RAKKAUTEEN, ILOON JA RAUHAAN FOKUSOITUMINEN – VAIKKA MIKÄ OLISI
Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
19.8.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Asiat ovat todella kuumentumassa tuolla ulkona. Meitä on varoitettu jonkin aikaa tästä jaksosta, johon olemme nyt astumassa. Ja on todennäköistä, että Afganistanin kriisi – sekä uskomattomat sulkutilat tietyissä maissa – ovat vasta alkua jatkuvasti lisääntyvälle kaaokselle maailmassa, ja se jatkuu jonkin aikaa.
Kenties tärkeintä on – mitä tahansa tapahtuu tai on tapahtumatta – olla jäämättä kiinni asioihin, joita maailmassa ilmeisesti tapahtuu. Erityisesti on viisasta olla uskomatta täysin mihinkään, mitä luet tai kuulet jostain uutislähteestä, valtavirrasta tai vaihtoehtoisesta – on paljon väärää tietoa, jota on tarkoituksella tai tiedostamatta vääristelty sopimaan johonkin agendaan.
Samaan aikaan toki muista, että on joitain hyviä uutisia, joita todennäköisesti tapahtuu: kuulostaa tosiaankin sitä, että globalistit ovat lopultakin pakomatkalla. Vaikka he luultavasti heittävät meille kaiken, mitä voivat, pitääkseen meidät pelossa, heidän lukumääränsä vähenee, kuten myös heidän resurssinsa. Niinpä sisäistä se, mitä positiiviselta kuulostavaa kuulet tai luet – mutta aina, aina tarkista sisältäsi, tuntuuko se todelta vai ei. Jos et ole varma, laita se "pöydälle" tällä erää ja katso, onko siinä kenties myöhemmin enemmän tolkkua.
Fokuksen pitäminen rakkaudessa, rauhassa ja ilossa
Ja – vaikka saatat olla kyllästynyt siihen, että sanon tämän – on hyvin tärkeä muistaa pysyä fokusoituna rakkauteen, rauhaan ja iloon mahdollisimman paljon, vaikka mitä tapahtuisi. Pysyä henkilökohtaisessa 5D-kuplassaan.
Ihmettelet ehkä: "No, miten voin tehdä sen, kun olen niin surullinen, vihainen, loukkaantunut, pettynyt? En pysty tuntemaan yhtään rakkautta, rauhaa tai iloa, kun olen kaiken tämän keskellä, mitä käyn läpi!"
Itse asiassa pystyt – ja sinun tarvitsee vain valita jokin noista tunteista. Jos se on rakkaus, ota vain muutama hetki virittyäksesi ja fokusoituaksesi siihen rakkauteen, jota sinulla on yhtä ihmistä kohtaan elämässäsi, ja tunne se mukavuus/lohtu, jota tämän ihmisen läsnäolo elämässäsi tuo sinulle, ja kiitollisuus jota tunnet siitä, että hän on siinä. Tunne sen rakkauden lämpö, jota kerääntyy sydämeesi.
Jos päätät virittyä iloon, ajattele elämässäsi aikaa, jolloin tunsit sitä – jokin erityinen tapahtuma elämässäsi, tietty suhde tai tilanne, jossa koit syvää iloa. Kehosi muistaa tuon tunteen, ja fokusoitumisesi tuohon aikaan ja tunteeseen tuo sisältäsi esiin taas ilontunteen.
Ja jos valitset rauhan, ajattele aikaa, jolloin tunsit syvää rauhaa olemuksessasi – kenties jokin aika luonnossa, tai syvä meditaatio, tai aika jolloin tunsit yhtäkkiä jumalaisen hiljaisuuden leijuvan lävitsesi, ja tiesit, että kaikki oli todellakin hyvin. Salli tuon kehomuiston tulla pintaan ja uppoudu siihen.
Kun siirryt vain yhteen näistä tiloista, yllätyt, miten kaikki asiat jotka ovat jo positiivisia elämässäsi nyt – nuo asiat jotka jotenkin kadotit – lipuvat takaisin tajuntaasi. Lämmin energia täyttää sinut, ja löydät itsesi 5D-taajuuskaistalta, hymyilevänä ja positiivisena kaikesta, mitä tapahtuu.
Uusi 5D-kaista
Ja huomaat, että tämä uusi 5D-kaista tulee aina vain voimakkaammaksi tällä planeetalla – ja helpommaksi päästä käsiksi.
Kun fokusoidut rakkauteen tai iloon tai rauhaan (tai itse asiassa mihin tahansa positiiviseen tunteeseen), sinun täytyy vain fokusoitua siinä pysymiseen, sallien sen kantaa sinua kaikkien niiden myrskyisien muutosten läpi ja yläpuolella, joita tapahtuu ympärilläsi.
Tiedät olevasi tällä kaistalla, kun alat huomata synkronismia ja taikaa, joita tapahtuu uudestaan ja uudestaan, ja naurua jota voi vain kuplia sisälläsi kuin tyhjästä.
Henkisydämeen luottaminen
Yksi avain auttamaan sinua näiden aikojen läpi on luottaa, mitä henkisydämesi kertoo sinulle. On hyödyllistä fokusoitua tälle alueelle kehossasi (aivan tunnesydämen yläpuolella), pitämään sinut poissa rationaalisesta mielestäsi, joka ei pysty enää kovin hyvin selvittämään asioita siinä taajuudessa, johon olemme nyt astumassa. 5D-tietoisuudessa sydän opastaa sinua johdonmukaisesti – ei mieli.
Pysy parhaasi mukaan fokusoituneena irtipäästämiseen vanhoista tunnekaavoista, jotka eivät enää palvele sinua. Yleisesti ottaen, syvän parannustyön jatkaminen on kenties tehokkain asia, jota voit tehdä nyt näiden aikojen läpi.
Muista: olet täällä navigoimassa näiden maailman ja oman elämäsi kaaos- ja romahdusaikojen läpi helposti ja taitavasti. Tiedä, että sisälläsi on kaikki, mitä tarvitset tämän tekemiseen. Ja jatka vain eteenpäin, askel kerrallaan, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Kirkas aamunkoitto tulee lopulta – ja koko matkan ajan on lukuisia "ennakkoesityksiä" tästä aamunkoitosta. Pidä silmällä niitä!
Kaksi uutta podcastia
Tässä on linkit kahteen esitykseen, jotka tein hiljattain – ne saattavat olla hyödyllisiä. Ensimmäinen on haastattelu useiden viikkojen takaa, emäntänä Michaela Johnson, ja toinen on YouTube, jonka tein tässä kohtaa edessämme olevista ajoista, lisäksi on rohkaisua valmistautua ruuan ja tarvikkeiden puutteeseen, mikä saattaa toteutua pian.
Ennen kaikkea muista jatkuvasti: olemme edelleen hyvin positiivisella aikajanalla viidenteen ulottuvuuteen. Kaiken 3D-rojun täytyy vain tulla täysin pintaan nyt, jotta se nähdään – myös ne näkevät, jotka ovat olleet sikeässä unessa. Kun tämä tapahtuu, paljon alkaa muuttua niitä positiivisia tapahtumia kohti, jotka lopulta antavat tilaa positiiviselle tulevaisuudellemme.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.