. Helpotus on aina tie takaisin onnellisuuteen, ja tämä toteamus voi olla tehokas askel oikeaan suuntaan.
Kun siis olet vihainen tai kiukkuinen ja näyttää siltä, että saat vain vihamielisiä tai masentavia ajatuksia, muista, että mieli huiputtaa sinua ollessasi allapäin. Matalassa värähtelyssä vedät puoleesi matalavärähteisiä ajatuksia. Kuitenkin mielialasi noustessa (ja niin aina tapahtuu) olet magneetti ajatuksille, jotka muistuttavat sinua voimastasi ja syistä olla onnellinen ja kiitollinen elämästäsi ja kaikesta siinä – myös asioista, jotka näyttävät kamalilta tässä hetkessä.
Voit tehdä, olla tai saada, mitä tahansa haluat, ja näet tämän totuuden selkeämmin, kun myrsky menee ohi. Sinun täytyy vain sinnitellä vähän.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta uffosesta
Uusimmat viestit
11.2.2025 - SiltaHelmikuu 2025 - Kiivas rakkaus3.2.2025 - Tämänhetkinen kaaos ja kollektiivinen voima3.2.2025 - Viesti Matthewilta7.2.2025 - Graalin malja ja enkelitietoisuus10.2.2025 - Kehittyminen poimunopeudella1.2.2025 - Helmikuun 2025 uutiskirjeestä6.2.2025 - Kiihtymisen kelkassa pysyminen3.2.2025 - Henkinen ylösnousemusenergia ja oireet3.2.2025 - Helmikuun 2025 energiaraportti1.2.2025 - Toivon siivillä -sarja, shoud 5 3.2.2025 - Seuraava iso energiaryöppy3.2.2025 - Nopeutuminen31.1.2025 - Helmikuun 2025 energiapäivitysHelmikuu 2024 - Raskauden väheneminen31.1.2025 - Uuden maan ilmentämistä2.5.2016 - Se on totta - mieli huiputtaa sinua
