RUOKAKERHO, OSA 2

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
2.11.2015
Suomennettu Luxoniassa

Sunnuntai

Sinä yönä Erica ei nukkunut hyvin. Alueella missä hän asui oli lukuisia vanhempia ihmisiä ja hän valvoi tunnin, pari murehtien sitä, että jotkut heistä eivät olleet syöneet kunnolla sinä päivänä. Sitten kun hän viimein nukahti, he tulivat hänen uniinsa - kaikki jonossa etuovella odottaen, että hän tekisi asialle jotain.

"Miksi minä?" Hän kysyi heiltä. "Siksi koska voit ja koska välität," he sanoivat kuorossa, aivan kuin olisivat harjoitelleet.

Seuraavan aamun meditaatiossa hänen henkioppaansa olivat hyvin samaa mieltä. "Mutta miksi minä?" hän kysyi. "Koska voit ja koska välität," he sanoivat hymyillen. (Hän pystyi kuulemaan hymyn vaikka ei sitä nähnytkään.) "Tuo on vähän kulunutta, eikö vain?" hän sanoi, eikä ollut yhtään huvittunut.

Mutta oli totta, että hän välitti. Ja oli totta, että hän oli hyvä järjestämään asioita. Joten kun rouva Bindle, neiti Pluck ja herra Phipps tulivat aamiaiselle (puuroa haudutetun omenan kanssa), hän ehdotti ruokakerhon muodostamista koko kadulle.

Herra Phipps ja leidit olivat sitä mieltä, että se oli loistava ajatus, joten Erica käytti koko aamun koputellen ovia pitkin Little Bedlam katua (joka onneksi oli aika lyhyt) kysellen kuinka ihmisillä meni, tarvitsivatko he apua ja kutsuen heitä liittymään ruokakerhoon. Jos vastaus oli myönteinen (ja yleensä se oli), hän inventoi heidän ruokakomeronsa, jääkaappinsa, pakastimensa ja puutarhansa ja varasi heille paikan yhteen neljästä illalliskattauksesta sille illalle.

Syötyään lounasta rouva Bindlen, neiti Pluckin ja herra Phippsin kanssa (pekonia ja sipulipiirakkaa Waldorf salaatilla), Erica kulutti iltapäivän laatien tietokoneella suurta ja monimutkaista taulukkoa, johon oli luetteloitu kaikki ruoka mitä heillä oli, kuinka paljon sitä oli ja missä se oli.

Sillä aikaa herra Phipps kaivoi varastostaan padan, lainasi neiti Pluckin säilöntäkattilaa ja teki valtavan määrän vihannes- ja linssikeittoa. Kuuden jälkeen naapureita alkoi saapua vuorollaan Erican talolle kulhoineen ja ruokailuvälineineen. Kaikkien hämmästykseksi ja ihastukseksi nuori mies nimeltä Fred asunnosta yleisesti 'rähinätalona' tunnetusta paikasta kadun päästä saapui neljän suuren kotitekoisen leivän kanssa, ja hänestä tuli hetken sankari. Keitto ja leipä olivat molemmat herkullisia, vaikka jotkut valittivat voin puutetta ja Erican täytyi purra huultaan.

Ennenkuin Fred lähti kotiin hän sanoi, että hänellä oli säkillinen jauhoja ja runsaasti kuivahiivaa, ja tarjoutui toimittamaan neljä leipää päivässä kunnes ne loppuisivat.

"Mutta entä kämppäkaverisi?" sanoi Erica. "Eikö heilläkin ole nälkä?"

"Eei, he kaikki lähivät vanhempiensa luo. Yhden heistä piti kävellä melkein viisikymmentä kilometriä, krapulassa," hän sanoi virnistäen.

"Mutta sinä et lähtenyt?"

"Minun vanhempani ovat kuolleet. Sori, se taisi tulla vähän yllättäen. Minä olen siellä yksin. Nähdäänkö siis huomenna aamiaisella?"

Erica ja herra Phipps kiittivät häntä vielä kerran, keittivät sitten mustaa kahvia ja valvoivat puoli yötä suunnitellen aterioita.

Lily ei ollut tullut takaisin. Ilman joukkoliikennettä hän oli tietysti jumissa kaupungin toisella puolella. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, ajatteli Erica.

Maanantai

Maanantaina aamiaiseksi oli suuri kattilallinen puuroa, joka oli valmistettu kaurasta ja vedestä ja makeutettu lisäämällä kuivattuja hedelmiä, jotka olivat aika vanhoja, mutta pehmenivät kuitenkin mukavasti.

Lounaaksi oli Fredin leipää ja kinkkua, avokadotahnaa sekä salaattia.

Illalliseksi oli mietoa vihannescurry- ja kuorihernelinssimuhennosta tarjottuna riisin ja erinomaisen kotitekoisen chutney-kastikkeen kanssa. Useat matriarkat esittivät vakavia varoituksia siitä, että muhennoksesta saa ilmavaivoja, mutta se ei estänyt heitä käymästä siihen käsiksi. Jälkeenpäin kuuluikin paljon tuhahduksia, joita seurasi punastelevia anteeksipyyntöjä ja paljon hilpeyttä, mikä kaikki auttoi tekemään illasta sen suuren menestyksen jota se oli.

Tiistai

Tiistaiaamuna kesken aamiaisen ovelle ilmestyi ihmisiä naapurikaduilta ja pyysivät saada liittyä mukaan. Erica hätääntyi. Mihin ihmeeseen he saisivat kaikki nämä ihmiset mahtumaan? "Löydä keino," sanoivat hänen oppaansa. Hän tunsi ärtymyksen aallon. Miten iso juttu tästä oikein tulisi? Ja miksi se muka olisi hänen vastuullaan? "Koska voit ja koska välität," ne vastasivat ja se oli aivan yhtä ärsyttävää kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Mutta sitten hänen mieleensä juolahti miettiä minkä takia hän aina ärtyi niin, kun oppaat pyysivät häntä tekemään jotain. Jos hän oli valotyöntekijä - ja mielestään hän oli - hän oli inkarnoitunut auttamaan muutoksessa. Ja jos hänen nimenomainen tehtävänsä oli järjestää joukoille ruokaa, mitä vikaa siinä oli? Se ei ehkä ollut hohdokasta, mutta se oli tarpeellista ja hänellä oli taito tehdä sitä. Joten älä ole niin uppiniskainen, hän sanoi itselleen, vaan tee sinulle kuuluva tehtävä hieman tyylikkäämmin.

Mutta miten edetä asiassa?

Ajatus inventoida satojen ihmisten keittiöt oli epäkäytännöllinen - hänen taulukkonsa tietokoneella oli nyt jo turhan hankalasti käsiteltävä. Voisivatkohan he pyytää uusia jäseniä tuomaan kaiken ruuan mitä heillä oli ja hoitaa asian yhdessä paikassa. Uudessa paikassa. Missä he voisivat sekä tehdä että tarjoilla ruuan. Mutta missä? Yhteisön salilla? Ei, siellä oli tehty ilkivaltaa. Entäpä kirkon salissa viereisellä kadulla?

Niinpä hän lähti tapaamaan herra Robertsonia pappilaan kirkon vieressä. Ilmeni, että hän oli keski-ikäinen mies - ystävällinen, mutta aika mahtipontinen. Hän oli kuullut ruokakerhosta ja oli suunnitellut käydä tapaamassa Ericaa, joten hän hieman hätkähti kun Erica ilmestyi varoittamatta hänen luokseen ennenkuin hän ehti toteuttaa aikeensa. Mutta hän toipui nopeasti ja otti heti ansion asiasta itselleen ja Jumalalle - itselleen rukouksistaan ja Jumalalle niihin vastaamisesta. Ei siis ansiota minulle, ajatteli Erica happamasti.

He istuutuivat työhuoneeseen ja rouva Robertson tarjosi mustaa teetä, joka sai Erican ihmettelemään mitä tapahtui kaikelle maidolle. Lehmät tietystikin tuottivat sitä jatkuvasti, mutta yhtään ei päätynyt ihmisille. Kaadettiinko se kaikki maahan?

Mutta rouva Robertson oli selittämässä:

"... ja tietysti meillä on suuri keittiö - joka on varsin hyvin varusteltu itse asiassa - ja suuri sali missä on paljon pöytiä ja tuoleja. Joten mietin mitä pitäisitte ajatuksesta siirtää toimintakeskuksenne tänne? Täällä on paljon varastotilaa ja vapaaehtoisia."

Erica huomasi, että hänen suunsa roikkui auki hämmästyksestä. Kuinka helppoa tämä olikaan. Hänen ei ollut tarvinnut edes kysyä. Ja hän lähetti kiitosrukouksen universumille, ja anteeksipyynnön siitä, että oli ollut niin kärttyinen.

"Se olisi aivan täydellistä, rouva Robertson," hän vastasi. "Suuret kiitokset."

Niinpä kutsuttiin koolle kokous. Läsnä olivat herra ja rouva Robertson, Erica, herra Phipps, Fred ja joukko vapaaehtoisia.

Erica ideoi logistiikkaa tussitaulun ääressä. Suunnitelman laatimisessa ei mennyt kauan, ja se oli tällainen:

Erica jatkaisi pääorganisaattorina; herra Phipps jatkaisi pääkokkina ja häntä auttaisi kolme vapaaehtoista - Amy, Katie ja Stew; Stew keräisi ruokaa Little Bedlam kadun jäseniltä tarpeen mukaan; Fred jatkoi leivän leipomista, häntä auttaisi suntio, herra Staines; ja naistenkerhon jäsenet tarjoilisivat ruuan keittiön luukuista.

Päivässä olisi kolme ateriaa, kutakin tarjoiltaisiin kaksi ja puoli tuntia. Ainoana juomana olisi suodatettua vettä, ja runsaasti. Vanhuksille ja sairaille tarjoiltaisiin ensin ja kaikki muut saisivat tulla milloin halusivat ja jonottaa niin kauan kuin oli tarpeen.

"Mutta entä turvajärjestelyt?" kysyi Fred. "Miten estämme kuokkavieraat? Ja ihmiset jotka yrittävät samalle aterialle toista kertaa?"

"Miten olisi numeroidut jäsenkortit?" ehdotti nuori vapaaehtoinen nimeltään Aaron. "Voisin tehdä niitä tietokoneella iltapäivällä jos haluatte."

"Hyvä ajatus," sanoi Erica. "Mutta siinä tapauksessa tarvitsemme jonkun istumaan sisäänkäynnillä kirjaamassa käynnit päivälistaan."

"Minä voin tehdä senkin," tarjoutui Aaron.

"Loistavaa!" sanoi rouva Robertson. "Asia järjestyksessä!"

"Odottakaas hetkinen", sanoi Erica. "Entä jos ovelle ilmestyy epätoivoisia ihmisiä, jotka eivät ole syöneet päiväkausiin? Käännytämmekö heidät pois?"

"Sehän ei olisi kovin kristillistä," varoitti rouva Robertson.

"Se on totta," sanoi herra Robertson. "Mutta ruokahan kuuluu jäsenille, vai mitä? Emmehän me voi vain antaa sitä pois ja sanoa jäsenille, että 'Valitettavasti teille ei ole lounasta tänään. Nämä muut ihmiset ilmestyivät paikalle ja päätimme, että heidän tarpeensa oli suurempi kuin teidän, joten annoimme heille kaiken teidän ruokanne.'"

"Okei, entäs näin?" sanoi Erica. "Niiden jotka eivät ole jäseniä täytyy odottaa kahden ja puolen tunnin loppuun ja jos silloin on mitään jäljellä, he voivat saada sen."

Paljon päitä nyökytteli.

"Ja ihmisethän voivat perustaa oman ruokakerhonsa, eikö vain?" huomautti Katie.

"Kyllä, mutta useimmat ihmiset eivät ole hyviä järjestelemään asioita. Meillä on onnea kun meillä on Erica," sanoi Fred.

Punastelunsa läpi Erica onnistui sanomaan, "Voisin kirjoittaa pienen käsikirjan, jos haluatte. 'Miten perustaa oma ruokakerho.'"

"Loistavaa!" sanoi herra Robertson. "Ja voimme julkaista sen kirkon verkkosivuilla."

"Entä ihmisten toiveet ja mielihaĺut?" sanoi herra Phipps. "Pitääkö meidän huomioida ne?"

"Tarkoitatteko erityisdieettivaatimuksia?" kysyi rouva Robertson.

"Kyllä, toiveita ja mielihaluja," sanoi herra Phipps.

"Luulen, että meillä pitäisi olla ainakin vegaanivaihtoehto," sanoi Erica. "Ja jos siitä voi tehdä gluteenitonta myös, se sopisi useimmille. Ja meidän pitäisi laittaa ovelle lista aineksista, jos jollain on allergiaa."

"Minä en tee listoja kaiken muun päälle," sanoi herra Phipps.

"Minä teen sen," sanoi Katie, joten sekin asia oli järjestyksessä.

Lounaalla Erican asunnossa (Fredin leipää, kikhernetahnaa ja salaattia) hän kertoi uutiset ruokakerhon laajentamisesta Little Bedlam kadun jäsenille ja sanoi, että sinä iltana heidän illallisensa tarjottaisiin pyhän Pietarin kirkon salissa.

Joukko kirkon vapaaehtoisia kiersi ovelta ovelle naapurikaduilla iltapäivän aikana ja iltaan mennessä ruokakerhon jäsenmäärä oli kymmenkertainen siihen mitä se oli ollut aamulla. Ja ruokaa tulvi saliin, jäsenkortteja vastaan; jotkut toivat vähän, jotkut paljon, mutta kaikki olivat tervetulleita. Lahjoituksena saatiin suuret määrät jauhoja Fredin helpotukseksi - hänen säkkinsä hupeni kovaa vauhtia.

Matkalla keittiön suuntaan uudet jäsenet katselivat kateellisina Little Bedlam kadun jäseniä, jotka istuivat muovituoleilla ruokasalin pöytien ääressä illallisella (kalapuikkoja keitettyjen papujen kanssa ja paistettuja vihanneksia, jonka jälkeen haudutettuja päärynöitä ohuen riisivanukkaan kera) jutellen iloisesti kuin olisivat vanhoja tekijöitä tässä ruokakerhohullutuksessa, vaikka he olivat olleet jäseniä vasta kaksi päivää.

Mutta huomenna uudet jäsenet liittyisivät mukaan.

Sillä aikaa Erica täytti jääkaappeja ja hyllyjä ja oli niin kiireissään, että unohti syömisen. Mutta Fred muisti ja piti hänelle annosta lämpimänä uunissa.

Keskiviikko

Aamiainen kirkossa seuraavana aamuna (puuroa tietysti) oli varsin kaoottinen sillä tuntui, että kaikki tulivat samaan aikaan ja jono ulottui ulos ovesta kadulle. Mutta se oli hyvin hilpeä jono, kuhisten keskustelua ja naurua. Kaiken keskelle saapui paikallislehden toimittaja ja halusi ottaa valokuvia ja haastatella herra Robertsonia ja vanhempia jäseniä. Erican hämmästykseksi herra Robertson vaati, että myös Ericaa haastatellaan, mikä nosti hänen arvostustaan muutamalla pykälällä Erican asteikolla.

Lounaan aikana (purjo-perunakeittoa sekä Fredin leipää) muutama tyyppi paikalliselta radioasemalta ilmaantui tekemään suoraa lähetystä.

Ja illallisella (liha- tai papupihvi maissipuuromykyjen kanssa ja omenapaistosta) oli tiimi valtakunnalliselta televisiokanavalta. Erica oli liian väsynyt ollakseen hermostunut ja sanoi vain mitä ajatteli.

Kun hamstraajat ja vapaaehtoiset olivat lähteneet Erica ja Fred söivät iltapalaa keittiössä, sammuttivat sitten valot, lukitsivat paikat ja tiputtivat avaimet herra Robertsonin postiluukusta.

He kävelivät pitkin Little Bedlam katua takaisin Erican asunnolle ja avasivat television, löytääkseen ruokakerhon valtakunnan pääuutislähetyksestä!

"No, tämä on vain järjestelykysymys," Erica oli sanomassa haastattelijalle, "ei se ole vaikeaa. Pitää oikeastaan vain ottaa ja tehdä se."

"Se mikä tässä eniten pistää silmään on, että kaikilla tuntuu olevan aivan mahtavaa täällä," huomautti haastattelija.

"Niin onkin, eikös vaan? Ja tiedättekö mitä luulen? Olemme kaikki eläneet irti toisistamme. Sitten jotain tällaista tapahtuu ja meidän on pakko liitäytyä yhteen selvitäksemme, ja kun teemme se tuntuu fantastiselta. Siksi kaikki näyttävät niin onnellisilta."

"Olette löytämässä uudestaan yhteisöllisyyden tunteen."

"Juuri niin. Se on puuttunut elämistämme niin kauan, että olemme unohtaneet sen kokonaan. Mutta se on helppo saada takaisin. Se tässä kaikessa on ollut niin ihmeellistä."

"Hyvin sanottu Erica," sanoi Fred.

"Sinua ei näkynyt, huomasin. Missä olit?"

"Piilossa miesten vessassa herra Phippsin kanssa."

"Etkä!"

"Olin olin, mutta älä kerro herra Robertsonille, hän käsittää väärin."

Sitten rouva Bindle ja neiti Pluck ilmestyivät ruutuun, flirttaillen röyhkeästi haastattelijan kanssa.

"Ette haluaisi maistaa piirakkaani nuori mies? Se on kuin..."

"...torttua, mutta mureaa ja mehukasta ja todella varsin maukasta."

Fred ja Erica nauroivat niin, että heiltä jäi kokonaan kuulematta mitä herra Robertsonilla oli sen jälkeen sanottavana.

Seuraavaksi oli pätkä ruuantuottajista ja tukkureista jotka olivat päättäneet, että oli parempi antaa tavara pois kuin antaa sen pilaantua. Kyläaukiolla oli pieni maitoauto, josta jaettiin ilmaista maitoa hymyileville paikallisille, pukkipöytä vihanneskauppiaan pihalla, josta kaikki tulijat saivat keittoa, ja itsenäinen supermarket, joka jakoi ilmaiseksi hedelmiä ja vihanneksia.

"Kuinka kummallista," sanoi Erica. "Pelkkiä positiivisia uutisia. Ei mellakoita, tuhopolttoja, ryöstelyä tai tappoja."

"Salaseuran on täytynyt menettää otteensa mediasta," sanoi Fred. "Ehkä talousromahdus oli viimeinen naula heidän arkkuunsa."

Erica tuijotti häntä.

Fred virnisti hänelle. "Tiedät mistä puhun, etkö tiedäkin?"

"Kyllä tiedän. Entä massapidätykset? Ja Paljastus?"

"Seuraa tätä kanavaa," hän sanoi nousten ylös ja venytellen. "Joka tapauksessa täytyy mennä ja painua pehkuihin. Aikaisin ylös taas aamulla, vai?"

Torstai

Mutta torstaiaamu tuli aikaisemmin kuin kumpikaan heistä oli odottanut, kun hätääntynyt herra Robertson soitti. Saliin oli murtauduttu yöllä ja suurin osa ruuasta oli poissa.