LOPETETAANPA ERILLISYYSTARINA VUONNA 2015
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
2.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kun lähdemme vuoden 2015 matkalle, uneksin maailmasta, missä muistamme niin kuin alkuperäiskansat, että tarinamme erillisyydestä on vain harhaa, että olemme kaikki yhteydessä - emme ainoastaan toisiin ihmisiin, vaan kasveihin, eläimiin, vuoriin, jokiin ja meriin - ettemme voi vahingoittaa toisiamme emmekä loukata luontoa vahingoittamatta suoraan itseämme. Millainen olisi maailma, mitä hallitsisi varmuus ykseydestä?
Minulla oli juuri sanoinkuvaamaton etuoikeus kokeilla sellaista viettäessäni suurimman osan joulukuuta Australiassa, valmistautuen puhumaan Uplift-festivaaleilla keskellä nykyajan henkisten opettajien, alkuperäiskansojen vanhimpien ja hengellisten aktivistien ryhmää. Kokemus oli niin syvällinen, liikuttava ja toiveikas, että vaivuin suruun lähdettyäni ykseyskuplastani Byron Bayssä. Vaikka tiedän, että tämä muutos ykseyteen on jo käynnissä ja useammat ja useammat meistä toimivat ystävällisesti, anteliaasti, myötätuntoisesti, arvostaen ja rakkaudellisesti, minusta oli edelleen vaikeaa kulkea lentokentän läpi kotimatkalla ja tuntea tuskaa erillisyystarinan jäänteistä keskuudessamme.
Mitä on seuraavaksi?
Integroin ja sulattelen kaikkea sitä edelleen ja kysyn itseltäni: "Mitä on seuraavaksi?" Miten menemme uneksimisesta sellaisena maailmana olemiseen, mille on luonteenomaista yhteistyö, mielikuvitus, virtaus, keskinäinen yhteys, sisäisen jumaluutemme tunnistaminen ja Äiti Maan kunnioittaminen koko loistossaan - maailmaan mikä on vapaa siitä ahneudesta, kilpailusta, vihasta, itsekkyydestä, tuomitsemisesta ja oikeamielisyydestä, mikä kumpuaa erillisyystarinasta?
Mitä on seuraavaksi? Miten tasapainotamme taipumuksemme tehdä vs. olla? Riittääkö, että jokainen meistä tekee sen, mitä vaaditaan henkilökohtaisesti kaikkien niiden kerrosten kuorimiseen, jotka eivät ole me, jotta nostamme kollektiivisesti planeetan värähtelyä? Vai onko muuta tehtävää? Onko aika lähteä vanhoista järjestelmistä? Pitäisikö lääkärien lakata osallistumasta järjestelmään, mikä on hyvin epäharmoniassa heidän todellisen parantajaluontonsa kanssa? Voisimmeko lääkäreinä mahdollisesti vain jättää hoitamatta päivystyksemme protestina vanhaa järjestelmää vastaan, mikä ei toimi? Entä sitoutumisemme hoitaa ja oma etiikkamme?
Pitäisikö lakimiehien jotka oikeasti välittävät todellisesta oikeudesta, lakata menemästä oikeuteen? Pitäisikö opettajien jotka oikeasti uskovat lastemme koulutukseen tietoisiksi ihmisiksi, lähetä kouluista? Pitäisikö poliitikkojen jotka oikeasti välittävät valitsijoistaan, kävellä ulos äänestyksistä, koska he tietävät rahan voittavan, ei todellisen demokratian? Pitäisikö pankkiirien jotka tietävät, että talousjärjestelmä on yhtä suurta huijausta, mikä on valmis hajoamaan pienimmästäkin purkautumisesta, lakata allekirjoittamasta lainoja? Pitäisikö yritysjohtajien joita pyydetään tinkimään rehellisyydestään joka päivä laittamalla raha ihmisten ja luonnon edelle, mennä kalastamaan?
Pitäisikö meidän lakata osallistumasta erillisyyskulttuuriin, jotta ykseyskulttuuri alkaa rakentua vaivattomasti keskinäisen yhteyden uudesta tietoistamisesta? Pitäisikö meidän vain olla siinä, missä olemme, avata sydämemme, vapautua kaikesta tuomitsemisesta tai uhritarinoista ja pitää toisiamme kädestä, kun kuvittelemme tätä kauniimpaa maailmaa? Pitäisikö meidän vain "miehittää" uusi maailma ja kieltäytyä osallistumasta vanhaan? Katalysoisiko tämä rakkausvallankumouksen?
Vai onko aika tehdä jotain aktiivisempaa? Mistä aloitamme?
Mitä rakkaus tekisi?
Tunnen ainakin kutsun rakastaa enemmän. Kun teen päivittäisiä päätöksiä, kysyn itseltäni: "Mitä rakkaus tekisi?" Juuri nyt, tässä hetkessä, rakkaus haluaa käyttää minua kirjoittamiseen. Tätä yhtä inspiroitunutta toimintaa lukuun ottamatta antaudun kaikessa, luovutan sen jumalaiselle tahdolle ja luotan, että meitä opastetaan siihen suuntaan, mikä haluaa kehittyä. Tämä opastus ei ole hienovaraista.
Kenties olemme vain tuossa tarinoiden välisessä tilassa, kuten Charles Einstein joka myös puhui Uplift-festivaaleilla, kuvaa hyvin vaikuttavasti kirjassaan "The More Beautiful World Our Hearts Know Is Possible":
"Vanha maailma hajoaa, mutta uusi ei ole vielä ilmestynyt esiin. Kaikki mikä näytti kerran pysyvältä ja todelliselta, paljastuu eräänlaiseksi hallusinaatioksi. Et tiedä, mitä ajatella, mitä tehdä. Et tiedä enää, mitä mikäkin merkitsee. Elämän kehityskaari mitä olit suunnitellut, näyttää absurdilta, etkä pysty kuvittelemaan uutta. Kaikki on epävarmaa. Aikakehyksesi kutistuu vuosista tähän kuukauteen, tähän viikkoon, päivään, kenties jopa tähän läsnä olevaan hetkeen. Ilman sitä kangastausta järjestyksestä, mikä näytti kerran suojelevan sinua ja suodattavan todellisuutta, tunnet itsesi paljaaksi ja haavoittuvaksi, mutta tunnet myös eräänlaista vapautta.
Mahdollisuuksia joita ei edes ollut vanhassa tarinassa, on edessäsi, vaikkei sinulla ole aavistustakaan, miten siihen päästään. Haasteena kulttuurissamme on sallia itsensä olla tuossa tilassa ja luottaa, että seuraava tarina ilmestyy, kun aika "välissä" on loppunut, ja tunnistat sen. Kulttuurimme haluaa meidän liikkuvan eteenpäin, tekevän. Vanha tarina jonka jätämme taaksemme ja joka on tavallisesti osa ihmisten konsensustarinaa, päästää meistä irti hyvin haluttomasti. Jos siis olet tuossa pyhässä tilassa tarinoiden välillä, salli itsesi olla siinä.
On pelottavaa kadottaa vanhat turvarakenteet, mutta huomaat, että myös menettäessäsi asioita, joiden menettäminen oli mahdotonta, olet ok. On eräänlainen armo, mikä suojelee meitä tarinoiden välisessä tilassa. Kyse ei ole siitä, ettet menetä avioliittoasi, rahojasi, työpaikkaasi tai terveyttäsi. Itse asiassa on erittäin todennäköistä, että menetät jonkin näistä asioista. Kyse on siitä, että havaitset menetettyäsi sen olevasi edelleen ok. Huomaat olevasi lähemmässä yhteydessä jonkin paljon kallisarvoisemman kanssa, jonkin mitä tuli ei voi polttaa eikä varas varastaa, jonkin mitä kukaan ei voi ottaa ja mitä ei voi menettää. Saatamme kadottaa sen näkyvistämme joskus, mutta se odottaa meitä aina. Tämä on lepopaikka, minne palaamme, kun vanha tarina hajoaa. Ilman sen sumua voimme nyt saada todellisen vision seuraavasta maailmasta, seuraavasta tarinasta, seuraavasta elämänvaiheesta. Tämän vision ja tämän tyhjyyden liitosta syntyy suuri voima."
Mitä sinä ajattelet? Mitä sinulla on seuraavaksi? Mitä meillä on seuraavaksi?
Hyvin toiveikkaana,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.