PETERIN USKOTTU, OSA 4

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
15.5.2016
Suomennettu Luxoniassa

'No, mikä on sinun mielipiteesi maailman taloustilanteesta, Star?' kysyi Peter eräänä sunnuntai-iltapäivänä. 'Näyttää aika vakavalta minusta. Erityisesti Salaseuralle. Että mihin hulluihin, epätoivoisiin toimenpiteisiin he aikovat nyt ryhtyä? - kerro minulle se. Mitä ne ovatkin, siitä ei hyvää seuraa meille muille. Minä olen vain vähäinen tietokonenörtti. Enpä minä voi asialle paljon tehdä.'

'Baa!' sanoi Star ja pomppi hyppykiikussaan.

'Olet eri mieltä?'

'Baa-tum-baa! Ta-baa! Ta-baa! Ta-baa!'

Ja pomppimisen korkeus kasvoi hälyttävästi. Starin paino oli noussut loistavasti ja Peter toivoi, että valjaat olivat riittävän vahvat kestämään rasituksen.

'Okei, no mitä ehdotat?'

Äänettömyys, hiljaisuus, suuret siniset silmät katsoivat hänen silmiinsä.

'Sanot vain, "Ei."'

'Sanon vain, "Ei?"'

'Sanot vain, "Ei."'

'Kultapieni, ei tässä ole kyse huumeista, tiedät kyllä. Ja isoisäsi on enemmän kuin tyytyväinen viskiinsä.'

'Sanot vain, "Ei."'

'Jaaha... Siinä taitaa olla kaikki tälle päivälle.'

***

Töissä seuraavana päivänä Peter sai kirjallisen määräyksen, joka toimitettiin käsin. Mikähän tämä oli ja miksei sitä oltu lähetetty sähköpostilla?

Hän luki sen läpi ja kuumuus nousi hänen kasvoilleen. Hän luki sen uudelleen.

Ei, tämä oli liikaa! Siitä saakka kun hän oli saanut tietää työnantajansa rikoksista kolme vuotta aikaisemmin, hänen oli täytynyt tukahduttaa syyllisyydentunteensa voidakseen jatkaa työnsä tekemistä. Mutta tämä oli toisenlaista. Tällä kertaa he odottivat hänen itsensä tekevän rikoksen. Miten hän voisi sen tehdä ja elää sen kanssa jälkeenpäin? Mutta jos hän ei tekisi, saisiko hän potkut? Ja jos hän saisi potkut, kuinka he selviäisivät? Ahdistus pingoitti hänen vatsaansa.

Mutta sillä hetkellä hän muisti Starin sanat, jotka kaikuivat hänen päässään: 'Sanot vain ei.'

***

Hän ei tavallisesti käynyt pomonsa luona ilman sovittua tapaamista. Ei hän pelännyt Ted Banneria; he vain eivät toimineet sillä tavalla. Mutta tämä ei voinut odottaa. Hän koputti ovelle.

'Sisään.'

Ted istui pöytänsä ääressä, sormi kaiutinpuhelimen mykistysnapilla.

'Huomenta Peter. Voiko asia odottaa?'

'Se voi odottaa puoli tuntia. Tulenko silloin uudestaan?'

Hänen pomonsa vapautti mykistyksen ja puhui puhelimeen.

'Voinko soittaa takaisin? ... Kyllä, hyvä on ... Okei Peter, mitä asia koskee?'

'Sain tämän määräyksen.'

'Okei, katsotaanpa. Joo ... kyllä. Mikä on ongelma?'

'Ongelma on miinus kaksikymmentäviisi prosenttia.'

'Aivan. Halusit vain varmistaa, ettei se ole virhe?'

'Kyllä.'

'Ei se ole virhe, voin varmistaa sen. Siitä tulee varmaan jälkipyykkiä, mutta sinun ei tarvitse siitä huolehtia. Oliko tässä kaikki?'

Peter ryhdistäytyi ja piti asemansa.

'Se ei ole oikein.'

'Oikein, kuten ...'

'Se on varkaus.'

'Oi ei, ei, ei, Peter,' sanoi Ted nauraen. 'Voin vakuuttaa, että se on täysin laillista ja pykälien mukaista. Lainsäädäntö tuli voimaan kuukausia sitten. Se vain sallii tietyn rajan ylittävien velkojien antaa osansa talouden tasapainottamiseksi. Mikä, kuten tiedät, horjuu kuilun partaalla. Parempi tällä tavalla, kuin että lasku tulisi taas veronmaksajien maksettavaksi.'

'"Velkojien?" En sanoisi heitä "velkojiksi." Omasta mielestään he ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat sijoittaneet rahansa mielestään turvallisella tavalla. Josta saa vähän korkoa inflaation peittämiseksi. Mikä turvallinen tapa se on jos he menettävät kaksikymmentäviisi prosenttia? Nolla pilkku yksi prosenttia ymmärtäisin. Nolla pilkku neljäkin. Se on vain pikkusäätöä. Mutta kaksikymmentäviisi, ei. Se ei ole oikein. En aio tehdä sitä.'

'Selvä. Jos se on omantunnonkysymys, ymmärrän täysin. Lähetä nuori Raymond luokseni ole hyvä. Hyvää päivänjatkoa Peter.'

***

'Pomo haluaa tavata sinut, Raymond.'

'Herra jumala, mitä on tekeillä Peter? Naamasi on aivan punainen. Mitä hän sanoi? Ei kai kyse ole irtisanomisista?'

'Ei, ei mitään sellaista.'

'No mitä sitten?'

Peter näytti hänelle määräystä.

'Miinus kaksikymmentäviisi prosenttia! Onko tämä oikein?'

'Ted sanoi, että se on.'

'Mutta sehän on ryöstö keskellä päivää. Ihmisten rahojen varastamista globaalieliitin kirstuihin!'

'Enpä olisi voinut sitä itse paremmin sanoa. Kerroin hänelle, etten tekisi sitä. Hän varmaan aikoo antaa sen sinulle.'

'Sanonko mitä hän voi sille tehdä!' sanoi Raymond, ja suuntasi ovelle.

'Rauhallisesti Raymond. Älä ole epäkohtelias. Voit sanoa "Ei" olematta epäkohtelias. Ajattelen vain sinun tulevaisuuttasi, kaveri.'

Kun Raymond lähti, loput tiimistä kerääntyi katsomaan määräystä.

'Jos hän ei tee sitä, Ted laittaa jonkun teistä tekemään sen.'

'No minä en sitä tee,' sanoi Alan.

'Enkä minä,' sanoi Rolf.

'Enkä minä,' sanoi Gwen.

'Ei kukaan muukaan sitten,' sanoi Peter. 'Tai hän tekee sen itse.'

'Ihmisten pitäisi tietää tästä,' sanoi Gwen, 'niin että heillä on mahdollisuus siirtää rahansa ennenkuin se tapahtuu.'

'Ei ole aikaa,' sanoi Peter. 'Luulisin, että se tapahtuu tunnin sisällä.'

'Jollemme viivytä asioita hieman,' sanoi Rolf.

'Joo. Jumitamme systeemin,' sanoi Gwen. 'Hyvä ajatus.'

'Ja sitten voimme mennä sosiaaliseen mediaan ja levittää sanaa,' sanoi Alan. 'Se menee viraaliksi tunnissa, takaan sen.'

'Mutta järjestelmän sabotointi on vakava asia. Voimme kaikki joutua vankilaan,' sanoi Peter.

'Emmekö voisi saada sitä näyttämään erehdykseltä?' kysyi Rolf.

'Kun pitäisi ohittaa kaikki varojärjestelmät? Epätodennäköistä,' sanoi Peter.

Ja silloin Raymond palasi, näyttäen yhtä hilpeältä kuin aina.

'Miten meni?' kysyi Gwen.

'Ei ongelmia,' hän vastasi.

'Mitä tarkoitat, "Ei ongelmia"?' kysyi Peter.

'No Ted pyysi minua tekemään sen, ja sanoin: "Ei ongelmia!"' Hän säteili mielipuolisesti kaikille. 'Mikä ostaa meille tunnin tai kaksi, jos pystyn mitään arvioimaan. Toverit, mitä aiomme tehdä?'

Piru vie, hänhän nauttii tästä, ajatteli Peter.

'Mitä aiomme tehdä Raymond,' hän vastasi, 'Tai mitä minä aion tehdä, sillä olen kohta lähdössä muutenkin eläkkeelle - on sabotoida järjestelmää niin, ettei kukaan pysty syöttämään negatiivista korkoprosenttia sinne. Ja te kaikki voitte kieltää tietäneenne asiasta mitään.'

'Ja sitten menemme sosiaaliseen mediaan ja kerromme kaikille,' sanoi Alan.

'Loistavaa!' sanoi Raymond. 'Se menee viraaliksi tunnissa.'

'Sitähän minäkin sanoin,' sanoi Alan.

'Aloittakaa te kolme se, niin minä autan Peteriä,' sanoi Raymond.

'Ei se ole tarpeen,' sanoi Peter tiukasti. 'Sinulla on ura edessäsi Raymond. Ei sinun tarvitse sekaantua.'

'Lopeta Peter. Jaetaan vähän syyllisyyttä. Ja kunniaa myös, hei. Älkää unohtako kunniaa toverit.'

***

Hän oli oikeassa. Uutinen levisi kaikkialle tunnissa. Se johti suureen ihmisryntäykseen pankkeihin nostamaan rahansa ja pankkijärjestelmien hakkerointiin ja jumiutumiseen koko Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Se oli myös korsi joka mursi kamelin selän ja laukaisi 'Me sanomme EI' mielenosoituksia ympäri maata. Eikä kaduilla ollut pelkästään salaliittoteoristeja tällä kertaa - mukana oli kaikenikäisiä ihmisiä kaikilta elämänaloilta. Muutamassa päivässä mielenosoitukset levisivät ympäri Eurooppaa ja muuhun maailmaan. Tavalliset ihmiset olivat saaneet tarpeekseen, eivätkä he aikoneet sietää sitä enää.

Ja kun he olivat vauhdissa, he vaativat täyttä paljastusta. Ja he saivat senkin.

Peter oli varma, että poliisi oli tiimin kannoilla, mutta heitä ei näkynyt. Heillä oli tarpeeksi tekemistä mielenosoitusten kanssa, jotka olivat suurimmaksi osaksi rauhallisia, mutta jatkuivat yötä päivää kaksi ja puoli viikkoa.

Sitten tulivat Salaseuran massapidätykset, uusi globaali talousjärjestelmä ja maailman varastettujen varojen uudelleenjako. Suuri osa niistä ohjattiin sotien runtelemien alueiden jälleenrakennusprojekteihin, köyhyyden ja kodittomuuden lopettamiseen, planeetan puhdistamiseen ja salattujen teknologioiden vapauttamiseen - jotka viimein toivat vapaan energian, replikaattorit, kehittyneen terveydenhuollon ja avaruusmatkat maailmalle.

Eivätkä tosiasiat Darkly pankin sabotaasista tulleet esille ennenkuin Salaseuran oikeudenkäynneissä, jolloin ne valoivat kultaisen sankarikehän Peterin ja tiimin päälle.

Mutta menemme asioiden edelle. Käännetäänpä kello takaisin tuohon kahden ja puolen viikon kaaokseen ...

***

Pankit, huoltoasemat ja marketit olivat kiinni, eikä kukaan ollut töissä, paitsi poliisi, sotaväki ja pelastuspalvelu. Raymond ja tiimi viettivät kaiken aikansa 'Me sanomme ei' mielenosoituksissa ja lähettivät jatkuvasti viestejä Peterille pyytäen häntä mukaan. Mutta hän kieltäytyi, istui mieluumin kotona naukkailemassa viskiään ja odotti poliisin koputusta ovelle.

Mutta pidättämisen odotus ei ollut pääsyy miksi hän oli kotona. Pääsyy oli epävakaa tunnetila jossa Peter huomasi olevansa, joka vaihteli villisti riemun, synkkyyden, paniikin ja kyyneleiden välillä.

Ei hän katunut mitään. Hän oli tehnyt oikein loppujen lopuksi. Eikä hän tuntenut itseään sankariksi; hän oli vain henkilö oikeassa paikassa ja kuka tahansa järkevästi ajatteleva olisi tehnyt samoin.

Mutta tiimin kapinan seuraukset olivat niin mielettömässä epäsuhdassa siihen mitä he todellisuudessa olivat tehneet. He olivat vain estäneet ilkeän teon ja levittäneet tietoa siitä, ja seurauksena koko maailma oli romahtanut heidän ympärillään! Ehkä sen kuului romahtaa. Ehkä asiat olisivat paremmin tästä eteenpäin. Mutta romahdus oli järkyttänyt Peteriä läpikotaisin.

Hän saattoi nähdä, että Maureen oli huolissaan hänestä. Peter ei varsinaisesti tullut juovuksiin, mutta niin tasaista tahtia juominen ei ollut hänelle luonteenomaista. Eikä Maureen ollut koskaan ennen nähnyt Peterin itkevän. Eikä auttanut, että Maureen näki hänen joskus nauravan ilman mitään syytä. Maureen vahti häntä kaiken aikaa, katseli keittiön ikkunasta kun hän asteli ympäri puutarhaa, kävi usein katsomassa kun hän istui olohuoneessa tuijottamassa tyhjyyteen.

Peter inhosi nähdä hänet niin huolestuneena, mutta mitä hän voisi kertoa huolestuttamatta häntä vielä enemmän? Jos hän joutuisi vankilaan se olisi Maureenin maailman loppu. Mutta niin ei ehkä koskaan tapahtuisi, eikä Peter halunnut häiritä hänen mielenrauhaansa ilman hyvää syytä. Joten Peter piti kaiken sisällään, kuten tavallisesti.

***

He eivät nähneet Staria koko niiden kahden ja puolen viikon aikana, sillä hänen vanhempansa pysyivät kotona vartioimassa vihannespuutarhaa ryöstäjiltä ja katsomassa paljastusohjelmia televisiosta. Ja Peter kaipasi häntä, epätoivoisesti. Ennenkuin Star tulisi takaisin, hänellä ei ollut ketään kenelle uskoutua.

Kun kaikki oli hieman rauhoittunut, perhe saapui lounaalle. Iltapäivällä Keiju meni yläkertaan nokosille kuten tavallista ja Kevin ja Maureen puutarhaan, jättäen Peterin ja Starin olohuoneeseen.

'No, pikkuinen,' sanoi Peter, 'Onpa siitä aikaa. Olen kaivannut sinua. Ja niin paljon on tapahtunut.'

Mutta Star käyttäytyi kuin Peter ei olisi ollut paikalla, paukutti innolla helistintään leikkivankilan kaltereihin ja lauloi, 'Daa, daa, daa!'

Peter ei ollut valmistautunut tähän; näin ei ollut ennen tapahtunut. Star oli aina ollut yhtä valmis ajatustenvaihtoon kuin Peterkin. Oliko kaikki kuitenkin ollut Peterin mielikuvitusta? Oliko Star palannut tavalliseen lapsuuteen? Vai oliko hän vain unohtanut Peterin? Olihan kaksi ja puoli viikkoa pitkä aika vauvan elämässä. Ajatus sai Peterin tuntemaan itsensä suorastaan hylätyksi.

Peter kirkasti kurkkuaan. 'Ajattelin vain olisiko sinulla jotain kommenttia ... siitä mitä tein. Tarkoitan, viimeksi sanoit "Sano vain ei." Ihmettelin menikö se överiksi? Niinkuin, ehkä menin liian pitkälle?'

Ehkä Star ei kuullut häntä. Hän tuskin kuuli itsekään kaiken sen paukkeen ja iloisen laulun yli. Hän kyykistyi vankilan viereen.

'Ihmettelin vain, pikkuinen, onko sinulla mitään ajatuksia siitä mitä tein? Tiedäthän, pankissa?... Haluaisin todella tietää ... Pikkuinen? ... Star?'

Mutta Star ei edelleenkään välittänyt hänestä, vaan keskittyi paukuttamaan kaltereita niin kovaa kuin voi ja pitämään mahdollisimman kovaa meteliä. Peterin pettymys oli kova, mutta mitä hän voi tehdä? Jos Star ei ollut kiinnostunut, hän ei ollut kiinnostunut. Lopulta, huokaisten, Peter nousi jaloilleen ja lähti kohti puutarhaa.

Mutta juuri kun hän kulki puutarhan ovesta, ääni kaikui taas hänen päässään, selkeämpänä kuin koskaan.

'Teit hyvin.'

Peter käännähti ympäri. Star istui aivan hiljaa katsoen häntä, siniset silmät suurina, unohtaneena metelinpidon hetkeksi. Sitten hän iski silmää, hekotti ja jatkoi puuhiaan.

Peter katsoi häntä hetken. Kyllä, hän tunsi helpotusta. Starin mielestä hän oli tehnyt oikein ja se oli hienoa. Mutta hän oli myös hieman tyytymätön; hän oli toivonut enempää. Mutta mitä? Keskustelua? Täydellistä raporttia? Mielen kevennystä? Hyvänen aika, Star on vauva! hän sanoi itselleen ja kääntyi kohti puutarhaa.

Oli selvää, että Maureen ja Kevin olivat puhuneet hänestä, sillä he näyttivät niin vaivaantuneilta. Maureen mutisi jotain teestä ja suuntasi keittiöön ja Kevin asteli kohti isäänsä suorin, itsetietoisin askelin.

'Ei sanomalehtiä isä,' hän sanoi. 'Pienoinen takaisku.'

'Ei oikeastaan. Olen saanut tarpeekseni uutisista toistaiseksi. Itse asiassa olen kurkkuani myöten täynnä niitä.'

'Aivan, ymmärrän mitä tarkoitat.'

Hiljaisuus.

'No ... kuinka olet pärjännyt?' uskaltautui Kevin.

'Äiti on puhunut sinulle, eikö vain?'

'Joo. Luulen, että hän on hieman huolissaan.'

'Tiedän että hän on ja ymmärrän miksi, mutta en tiedä mitä sanoa hänelle huolestuttamatta häntä vielä enemmän.'

'Niinkö? Mitä oikein on tekeillä isä?'

'Haluatko todella tietää? En aikonut vaivata sinua tällä, mutta on kai hyvä saada tämä pois sydämeltäni. Jos et pane pahaksesi.'

'Ei hätää. Anna palaa.'

Niinpä Peter kertoi hänelle kaiken Darklyn pankista, määräyksestä negatiivisesta korosta, tiimin kapinasta, maailmanlaajuisista seuraamuksista ja järkytyksestä, joka se oli ollut hänelle. Ja lopuksi pidätyksen ja vankilaan joutumisen mahdollisuudesta. Hän ei katsonut poikaansa puhuessaan - he seisoivat rinnakkain kun hän kohdisti huomautuksensa hevospavuille.

Ja hän katsoi niitä vielä jonkin aikaa senkin jälkeen kun oli lopettanut. Hänestä oli kiehtovaa huomata, kuinka kaoottiset tunteet hänen sisällään olivat asettumassa ja että hänestä tuntui paljon paremmalta, kun oli uskoutunut pojalleen. Miksei hän ollut tehnyt tätä aikaisemmin?

'Isä?' sanoi Kevinin ääni viimein ja Peter kääntyi katsomaan häntä. Ilme hänen poikansa kasvoilla oli outo. Se ei ollut halveksuntaa tai vastenmielisyyttä tai ärtymystä, tai mitään muutakaan mitä hän oli tottunut niillä näkemään. Niiden sijalla oli pehmeä, paljas ilme - kuin ihmetystä.

'Tämä on uskomatonta isä ... Olen niin ylpeä sinusta ... Ja olet kantanut tätä taakkaa yksin koko ajan? Kuule, voimmeko mennä yhdessä kertomaan tästä äidille? Ei tarvitse huolehtia siitä kuinka hän sen ottaa. Hän on sitkeä sissi. Ja hän nousisi barrikaadeille puolestasi isä ... ja luulen, että niin minäkin.' Ja Peter oli ällistynyt nähdessään kyyneleet poikansa silmissä.

'Kuinka ihmeellistä, että Starilla on sellainen isoisä kuin sinä,' jatkoi Kevin, kun he kävelivät kohti taloa. 'Tuskin maltan odottaa kertoa hänelle kun hän on vanhempi.'

'Hän tietää jo.'

'Kuinka?'

'Itse asiassa hänen tästä pitäisi ottaa suurin kunnia... Älä näytä noin huolestuneelta poika, en minä hulluksi ole tullut.'

'Tarkoitat ...'

'Sinä ja Keijuhan touhotitte uusista lapsista ja heidän psyykkisistä kyvyistään, eikö vain? ... Ja se on toinen asia mistä minun pitää kertoa. Mutta se voi odottaa kunnes Keiju herää - hän varmaan haluaa myös kuulla siitä.'

'Tiedätkö mitä isä, sinusta on tullut loputon yllätysten lähde.'

'Niinkö meinaat?'

'Ja minusta kun sinä olit töykeä, tietämätön, itsepäinen vanha pieru.'

'Ihan reilu kommentti, ihan reilu,' sanoi Peter.

'Sitä en ymmärrä, miten tuollainen säälittävä ihmisriekale päätyi sankariksi?'

'Tuossa en voi auttaa, poika ... Mutta ihan vain tiedoksi, minusta sinä olit kiittämätön, alentuvainen, röyhkeä laiska idiootti.'

'Pystyn kuvittelemaan tuon,' sanoi Kevin.

'Joten sitä en ymmärrä, miten noin toivottomasta otuksesta syntyi ensiluokkainen aviomies, isä ja poika?'

'No, minä ... kiitän sinua isä.'

'Anna olla. Mutta on se silti aika arvoitus.'

'On se, vai mitä. Tarkoitan, mitä ihmettä oikein on tekeillä?'

'Ei aavistustakaan,' vastasi Peter raapien päätään. 'Minä tiedän, kysytään äidiltäsi.'

Ja Maureen katsoi heitä ihmeissään, kun he tulivat keittiöön yhdessä, nauraen.