MERLINIEN PALUU
Kirjoittanut Kim Seppälä (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2015 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Merlinit ovat palanneet – 2000-luvun ruumiillistuneet Merlinit. Adamus laajensi äskettäin Crimson Circlen tapahtumassa Romaniassa tavanomaista häiriötekijätemppurepertuaariaan ja opasti meidät useiden kulmakarvoja nostattavien kokemusten läpi, kuten veden tuijottaminen, peiliin tuijottaminen ja pakauwan käyttäminen energioiden tuntemisessa ja kulkemisessa ajassa ja avaruudessa. Hän opetti meitä myös kulkemaan seinien läpi ja omaksumaan kirjat lukematta niitä. (Kiitos Adamuksen, minulla on nyt moniulotteisia painajaisia: nykyisissä unitaisteluissani pystyn taivuttamaan aikaa ja paikkaa, mikä on epäilemättä todella "siistiä" elokuvamateriaalia, mutta jättää ihmisitseni väsyneeksi ja särkeväksi aamulla!)
Minulla tuossa tapahtumassa oli kyse taian tuomisesta takaisin elämään. Kun olin 15, yksi suosikkiasioistani oli lukea Harry Potter –kirjoja. Noiden kirjojen lukeminen herätti kauan sitten unohdetun, nukkuvan lohikäärmeen teini-itsessäni: tietäminen joka nykii tietoisuuteni reunalla ja kuiskii, että taikaa on olemassa fantasiakirjojen ulkopuolellakin. Jotenkin tiesin jo silloin – jääräpäisen ja intohimoisen (joskin täysin selittämättömän) vakaumuksen kera – että on jotain, joka on täysin tämän ulottuvuuden ulkopuolella. Salaa uneksin maailmasta, jossa oikea taika oli osa todellista elämää. Jatkoin lukemista ja uneksimista, kunnes oli aika kasvaa aikuiseksi. Sitten tallensin tuon unelman turvallisesti jonnekin sydämeni takahuoneeseen, jotta voisin keskittyä elämän ankean ja intohimottoman varjon elämiseen.
Vaati monta kierrosta ja kaarrosta ja lukemattomia epäonnistumisia jästinä olemisessa, mutta vuosikymmentä myöhemmin löysin itseni ensimmäisestä Crimson Circle –tapahtumastani – mysteerikoulusta. Olin koukussa! Minusta tuntui kuin Harry Potterista, joka saapui Tylypahkaan ensimmäistä kertaa. Muutaman vuoden päästä löysin itseni istumasta tanssisalissa Transilvaniassa, jossa ylösnoussut mestari antoi Merlin-tittelin minulle ja 170 muulle tietoisuustutkimusmatkaajalle. 15-vuotias itseni olisi hyvin ylpeä minusta! Jos matkustaisin ajassa taaksepäin, haluaisin jakaa hänen kanssaan kaikki ne asiat, jotka olin oppinut oikeasta taiasta. Halusin kertoa hänelle:
"Eräänä päivänä löydät taian ja tällä kertaa se on uudenlaista – ei uusi ilmentämistyökalu tai ase valtapelien pelaamiseen. Tällä kertaa löydät taian, joka on vallan tuolla puolen. Löydät sen – sitten kun astut pois massatietoisuuden hypnoottisesta shakkipelistä ja nouset mustavalkoisen shakkinappulakaksinaisuuden yläpuolelle, kun hierarkiat eivät vaikuta sinuun eivätkä toisten lait liity mitenkään sinuun, koska ymmärrät, että olet shakkimestari, et pelin vangiksi jäänyt nappula ja kun sinulla ei ole tarvetta tai halua olla voimakkaampi kuin kukaan muu, koska elät täysivaltaisella alueella puolen ulottuvuuden päässä noista peleistä.
"Rakas itse, löydät tämän taian, kun et enää pelkää pelkoa, sillä sallit pelon transformoitua luottamukseksi, tietämiseksi ja intohimoksi, kun olet valmis menemään mielesi reunan yli löytämään tunteen, mielikuvituksen ja aistillisen kokemisen ja kun pystyt keskittymään Itsen moniin puoliin kerralla ja luotat, että voit olla tuo laajentunut versio kadottamatta itseäsi – silloin olet vapaa olemaan maagi.
"Kun et pelkää kuolla, et pelkää elää etkä pelkää syntyä uudestaan, kun olet niin tietoinen tietoisuudestasi, että voit sallia kaikkien ihmistarinoiden väreillä pois, kun voit mennä siitä, mikä oli, siihen mikä on ja mitä voisi olla, kun laajennut niin paljon, ettet enää siedä sellaisia rajoituksia kuin identiteetti tai odotukset ja kun olet saapunut perille itseesi ja tiedät, kuka olet – silloin olet valmis todelliseen taikaan.
"Kun tiedät, ettei se, ettei jonkin ollut mahdollista aiemmin, merkitse, ettei siitä tule mahdollista sillä hetkellä, kun laitat tietoisuutesi tuohon mahdollisuuteen, kun sinulla on rohkeutta valita uusi vanhan sijasta, vapaus rajoitusten sijasta ja kun olet niin intohimoinen elämisestä, olemassa olemisesta ja sen ilmaisemisesta, kuka olet, ettei mikään voi hillitä tuota tulta – silloin on sisäisen Merlinin aika palata. Silloin olet valmis tietoisuusalkemiaan, ihmisen ja jumaluuden yhteensulautumiseen. Ja koska olet todellakin vapaa olento – et edes ajan ja paikan rajoittama – voit päättää olla siinä nyt. Tule tietoiseksi maagistasi ja se on olemassa."
Tämän haluaisin sanoa. Kuitenkin ollessani hyvä shaumbra, joka on oppinut kaiken myötätunnosta, matkustan takaisin entiseen itseeni ollakseni vain läsnä hänen kanssaan ja sanoakseni: "Olet täydellinen juuri sellaisena, kuin olet. Kaikki on hyvin. Ja, voi Merlinin tähden, lakkaa pukeutumasta kuin hippi!"
Skypetin hiljattain vanhempieni kanssa ja mainitsin tapahtumasta, johon juuri osallistuin. Äitini kysyi: "Mitä teette näissä tilaisuuksissa? Meditoitteko koko päivän?" Vedin syvään henkeä ja sallin itseni sukeltaa muistoihin tästä uskomattomasta työpajasta ja kaikista niistä sisäisistä muutoksista, joita on tapahtunut sen jälkeen … ja sitten muistin, kenelle puhuin. Vedin uudestaan syvään henkeä, kun selvitin, miten tiivistän kokemukseni ja tulkitsen sen kieleksi ja käsitteiksi, joissa olisi jotain tolkkua vanhemmilleni. Pitäisikö minun mainita näkymätön pantteri? Pitäisikö minun ylpeästi ilmoittaa, että heidän tyttärensä on nyt virallisesti Merlin – ainakin yhden kaikkien aikojen suurimman (kuolleen) alkemistin mukaan?
Sen sijaan vastasin: "Työskentelemme tietoisuuden kanssa." Ja hymyilin itsekseni syvällisyyttä ja totuutta tämän huolettomalta näyttävän pelkistyksen takana. Tosiaankin, loppujen lopuksi elämä on vain kakun kuorrutusta – todellinen taika on tietoisuus.
Kenties nämä uudet Merlinit eivät näytä kovin erityisiltä. Kenties käytämme farkkuja, lennämme lentokoneella, rakastumme, kerromme huonoja vitsejä ja juomme liikaa viiniä, niin kuin kuka tahansa ihminen. Erona on: sallimme kaikki havainnot, myös havainnon taiasta.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Oma uffo ojassa
Uusimmat viestit
25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - Ylösnousemusoireet28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos19.11.2023 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä27.11.2023 - Hämmentävää aikaa27.11.2023 - Täysikuu Kaksosissa ja Aurinko Jousimieheen tai Skorpioniin ja KäärmeenkantajaanMarraskuu 2023 - Asioiden yhdistäminenMarraskuu 2023 - Maayan Inon - Olen tässä13.10.2023 - Miten tuntea empatiaa ottamatta ihmisten stressiä25.11.2023 - Sakraalichakra ja viides ulottuvuus18.11.2023 - Stepaten iloa kohti22.11.2023 - Rauhan tekeminen perheen kanssa12.11.2023 - Nämä ovat jännittävimpiä aikoja21.11.2023 - Pimeyttä ennen aamunkoittoaMarraskuu 2015 - Merlinien paluu
