SEURUSTELU HENKISELLÄ POLULLA
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
21.7.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Muutamaa lyhytaikaista suhdetta lukuun ottamatta, olen ollut enimmäkseen sinkku kaksi vuotta, eroon päättyneen 12 avioliittovuoden jälkeen ja jessus, asiat ovat muuttuneet deittailussani viime kerrasta, kun olin sinkku. Vanha "mitä haluan kumppaniltani" –luettelo on enimmäkseen hävinnyt. Toivelistaltani ovat poissa "käyttää boksereita", "pitää vihreästä", "hyvät jalat", "nauttii patikoimisesta ja hiihtämisestä" ja "talous turvattu". Minun on tarvinnut lisätä asioita, joita en pitänyt tarpeellisina nuorempana, kuten "ei homo, ei naimisissa, ei elä kansainvälisesti ilman mahdollisuutta maahanmuuttolupaan, ei odota minun tekevän uutta lasta".
Vedettyäni puoleeni kaikenlaisia ulottumattomissa olevia miehiä, oivallan, että minun täytyy olla yksityiskohtainen. "Ei vankeja, moniavioisia tai munkkeja, kiitos!" Ja asuessani Marin-piirikunnassa, oivallan myös, että vaikka en tuomitse ketään, joka valitsee sellaisen elämäntyylin, ja voin tietysti nähdä sen viehätyksen, minun täytyy määritellä, ettei monisuhteisuus ole minun juttuni. Tuttu juttu. Kokeiltu on. Se ei vain tunnu turvalliselta tai vakaalta minusta ja siihen liittyy paljon tunnetyötä. Kenties en ole vain riittävän valaistunut, mutta monisuhdekokeiluni sai minut siihen johtopäätökseen, että sydämeni on yksinkertaisesti liian arka ja tarvitsee lempeää pesää, mitä kutsun "avoimeksi yksiavioisuudeksi", voidakseen avautua kaikille niille läheisyystasoille, joita haluan ja joita kykenen antamaan.
Aika, avioliitto ja kypsyys ovat ehdottomasti muuttaneet prioriteettejani. Mutta radikaaleimmin ajattelutapaani muuttava asia on tämä iso oivallus:
Olen kiinnostunut vain suhteesta sellaiseen, joka on yhtä sitoutunut henkiseen polkuun kuin minä.
Siinä. Sanoin sen ääneen ja voit pakottaa minut pitämään lupaukseni.
Deittailun vaarat
On melkein naurettavaa, mitä usein tapahtuu, kun kaksi egoa pääsee yhteen ja yrittää tehdä vaikutuksen toisiinsa. On teeskentelyä. On pelien pelaamista. On sydämen suojelua ja älyn masturbointia. On mahtailua sillä, mitä on saavutettu, mitä ja kuka tuntee kenet. On valheellista vaatimattomuutta, joka peittää aidon "valotyön". On varjoihin piiloutumista ja aidon itsen naamiointia.
Deittailevan egon tanssi on niin ilmiselvää, etten kestä 10 minuuttia tällaista vuorovaikutusta, ennen kuin vedän esiin vertauskuvallisen leikkausveitseni ja alan kaivaa jotain totuudenmukaista ja aitoa. Yksillä ensitreffeillä viittasin elokuvaan The Matrix ja kysyin seuralaiseltani: "Punainen pilleri vai sininen pilleri?" Hän sanoi: "Punainen pilleri" ja suhde kesti neljä upeaa kuukautta. Sininen pilleri ei kiinnosta minua kovin paljon. Olen kiinnostuneempi sellaisesta, joka on riittävän rohkea näyttääkseen minulle, kuka hän oikeasti on.
Mikä on henkinen suhde?
Kun puhun ihmisestä henkisellä polulla, en puhu uskonnollisesta kiihkoilusta. Se on vain yksi suvaitsemattomuuden ja tuomitsemisen muoto, joka ruokkii erillisyystarinaa. Puhun suhteesta, joka tunnistaa, että olemme enemmän kuin kaksi egoa, jotka yhdistyvät tyydyttämään egon kyltymättömiä ja nälkäisiä haamuhaluja. Olemme kaksi henkeä ihmiskehossa, jotka yhdistyvät auttaakseen toisiaan heräämään suurenmoiselle todelliselle jumalaiselle luonteellemme ja kaiken elämän ykseydelle, kaksi henkeä jotka ovat sitoutuneet palvelemaan rakkausvallankumousta omilla ainutlaatuisilla tavoillaan, suhteen palvellessa välineenä täyttäessämme rooliamme tässä maailmaa parantavassa vallankumouksessa.
Kuvittelen suhteen, jossa kaksi sydäntä on niin vereslihalla, rakastavia, rohkeita, läpinäkyviä ja täysin auki, ettei näiden kahden olennon välillä ole melkein mitään rajaa – ei keskinäisen riippuvuuden ja yksilöeheyden puutteen vuoksi, vaan meidän kaikkien välillä olevan ykseyden tunnistamisen vuoksi. Sen sijaan, että kaksi "haavakumppania" yhdistyy täyttämään reiän toisissaan, kaksi ehjää ja kokonaista henkiolentoa jotka ovat oppineet parantamaan omat haavansa, yhdistyy kohottamaan toisiaan ja läheiseen yhteyteen toistensa kanssa. Sisäisen jumaluuden kunnioittaessa ja peilatessa takaisin toisen sisäistä jumaluutta – ei tarpeesta, vaan juhlan ja kasvun vuoksi. Jumalaitse rakastaa Jumalaitseä, pyörien spiraalina ylöspäin henkisen autonomian korkean värähtelyn, mutta myös terveen keskinäisen riippuvuuden kera. Heidät vedetään intohimoisesti yhteen aikomuksena herätä yhdessä ja kokea nauttien tätä ihmiselämää kaikin tavoin, joilla ihmiset voivat yhdistyä, palvella ja juhlia.
Omista oma osuutesi ristiriidassa
Henkiseen polkuun sitoutunut suhde sisältää sen syvällisen ja joskus haastavan työn tekemistä, joka liittyy yhdessä heräämiseen. Kuvittelen kaksi nöyrää ja sinnikästä olentoa, jotka pääsevät pois uhritarinoistaan ja omistavat oman osuutensa, silloin kun syntyy ristiriitaa ja vastoinkäymisiä – tiedostaen aina, että olemme ihmisiä, jotka ovat alttiita erehtymään ja joilla on ego, mutta olemme myös äärettömiä sieluja, jotka jatkuvasti kasvavat, muuttuvat ja oppivat sen, mitä tulimme oppimaan tänne Maakouluun osana opintosuunnitelmaamme. Tämä merkitsee, että vältämme taipumusta tuomita ja syyttää toisia, silloin kun asiat eivät mene haluamallamme tavalla – tunnistaen, miten kanssaluomme oman elämämme ja osallistumme kaikkeen, mitä ilmentyy elämässämme. Kysyn aina itseltäni: "Miksi kirjoitin tämän elokuvakäsikirjoitukseeni?" Kuvittelen kumppanin, joka tekee saman avoimen uteliaana ja tuomitsematta toisia tai ruoskimatta itseään.
Tämä ei merkitse, että sinusta tulee ovimatto ehdottoman rakkauden nimissä. Henkisellä polulla tunnistamme aina, että jokainen sielu on oikeutettu omaan matkaansa ja teemme kaikki parhaamme, myös ne joita ehkä nimitämme "pahantekijöiksi". Käytämme arvostelukykyä – ilman tuomitsemisen tai kritisoinnin iskua – suojellaksemme haavoittuvaa ja avointa sydäntä ja otamme etäisyyttä niihin, jotka eivät osaa kohdella sitä hellästi, avaten aina itsemme myötätunnolle ja ykseyden tunnistamiselle. Vaikka kumppanuus voi olla melkein poikkeuksellisen rajaton, rajat ovat tarpeellisia niille, jotka eivät vielä ole valmis olemaan taitava sydämen herkkyyden kanssa, kun se avautuu ja herää. Joskus meidän täytyy sammuttaa läheisyyskytkin huolehtiaksemme itsestämme, mutta se ei merkitse, että suljemme sydämen tai tuomitsemme toiset. Teemme silloin vain aikido-liikkeen ja astumme sivuun toisten rakkaudesta, mutta myös itsen rakkaudesta.
Avoin yksiavioisuus
Minunlaisessani henkisessä suhteessa (tunnistaen, että toisilla on hyvin erilainen polku) kuvittelen poikkeuksellisen yhdistelmän ehdotonta rakkautta ja täydellistä vapautta yksiavioisuuden hyvin avoimessa rakenteessa. Tämä yksiavioisuus ei ole pelkoon perustuva vankila, joka uhkaa omistaa toisen tai häpäistä toisen, jos sitä loukataan – se on päivittäinen valinta kahden yksilön välillä, jotka valitsevat olla vain toistensa kanssa päivästä toiseen. Joka päivä kumpikin osapuoli on inspiroitunut olemaan se ihminen, jonka kanssa hänen kumppaninsa haluaa olla, silloinkin kun "tuolla" on suuri laajojen vaihtoehtojen maailma. Jos se päivä tulee, jolloin toinen haluaa olla jonkun toisen kanssa, ei ole vankilaa, häpeää, raivostunutta mustasukkaisuutta tai omistamista.
Rehellisyys on ratkaisevaa luottamuksessa, joten kumpikin osapuoli lupaa kertoa aina totuuden, vaikka sitä olisikin vaikea myöntää. Kommunikointi on avointa ja totuus kerrotaan lempeästi ja hyvin kunnioittavasti. Ovi on auki ja toinen on vapaa kommunikoimaan halunsa olla toisen kanssa, mutta ei impulsiivisesti ja ensin tutkimatta, onko suhteessa korjaamista tarvitsevia alueita, jotka tekevät toisesta osapuolesta alttiin etsimään fyysistä yhteyttä tai rakastumaan johonkin toiseen. Jos kumpikin osapuoli on sitoutunut parantamaan sen, minkä voi parantaa, ja toinen päättää vielä olla toisen kanssa, he voivat vapaasti seurata sydäntään. Joillakin yksiavioisilla suhteilla on erääntymispäivä eikä sen tarvitse olla epäonnistuminen. Jokainen suhde opettaa meille sieluina jotain.
Sitoutuminen ystävällisyyteen
Henkiseen polkuun sitoutuneessa suhteessa rakkaus on tunne, mutta ystävällisyys on toimintaa. Kuvittelen suhteen, jossa ystävällisyys itselle on ensisijainen arvo kummallekin osapuolelle, jotta ystävällisyys toiselle on luonnollinen sivutuote siitä ja itsestään huolehtimisesta. Sen sijaan, että annamme, kunnes olemme loppuunkulunut ja sitten olemme katkera toiselle, annamme vain sen, mitä meillä on annettavaa, avoimesta sydämestä – ei siitä pelosta, ettei meitä rakasteta, jos emme anna liikaa. Tämä ei ole itsekäs teko. On antelias rakkauden teko olla lempeä, rakastava ja myötätuntoinen itselle, jotta rakastavaa ystävällisyyttä ylitsevuotaa runsaasti toiselle. Rakkauden teot jotka syntyvät itsestään huolehtimisesta, voivat olla poikkeuksellisia, mutta niitä syntyy harvoin loppuunkuluneesta, katkerasta ja itsensä uhraavasta olennosta. Silloin kun kohtelet itseäsi kuin Jumalaolentoa, joka olet, sydämesi avautuu ja antaa anteliaasti toisille, melkein ponnistelematta.
Seksuaalisuus henkisenä polkuna
Henkisessä kumppanuudessa seksistä tulee portti yhdistymiseen Jumalan kanssa eikä pelkästään yhteinen pyrkimys saada orgasmi. Sen rakkauden ja hellyyden myötä mikä pitää haavoittuvaa sydäntä turvassa luottamuksen meressä, fyysisestä läheisyydestä tulee portti laajentuneisiin tietoisuustiloihin, joissa näet Jumalan rakkaasi silmissä ja sinut nähdään Jumalan ruumiillistumana rakkaasi silmissä. Kun jaatte hengityksen ja sydämenlyönnit, ette koe nautintoa ainoastaan pinnallisella sukuelinorgasmitasolla, vaan syvällistä nautintoa kehojen ekstaattisesta yhtymisestä syvässä sydänyhteydessä. Kun kaksi ihmistä yhdistyy seksuaalisesti porttina henkiseen yhteyteen, parantumattomat haavat voidaan parantaa, kumppanien väliset ristiriidat voidaan selvittää ja jumalainen rakkaus voi tulla liittoon muistutuksena siitä, mikä on mahdollista, silloin kun ehdoton rakkaus yhdistyy lihaan.
Jatkuva sitoutuminen kasvuun
Koska olemme ihmisiä, joskus meistä tulee tiedostamaton ja tarvitsemme kumppaniamme auttamaan sokeiden pisteidemme valaisemisessa – lempeästi ja rakkaudella, mutta raivokkaasti kuin sellainen, joka puolustaa rakkaan sielua. Henkinen suhde vaatii jatkuvaa valmiutta säteillä valoa pimeisiin paikkoihin, silloinkin kun siitä tulee epämukavaa. Meidän täytyy olla valmis tapaamaan terapeutteja tai henkisiä konsultteja tai viisaita ystäviä, jotka voivat auttaa meitä kasvamaan, erityisesti tullessamme sokeaksi. Nöyrä sitoutuminen elinikäiseen kasvuun on yhtä kuin henkinen suhde. Sillä hetkellä kun olemme riittävän ylimielinen ajatellaksemme, että olemme "perillä", meidän täytyy lisätä kysymysmerkki ja omaksua mantra, jonka mentorini Rachel Naomi Remen antoi minulle: "Ole utelias." Tämä laittaa meidät aloittelijan mieleen, jolloin olemme valmis olemaan tietämättä ja olemme avoin kasvulle, vaikka se tuntuisikin epämiellyttävältä.
Silloin kun kaksi ihmistä on jatkuvalla matkalla herätäkseen aitoon ydinolemukseensa ja kuoriakseen egokerroksia tuomaan lisää sieluvaloa suhteeseen ja maailmaan, taianomaisia asioita voi tapahtua. Tiedän. Olen saanut välähdyksiä sellaisesta suhteesta, vaikka olen tällä hetkellä edelleen sinkku. Tällainen suhde voi olla poikkeuksellisen intensiivinen ja jos molemmat eivät ole valmiita, myös mitä voimakkaimmin kasvua lisäävä henkinen suhde voi epäonnistua täysin. Mutta minulla on uskoa. Tunnen tällaisen kumppanin tulevan lähemmäs, kun puhdistan sisältäni kaiken, mikä estää minua olemasta valmis tällaiseen suhteeseen.
Ole haluamasi kumppani
Kaikki alkaa tulemisesta itse sellaiseksi kumppaniksi, jonka kanssa haluaisimme olla. Jos kaikki tämä resonoi kanssasi ja saa aikaan syvän kaipauksen jostain, mitä sinulla ei vielä ole, luovuta halusi universumille. Harmonisoi energiasi sen kanssa, mitä sielusi kaipaa. Pyydän Jumalaa auttamaan sen kanssaluomisessa, mitä haluat, tai pyydä, että kaipauksesi vähenee, jotta voit nauttia elämästä ilman kumppania. Tee sisäinen työsi. Selvitä tukoksesi. Avaa sydämesi. Kohtaa varjosi tuomitsematta itseäsi. Päästä valoa sisään niin paljon, kuin siedät. Sitten hyväksy. Hyväksy. Hyväksy, mitä on. Lakkaa vastustamasta. Anna elämän virrata lävitsesi. Säteile. Älä tartu siihen, mitä haluat epätoivoisesti. Tule sen sijaan magneetiksi ja sitten päästä taas irti.
Kuten Tosha Silver sanoo: "Höyheneen tarttuminen saa aikaan tuulenvireen, joka työntää sen pois." Päästä irti, salli Jumalan. Luota. Nauti elämästä. Juhli kauneutta. Ole kiitollinen kaikesta. Olet rakkauden arvoinen.
Rakkaudella,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Uffonsa kullakin
Uusimmat viestit
28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos19.11.2023 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä27.11.2023 - Hämmentävää aikaa27.11.2023 - Täysikuu Kaksosissa ja Aurinko Jousimieheen tai Skorpioniin ja KäärmeenkantajaanMarraskuu 2023 - Asioiden yhdistäminenMarraskuu 2023 - Maayan Inon - Olen tässä13.10.2023 - Miten tuntea empatiaa ottamatta ihmisten stressiä25.11.2023 - Sakraalichakra ja viides ulottuvuus18.11.2023 - Stepaten iloa kohti22.11.2023 - Rauhan tekeminen perheen kanssa12.11.2023 - Nämä ovat jännittävimpiä aikoja21.11.2023 - Pimeyttä ennen aamunkoittoa10.11.2023 - Kaikki mitä tarvitsee tietää heränneenä ihmisenä19.11.2023 - Kiitollisuus ennustettavasta elämästä8.11.2023 - Muutu juuri nyt ja ole 5D-itsesiMarraskuu 2023 - Jumalatarten opas taisteluistaan luopumiseen21.7.2015 - Seurustelu henkisellä polulla
