SAHARAPROJEKTI

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
8.7.2015
Suomennettu Luxoniassa

Ennen vanhaan satelliittikuvissa Pohjois-Afrikka näytti kullankeltaiselta koko mantereen halki, Atlantilta Persianlahdelle. Se oli ainoa paikka maapallolla, joka näytti siltä.

Sepä ei ole enää samannäköinen.

Sen muuttaminen on ollut suuri työ, eikä se ole vielä valmis. Mutta se on ollut suunnattoman tyydyttävää kaikille osallistujille, myös minulle.

Kun Saharan Neuvosto syntyi, vaikutti miltei ihmeeltä, että se voisi olla olemassa. Siinä kun oli mukana niin monta valtiota, joita on erottanut pitkä historia konflikteja, sekä kulttuurillisia ja uskonnollisia erimielisyyksiä. Mutta samaa ihmettä tapahtui kaikkialla Maassa, ja missä ikinä se tapahtuikin, hämmästyimme.

Salaseura oli pitänyt meitä hajallaan tuhansia vuosia, sotien, uskonnon ja lavastettujen hyökkäysten avulla, ja kun Paljastus selvitti, kuinka meitä oli huijattu, tunsimme itsemme aika nöyryytetyksi jonkin aikaa. Ja vihaisiksi. Ja surullisiksi.

Mutta kun Ylösnousemuksen energiat vahvistuivat, ne puhdistivat kaikki kaunamme pois. Ja kaiken vihan ja surullisuuden, ja kaiken muun pimeyden, jota olimme kantaneet mukanamme niin kauan. Niiden, jotka eivät halunneet päästää irti pimeydestään, täytyi lähteä muualle jatkamaan matkaansa, joten he eivät enää olleet estämässä kehitystä.

Ja kun ihmiset ja valtiot käyttäytyivät rehellisesti naapureitaan kohtaan, kasvoi luottamus heidän välillään. Kun he osoittivat anteliaisuutta, he saivat anteliaisuutta. Ystävyys kasvoi. Rakkaus kasvoi. Ja kun ei ollut Salaseuraa sabotoimassa, Ykseyden tunteemme kasvoi joka päivä. Aivan kuin se olisi ollut luonnollinen olotila. Mitä se tietysti onkin.

Ja sen vuoksi Saharan Neuvosto syntyi, ja sen vuoksi se toimii niin hyvin.

Niinpä uudet neuvoston jäsenet esittivät itselleen kysymyksen: "Kun meillä on tämä uusi teknologia, niin mikä on mahdollista maallemme? Ja haluammeko jättää sen ennalleen, vai muuttaa sitä? Saharan hiekathan ovat kauniita, mutta niilä on taipumus levitä ja nielaista ympärillään oleva hedelmällinen maa. Eivätkä ne aina ole olleet täällä. Kerran maa oli veden alla. Kerran se oli hedelmällistä. Joten meidän pitää selvittää, mikä on mahdollista, ja sitten antaa kansoillemme valinnan mahdollisuus."

Tämä valintamahdollisuus oli uutta. Tähän asti väistämättömän kohtelias hyväksyminen oli vaikuttanut viisaimmalta tavalta. Mutta mikään ei ollut väistämätöntä enää. Heillä oli vaihtoehto. Ja vaikka he eivät tekisi mitään, sekin oli vaihtoehto.

Kävi ilmi, että hiekka-aavikot - suuret hiekkameret - tulisivat aina olemaan uhka ympärillä oleville maille. Ne olivat yli sata metriä paksuja - liian paljon, että ne olisi voitu sitoa kasvillisuudella. Säätä voitiin muokata, mutta se ei muuttaisi niitä hedelmälliseksi maaksi. Ja tärkeintä oli, että hiekka ei ollut luonnollinen ilmiö. Se oli syntynyt sodassa - ikivanhassa katastrofissa, kauan ennen sitä, joka tuhosi Atlantiksen.

Neuvosto kysyi kansalta, ja he sanoivat: "Poistetaan se."

Työ alkoi idästä ja lännestä, kohti keskiosaa. Suuret kuljetuslautaset olivat käytössä. Ne leijuivat ilmassa ja loivat voimakkaita antipainovoimapyörteitä, joilla ne imivät hiekkasuihkun säiliöihinsä kuin jättimäiset pölynimurit. Sitten hiekka vietiin suuriin muuntimiin ja osa siitä muutettiin mullaksi, joka sitten levitettiin puhdistetulle alueelle. Avaruudesta katsottuna ruskea alue ryömi idästä ja lännestä, ja kullankeltainen alue keskellä pieneni ja pieneni kunnes katosi kokonaan.

Ja kun hiekka poistettiin, sen alla olleet todelliset maan muodot paljastuivat ensi kertaa aioneihin - miljoonia neliökilometrejä vuorineen ja laaksoineen, ylänköineen ja alankoineen ja muinaisine jokiuomineen. Erikoislaatuista.

Ja aivan yhtä erikoista olivat muinaisen sivilisaation kadonneet kaupungit, sodan tuhoamat ja hiekan peittämät. Valtavia rakennuksia 12 metrisille ihmisille. Niin edistyksellistä teknologiaa, että emme vieläkään ymmärrä, mitä osa siitä tekee. Taidetta ja artefakteja, jotka ovat omituisia ja kauniita, tai omituisia ja rumia, tai pelkästään omituisia. Jättiläismäisiä luurankoja, joillain niistä oli koruja ja vaatteiden jäännöksiä, kuivan erämaahiekan säilyttäminä.

Onneksi kaupungeissa ei enää ollut tuon julman sivilisaation negatiivisia energioita; valon tsunamit olivat pesseet ne kaikki pois.

Mutta oli vaikeaa päättää, mitä niille kaikille tehtäisiin. Saharan Neuvosto vei asian Maan Neuvostoon, ja kysyttyään neuvoa Pallo-olennoilta Maan Neuvosto pyysi koko maan väestön mielipidettä, uuden kommunikaatioteknologian avulla.

Asiasta väiteltiin pitkään. Lopulta ratkaiseva asia oli Akaasiset tiedostot, mikä tarkoittaa, että kenenkään historia ei koskaan todella häviä. Päätimme hävittää kaikki kaupungit, paitsi yhden, ja siitä tehtäisiin valtava museo kaikkein kiinnostavimmille ja kauneimmille esineille.

Ja Saharan vihertäminen saattoi alkaa.

Vapaaehtoisia kutsuttiin, sellaisia, joilla oli kokemusta Maan parantamisesta tai ekologiasta. Minut onnekseni valittiin, ja olin Saharaprojektin länsihaarassa kolme vuotta.

Meillä oli molempien maailmojen parhaat puolet. Niin, ja kaikki ihana uusi teknologia, joka nopeutti työtä suunnattomasti. Mutta työskentelimme myös suoraan elementaalien ja luonnonhenkien kanssa. He tietävät paremmin kuin kukaan, kuinka ekologiset järjestelmät toimivat ja voivat helposti tasapainottaa ne uudelleen energiatasolla. Mutta heidän täytyy työskennellä ihmisten kanssa. He tarvitsevat meidän jalkamme maan pinnalle. Me olemme kuin heidän ukkosenjohdattimiaan ja ankkuroimme heidän energiansa Maahan.

Projekti alkoi idästä ja lännestä ja on edennyt sisäänpäin vuosien mittaan. Uutta maata kastellaan merivedellä, josta on suola poistettu. Se tulee putkia pitkin joko Atlantista tai Punaiselta mereltä, kummasta on lyhyempi matka. Sen jälkeen siihen kylvetään kaikki se elämä, jota terve maa sisältää - mikrobeista kastematoihin, kasveista sieniin. Ja kaikki tämä voidaan tehdä imeyttämällä kostea maa niiden DNA:n energiajäljellä.

Sääjärjestelmien on myös pitänyt muuttua niin, että Saharaan saadaan säännöllisesti sadetta, häiritsemättä lähialuieiden sääjärjestelmiä, ja elementaalit ovat eksperttejä myös tällä alueella. On toki säänohjausteknologioita, mutta ne ovat karkeita näihin verrattuina. On paljon parempi käyttää asiantuntijoita. Ja joka tapauksessa se on heidän rakkautensa, ilonsa ja palvelutyönsä.

Kolmen vuoden kuluttua muutin takaisin Uuteen Seelantiin, mutta tunnen edelleen yhteyden Saharaan ja sen muutokseen, ja aina kun käyn Euroopassa vierailemassa perheen tai ystävien luona, kuljen Pohjois-Afrikan yli mennessä tai tullessa. Lautasen seinät voivat muuttua läpinäkyviksi, jättäen vain minut, tuolini ja ohjauskonsolin kiitämään maan yli. Vuosien mittaan olen nähnyt ruskean alueen keskellä kutistuvan, kun vihreä leviää idästä ja lännestä.

Joskus pudottaudun aivan lähelle maata aivan idässä tai aivan lännessä - ensimmäisillä alueilla, jotka on uudistettu, missä puut alkavat nopeasti olla täysikasvuisia, Lennän läpi vihreiden jokilaaksojen, poikki ruohomaiden ja yli vuorijonojen metsineen ja vesiputouksineen. Se on hyvin kaunis nyt. Linnut ja perhoset ovat jo muuttaneet sinne, ja eläimet ovat tulossa perässä.

Ihmisetkin muuttavat sinne. Mutta ei niin kuin se ennen tapahtui - valtaamalla maatilkku ja aitaamalla se. He muuttavat lempeästi, tunnustelemalla tietään, keskustelemalla muiden ihmisten, deevojen ja eläinten kanssa, etsien lokeroa, joka on harmoniassa herkän, uuden ekologian kanssa, lahjoittaen rakkautensa ja palvelunsa sen hyvinvointiin.