SYNTYMÄJÄRJESTYKSEN HENKINEN MERKITYS
Kirjoittanut Tanaaz (foreverconscious.com)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Perhe johon synnyit, ei ollut virhe. Sielusi valitsi perheesi, koska se tiesi, että perhe tarjoaisi parhaan energian tukemaan korkeinta henkistä kehitystäsi ja kasvuasi. Sama pätee syntymäjärjestykseesi. Olet sitten vanhin, nuorin tai ainoa lapsi, syntymäjärjestykselläsi on myös henkinen erityismerkitys.
Esikoinen
Syvemmällä ja henkisemmällä tasolla esikoislapset ovat usein äärimmäisen vahvoja sieluja. Osa heidän tarkoitustaan on omaksua pääosa perheen karmasta ja transformoida se joksikin uudeksi.
Kaikilla perheillä on oma karmansa ja omat mallinsa, jotka jatkuvat sukupolvia, kunnes joku parantaa ja transformoi tämän karmaenergian. Esikoinen on ensimmäinen henkilö suorittamaan tuota tehtävää ja on ottanut tuon vastuun osana sielutyötään. Monin tavoin esikoiset ovat varustettuja ottamaan itselleen paljon perheen energiaa voidakseen parantaa sen. Jos he osaavat tämän, ei ole todellisuudessa mitään, mitä esikoiset eivät pysty käsittelemään.
Esikoiset voivat toimia myös vahvoina huolehtijoina ja hoivaajina energiatasolla. Tietoisesti tai tiedostamatta he suojelevat sisaruksiaan ja kantavat paljon perheen taakkaa harteillaan. Vaikka he ovat riittävän vahvoja tämän painon kannattelemiseen, niin jos tilanteesta tulee liian raskas kantaa, se voi johtaa tunteiseen, ettei ole riittävän hyvä, tai huonoon itsetuntoon. Silloin kun he kannattelevat onnistuneesti tätä painoa ja pystyvät transformoimaan se joksikin positiiviseksi, he etenevät nopeasti ja ovat usein hyvin menestyneitä elämässä.
Keskimmäinen
Keskimmäisellä lapsella on monia taitoja, jotka sen täytyy tuoda maailmaan, mistä syystä se tarvitsee esikoisen suojaa ja kuopuksen toveruutta.
Esikoisen pitäessä suojaa, keskimmäinen pääsee työstämään sitä, mitä hänen sielunsa on tullut saavuttamaan. Monin tavoin esikoinen ja keskimmäinen työskentelevät yhdessä energiatasolla, vaikkei siltä näyttäisikään fyysisellä tasolla.
Keskimmäisen saattaa ehkä myös tarvita tukea esikoista ja kannatella häntä, kun menosta tulee rankkaa. Samaan aikaan hänen ehkä täytyy tukea myös kuopusta, mikä saa hänestä tuntumaan, että hän on jäänyt vähän jumiin keskelle.
Useimmat keskimmäisenä syntyneet ovat luontaisia välittäjiä ja erittäin hyviä työskentelemään ihmisten kanssa ja toimimaan parantajana. He ovat tavallisesti myös diplomaattisia ja voivat nähdä asiat laajemmasta näkökulmasta.
Keskimmäisenä syntyneet voivat kadottaa myös näkyvistä sen, keitä he ovat, ja joutuvat helposti pois raiteiltaan, koska he tekevät usein asioita toisten ihmisten puolesta.
Kun keskimmäisenä syntynyt oppii omistamaan sen, kuka hän on, ja olemaan itsenäisempi, hän voi usein luoda uusia ja jännittäviä asioita.
Kuopus
Henkisellä tasolla viimeksi syntynyt lähetettiin tuomaan keveyttä ja iloa perheeseen. Kuopuksissa on kyse ennen kaikkea perheen tuomisesta yhteen, yhdistymisestä toisten kanssa ja pitkään kestävien ystävyyssuhteiden luomisesta.
Kuopukset ovat tavallisesti rennompia tavassaan lähestyä elämää ja vähemmän todennäköisesti omaksuvat paljon raskasta perhekarmaa.
Kuopukset haluavat usein tehdä asiat omalla tavallaan eivätkä sopeudu yhteiskunnan tapoihin. Monin tavoin he pyrkivät luomaan oman polkunsa ja tuomaan uutta energiaa perheelle.
Koska vanhemmat sisarukset omaksuvat tyypillisesti paljon raskasta perhekarmaa, kuopukselta voi joskus puuttua kyky ottaa vastuu omasta elämästään. Häneltä voi puuttua myös kypsyyttä ja hänen täytyy oppia, miten rentoudutaan oman polkunsa luomiseen.
Kuopukset tuodaan usein perheeseen tuomaan tuoretta energiaa, optimismia ja uutta tapaa katsoa maailmaa.
Silloin kun kuopukset kykenevät ottamaan vastuun elämästään, he voivat tehdä innovatiivisia ja inspiroivia asioita.
Ainoa lapsi
Ainoa lapsi on hyvin samanlainen kuin esikoinen, mutta voimakkaammin.
Ainoa lapsi ottaa paljon perhekarmaa ilman, että keskimmäinen on hänen takanaan tukemassa. Tämä merkitsee, että ainoa lapsi on usein äärimmäisen itsenäinen ja sinnikäs. Hän astuu myös esikoista todennäköisemmin johtajarooliin.
Useimmat sielut jotka tulevat ainoina lapsina, ovat tavallisesti auttamassa vanhempiaan saattamaan loppuun jotain tai tuomassa lisää energiaa johonkin, mitä heidän vanhempansa ovat työstäneet.
Syvemmällä tasolla ainoat lapset tulevat myös oppimaan, miten käsitellään tunneturvallisuuden tunteita. Tämä johtuu siitä, että ainoalla lapsella voi joskus olla vaikea suhtautua toisiin tai muodostaa terveitä siteitä suhteissa.
Yksi avainero esikoisen ja ainoan lapsen välillä on, että ainoa lapsi tulee tavallisesti liittyäkseen perhedynamiikkaan, kun taas esikoiset tulevat tavallisesti muuttamaan tai transformoimaan jotain.
Syntymäjärjestyksesi merkitys riippuu myös perheesi energiasta ja sielusi tarkoituksesta laajemmin. Jos olet ainoa mies- tai naispuolinen sisarustesi joukossa, saatat resonoida esikoisen ominaisuuksiin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.