YLÖSNOUSEMUS ON SEIKKAILUA
Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
13.10.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Monet meistä jotka olemme tietoisesti kokeneet ylösnousemusprosessia muutaman vuoden, saatamme epäröidä tässä kohtaa kutsua matkaamme viidenteen ulottuvuuteen seikkailuksi. Jos olimme siitä alussa innostunut, prosessi on kenties tähän mennessä hangannut vähän kiiltoa innokkuudestamme.
Tietysti on ollut joitain kohokohtia, laajentavia heräämisiä, oivalluksia ja valtavaa kasvua, mutta toisinaan on ollut myös paljon menetystä ja haasteita. Ja on ollut jaksoja, joissa on tuntunut, ettei mitään tapahdu eikä juuri mikään ole muuttunut. Koko ajatus seikkailumatkasta tuntuu merkityksettömältä.
Innostus seikkailusta
Mutta jos pysähdymme hetkeksi ja astumme pois jokapäiväisen elämämme arkisista yksityiskohdista ja katsomme laajemmasta perspektiivistä, mitä todellisuudessa teemme, saatamme alkaa taas tuntea sitä innostusta, jolla aloitimme.
Olemme tosiaankin seikkailulla, johon ilmoittauduimme luultavasti ennen tulemistamme tähän elämään. Monien lähteiden mukaan ilmoittauduimme sellaiseen, mitä ei ole koskaan ennen tehty – ylösnouseminen paljon korkeampaan ulottuvuuteen hyvin nopealla tahdilla.
Tuntematon joki tuntemattomaan maahan
Ajattele sitä. Päätimme ikään kuin olla uuden maan tutkimusmatkailijoita. Tiesimme ilmoittautuessamme, että veisimme kanoottimme tuntematonta jokea pitkin maahan, jonne olimme aina halunneet mennä – sellaiseen jossa asuimme ilmeisesti kauan sitten, mutta jota emme oikein pystyneet muistamaan.
Ymmärsimme, että kyseistä jokea pitkin oli kuljettu harvoin. Kukaan ei tiennyt paljon siitä, millaisten maiden läpi se kulkisi, missä olisi putouksia tai koskia ja miten suuri virtaus olisi. Emme tienneet varmaksi edes sitä, veisikö tuo joki meidät toivomaamme paikkaan.
Oli ollut muutamia tiedustelijoita, jotka olivat menneet vähän matkaa ja sitten palanneet raportoimaan meille, mitä olivat löytäneet. Ja oli näkijöitä, jotka väittivät tietävänsä, mitä edessä oli. Mutta tiesimme, että meidän täytyisi kulkea jokseenkin luottamuksen varassa, koska emme tienneet varmaksi mitään.
Kuitenkin päätimme lähteä matkalle. Tämä johtuu siitä, että olemme tutkimusmatkailijoita, pelottomia seikkailijoita tietoisuusmaassa. Ja useimmiten tiedämme syvällä sisällämme, että olemme tehneet oikean valinnan – riippumatta siitä, tiedämmekö varmasti, mihin rantaudumme, uskomme, että pääsemme sinne turvallisesti ja se on matkan arvoinen.
Löytömme
Suunnittelimme tätä matkaa parhaan kykymme mukaisesti sen tiedon ja viisauden perusteella, mitä olimme saaneet monien, monien elämien aikana täällä maan päällä ja luultavasti myös muissa universumeissa. Itse asiassa olimme luultavasti odottaneet elämien ajan kärsimättömänä sitä aikaa, jolloin voisimme lopultakin laskea kanoottimme jokeen ja alkaa meloa viidennen ulottuvuuden tuntemattomia rantoja kohti.
Matkan varrella olemme löytäneet, missä on koskia, missä joesta tulee matalaa ja missä vaarallisia kiviä törröttää esiin vedestä. Toisinaan kanoottimme on tehnyt hypyn tai olemme menettäneet tarvikkeitamme tai olemme jopa kaatuneet.
Mutta ajattele sitä. Eikö joku tai jokin ole poikkeuksetta tullut auttamaan meitä aina? Eikö synkronismia ole tapahtunut kerta toisensa jälkeen ja varmistanut, että pääsisimme taas matkaan – usein tulleena paremmaksi siitä, mikä näytti vain epäonnelta?
Kun meidän on tarvinnut joskus vetää kanoottimme rantaan, koska emme ole enää tienneet, miten voisimme jatkaa, eikö silloinkin meihin ole toisinaan tehnyt yhtäkkiä vaikutuksen auringon kaunis laskeminen joen yli tai rannan puissa soiva tuulenviremusiikki? Eikö meitä ole saanut kyyneliin luonnon kukkien suloinen tuoksu ruohikossa?
Tai kenties olemme löytäneet kanssaseikkailijoita, jotka jokin onnettomuus on pyyhkäissyt myös rannalle, ja olemme tunteneet välittömästi sukulaisuutta heidän kanssaan? On suuri ilo löytää kosmisia perheenjäseniä vieraassa maassa!
Ja oikeasti – entä seikkailu kaikessa tässä? Se jännitys, hauskuus ja löytäminen, joka odottaa meitä jokaisen joenpenkereen takana?
Pysy seikkailumoodissa
Meidän täytyy säilyttää tämä mielentila, ylösnousemusmatkatoverit, kun joki kääntyy ja kiemurtelee tuntemattomilla tavoilla ja saa meidät epäilemään itseämme – emmekä toisinaan edes enää tiedä, kuka olemme.
Ylösnousemus on todella suurimman luokan seikkailua. Pidä pelastusliivisi päällä, mutta luota jokeen, luota tuuleen ja luota jokaiseen pieneen seikkailuun matkan varrella. Ja muista nauraa. Monin tavoin ylösnousemusmatka on ennen kaikkea suurta komediaa.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Ei uffo miestä pahenna, ellei mies uffoa
Uusimmat viestit
6.12.2023 - Ylösnousemusuupumista7.12.2023 - Pyhän kauden opastusta - uuteen kokemukseen6.12.2023 - Kaksi viestiäJoulukuu 2023 - Korkeampiin mahdollisuuksiin nouseminen3.12.2023 - Joulukuun 2023 energiaraportti4.12.2023 - Hyväksy vapautesi lentää4.12.2023 - Tämä on hyvin kriittistä aikaa - mitä valitset?27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus26.11.2023 - Patriarkaatin jälkeen13.10.2015 - Ylösnousemus on seikkailua
