TÄHTIALUKSEN KOMENTAJA PALJASTUU
 
Kirjoittanut Sierra Roberts (www.ascensionthoughts.blogspot.co.nz)
9.3.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kun alkuperäinen Star Trek – sarja näytettiin televisiossa, pidin sitä kaukaa haetulta. Olin parikymppinen ja hyvin uppoutunut "seksiä, huumeita ja rock 'n 'rollia" -3D-matriisiin. Tosimaailmassa asui minun näköisiäni ihmisiä – ei outoja muukalaisia, joilla oli suuri ja kalju pää.
 
Ostin äskettäin Star Trek –sarjan ensimmäisen tuotantokauden. Minusta tuli välittömästi myöhäissyntyinen fani. Hämmästelen Gene Roddenberyä ja hänen uskomatonta visiotaan galaktisesta ja ulottuvuuksien välisestä avaruusmatkailusta. Tuo mies oli edellä aikaansa.
 
Nyt tulen itse "ulos kaapista". Julistan uskovani, että olen tähtialuksen komentaja Ashtar-komento-osastossa. Tässä on tarinani siitä, miten aloin uskoa …
 
Kun viisi vuotta sitten tutkin uudestaan kirjaa "Tervetuloa viidenteen ulottuvuuteen!", koin tähtialusvierailun syvässä regressiotilassa. Löysin itseni sillalta, missä miehistönjäsenet tulivat hakemaan ohjeita minulta.
 
Ajattelin, että olin varmaan upseeri. Näin päälläni univormun, jossa oli arvomerkki, ja tiesin, että olin auktoriteettiasemassa. (Hämmästyin nähdessäni USS Enterprisen sillalla saman pohjapiirustuksen, minkä koin tuon tähtialusvierailun aikana.)
 
Tutkiessani aluksen eri kansia, löysin erityishuoneen. Tiesin, että oven takana pystyisin toteuttamaan haaveeni. Se oli hologrammihuone. Päätin kokea uimisen trooppisten kalojen kanssa Tyynenmeren saarilla.
 
Kun avasin oven, näin sädehtivän kirkasta vettä ja värikkäitä kaloja ja olin niin innoissani, että sukelsin välittömästi upseerin univormu päälläni. Mitä hämmästyttävin asia tapahtui: ei tuntunut märältä! Olin vedessä, mutta olin jotenkin edelleen kuiva.
 
Nautin kauniiden kalojen kanssa uimisen ilosta. Pidättelin hengitystäni, kuten tavallisesti. Sitten oivalsin, että pystyin hengittämään veden alla.
 
Kun tulin pois vedestä, olin välittömästi kuiva (vaikka en ollut ollutkaan märkä). Se sai minut oivaltamaan, mikä hässäkkä on uida kalojen kanssa maapallolla – sukelluslaitteisto, märkäpuku, pyyhkeet jne. Moniulotteinen uiminen oli hyvin vapauttava kokemus.
 
Noin kaksi vuota sitten viehätyin Ashtar-osastoon ja Galaktiseen liittoon. Pelkkä noiden nimien sanominen ääneen oli jännittävää. Luin niistä kaiken, mitä löysin.
 
Yhtenä päivänä löysin meditaation, missä komentaja Ashtar tarjoutui yhdistymään kaikkiin, jotka halusivat kuulla tehtävästään. Silloin haluni tietää tehtävästäni oli melkein musertava. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Mitä olen täällä tekemässä? Kerro!
 
Päätin tehdä Ashtar-meditaation rannalla. Se tuntui oikealta paikalta – meren äärellä, ilman ketään maisemissa. Se oli syvällinen meditaatio, erittäin selkeä ja siihen liittyi paljon purppuranväristä valoa – aitouden "lakmustesti", minkä teen korkeampien maailmojen kanssa kommunikoidessani.
 
Komentaja Ashtar antoi ymmärtää, että olin valmis tietämään, että olen komentaja Arcadia-tähtialuksella. Näin itseni aluksella – pitkä nainen (yli 1.8 m), jolla oli paksu heiluva poninhäntä. Johdin täysin rentona miehistöäni.
 
Ironista kyllä, tässä elämässä minusta on aina tuntunut, että olen liian lyhyt eikä minulla ole "oikeita hiuksia" – ja heiluvat poninhännät kiehtovat minua.
 
Kun nousin seisomaan meditoinnin jälkeen rannalla, minulla oli selvä fyysinen aistimus, että olin pidempi, ja tunsin galaktisen poninhäntäni heiluvan takana. Surullista kyllä, se ei kestänyt kovin pitkään ja "kutistuin" taas turhauttavan lyhyeksi 3D-kehokseni, jolla on turhauttavan ohuet 3D-hiukset.
 
Olen kamppaillut sen kanssa, puhunko roolistani tähtialuksen komentajana, koska se kuulostaa pätemiseltä. Tähtialuksen komentaja? Just joo.
 
Tällä hetkellä maapallon yläpuolella leijuu miljoonia tähtialuksia – jotkut sanovat triljoonia. Yhden tuollaisen aluksen komentajana oleminen on jokseenkin yhtä egoistista kuin taksin ajaminen 3D-maassa.
 
Olen "tullut ulos kaapista", koska meidän valotyöntekijöiden tarvitsee valmistella ihmisiä maan ulkopuolisen elämän paljastumiseen. Mitä enemmän puhumme tähtiveljistämme ja –sisaristamme, sitä vähemmän uutinen heidän olemassaolostaan järkyttää.
 
Vuoden 2008 kysely USA:ssa osoitti, että 33% väestöstä uskoo ufoihin ja merkittävä osa lopuista ei osaa päättää. On siis paljon ihmisiä, jotka uskovat maan ulkopuoliseen elämään, mutta jotka pelkäävät liikaa puhuakseen siitä ääneen.
 
Meidän täytyy puhua. Ala puhua siitä, kun tulee tilaisuus. Pidä ovi avoimena kaikille, joita kohtaat, puhuaksesi heidän galaktisesta ja moniulotteisesta olemuksestaan.
 
Ja voi, katsele todella alkuperäistä Star Trek –sarjaa. Se on tosi hauska!
  -----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.